Erika Vikman jätti Jyrki 69:n
Erika jätti Jyrkin vähän ennen itsenäisyyspäivää, Seiskan sisäpiirin lähde paljastaa.
Kommentit (1712)
HYMYSTÄ ei voi erehtyä. Jyrki 69 eli Jyrki Linnankivi, 53, on rakastunut mies.
– Tämä on tuore kokemus, hän myöntää.
Sen verran puskista rakkaus astui elämään, että The 69 Eyesin keulahahmo on vieläkin hämmentynyt, lähes shokissa.
Hän oli elellyt korona-ajan omissa oloissaan ja ”ilman tunne-elämää” hyvin tyytyväisenä. Lukenut, kävellyt luonnossa ja hiihtänyt, tehnyt musiikkia.
– Olin järjestänyt elämäni ja asiani niin, että minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Olin todella tasapainossa itsekseni ja yksikseni.
Sitten tulivat Vain elämää -ohjelman kuvaukset, missä itseään epäsosiaaliseksi kuvaava muusikko vietti aikaa uusien ihmisten kanssa ja yllättyi.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua!
Jyrki kertoo lähipiirinsä iloitsevan uudesta käänteestä.
– Ystäväpiirissä on kuulunut vilpittömiä helpotuksen huokauksia ja riemunkiljahduksia. Minusta on selvästi oltu huolissaan.
– Tämä on niin kova juttu! On hienoa hypätä tähän vuoristorataan, Jyrki sanoo.
– Rakkaus on terveellistä, sitä on hyvä saada ihan senkin takia. Tämä on herättänyt vanhan vampyyrin sydämen läpättämään.
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009104953.html
Missä on se Jyrkin pitkä haastattelu tästä rakkaudesta? Jossa hän kertoi, kuinka on erittäin romanttinen ja vanhanaikainen ja avaa autonovet sun muut.
Eiköhän Jyrkin oven takana ole jono. Sieltä vain mieleisintä kanssalarppaajaa valitsemaan.
Erika tykkää vaihtelusta, seuraavaksi taas nainen, tai oletettu. Ei ole elämä lainkaan tylsää.
Jyrkille sopii joku yhtä rauhallinen, tumma kaunotar ja samaa ikäluokkaa..esimerkiksi, ei yllättänyt yhtään tuo lyhyt suhdetynkä jonku räväkän tuuliviiri bimbo Vikmanin kanssa. :D Toivottavasti löytää kaltaisensa ettei taas valmistaudu yksinäisyyteen.
Arvasin, että Erika enemmänkin ajautui suhteeseen. Jyrki69 taas meni liian pitkälle kun antoi tunnekuohussaan haastatteluita lehdille.
Vierailija kirjoitti:
Missä on se Jyrkin pitkä haastattelu tästä rakkaudesta? Jossa hän kertoi, kuinka on erittäin romanttinen ja vanhanaikainen ja avaa autonovet sun muut.
Millainen painoarvo suhteessa on seksillä?
Rakkaudessa on myös eläimellinen puolensa. Viidakossa pätevät viidakon lait. Viidakko on aistien valtakunta, ja siellä kaiken pitää olla mahdollista.
Missä menee pettämisen raja?
Minusta ihmiset ovat suhteessa vapaita. Siihen ei kuulu toisen muuttaminen, kahlitseminen tai kontrollointi.
-
Kenen mielestä romanttista ja kenen ei.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että heillä on liian erilaiset luonteet ja kiinnostuksenkohteet. Se että Erika oli jättäjä ei tarkoita etteikö Jyrki olisi päätynyt lopulta samaan lopputulokseen. Mitenkään arvottamatta niin Jyrki on selvästi introvertti ja älykkö, Erika ekstrovertti ja ajattelu enemmän taviksen tasolla. Eikä siinä mitään pahaa.
En usko että Erikassa olisi ollut älyllistä haastetta Jyrkille ajanmittaan tarpeeksi. Ja Erika on selvästi elämyshakuisempi ja pinnallisesti suuntautunut. Vastakohdat viehättävät aikansa mutta suhteeksi asti niistä ei ole. Toivottavasti löytävät itselleen paremmin sopivat kumppanit.
Tämä. Se että ihastuu ja rakastuu ei tarkoita että suhde kestäisi aikaa. Toivon molemmille kaikkea hyvää.
Jyrki Jyrki, älä tyrki, Jyrki tee joskus Miehen työ..
-Juice
Vierailija kirjoitti:
Erika on liian villi kenelle tahansa. Suutelee myös naisia. Älkää ihmeessä hullaantuneet miehet laskeko hänen päällensä mitään. Kertis tavaraa. Valitettavasti.
"Laskeko hänen päällensä"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on se Jyrkin pitkä haastattelu tästä rakkaudesta? Jossa hän kertoi, kuinka on erittäin romanttinen ja vanhanaikainen ja avaa autonovet sun muut.
Millainen painoarvo suhteessa on seksillä?
Rakkaudessa on myös eläimellinen puolensa. Viidakossa pätevät viidakon lait. Viidakko on aistien valtakunta, ja siellä kaiken pitää olla mahdollista.
Missä menee pettämisen raja?
Minusta ihmiset ovat suhteessa vapaita. Siihen ei kuulu toisen muuttaminen, kahlitseminen tai kontrollointi.
-
Kenen mielestä romanttista ja kenen ei.
Ihminen nyt ei ole mikään biologian ohjaama ja viettien vallassa toimiva viidakon eläin vaan korkeamman tietoisuuden omaava olento. Tietoisuuden on tarkoitus ohjata ajattelua, tunteita ja toimintaa. Ilmeisesti kaikkien kohdalla ei niin ole 😂
Vierailija kirjoitti:
Jyrki älykkö (kaksi yliopistotutkintoa) ja Erika villi ja vapaa.
Villi ja vapaa vai yksinkertainen?
Eikö yliopistotutkinnon omaava voi olla villi ja vapaa?
Jyrki ei selvästikään ole tarpeeksi jännittävä mies, sillä jännittävä mies ei antaisi naisen noin vain jättää itseään.
Vierailija kirjoitti:
Jyrki ei selvästikään ole tarpeeksi jännittävä mies, sillä jännittävä mies ei antaisi naisen noin vain jättää itseään.
Joskus on fiksua vain nostaa kädet pystyyn.
Ja mennä ostelemaan sarjakuvia.
Vierailija kirjoitti:
Jyrki 69 tais oll liian vanha.
Tai ei tarpeeksi, D on 78w
Jyrkin puheista päätellen hän oli jotenkin energiaa imevällä tavalla rakastunut. Ihan kuin jokin vampyyri, joka imee energiaa, elinvoimaa ja iloa Erikasta. Joillakin on tällainen käsitys rakkaudesta ja ystävyydestä, tiedän ihmistyypin. Tuollainen ihminen voi pusertaa sen energian lähteenään olevan ihmisen aivan tyhjiin.
Vierailija kirjoitti:
No en ihmettele. Jyrki on ihan nyhverö, Erika muoviblondi. Ei heillä ole mitään yhteistä.
Minusta heitä yhdistää plagiointi. Erika plagioi Ilona Staller /Madonna/Kikka -osastoa kun taas Jyrki on kopsannut tyylinsä ja lauluäänensä Sisters of Mercyn solistilta. Sillä tavoin epäaitoutta molemmissa, omaperäisyys kadoksissa.
Vierailija kirjoitti:
Voisin ottaa jyrkin, samalla tavalla ajatteleva nainen 😊
Mistä tiedät miten Jyrki ajattelee?
Vierailija kirjoitti:
Jyrkin puheista päätellen hän oli jotenkin energiaa imevällä tavalla rakastunut. Ihan kuin jokin vampyyri, joka imee energiaa, elinvoimaa ja iloa Erikasta. Joillakin on tällainen käsitys rakkaudesta ja ystävyydestä, tiedän ihmistyypin. Tuollainen ihminen voi pusertaa sen energian lähteenään olevan ihmisen aivan tyhjiin.
Vaikeaa sanoa jos ei tunne siviilissä. Julkkisvampyyrina Jyrki on antava ja inspiroiva. Tietysti taiteilija inspiroituu muusastaan ja imee hänestä taiteeseensa oli taiteenlaji mikä tahansa. Jyrki käy itsekin muusaksi ihan hyvin ;)
Eerika on kyllä ihan selvästi Tuksun seuraaja. Naamassa ihan samat merkit paksuine huulineen ym. Kovasti on kuluneen ja räjähtäneen näköinen nykyisin. Ja rivo pukeutuminen ei yhtään edistä, seksikäs voi olla myös tyylikkäästi. Mutta siihen tarvitaan tyylitajua. Paljon kauniimpi oli tangokuningatar aikoina.