Mitä ajattelette tästä? Serkku meni naimisiin ja sinne ei kutsuttu muita kuin työkavereita ja muutama sukulainen.
Siis mua ei pätkääkään haitannut heidän häänsä, tai se, että mua ei kutsuttu, se ei harmita, koska siellä ei ollut ketään tuttuja, kenen kanssa oikeastaan olisin keskustellut ja olisin tuntenut oloni yksinäiseksi niissä häissä.
Kuitenkin mun äidin kautta, joka oli kutsuttu, oli pyydetty, että jos multa saisi lainaksi vanhan ison hienon pärekorin sinne roskakoriksi, johon vieraat voi paiskia virosta tuotuja kaljatölkkejä. Mä annoin luvan, ihan sama jos lainasivat, se tuli kuitenkin ehjänä siistinä takaisin, mutta nyt jälkeenpäin mä ajattelen, että mä olen vain joku roskapönttö heille noin kuvainnollisesti. Mehän ei muuten olla oikeastaan missään tekemisissä. Kuvittelenko vain, vai voiko tämä olla vihje? Heidän suvun jäsenillä on muutenkin ollut aika veetuileva puhetyyli, toisinaan jopa moukkamainen niiden häiden jälkeenkin. Tuntuu että he ei oikein arvosta mun työpaikkaakaan, kun sinne tunkeilevat henkilökunnan mun työkavereiden juttusille ilman esittelyjä. Toisaalta he ovat myös sanoneet että mä asun jossain niin syrjässä, missä he eivät voisi asua, eli tänne he ei koskaan tule käymään, koska heitä ei ilmeisesti kiinnosta mun vapaa-aikani töistä. Mun harrastukset on sellaisia että, heitä ei kiinnosta ja he ovatkin ilmaisseet sen. Sisareni hautajaisissa mulle tultiin haudalla sanomaan, että mä olen yksin mökissäni ja työtön. Voiko ne ihmiset oikeasti olla niin tyhmiä, että ne ei käsitä olevansa aika moukkia? Mä olen lapseton nainen ja tämä morsiamen äiti sanoi ohimennen kerran, että lapset ovat elämän suola. (hehän ovat saaneet lastenlapsiakin.) Välillä tuntuu, että kaikki mitä se perhe sanoo, on sellaista itsekehua ja toisaalta minun aliarvioimista. Mitä ajatuksia tämä herättää??
Kommentit (86)
Jokainen saa kutsua häihinsä ketä haluaa. Kenenkään ei myöskään ole pakko olla missään tekemisissä sukulaistensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- on normaalia ja ok olla kutsumatta serkkuja häi3hin, ja kutsua omat ystävät
-on minusta hieman mautonta lainata tavaraa häihin ihmiseltä, jota ei kutsu häihin, mutta olen sataprosenttisen varma, että se on tehty siksi, että koria on pidetty hienona, ei siksi, että haluttaisiin välittää joku sekopäinen viesti.
-lapset ovat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen parasta koko maailmankaikkeudessa. Huomaavainen ihminen ei tätä toitota lapsettomille, mutta tuo on kuitenkin todennäköisesti vain kyvyttömyyttä ottaa toinen huomioon kuin tahallista ilkeyttä.
-työpaikka-asiaa en täysin ymmärrä, mutta ilmeisesti asutte jollain samalla pienellä paikkakunnalla, jotta tuollainen olisi mahdollista. Ja se on se syy, miksi aika moni pieniltä paikkakunnilta kotoisin oleva muuttaa kaupunkiin. En usko, että kyse on sinua vastaan suunnatusta ilkeydestä.
Eli oma loppupäätelmäni on, että kyseessä on pienen paikkakunnan pöljästi käyttäytyvä porukka, ja sinä teet liikaa tulkintoja. Unohda heidät.
Joo ne meni tosiaan mun työpaikalle puhumaan mun työkavereille. Mä en ole koskaan sukua siellä esitellyt koska mä en halua. Ne ei kuulu sinne. He esittelivät itse itsensä ja mä suutuin
Av
Riippuu kai aika pitkälti työpaikasta. Jos esim omat sukulaiseni tulisivat toimistolleni, jonne siis ulkopuolisilla ei ole edes mahdollisuutta tulla ilman kulkulupia, niin olisi outoa ja ärsyttävää.
Jos olisin töissä vaikka kyläkaupassa, niin ei olisi omituista, jos sukulaiseni tulisi käymään ja saattaisi moikata muita työntekijöitä ja esitellä itsensä.
En ymmärrä ongelmaa. Pitääkö heidän siis leikkiä etteivät tunne sinua? Vai mistä kiikastaa?
Yhtä lailla he voisivat kävellä mun kotiin. Kun asuvat aika lähellä. Miksi mennä mun työpaikalle hölisemään hakemaan huomiota. Työpaikka on aika kaukana
Av
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo pärekorijuttu on outo. Eikö se ole yksi ja sama, mihin roskat häissä laitetaan?
En olisi lainannut sitä pärekoria serkulle ennen kuin olisivat kertoneet hyvän perustelun sille, miksi he tarvitsevat häihinsä minun pärekorini roskakorikseen.
Toisaalta sanotaan, että häissä pitäisi olla jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua, mutta tarkoittiko se morsiamen asua?
Muuten tuohon kutsumattomuuteen kommentoisin, etteivät kaikki pidä isoja häitä. En minäkään kutsunut serkkujani häihini. Enkä edes työkavereita. Mutta ei olisi tullut mieleen myöskään pyytää heiltä lainaksi mitään.
Juu, nykyään häihin kutsutaankin enemmän kavereita kuin sukulaisia, kuulemma. Se pärekori homma alkoi vasta jälkeenpäin harmittamaan, kun tajusin miten ne ihmiset ajattelee minusta, tai miten ne esimerkiksi meni mun työpaikalle kutsumattomana hölisemään. Tai miten ne on vähätellyt tätä mun kotia ja jotenkin myös naureskellut mun satunnaista työttömyyttä, lapsettomuutta ja yksin eloa, (myös hautajaisissa) siten kummastelevasti. Tulee tunkeileva olo
Ap
Kukaan joka naureskelee toisen yksinoloa tai lapsettomuutta ja pitää niitä outoina, ei ole fiksu, eikä kannata olla tekemisissä tuollaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- on normaalia ja ok olla kutsumatta serkkuja häi3hin, ja kutsua omat ystävät
-on minusta hieman mautonta lainata tavaraa häihin ihmiseltä, jota ei kutsu häihin, mutta olen sataprosenttisen varma, että se on tehty siksi, että koria on pidetty hienona, ei siksi, että haluttaisiin välittää joku sekopäinen viesti.
-lapset ovat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen parasta koko maailmankaikkeudessa. Huomaavainen ihminen ei tätä toitota lapsettomille, mutta tuo on kuitenkin todennäköisesti vain kyvyttömyyttä ottaa toinen huomioon kuin tahallista ilkeyttä.
-työpaikka-asiaa en täysin ymmärrä, mutta ilmeisesti asutte jollain samalla pienellä paikkakunnalla, jotta tuollainen olisi mahdollista. Ja se on se syy, miksi aika moni pieniltä paikkakunnilta kotoisin oleva muuttaa kaupunkiin. En usko, että kyse on sinua vastaan suunnatusta ilkeydestä.
Eli oma loppupäätelmäni on, että kyseessä on pienen paikkakunnan pöljästi käyttäytyvä porukka, ja sinä teet liikaa tulkintoja. Unohda heidät.
Joo ne meni tosiaan mun työpaikalle puhumaan mun työkavereille. Mä en ole koskaan sukua siellä esitellyt koska mä en halua. Ne ei kuulu sinne. He esittelivät itse itsensä ja mä suutuin
Av
Riippuu kai aika pitkälti työpaikasta. Jos esim omat sukulaiseni tulisivat toimistolleni, jonne siis ulkopuolisilla ei ole edes mahdollisuutta tulla ilman kulkulupia, niin olisi outoa ja ärsyttävää.
Jos olisin töissä vaikka kyläkaupassa, niin ei olisi omituista, jos sukulaiseni tulisi käymään ja saattaisi moikata muita työntekijöitä ja esitellä itsensä.
En ymmärrä ongelmaa. Pitääkö heidän siis leikkiä etteivät tunne sinua? Vai mistä kiikastaa?
Yhtä lailla he voisivat kävellä mun kotiin. Kun asuvat aika lähellä. Miksi mennä mun työpaikalle hölisemään hakemaan huomiota. Työpaikka on aika kaukana
Av
Etkö juuri sanonut että asut niin kaukana, etteivät he halua tulla käymään? Miksi he tulivat työpaikallesi? Oliko heillä sinne jotain asiaa vai tulivatko moikkaamaan sinua? Tai häiriköimään? Joka viesti aiheuttaa vain enemmän kysymyksiä, niin hämärää settiä nyt.

He tulevat sinne mun työpaikalle maksavina asiakkaina tanssimaan. Mä oon siellä töissä. He asuvat kuitenkin naapurissa.
Av
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmiset voivat olla niin typeriä ja itseriittoisia, että eivät itse edes ymmärrä sitä olevansa. Lisäksi heillä saattaa olla narsistisia piirteitä.
Narskuhullu on kyllä taitava löytämään narsistisia piirteitä. Mites sulla itselläsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- on normaalia ja ok olla kutsumatta serkkuja häi3hin, ja kutsua omat ystävät
-on minusta hieman mautonta lainata tavaraa häihin ihmiseltä, jota ei kutsu häihin, mutta olen sataprosenttisen varma, että se on tehty siksi, että koria on pidetty hienona, ei siksi, että haluttaisiin välittää joku sekopäinen viesti.
-lapset ovat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen parasta koko maailmankaikkeudessa. Huomaavainen ihminen ei tätä toitota lapsettomille, mutta tuo on kuitenkin todennäköisesti vain kyvyttömyyttä ottaa toinen huomioon kuin tahallista ilkeyttä.
-työpaikka-asiaa en täysin ymmärrä, mutta ilmeisesti asutte jollain samalla pienellä paikkakunnalla, jotta tuollainen olisi mahdollista. Ja se on se syy, miksi aika moni pieniltä paikkakunnilta kotoisin oleva muuttaa kaupunkiin. En usko, että kyse on sinua vastaan suunnatusta ilkeydestä.
Eli oma loppupäätelmäni on, että kyseessä on pienen paikkakunnan pöljästi käyttäytyvä porukka, ja sinä teet liikaa tulkintoja. Unohda heidät.
Joo ne meni tosiaan mun työpaikalle puhumaan mun työkavereille. Mä en ole koskaan sukua siellä esitellyt koska mä en halua. Ne ei kuulu sinne. He esittelivät itse itsensä ja mä suutuin
Av
Riippuu kai aika pitkälti työpaikasta. Jos esim omat sukulaiseni tulisivat toimistolleni, jonne siis ulkopuolisilla ei ole edes mahdollisuutta tulla ilman kulkulupia, niin olisi outoa ja ärsyttävää.
Jos olisin töissä vaikka kyläkaupassa, niin ei olisi omituista, jos sukulaiseni tulisi käymään ja saattaisi moikata muita työntekijöitä ja esitellä itsensä.
En ymmärrä ongelmaa. Pitääkö heidän siis leikkiä etteivät tunne sinua? Vai mistä kiikastaa?
Yhtä lailla he voisivat kävellä mun kotiin. Kun asuvat aika lähellä. Miksi mennä mun työpaikalle hölisemään hakemaan huomiota. Työpaikka on aika kaukana
Av
Etkö juuri sanonut että asut niin kaukana, etteivät he halua tulla käymään? Miksi he tulivat työpaikallesi? Oliko heillä sinne jotain asiaa vai tulivatko moikkaamaan sinua? Tai häiriköimään? Joka viesti aiheuttaa vain enemmän kysymyksiä, niin hämärää settiä nyt.
He tulevat sinne mun työpaikalle maksavina asiakkaina tanssimaan. Mä oon siellä töissä. He asuvat kuitenkin naapurissa.
Av
Okei. Eli ovat siis asiakkaita työpaikallasi. Ja se on väärin miksi? Eivätkö he saisi käyttää palveluita koska olet siellä töissä?

Mä olen valinnut tämän työn koska siellä ollaan suuressa maailmassa tuntemattomana tavallaan. Mä en halua todellakaan mun sukulaisia kertomaan musta mitään mun selän takana mun kollegoille. Tämä nainen sitten kerran kun olin kotona vapaalla tuli kertomaan mun asuntooni että hän on löytänyt sielunkumppanin mun mieskollegasta. Mä olin että what. Sen aviomies on semmoinen joka tekee kaiken mitä se nainen käskee eli tossu

Kaiken lisäksi, se mun mieskollega sanoi mulle ärsyyntyneesti, että se nainen on hölösuu häirikkö ja että sen mies tekee kaiken mitä se nainen käskee, siinä vaiheessa mä olin itsekin avuton, ärsyyntynyt ja kiusaantunut enkä tiedä mitä olisin sanonut. Ja en vielä tänä päivänäkään ymmärrä miksi ne menee sinne hakemaan ns. parempia ystäviä ja samaan aikaan aliarvioi mun kotia sen sijaintia, harrastuksia yksineloa lapsettomuutta ym heitä ei edes kiinnosta mun elämä. Mutta siellä työpaikalla ne lähettelee terveisiä mun työkavereiden kautta
Av
Av
Kuka täällä aina alapeukuttaa mun juttuja?
Av
Palstahullu vauhdissa. "Mitä ajatuksia tämä herättää?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän tuo vielä mitään, serkkujen kanssa usein ollaan vain harvoin tekemisissä. Miksi ap mietit/välität mitä he mahdollisesti sinusta ajattelevat? Mitä merkitystä sillä on sinulle?
Itselle kävi niin, että oma sisko ei kutsunut häihinsä, se vähän kirpaisi. Toki menivät naimisiin maistraatissa, eikä ketään muitakaan sisaruksia oltu kutsuttu (yhteensä molemmilta puolilta olisi ollut kolme henkilöä) tai edes vanhempia. Kavereita oli sitten kyllä kutsuttu todistajiksi ja juhliin aika monta. Meillä on ihan normaalin hyvät välit, vietetään juhlapyhiä yhdessä ja soitellaan jne. Joten tuo ulkopuolelle jättäminen kyllä tuntui pahalta. Mutta en toki koskaan sitä siskolle sano, mitäpä hyötyä siitä olisi. Ei sitä voi muuttaa jos jonkun ihmisen mielestä et ole hänelle niin tärkeä kuin hän on sinulle.
Mutta joo, ap elä oma elämäsi äläkä vaivaa mieltäsi turhaa toisten touhuilla. Loppupeleissä sillä ei ole mitään merkitystä mitä muut sinusta ajattelevat, vaan vain sillä on merkitystä mitä sinä itse ajattelet itsestäsi.
Aika itsekkäästi ajateltu. Olisit mieluummin iloinen siskosi puolesta, että piti omanlaiset häät! Ei näitä pidä niin tosissaan ottaa. Jos kerran halusi juhlia vain kavereiden kesken, niin ei se heti tarkoita, ettei hän sinusta välitä...
No en kyllä nyt oikein saa kiinni tuosta itsekkyydestä. Kai minullakin on oikeus omiin tunteisiin? En voi mitään sille että kun läheisenä pitämäni sisko ei kutsu omiin häihinsä, niin se tuntuu pahalta. Mutta niinkuin kerroin, en siitä koskaan mitään sanoisi siskolle. Se tunne on minun omani ja minun itseni käsiteltävä, ei se kellekään muulle kuulu. Täällä anonyyminä voin toki asian kertoa.
menen maistraatissa, enkä kerto kellekään
Kuinka voi joltain palaa päreet yhdestä pärekorista?
Ehkä uskoit, että sinutkin kutsutaan, kun lainasivat koriasikin?
Ihmiset on aika itsekkäitä, en usko, että nämä tahallaan halusi sinua loukata, tuskin häävalmisteluvilskeessä ajattelivatkaan, sen paremmin kuin muitakaan.
Etsi muita ihmisiä, jos tuntuu, ettet kelpaa näiden seuraan. Et ole menettänyt mitään.
Serkku, jonka kanssa et ole tekemisissä ei kutsunut häihin.
Eiköhän tuo jo kerro kaiken.
Miksi ihmeessä kutsuisi, jollei ole järjestämässä jotain satojen henkien prinsessalarppausunelmaansa, jonne pitää saada täytettä vaikka naapurin lapsista ja koirantrimmaajasta.
Itsekään en ole pahemmin serkkujeni kanssa tekemisissä.
Osan olen nähnyt joskus pikkulapsina ja ovat jo aikuisia.
En saanut mitään uhmaikäkiukuttelukohtausta, vaikka minua ei heidän häihinsä kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voi joltain palaa päreet yhdestä pärekorista?
Ehkä uskoit, että sinutkin kutsutaan, kun lainasivat koriasikin?
Ihmiset on aika itsekkäitä, en usko, että nämä tahallaan halusi sinua loukata, tuskin häävalmisteluvilskeessä ajattelivatkaan, sen paremmin kuin muitakaan.
Etsi muita ihmisiä, jos tuntuu, ettet kelpaa näiden seuraan. Et ole menettänyt mitään.
Kyse ei niinkään ole pärekorista, vaan kokonaisuudesta. monien minuun liittyvien sanomisien summa. Ne ihmiset ei ymmärrä mun elämän valintoja. Ja kun muutin heidän naapuriin aikanaan sanoivat he että sulle on tullu vihdoin järki päähän!
Av
Kyllä jotkut tosiaan ovat veetuilevia ja jos ei ole lapsia,niin siitä se veetuilu vasta alkaakin,joka käänteessä muistetaan mainita,että lapsiperhe-elämä on sitä tärkeintä elämässä,sinä olet siunattu,kun sinulla on lapsia,elämässä tärkeintä on lapset! en olisi lainannut pärekoriani,vieläpä roskakoriksi!

Mä loukkaannuin mun siskoni hautajaisissa kun serkku tuli mulle sanomaan haudalla kun monttu oli vielä auki, että sä olet siellä mökissäs yksin onko sulla mitään töitä.
Mä oon 22 vuotta ollut työelämässä)
Av
Korostan että mua ei se häirinnyt etten saanut hääkutsua, vaan se että käytetään mun hienoa pärekoria roskiksena ja samalla haukutaan kuinka syrjässä mä asun ja kuinka hölmö olen kun en tiedä että lapset ovat elämän suola. Mun työkaverin kanssa ollaan sielunkumppaneita ja ollaan saatu korkean tason esimiehiltä muutakin huomiota siis mun työpaikalla!!!!
Av
Tuo vika lause kiteyttää täydellisesti tunteeni tästä koko ketjusta.