Onko kiva käytös muita kohtaan yliyrittämistä?
Nyt puran tähän traumaa koko elämän varrelta.
Minut on kasvatettu ns. kiltiksi tytöksi. Olen siitä johtuen joutunut kamppailemaan aika voimakkaiden arvottomuuden tunteiden kanssa, miellyttänyt muita liikaa itseni unohtaen ja kynnysmattoillut. Olen vasta aikuisiällä opetellut asettamaan rajoja ja tuottamaan muille pettymyksiä.
Asioin tänään aamulla eräässä paikassa ja alkuun aspa oli hieman ynseä. Kuitenkin kun aloimme siinä jutella ja olin kiva häntä kohtaan, niin hän olikin sitten oikein mukava ja toivotti hauskaa iltaakin.
Itselleni tuli vaan tästä ristiriitaiset fiilikset. Olen elämäni aikana tehnyt tätä kauppaa muiden kanssa, että ole kiva muille niin he ovat kivoja sinulle, mikä ei tietenkään aina pidä lainkaan paikkansa! Kuten kokemus on opettanut. Voit vääntää itsesi vaikka mille mutkalle, mutta kaikkia ei vaan voi aina miellyttää ja se on okei.
Aloin hieman kauhistua, että olenko nyt ottamassa takapakkia, putoanko takaisin vanhoihin kaavoihin, eli jos toinen on nihkeä, niin alan siinä yrittää kahta kauheammin, vai pitäisikö vaan olkia kohauttaen antaa muiden olla naama nurinpäin ihan rauhassa? Onko kiva käytös muita kohtaan yliyrittämistä?
Kommentit (46)
Eihän ihminen muuta voi kuin käyttäytyä hyvin. Se ei tarkoita periksi antamista.
Vierailija kirjoitti:
Aika monilla menee heti herneet nenään, jos vastapuoli on yhtään ynseä ja puolustautuvat. Tunnistan myös itse tuon mikä sinulla, että yritän kaikesta huolimatta olla kiltti muita kohtaan enkä ikinä kehtaa alkaa ynseäksi. En edes oikein osaa. Mulla on vaan niin vahvasti se rooli, että pitää olla kaikille mukava. En tiedä mistä olen tämän roolin edes ottanut, minua ei todellakaan ole kasvatettu niin vaan paremminkin äitini on aina hokenut kuinka muut ihmiset on pahantahtoisia. Minua saa vaikka haukkua päin naamaa ja minä silti olen mukava haukkujaa kohtaan. Itsekseni sitten jupisen vääryydestä mitä olen kokenut muiden ihmisten toimesta.
Itse ainakin oon kuullut monesti tällaisia lauseita:
" Se on viisaampi joka lopettaa ensin"
"se on viisaampi joka ei lähde tyhmiin juttuihin mukaan"
"Kun on toisille mukava, niin hekin ovat sinulle"
"kaikkien kanssa pitää tulla toimeen vaikka ei kaikista pitäisikään"
"pitää ymmärtää toisia ihmisiä"
"ole sinä viisaampi"
Jokainen vastaa omasta käyttäytymisestään. On ihan OK olla ystävällinen muille ihmisille vaikka he olisivat ynseitä. Kunhan hyväksyy ettei nuo muut välttämättä muuta tyyliään eikä ota heidän ynseyttään loukkauksena, kohauttaa olkapäitä jos eivät lähde mukaan ystävällisempään vuorovaikutukseen.
Liika kiltteys on minusta rajattomuutta, et osaa pitää kiinni omista tarpeistasi ja arvoistasi vaan mukaudut toisten tahtoon. Tavallaan meneminen mukaan toisen ynseyteen on itsensä muokkaamista. Jatka vaan omalla ystävällisellä tyylilläsi, mutta pidä kiinni omista rajoistasi. Voi hymyillä ja olla ystävällinen mutta ei tarvitse lähteä tekemään mahtiurakoita vaikka toinen sitä sinulta olettaa jos itselläsi tarve tehdä jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla ns. mukava kaikille.. Aluksi, mutta jos huomaan että he käyttäytyvät nokkavasti, tympeästi minua kohtaan, otan saman kannan.
En ole velkaa kenellekkään, mutta samalla, hyvä/positiivinen käyttäytyminen harvemmin maksaa mitään ja parhaimmillaan piristää jonkun muun päivää. Kieltämättä, välillä kyllä veeituttaa kun vaikka lopettaa jonkun kohtaamisen toivottamalla 'hyvät viikonloput' tai vastaavaa, ja ei saa mitään vastaukseksi.
Mitä jos tulkitset väärin jonkun ilmeen tai sanomiset? Eivät tarkoita pahaa, mutta tulkitset hänet tympeästi käyttäytyväksi. Sitten olet hänelle tympeä syyttä. .?
Heh, voin sanoa, että tuo muiden miellyttämistarve häviää kuin pieru Saharaan, kun olet menopaussissa. Suoraan sanottuna ällistyttää, miten estrogeeni teki minut myötäileväksi.

Kyllähän sen melko nopeasti (yleensä) huomaa jos joku on oikeasti mulkku, kun on tekemisissä.. Toki nopeissa kohtaamisissa ehkä vähän vaikeaa, mutta jälleen.. En koe että olen kellekkään ns. velkaa, joten jos joku antaa itsestään tympeän kuvan, oli se sitten tarkoituksellista tai ei, onko se minun asiani taipua vai voisiko se toinen henkilö kenties käyttäytyä.. Ei tympeästi? Antaa vähemmän tympeän kuvan itsestään?
Tunteet tarttuvat helposti. Itse yritän säilyttää myönteisen tai neutraalin ilmapiirin, vaiķka vastapuoli olisi töykeä. Taustalla sellaista ajattelua, että en halua antaa ympäristön kontrolloida mielialaani.
Mulla kyse ei ole yliyrittämisestä vaan automaattisesti päälle napsahtavasta "kill them with kindness"- defenssistä. Ilkeät/töykeät/ikävät ihmiset menevät usein meinaan vähän hämilleen kun esittää ettei edes huomaa sitä huonoa käytöstä. Jos jotain vakavampaa loukkausta tulee niin silloin pitää kyllä puolustautua. Mutta eipä sitä niin aggressiivisia ihmisiä juuri tule vastaan missään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla ns. mukava kaikille.. Aluksi, mutta jos huomaan että he käyttäytyvät nokkavasti, tympeästi minua kohtaan, otan saman kannan.
En ole velkaa kenellekkään, mutta samalla, hyvä/positiivinen käyttäytyminen harvemmin maksaa mitään ja parhaimmillaan piristää jonkun muun päivää. Kieltämättä, välillä kyllä veeituttaa kun vaikka lopettaa jonkun kohtaamisen toivottamalla 'hyvät viikonloput' tai vastaavaa, ja ei saa mitään vastaukseksi.
Mitä jos tulkitset väärin jonkun ilmeen tai sanomiset? Eivät tarkoita pahaa, mutta tulkitset hänet tympeästi käyttäytyväksi. Sitten olet hänelle tympeä syyttä. .?
Kyllähän sen melko nopeasti (yleensä) huomaa jos joku on oikeasti mulkku, kun on tekemisissä.. Toki nopeissa kohtaamisissa ehkä vähän vaikeaa, mutta jälleen.. En koe että olen kellekkään ns. velkaa, joten jos joku antaa itsestään tympeän kuvan, oli se sitten tarkoituksellista tai ei, onko se minun asiani taipua vai voisiko se toinen henkilö kenties käyttäytyä.. Ei tympeästi? Antaa vähemmän tympeän kuvan itsestään?
Mutta entä jos sinä annat tympeän kuvan itsestäsi?

En tiedä miksi kysyt, aikaisemmassa viestissähän juuri sanoin että: 'yritän olla mukava kaikille ainakin aluksi'. En kovin usein anna tympeää kuvaa itsestäni, ainakaan tietoisesti, ja sen huomaa ihmisten käytöksestä minua kohtaan. Jos antaisin, sitten toisella olisi oikeus käyttäytyä tympeästi minua kohtaan.. Jos haluaa.

Eli tässä päästään samaan aiheeseen kuin mitä ap pohdiskeli. Eli tavoitteletko tuota että ihmiset käyttäytyisivät mukavasti sinua kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Heh, voin sanoa, että tuo muiden miellyttämistarve häviää kuin pieru Saharaan, kun olet menopaussissa. Suoraan sanottuna ällistyttää, miten estrogeeni teki minut myötäileväksi.
Jotenkin surullista jos tätä miellyttämisen tarvetta ja tunnetta ohjaa estrogeeni...
Ehkä voi sitten ajatella olevansa naisellinen nainen?

En? Miksi tavoittelisin? Olen aluksi kohtelias, 'positiivinen' kaikkia kohtaan, mutta jos huomaan että toinen on ns. naama norsunVllä kaikesta huolimatta, heitän nopeasti tuon oman 'iloisen käytöksen' romukoppaan ja muutun lyhytsanaiseksi, 'tonnin seteli ilmeellä' varustetuksi robotiksi kunnes pääsen kyseisestä kohtaamisesta eroon.. Oli se sitten joku asiakaspalvelija tms.
Useimmat ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisen oloisia kun olen tekemisissä.

No ei se ole noin yksinkertaista, sovinnollisuuden taso kytkeytyy myös synnynnäiseen temperamenttiin ja tietysti elämänkokemuksiin. Ikä myös muuttaa ihmistä muistakin kuin hormonaalisista syistä.

Mites sitten sellainen tilanne menee, jos joku tulee juttelemaan sinulle tympeästi ja sinä vastaan samalla mitalla, mutta sitten tämä toinen vaihtaakin iloisen vaihteen päälle niin, muututko sinäkin silloin iloiseksi?

En tiedä miksi väännät tästä asiasta? Kuin yrittäisit kääntää homman minun ongelmaksi tjsp?
Harvemmin tulee tilanteita missä toinen sormia napsauttamalla muuttuu.. Kai olisin hieman hämilläni?
Vieläkin toistan, että aluksi yritän olla kohtelias kaikille, mutta jos kaikesta huolimatta toinen on töykeä, tai vastaavaa, muutun vastaavanlaiseksi... Tiedä montako kertaa se pitää toistaa.
Ei se ole sulta pois, vaikka olisitkin kaikille ystävällinen 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla ns. mukava kaikille.. Aluksi, mutta jos huomaan että he käyttäytyvät nokkavasti, tympeästi minua kohtaan, otan saman kannan.
En ole velkaa kenellekkään, mutta samalla, hyvä/positiivinen käyttäytyminen harvemmin maksaa mitään ja parhaimmillaan piristää jonkun muun päivää. Kieltämättä, välillä kyllä veeituttaa kun vaikka lopettaa jonkun kohtaamisen toivottamalla 'hyvät viikonloput' tai vastaavaa, ja ei saa mitään vastaukseksi.
Mitä jos tulkitset väärin jonkun ilmeen tai sanomiset? Eivät tarkoita pahaa, mutta tulkitset hänet tympeästi käyttäytyväksi. Sitten olet hänelle tympeä syyttä. .?
Kyllähän sen melko nopeasti (yleensä) huomaa jos joku on oikeasti mulkku, kun on tekemisissä.. Toki nopeissa kohtaamisissa ehkä vähän vaikeaa, mutta jälleen.. En koe että olen kellekkään ns. velkaa, joten jos joku antaa itsestään tympeän kuvan, oli se sitten tarkoituksellista tai ei, onko se minun asiani taipua vai voisiko se toinen henkilö kenties käyttäytyä.. Ei tympeästi? Antaa vähemmän tympeän kuvan itsestään?
Mutta entä jos sinä annat tympeän kuvan itsestäsi?
En tiedä miksi kysyt, aikaisemmassa viestissähän juuri sanoin että: 'yritän olla mukava kaikille ainakin aluksi'. En kovin usein anna tympeää kuvaa itsestäni, ainakaan tietoisesti, ja sen huomaa ihmisten käytöksestä minua kohtaan. Jos antaisin, sitten toisella olisi oikeus käyttäytyä tympeästi minua kohtaan.. Jos haluaa.
Eli tässä päästään samaan aiheeseen kuin mitä ap pohdiskeli. Eli tavoitteletko tuota että ihmiset käyttäytyisivät mukavasti sinua kohtaan?
En? Miksi tavoittelisin? Olen aluksi kohtelias, 'positiivinen' kaikkia kohtaan, mutta jos huomaan että toinen on ns. naama norsunVllä kaikesta huolimatta, heitän nopeasti tuon oman 'iloisen käytöksen' romukoppaan ja muutun lyhytsanaiseksi, 'tonnin seteli ilmeellä' varustetuksi robotiksi kunnes pääsen kyseisestä kohtaamisesta eroon.. Oli se sitten joku asiakaspalvelija tms.
Useimmat ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisen oloisia kun olen tekemisissä.
Mites sitten sellainen tilanne menee, jos joku tulee juttelemaan sinulle tympeästi ja sinä vastaan samalla mitalla, mutta sitten tämä toinen vaihtaakin iloisen vaihteen päälle niin, muututko sinäkin silloin iloiseksi?
Kyllä hellyynyn silloin. En osaa ajatella omilla aivoillani vaan sokeasti matkin toisen käyttäytymistä.

Anteeksi, piti kirjoittaa että hellyn eikä hellyynyn.
Mun mielestä on hämmentävää että joku ei mieti tällaisia asioita. -ohis