Mitä ajattelette tästä? Serkku meni naimisiin ja sinne ei kutsuttu muita kuin työkavereita ja muutama sukulainen.
Siis mua ei pätkääkään haitannut heidän häänsä, tai se, että mua ei kutsuttu, se ei harmita, koska siellä ei ollut ketään tuttuja, kenen kanssa oikeastaan olisin keskustellut ja olisin tuntenut oloni yksinäiseksi niissä häissä.
Kuitenkin mun äidin kautta, joka oli kutsuttu, oli pyydetty, että jos multa saisi lainaksi vanhan ison hienon pärekorin sinne roskakoriksi, johon vieraat voi paiskia virosta tuotuja kaljatölkkejä. Mä annoin luvan, ihan sama jos lainasivat, se tuli kuitenkin ehjänä siistinä takaisin, mutta nyt jälkeenpäin mä ajattelen, että mä olen vain joku roskapönttö heille noin kuvainnollisesti. Mehän ei muuten olla oikeastaan missään tekemisissä. Kuvittelenko vain, vai voiko tämä olla vihje? Heidän suvun jäsenillä on muutenkin ollut aika veetuileva puhetyyli, toisinaan jopa moukkamainen niiden häiden jälkeenkin. Tuntuu että he ei oikein arvosta mun työpaikkaakaan, kun sinne tunkeilevat henkilökunnan mun työkavereiden juttusille ilman esittelyjä. Toisaalta he ovat myös sanoneet että mä asun jossain niin syrjässä, missä he eivät voisi asua, eli tänne he ei koskaan tule käymään, koska heitä ei ilmeisesti kiinnosta mun vapaa-aikani töistä. Mun harrastukset on sellaisia että, heitä ei kiinnosta ja he ovatkin ilmaisseet sen. Sisareni hautajaisissa mulle tultiin haudalla sanomaan, että mä olen yksin mökissäni ja työtön. Voiko ne ihmiset oikeasti olla niin tyhmiä, että ne ei käsitä olevansa aika moukkia? Mä olen lapseton nainen ja tämä morsiamen äiti sanoi ohimennen kerran, että lapset ovat elämän suola. (hehän ovat saaneet lastenlapsiakin.) Välillä tuntuu, että kaikki mitä se perhe sanoo, on sellaista itsekehua ja toisaalta minun aliarvioimista. Mitä ajatuksia tämä herättää??
Kommentit (86)
Se pärekori oli paljon parempi ja ansainnut parempaa, kuin olla joku korkeakoulutettujen häävieraiden roskis
Mitä enemmän ap tänne vastailee, sitä vahvempi on epäilyni hoitamattomasta mielisairaudesta.
Serkku piti haluamansa häät, mitä siitä sen enempää pitäisi ajatella?
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän ap tänne vastailee, sitä vahvempi on epäilyni hoitamattomasta mielisairaudesta.
Kyllä tässä mielenterveys kärsii kun suku on pahin!
Ap
Mun koti ei ole mikään ravintola. Mutta ei ne ihmiset ymmärrä sitä että mä teen raskasta työtä. Heillä on vaan hauskaa . Ja heidän mielestään mun pitäisi vapaa ajalla juosta mun kollegoiden perässä
Ap