Lue keskustelun säännöt.
Sain lahjaksi kirjan jossa lukee "Iskältä Marille<3" Kirja ei ole isältäni enkä ole Mari. Minua ei harmita että kirja on kirppikseltä vaan surettaa ja ihmetyttää etteivät ihmiset arvosta kirjalahjoja. Rakkaudella valittu ja paketoitu, päätyy hätäisesti
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kirppiskirjan välistä löytyi oikein kirje rakkaalle kummilapselle.
Minä en kyennyt enää jostain syystä lukemaan kirjoja lapsen synnyttyä. Lapsi on jo 19-v, mutta edelleenkään en pysty keskittymään kirjoihin. Äitini jouluna osti minulle sellaisen todella paksun romaanin. Myin sen pois ilman, että olin edes vilkaissut.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyennyt enää jostain syystä lukemaan kirjoja lapsen synnyttyä. Lapsi on jo 19-v, mutta edelleenkään en pysty keskittymään kirjoihin. Äitini jouluna osti minulle sellaisen todella paksun romaanin. Myin sen pois ilman, että olin edes vilkaissut.
Kuulun niihin, jotka lukevat saman kirjan uudelleen ja kiinnostavimmat kirjat olen lukenut jopa 7 kertaa. Mutta tilat ovat rajalliset ja elämässä oli ajanjakso, jolloin vapaa-aika oli täynnä velvollisuuksia ja harrastuksia. Kun silloin sain lahjaksi paksun romaanin, en ilahtunut yhtään. Tuntui, että on pakko lukea lahjakirja, koska antaja saattaa myöhemmin kysyä mitä mieltä olin siitä. Jonkun kirjan "luin" sieltä täältä selaillen huonon omantunnon saattelemana. Yksi tuttavani on vielä sitä tyyppiä, joka kylään tullessaan katsoo tavaroita tarkasti ja kysyy sitten missä on hänen vuonna x antamansa esine y. Itse toivon, että antamani mahdollisesti epäsopivat lahjat menevät kierrätykseen.
Vierailija kirjoitti:
Ostin kerran kaupasta kirjan lahjaksi. Kotona huomasin että siellä oli omistuskirjoitus, eli joku oli vienyt lahjan kiertoon eikä kauppa huomannut omistuskirjoitusta. Kävin vaihtamassa sen. Eli on mahdollistä että isäsi oli ostanut sen kaupasta, ja se oli otettu vastaan vaikka siinä oli omistuskirjoitus.
Ja kaikki lahjat ei kyllä ole rakkaudella valittuja. Joissakin tapauksessa joulustressissä pakollisia hankintoja. Meillä ei enää vaihdeta joululahjoja, vain lapsille on paketteja.
Tämä on surullisin lause jonka tiedän. Olen jo mummoikäinen, mutta minusta on edelleen ihana antaa ja saada lahjoja ja me ollaan koko perhe samanlaisia. Ei osteta mitään ylimääräistä, vaan sellaista, mitä kukin tarvitsee taloudessaan. Paitsi pienille lapsille leluja, kirjoja ym
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin kerran kaupasta kirjan lahjaksi. Kotona huomasin että siellä oli omistuskirjoitus, eli joku oli vienyt lahjan kiertoon eikä kauppa huomannut omistuskirjoitusta. Kävin vaihtamassa sen. Eli on mahdollistä että isäsi oli ostanut sen kaupasta, ja se oli otettu vastaan vaikka siinä oli omistuskirjoitus.
Ja kaikki lahjat ei kyllä ole rakkaudella valittuja. Joissakin tapauksessa joulustressissä pakollisia hankintoja. Meillä ei enää vaihdeta joululahjoja, vain lapsille on paketteja.
Tämä on surullisin lause jonka tiedän. Olen jo mummoikäinen, mutta minusta on edelleen ihana antaa ja saada lahjoja ja me ollaan koko perhe samanlaisia. Ei osteta mitään ylimääräistä, vaan sellaista, mitä kukin tarvitsee taloudessaan. Paitsi pienille lapsille leluja, kirjoja ym
Ei siinä mitään surullista ole, moni aikuinen ei oikeasti nykypäivänä tarvitse yhtään mitään ja tavaroista tulee vain stressiä. Lihottavat herkut tai alkoholi ei välttämättä myöskään ole mieleen. Ei siinä oikein ole mieltä että aikuiset vaihtaa seteleitä keskenään. Mulle tulee paha olo pakkolahjoista, tiedän ilmankin että läheiset välittää. Joulun tunnelma ja lasten ilo on tärkeää, ei omat paketit.
Kirjat vaan on nykyään hankalia kierrätettäviä, toki joku voi ilmaiseksi ottaa. Oonkin päättänyt etten yhtään kirjaa enää osta vaan käytän kirjastoa, kirpparilta saatan ostaa lomareissulukemisen. Jonkin verran oon lahjoittanut eläinsuojeluyhdistyksille esim. arpajaisvoitoiksi tai kirpparimyyntiin, tosin kirppareillakaan ei enää kirjat meinaa mennä millään kaupaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta syystä ei kannattaisi kirjoihin kirjoitella omistuskirjoituksia.
Minulle kävi kerran niin, että etsin puolisolle kopiota hänen (jo kymmeniä vuosia sitten kuolleen) isoisänsä kirjoittamasta kirjasta. Puolisolla oli tällainen ollut, mutta se tuhoutui jossain vaiheessa, ja häntä harmitti kovasti. Löysin sitten nettiantikvariaatista kyseisen kirjan... isoisän omakätisellä omistuskirjoituksella. Nähtävästi joku suvusta oli vienyt oman kappaleensa kiertoon, kirjaa oli aikoinaan jaettu suvulle ehkä kymmenisen kappaletta.. Se palasi sitten meille.
Siis mitä? Montako kertaa kirja pitää lukea ennen kuin sen saa laittaa kiertoon?
En ole ikinä ymmärtänyt olettaa että ostamani kirjalahja säästetään ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin kerran kaupasta kirjan lahjaksi. Kotona huomasin että siellä oli omistuskirjoitus, eli joku oli vienyt lahjan kiertoon eikä kauppa huomannut omistuskirjoitusta. Kävin vaihtamassa sen. Eli on mahdollistä että isäsi oli ostanut sen kaupasta, ja se oli otettu vastaan vaikka siinä oli omistuskirjoitus.
Ja kaikki lahjat ei kyllä ole rakkaudella valittuja. Joissakin tapauksessa joulustressissä pakollisia hankintoja. Meillä ei enää vaihdeta joululahjoja, vain lapsille on paketteja.
Tämä on surullisin lause jonka tiedän. Olen jo mummoikäinen, mutta minusta on edelleen ihana antaa ja saada lahjoja ja me ollaan koko perhe samanlaisia. Ei osteta mitään ylimääräistä, vaan sellaista, mitä kukin tarvitsee taloudessaan. Paitsi pienille lapsille leluja, kirjoja ym
Minusta on surullisempaa se että ostetaan hampaat irvessä väkipakolla jotain ihan vaan koska ollaan sovittu että tiettynä päivänä vuodessa on pakko antaa väkipakolla jotain. Hyvä, jos oikeasti kysyt lähipiiriltä mitä nämä aidosti tarvitsee, mutta itselleni on tullut niin monta kertaa tarpeetonta krääsää tyylillä "en löytänyt sitä kirjaa minkä halusit, joten ostin sulle marketista meikkisiveltimet (en meikkaa ollenkaan) ja sukat (väärää kokoa)", joten nykyään sanon suoraan että minulle ei osteta mitään kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsen ole pakko lukea kirjaa, jos se ahdistaa tai ei tunnu omalta. Ehkä isä ei tuntenut lapsen kirjamakua tai jos kirjaa on jo luettu. Mari varmasti tuntee silti että isä välittää, ei se ole isän hylkääminen. Entä jos äiti laittoi myyntiin vanhan kirjan. Lukevatko nykylapset kirjoja vai pelkkä tiktok?
Siis eihän kenenkään tarvi säästää tavaroita vain sen takia että ne ovat lahjoja?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ihanaa lukea omille lapsille Kasper, Jesper ja Joonatan sekä Eemeliä iltasatuna. Olen ne saanut lapsena. Pojat 10v ja 6v. Halusivat itse kuulla nämä kirjat.
Lukeminen kannattaa aina! Jos joku nyt miettii niin meillä on kyllä liikaakin ruudulla roikkuvia lapsia mutta ihanaa kun myös kirjat kiinnostavat.
Äiti 41v
Olen säästänyt kaikki saamani kirjat, mutta ihmetellyt sitä, miksi ne oikeastaan pitää säästää pölyttymään hyllyyn ? Miksi kirjoista on vaikea luopua, vaikka niitä ei enää lukisi ? Miksi juuri kirjoihin syntyy niin voimakas tunneside, vaikka ne eivät olisi edes kummoisia tarinoita ?
Kai se olisi parempi antaa ne eteenpäin, että niistä on iloa muillekin.
Ennen joka kodin olohuoneessa oli iso kirjahylly. Joillakin se oli täynnä kirjoja, joillakin koriste-esineitä.
Lopultakin ihan turha tilaavievä kaluste. Parempi on sen tilalle laittaa istumapaikkoja vieraille. Elävät ihmiset ovat tärkeämpiä kuin tunkkaiset vanhat kirjat. Ja sitäpaitsi, tavaroihin ei saisi liikaa kiintyä.
Minä laitoin juuri kierrätykseen kirjan, jonka äitini osti minulle kun olin nuorempana sairaalassa ja joka on varmaan ainoa kirja, jonka olen saanut häneltä. Tajusin että turha kuljettaa muutosta toiseen paksua kirjaa, jota en enää lue ja josta voi olla iloa jollekin toiselle. Lisäksi kirjan olemassaolo muistutti tuosta ikävästä ajasta.
Äitini hävitti aikoinaan kirjani kysymättä minulta lupaa. Sellaisen trauman kun on kokenut niin omia kirjoja ei pysty / halua hävittää. Niinpä niitä on kertynyt satoja kappaleita esim kirjakerhosta ja kirpputorilta. Löytyy mm Kalle Päätalon 27-osainen Iijokisarja ja 200 ensimmäistä Aku ankan taskukirjaa eli laidasta laitaan.
Jotkut ihmiset ovat sentimentaalisia, jotkut ei. Minä en säästä ihan kaikkea lahjaksi saatua, mutta jokin isältä saatu kirja olisi ehdottomasti tärkeä muisto. Pakko vaan yrittää ymmärtää, että näin ei ole kaikilla.
Ehkä surullisin ostamani käytetty kirja oli sellainen, jonka välissä (ihan alkusivuilla) oli selkeästi lukematon, sydämellinen kirje rakkaalle ystävälle (tai näin kirjeen kirjoittaja ainakin luuli). Lahja ei ollut sen vertaa kiinnostanut, että olisi ensimmäisen sivun tai mahdollisen omistuskirjoituksen vilkaissut, vaan se oli pistetty suoraan kiertoon. Ja kyseessä oli samana vuonna ilmestynyt kirja, ei mikään ikivanha vuosia hyllyssä lojunut lahja.
Kyseessä ei ollut ap:n iskä, koska ap ei ole Mari.