Ullanlinnan surman todellinen motiivi
Eri keskustelupalstoilla on pohdittu psykiatrin joulun alla tekemän henkirikoksen perimmäisiä motiiveja. Mikä on sinun arviosi tapahtuneesta?
Kommentit (2695)
. Tiedän henkilön joka on ollut Roopen työkaveri. Se oli silloin ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin. En tuntenut Roopea mutta tää tyyppi jaksoi puhua hänestä. Ja jos kysyin jotain, hän sanoi ettei voi kertoakoska psyk ala.
Sellainen käsitys jäi että RT manipuloi kollegoja ja käytti asemaansa väärin. Noin varhain urallaan jo! Tuttavallani EI ollut normaali työsuhde häneen, en tarkoita seksuaalusta, vaan muutoin. RT halusi liikaa 'auttaa' ja puuttua kollegojen mieliin. Kuulemani perusteella en yhtään epäile noita oikeuksien rajoittamista.
Koko homma jotenkin loppui tai hiipui, oisko
Jääny isyyslomalle vai oliko ma. On jääny mieleen ja nyt muistuu koska oli mullekin rankkaa kuunnella tämän henkilön sekavia juttuja tuolloin.
Jollain tapaa voimakas persoona. Herättänyt tunteita. Uhri on saattanut olla täysin sokaistu hänestä. Erilaisuudet ja erimielisyydet tulleet ehkä molemmille puun takaa. En usko rahan motiiviina. Ennemminkin se ettei uusi vaimo sopinutkaan Herralle. Siis Veikkaan.
Vierailija kirjoitti:
. Tiedän henkilön joka on ollut Roopen työkaveri. Se oli silloin ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin. En tuntenut Roopea mutta tää tyyppi jaksoi puhua hänestä. Ja jos kysyin jotain, hän sanoi ettei voi kertoakoska psyk ala.
Sellainen käsitys jäi että RT manipuloi kollegoja ja käytti asemaansa väärin. Noin varhain urallaan jo! Tuttavallani EI ollut normaali työsuhde häneen, en tarkoita seksuaalusta, vaan muutoin. RT halusi liikaa 'auttaa' ja puuttua kollegojen mieliin. Kuulemani perusteella en yhtään epäile noita oikeuksien rajoittamista.
Koko homma jotenkin loppui tai hiipui, oisko
Jääny isyyslomalle vai oliko ma. On jääny mieleen ja nyt muistuu koska oli mullekin rankkaa kuunnella tämän henkilön sekavia juttuja tuolloin.Jollain tapaa voimakas persoona. Herättänyt tunteita. Uhri on saattanut olla täysin sokaistu hänestä. Erilaisuudet ja erimielisyydet tulleet ehkä molemmille puun takaa. En usko rahan motiiviina. Ennemminkin se ettei uusi vaimo sopinutkaan Herralle. Siis Veikkaan.
Eli arvioitko epäasiallisen tai epäsopivan käytöksen olleen taustalla oikeuksien rajoittamiseen? Potilaat harvoin psyk. sairaalassa ollessaan ovat kykeneviä/ eivät jaksa / uskalla jne.valittaa lääkäristä eli tn mahdoton jälkikäteen arvioida hoidon sisältöä. Mitä kahden kesken tapahtui, jos hänellä oli lempipotilaita (vrt iltalehden juttu viikonlopulta) mutta myös nk inhokkipotilaita. Miten hän toimi heidän kanssaan? Ei ole kaukaa haettu, että toiminnasta tulisi käynnistää Valviran selvitys, jossa arvioidaan sekä potilasasiakirjoja että potilaiden näkemykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkkiääää kirjoitti:
Nyt m i n f o s s a tekijän kanssa ( miehen ollessa alle 30 v) hengaillut ja ilmeisesti osin kakkospoikaystävänä pitänyt tuolloin 20+ nainen kertoo taustaa ja kokemuksiaan henkilöstä. ( sivut 211 ja 222 ) Persoonaan liittyviä ominaisuuksia ja mielenkiinnon kohteita paljastuu. Ovatko ne muuttuneet mihin suuntaan viimeisen reilun 20 vuoden aikana, voimme osin arvailla.
Tietäjät tietävät.
Taustaa vähän myös isä-oletetusta.Suurella varauksella kannattaa lukea tuota tekstia.. Pitää sisällään mm. paljon epäkohtia ja ihan keksitylta vaikuttaa suurimmaksi osin. Voi siellä olla joku pieni totuudensiemen jossain, mutta valtaosa tuosta tekstistä kuulostaa täysin keksityltä/kuvitellulta.
Ihan linjassa siihen että jos on harkinnut teologiaa vaihtoehtona, päällimmäisenä ollut halu auttaa kanssaihmisiä, jopa ohi lääkäripraktiikan.
Nyt puhutaan nimimerkistä joka tuon tekstin kirjoitti, ei Roopesta.
Ei Ullanlinna ole mikään lintukoto. Kyllä häiriintyneitä ihmisiä voi olla myös varakkaissa, usein siellä on kulissiavioliittoja ja empatian puutetta. Eräs ystävätär harrasti SM kerhoa varsinais-suomessa eikä aviomies tiedä sitä tänä päivänäkään. Silti pidetään liitto kasassa ja näytellään näytelmää somessa. Eli kaikenlaista on. Ps. Mies jolta puuttuu etuhampaita on outo ja pälvikalju jota yrittää peitellä muutamalla haituvalla hiuslakalla: näyttää hoopolta!
Dore kirjoitti:

Puuttuuko tekijältä etuhampaita?!
Varsinkin minfon puolella epäillään nimimerkkiä TYC trolliksi. Hänen kuvauksensa Roopesta sisältää paljon asioita, joista vain Roopen joskus tuntenut voi tietää. Roopen kyllä kuvauksesta tunnistaa. Siitä, mitä on viisasta kirjoitella nettiin voi olla montaa mieltä, mutta ei ole syytä epäillä, että kyseessä olisi huijaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkkiääää kirjoitti:
Nyt m i n f o s s a tekijän kanssa ( miehen ollessa alle 30 v) hengaillut ja ilmeisesti osin kakkospoikaystävänä pitänyt tuolloin 20+ nainen kertoo taustaa ja kokemuksiaan henkilöstä. ( sivut 211 ja 222 ) Persoonaan liittyviä ominaisuuksia ja mielenkiinnon kohteita paljastuu. Ovatko ne muuttuneet mihin suuntaan viimeisen reilun 20 vuoden aikana, voimme osin arvailla.
Tietäjät tietävät.
Taustaa vähän myös isä-oletetusta.Suurella varauksella kannattaa lukea tuota tekstia.. Pitää sisällään mm. paljon epäkohtia ja ihan keksitylta vaikuttaa suurimmaksi osin. Voi siellä olla joku pieni totuudensiemen jossain, mutta valtaosa tuosta tekstistä kuulostaa täysin keksityltä/kuvitellulta.
Ihan linjassa siihen että jos on harkinnut teologiaa vaihtoehtona, päällimmäisenä ollut halu auttaa kanssaihmisiä, jopa ohi lääkäripraktiikan.
Nyt puhutaan nimimerkistä joka tuon tekstin kirjoitti, ei Roopesta.
Jos nyt ei kuitenkaan täällä enää alettaisi myös puhumaan minfoon kirjoittaneesta nimimerkistä
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin minfon puolella epäillään nimimerkkiä TYC trolliksi. Hänen kuvauksensa Roopesta sisältää paljon asioita, joista vain Roopen joskus tuntenut voi tietää. Roopen kyllä kuvauksesta tunnistaa. Siitä, mitä on viisasta kirjoitella nettiin voi olla montaa mieltä, mutta ei ole syytä epäillä, että kyseessä olisi huijaus.
No trollihan se on ihan selvästi. Ei ole mitään uutta asiasisältöä tuossa tekstissä joka kiinnostaisi tapauksen kannalta. Muutenkin kirjoitettu niin omituisella tavalla, että vaikuttaisi olevan jonkun iäkkäämmän miehen kirjoittamaa tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha tuskin motiivi. RT:lä oli kuulemma kiinteistöbisnestä.
Jos RT:llä olisi kiinteistöbusinesta, niin RT:n nimi löytyisi yritystiedoista, joissa olisi viitteitä kiinteistöbusineksiin. Nyt sieltä löytyy vain tuohon lääkärityöhön liittyvää toimintaa.
Voihan olla, että RT on sijoittanut kiinteistörahastoihin, mutta se on sitten ihan eri asia kuin olla "mukana kiinteistöbusineksissa"
Oli ennen tätä casea mukana Munkkivuoressa ainakin paritalobisneksessa. Sipe santapukki samalla tontilla häärii omiaan. Seurakunnan vanha tontti ja kiinteistö se mikä santapukilla. RT laitettu yhtiöstä pois nyt
MIRJA MERTANEN WEHNERTIN MURHAAJA, VANHA KÄÄKKÄ JO. TUNNUSTA!
Tuo RT:n noinkin läheisesti yli vuoden ajan tuntenut henkilö olisi kyllä voinut paremminkin kirjoittaa tuoden enemmän tietoa ja yksityiskohtia esille, kun kerran katsoi aiheellisiksi kirjoittaa.
Kouluaineena tuosta höpinästä olisi saanut ehkä seiskan.
Heräsi kysymys, jos nyt tarinoinnista oikein ymmärsin, miksi tämä kirjoitelman minä-henkilö piti toista, vakikumppania, samaan aikaan vaikka oli kuulemma niinkin tosissaan suhteessaan RT:n kanssa? Ja miksi tämä toinen edes vaivaantui soittamaan RT:lle petoksen ilmeisesti paljastuttua. Olisi vaan heivannut sutturan ulos, se lienee normaalikäytäntö pettämisessä.
Mielestäni RT oli hyvinkin vakavissaan tämän kertojan kanssa, jos yli vuoden jatkoi ja lopetti vasta soiton saatuaan. Vai oliko kyseessä kuitenkin vain muutaman kerran tapahtunut tapaaminen, joiden välissä elettiin ihan muuta elämää.
Näytää keskustelu vaimentuneen. Piristyy varmaan, jos saadaan julkisuuteen jotakin uutta tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo RT:n noinkin läheisesti yli vuoden ajan tuntenut henkilö olisi kyllä voinut paremminkin kirjoittaa tuoden enemmän tietoa ja yksityiskohtia esille, kun kerran katsoi aiheellisiksi kirjoittaa.
Kouluaineena tuosta höpinästä olisi saanut ehkä seiskan.Heräsi kysymys, jos nyt tarinoinnista oikein ymmärsin, miksi tämä kirjoitelman minä-henkilö piti toista, vakikumppania, samaan aikaan vaikka oli kuulemma niinkin tosissaan suhteessaan RT:n kanssa? Ja miksi tämä toinen edes vaivaantui soittamaan RT:lle petoksen ilmeisesti paljastuttua. Olisi vaan heivannut sutturan ulos, se lienee normaalikäytäntö pettämisessä.
Mielestäni RT oli hyvinkin vakavissaan tämän kertojan kanssa, jos yli vuoden jatkoi ja lopetti vasta soiton saatuaan. Vai oliko kyseessä kuitenkin vain muutaman kerran tapahtunut tapaaminen, joiden välissä elettiin ihan muuta elämää.
Sua en opena päästäisi edes kurssista läpi kirjoituksesi perusteella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha tuskin motiivi. RT:lä oli kuulemma kiinteistöbisnestä.
Jos RT:llä olisi kiinteistöbusinesta, niin RT:n nimi löytyisi yritystiedoista, joissa olisi viitteitä kiinteistöbusineksiin. Nyt sieltä löytyy vain tuohon lääkärityöhön liittyvää toimintaa.
Voihan olla, että RT on sijoittanut kiinteistörahastoihin, mutta se on sitten ihan eri asia kuin olla "mukana kiinteistöbusineksissa"
Oli ennen tätä casea mukana Munkkivuoressa ainakin paritalobisneksessa. Sipe santapukki samalla tontilla häärii omiaan. Seurakunnan vanha tontti ja kiinteistö se mikä santapukilla. RT laitettu yhtiöstä pois nyt
MunkkiNiemessä! Pieni ero hinnoissa.
Muuten siis juuri näin.
Ja mitä Tycciin tulee, niin kuka tahansa vois kirjoittaa noin surkean stoorin. Itse tunsin aikoinaan tyyppejä. Jotka tunsivat roopen- nää kaikki niin psykoja sekakäyttäjiä (ml yksi yleislääkäri ja yksi mt-hoitaja + heidän läheisiä) ettei niitten kaa voi olla tekemisissä, en oo yli 10 v nähnyt heitä. Mut siis niitten tuttavuuksien perusteella voisin fabuleerata vastaavaa. Ikuisesti jääny mieleen kun he aina syyttivät sitä geeniä kaikesta mitä niille kännissä tapahtu...
MIRJA MERTANEN-WEHNERTIN MURHAAJA ! TUNNUSTA JO VANHA UKKO!
Pläräsin eilen ylistä. Roopen äiti on siis A. Täällä arvattu PT, oon hänet työkuviossa tavannut, sellainen "akateeminen ja pätevä" tyyppi....
Muutenhan tässä ei ole mitään uutta tiedossa missään. Uhrin ja tekijän kaverit ja entiset kaverit vaikenevat.
Sellainen tieto vielä, että RT ollut koulussa kiltti poika. Varmaan aika paljon siksi että kaksoissisko aina läsnä. Sitten kun hän on itsenäistynyt hänestä on tullut jännä mies. Voisko olla niin, että kaksoissiskon jatkuvasta läsnäolosta johtuen on patoutunut tekijään kauan pahaa, jota ei ole uskaltanut päästää ulos ja lopulta sitten esittäminen käynyt liian vaikeaksi. Tämä nyt vaan tällainen taustojen pohdinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha tuskin motiivi. RT:lä oli kuulemma kiinteistöbisnestä.
Jos RT:llä olisi kiinteistöbusinesta, niin RT:n nimi löytyisi yritystiedoista, joissa olisi viitteitä kiinteistöbusineksiin. Nyt sieltä löytyy vain tuohon lääkärityöhön liittyvää toimintaa.
Voihan olla, että RT on sijoittanut kiinteistörahastoihin, mutta se on sitten ihan eri asia kuin olla "mukana kiinteistöbusineksissa"
Oli ennen tätä casea mukana Munkkivuoressa ainakin paritalobisneksessa. Sipe santapukki samalla tontilla häärii omiaan. Seurakunnan vanha tontti ja kiinteistö se mikä santapukilla. RT laitettu yhtiöstä pois nyt
MunkkiNiemessä! Pieni ero hinnoissa.
Muuten siis juuri näin.Ja mitä Tycciin tulee, niin kuka tahansa vois kirjoittaa noin surkean stoorin. Itse tunsin aikoinaan tyyppejä. Jotka tunsivat roopen- nää kaikki niin psykoja sekakäyttäjiä (ml yksi yleislääkäri ja yksi mt-hoitaja + heidän läheisiä) ettei niitten kaa voi olla tekemisissä, en oo yli 10 v nähnyt heitä. Mut siis niitten tuttavuuksien perusteella voisin fabuleerata vastaavaa. Ikuisesti jääny mieleen kun he aina syyttivät sitä geeniä kaikesta mitä niille kännissä tapahtu...
Asui ennen Munkkiniemessä.
Nyt tapausta epäillään murhana.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4628b88d-0923-4ea5-9b17-b4bbc9fa7ff2
En vaan aikoinaan toista tapausta. Sitä vaan että on tosi vaikea mennä ulkopuolisena puuttumaan. Joku täällä haukkui uhrin kavereita. Jotka siis fiksumpia kuin minä. Silloin siis kun itse sekaannuin vaarallisessa suhteessa oleviin mua vihattiin. Kauan ja hartaasti. Uhrin ystävät sosiaalisesti kompetentteja eivätkä puutu tällaisiin asioihin