Voiko vaikeuksista selvitä yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikean paikan tullen tapan itseni ja jätän syyt muiden harteille.

Tää on se helpoin tapa.. 

Siinä saa vaikean asian aiheuttaja miettiä lopun ikää kannattiko.

Keksi parempia röllejä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikean paikan tullen tapan itseni ja jätän syyt muiden harteille.

Tää on se helpoin tapa.. 

Siinä saa vaikean asian aiheuttaja miettiä lopun ikää kannattiko.

Tietenkin. Mitä apua muut edes voivat antaa? Kuuntelu on ajanhukkaa.

Vaikean paikan tullen tapaan kirjoittaa ajatukseni paperille tai juuri noita pahoja päiviä varten hankittuun muistikirjaan. Se helpottaa oloa. Samaten niihin on myöhemmin mielenkiintoista palata katsomaan ja toteamaan millaisista kehnoista hetkistä on onnistunut selviytymään.

Ihanan rauhoittava dokumentti. Olen aivan zen.

Kyllä voi ja on pakkokin jos ei ole sellaisia ystäviä ja tukiverkkoja. Introverttinä en edes halua mitään keskusteluterapiaa vaan selvitän itse päänsisäiset ongelmani. Allekirjoitan myös väitteen "se mikä ei tapa, vahvistaa".

Elämä on kärsimystä, ja kärsimyksen syynä on elämänhimo. Kun elämänhimo loppuu, kärsimys lakkaa. 

Mikä ei tapa se vahvistaa. Itse oon pärjänny yksin aina, vaikka se ei herkkua ole ollutkaan.

Odotan vaan eutanasian laillistamista Suomessa. (liian mamo exit bagin tms hankkimiseen)

Vierailija kirjoitti:

Elämä on kärsimystä, ja kärsimyksen syynä on elämänhimo. Kun elämänhimo loppuu, kärsimys lakkaa. 

eihän tuossa ole mitään ideaa. Miksi elämänhimo olisi syynä elämäm kärsimykseen? Kärsimys syntyy, kun ei hyväksy sitä miten asiat on, vaan kaipaa jotain enemmän, paremmin tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista! Ja ikävä kuulla teistä, jotka ovat myös jääneet yksin ongelmien kanssa. Ehkä pitää kuitenkin sinnikkäästi mennä eteenpäin.

Musta jotenkin tuntuu, että jos saisin jonkin asian päässäni "naksautettua" oikeaan asentoon, mulla alkaisi mennä paremmin. Luin Hesarin perhesiteitä-palstalta Tauno Palon lapsenlapsesta, joka oli raiskattu. Jutussa isänsä sanoi, että asiat alkoivat mennä yllättävän nopeasti parempaan päin, sitten kun tämä raiskattu tytär löysi sisäisen voimansa. Mutta mikä se on ja mistä sen löytää? Tavallaan ymmärrän tuonkin, että nykyhetkeen vaikutetaan, trauma on miten reagoi nykyisyydessä menneisyyden tapahtumaan. Mutta sitten en kuitenkaan ymmärrä ja sisäistä asiaa, koska mulla ei juuri ole muuta kokemusta edes elämästä kuin tämä trauman kanssa eläminen.

Joskus olen ollut ulkolaisilla tukipalstoilla, mutta ne ovat myös aika raskaita paikkoja olleet... Ihan hyvä idea kylläkin.

 - ap

Sisäisen voiman löytää tästä hetkestä. Tunne, miten elät, hengität, sydämesi lyö ja olet kokonainen tässä hetkessä. Se on sisäistä voimaa.

Ihmiset viettää todella paljon aikaa "päänsä sisällä", eli ajatellen, suunnitellen ja miettien. Iso osa siittä on suoraan sanottuna turhaa ja toissijaista. Sen sijaan se, miten juuri nyt on, on merkityksellistä. Katsos kun aikaa ei ole. Menneisyys on mielikuva ja muisto pään sisällä, ja tulevaisuus on myös vain ajatus siitä. On vain tämä hetki. Todellisuudessa sinun ei tarvitse selviytyä yhtään minnekkään, olet jo selvinnyt ja perillä. Ainakin näin itse käsitän tuon sisäisen voiman.

Kiitos tästä ja muista hyvistä vastauksista :) Tää on aivan totta, ja tää pitäisi, näin erittäin voimakkaaseen dissoiluun taipuvana, muistaa enemmän. Kun on varmaan se parikymmentä vuotta selvitytynyt dissoamalla, hukuttautumalla tv:n yms. mielikuvitusmaailmoihin, tää on vaikeaa, mutta varmasti ensimmäinen asia. Haaveilen siitä, että tekisin jotain mikä tuntuu merkitykselliseltä, mutta sitten on niin helppoa jäädä vain nettiin roikkumaan ja etsimään nopeaa nautintoa, suunnittelen ja mietin mutta en koskaan tartu toimeen - pelkään kamalasti kaikkea ja on helpompaa vain olla tekemättä mitään kuin kohdata vaikeudet. Ehkä aloitan pienestä. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista! Ja ikävä kuulla teistä, jotka ovat myös jääneet yksin ongelmien kanssa. Ehkä pitää kuitenkin sinnikkäästi mennä eteenpäin.

Musta jotenkin tuntuu, että jos saisin jonkin asian päässäni "naksautettua" oikeaan asentoon, mulla alkaisi mennä paremmin. Luin Hesarin perhesiteitä-palstalta Tauno Palon lapsenlapsesta, joka oli raiskattu. Jutussa isänsä sanoi, että asiat alkoivat mennä yllättävän nopeasti parempaan päin, sitten kun tämä raiskattu tytär löysi sisäisen voimansa. Mutta mikä se on ja mistä sen löytää? Tavallaan ymmärrän tuonkin, että nykyhetkeen vaikutetaan, trauma on miten reagoi nykyisyydessä menneisyyden tapahtumaan. Mutta sitten en kuitenkaan ymmärrä ja sisäistä asiaa, koska mulla ei juuri ole muuta kokemusta edes elämästä kuin tämä trauman kanssa eläminen.

Joskus olen ollut ulkolaisilla tukipalstoilla, mutta ne ovat myös aika raskaita paikkoja olleet... Ihan hyvä idea kylläkin.

 - ap

Sisäisen voiman löytää tästä hetkestä. Tunne, miten elät, hengität, sydämesi lyö ja olet kokonainen tässä hetkessä. Se on sisäistä voimaa.

Ihmiset viettää todella paljon aikaa "päänsä sisällä", eli ajatellen, suunnitellen ja miettien. Iso osa siittä on suoraan sanottuna turhaa ja toissijaista. Sen sijaan se, miten juuri nyt on, on merkityksellistä. Katsos kun aikaa ei ole. Menneisyys on mielikuva ja muisto pään sisällä, ja tulevaisuus on myös vain ajatus siitä. On vain tämä hetki. Todellisuudessa sinun ei tarvitse selviytyä yhtään minnekkään, olet jo selvinnyt ja perillä. Ainakin näin itse käsitän tuon sisäisen voiman.

Kiitos tästä ja muista hyvistä vastauksista :) Tää on aivan totta, ja tää pitäisi, näin erittäin voimakkaaseen dissoiluun taipuvana, muistaa enemmän. Kun on varmaan se parikymmentä vuotta selvitytynyt dissoamalla, hukuttautumalla tv:n yms. mielikuvitusmaailmoihin, tää on vaikeaa, mutta varmasti ensimmäinen asia. Haaveilen siitä, että tekisin jotain mikä tuntuu merkitykselliseltä, mutta sitten on niin helppoa jäädä vain nettiin roikkumaan ja etsimään nopeaa nautintoa, suunnittelen ja mietin mutta en koskaan tartu toimeen - pelkään kamalasti kaikkea ja on helpompaa vain olla tekemättä mitään kuin kohdata vaikeudet. Ehkä aloitan pienestä. -ap

Kyllä se siitä! Itsensä läsnäolevaks tuomisen haastavin juttu on juurikin sen muistaminen.. mutta kun tekee silloin kun muistaa, niin alkaa muistamaan useammin

Olen joutunut seliämään yksin. Välillä olin parisuhteissa, mutta niistä tuli vain lisää murheita. Eikä kavereihinkaan ollut luottamista, joten jäin ihan tyhjän päälle 15 vuodeksi. Nykyään voin jo paremmin, mutta en oikein uskalla päästää ihmisiä lähelle koska pelkään, että taas mua kusetetaan ja joudun aloittamaan koko työmaan alusta. Ei ne ihmiset aina tuo helpotusta elämään, voi käydä päinvastoin. Mutta toki jos mulla olisi ollut hyviä ihmisiä elämässäni, kiittäisin heitä siitä että olen edelleen tässä. Nyt joudun tylsästi kiittämään vain itseäni. Olin kyllä monta kertaa luovuttamassa. Mutta en onneksi sitä tehnyt.

 Eivät varmaan kaikki selviydy mutta siihen on hyvä pyrkiä. On paras keino selvitä asioista kun hoitaa ne ongelmat itse ja käy läpi. Se vahvistaa, kun huomaa,mihin sitä oikein kykeneekään. Elämähän on yhtä vuoristorataa joten on hyväksi,  kun voimavarat ja keinot on itsellä.Se ei ole helpoin tie mutta auttaa pisimmälle uskoisin. Itse olen tällainen ja varsinkin tämä vuosi on ollut niin huono, niin monin tavoin mutta eipä mitään,kevät on jo nurkan takana ja on töitä ja asiat suht ok taas.

Joku viisas sanonut ,että elämä kantaa..ja keksii keinot😊

Pakko on ollut selvitä yksin. Välillä menee oikein mukavasti ja on ystäviäkin, sitten tulee taas joku iso vastoinkäyminen ja on ollut selvittävä yksin. Ajoittain siitä tulee itselle iso peikko ja tuska, ettei itsellä ole perhettä ja "kaikilla muilla" on. Sama kuin vaikka rahattomalle muiden rahoista ja työttömälle siitä, että "kaikilla muilla" on työ ja sitä kuvittelee, että muilla on ihanat perheet, rahaa turvaan asti ja ok duuni. 

Youtube on täynnä sekä selfhelpiä että binauraleita. Ne ovat auttaneet itseäni siinä vaiheessa, kun olen vajonnut vain dissosioivaksi möykyksi. Vaikka inner child binaural hakusanaksi ja kanavia Crappy Childhood fairy, Kati Morton tms joku vielä paremmin itsellesi sopiva, joita youtube alkaa sitten itsekin ehdotella, kun ensin katsot joitain. 

Tsemppiä meille kaikille, jotka tunnemme jääneemme vaille kaipaamaamme ja tarvitsemaamme tukea ja joiden lapsuudessa on kaivettu pikemmin maa jalkojemme alta kuin rakennettu meille pohjaa hyvälle tulevaisuudelle. <3

kirjastosta löytyy kirjoja masennuksesta,ym vaikeuksia kokeneiden ihmisten elämänkertoja. opiskelu iässä sain vertaistukea lukemalla ihmisistä ,jotka kamppailevat ongelmien kanssa. eli psykologiaa lukemalla selviää että mt ongelmat on yleisiä ja kirjoissa on jopa ohjeita, miten helpottaa oireita ja miten tulkita oireita.asuin siis opiskelupaikkakunnalla, yksin en tuntenut etukäteen siellä ketään.

Vierailija kirjoitti:

Pakko on ollut selvitä yksin. Välillä menee oikein mukavasti ja on ystäviäkin, sitten tulee taas joku iso vastoinkäyminen ja on ollut selvittävä yksin. Ajoittain siitä tulee itselle iso peikko ja tuska, ettei itsellä ole perhettä ja "kaikilla muilla" on. Sama kuin vaikka rahattomalle muiden rahoista ja työttömälle siitä, että "kaikilla muilla" on työ ja sitä kuvittelee, että muilla on ihanat perheet, rahaa turvaan asti ja ok duuni. 

Youtube on täynnä sekä selfhelpiä että binauraleita. Ne ovat auttaneet itseäni siinä vaiheessa, kun olen vajonnut vain dissosioivaksi möykyksi. Vaikka inner child binaural hakusanaksi ja kanavia Crappy Childhood fairy, Kati Morton tms joku vielä paremmin itsellesi sopiva, joita youtube alkaa sitten itsekin ehdotella, kun ensin katsot joitain. 

Tsemppiä meille kaikille, jotka tunnemme jääneemme vaille kaipaamaamme ja tarvitsemaamme tukea ja joiden lapsuudessa on kaivettu pikemmin maa jalkojemme alta kuin rakennettu meille pohjaa hyvälle tulevaisuudelle. <3

Kiitos hyvistä vinkeistä ja vastauksesta! Pienetkin toivonrippeet ovat tarpeen. Olen varmasti jo oikeilla jäljillä ja toipunut todella paljon siitä, mitä olen pahimmillani ollut. Nyt pystyn kuitenkin elämään melko normaalia elämää.

Tuo viimeinen kappale oli niin hyvin kirjoitettu! Tulee ihan surku kun ajattelee, miten paljon tässä(kin) maassa on ihmisiä, jotka ovat lapsena saaneet niin kovin vähän. 

Parempaa ja toiveikasta uutta vuotta kaikille! <3 -ap

Olin 20 vuotta juoppo. Vuosi sitten lopetin kokonaan. Ihan itse ja yksin. Kaverit jouduin hylkäämään koska he ovat juoppoja. Nyt pystyn mihin tahansa yksin, kun kemiallinen riippuvuuskaan ei minua voittanut ja tuhonnut. M37

Tottakai selviää. Olen itsestäni löytänyt sellaista sitkeyttä, jota en tiennyt olevankaan. Vuosikausia siihen meni, mutta vaikeudet voitettu. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat jääneet "piehtaroimaan" niihin vaikeuksiinsa eivätkä ole tästä syystä päässeet eteenpäin. On se sitten krooninen kipu, masennus, ahdistus tai mikä tahansa, niin sen kanssa täytyy elää, kaikilla on se taakka kannettavanaan, ihan jokaisella.

Olen oikeastaan tosi ylpeä, että olen löytänyt itsestäni sen sitkeyden ja päässyt eteenpäin, työelämään ja ns. normaaliarkeen. Mulla on pari ystävää, jotka kärsii vaivoista, jotka heidän mielestään estää mm. työelämään osallistumisen. Subjektiivinen kokemus tietysti, mutta itse koen, että ongelmista huolimatta, pystyt osallistumaan siihen normiarkeen kaikkine vikoinesi, ja se myös antaa takaisinpäin.