ARESTIPENKKI! Neuvoja kaipaan.

Kehuja. Vastuuta (ikätasolle sopivaa), pieniä tehtäviä ja suoriutumisen jälkeen paljon kehuja.

Tuon ikäiselle sopivia puuhia voisi olla vaikka pyykinpesussa auttaminen, tiskikoneen tyhjennys ja kaikenlaiset muut kotityöt. Pikkusisaruksen hoidossa auttaminen ja kehuminen, miten hyvä isoveli hän on.



Ja jos/ kun lapsi temppuilee ja on tottelematon, varoitus ja jos toistaa pahanteon, arestipenkille. Selitys miksi joutui sinne, 3 min aresti ja anteeksipyyntö.



Ennen kaikkea, pitkää pinnaa sinulle! Lasten kanssa huomaa monesti, että jos itse käyttäytyy hyvin, lapsetkin käyttäytyvät paremmin. Lapset ovat suora peili, mikä heijastaa tottelemattomuutena sen, jos itse olet väsynyt ja tiuskit ja huudat.



Nyt täytyy mainita, että itsellänikin on todella lyhyt pinna, räjähdän helposti ja tarvitsen itse aina säännöllistä ruotuun palauttamista. Jos lapset ovat täysin mahdottomia, huomaan lopulta syyn olevan yleensä omassa käytöksessäni...

Tällaistahan tämä on lasten kanssa, jatkuvaa kamppailua omien voimavarojen kanssa. Joskus tuntuu, että ei jaksa olla positiivinen, mutta kun oikein yrittää ja huomaa lastenkin olevan tyytyväisiä ja tottelevaisia, niin se auttaa jaksamaan.

Joskus oikein yllättyy, että omat lapseni osaavatkin halutessaan olla hyväkäytöksisiä ja iloisia. Siitä tulee niin hyvä mieli, että se auttaa jaksamaan.

Rakkautta, vihaa ja kaikkea siltä väliltä on tullut koettua. Lapset saavat vanhemmissa kaikki tunteet pintaan, jos joku kieltää tämän en suostu uskomaan.



Tsemppiä!

ja pyykin pesuun mukaan mut yleensä pojalla jossain vaiheessa napsahtaa joku ilkeily vaihe päälle ja taas mentiin.

Poika on kyllä tosi herkkä ja juttelee paljon ihania asioita ja halaillaan ja suukotellaan päivittäin tosi paljon, osaa kyllä pikkusisarustaankin pitää hyvänä, halilee ja suukottelee tätä ja huolehtii hänestä. Mutta aina kun alkaa ilkeilemään niin on kyllä niin inhottava että hermot menee hetkessä.

Olen kyllä todella lyhytpinnainen (homasin tämän vasta oikeastaan silloin kun sain omia lapsia) ja minun itseni pitäisi opetella käyttäytymään noissa hankalissa tilanteissa vähän aikuismaisemmin eikä heti hermostua, mutta väsyneenä se on helpommin sanottu kuin tehty.

Jotenkin tuntuu että tämä on kuin loputon suo, aina illalla sänkyyn mennessä mietin että huomenna aloitan uuden elämän enkä huuda tai hermostu lapselle niin herkästi mutta seuraavana päivänä sama yleensä toistuu. Joskus on tietysti helpompiakin päiviä mutta nyt viime päivinä on ollut vaikeampaa kun itse ei ole koko ajan jaksanut keksiä lapselle mielekästä tekemistä ja homma on valmis.



Välillä mietin että olenko jotenkin masentunut kun joskus jotkut päivät tuntuu niin ylitsepääsemättömiltä ja olen niin hermostunut.

Mielestäni ei ole mitään syytä väheksyä arestipenkin tms vaikutusta aikuisen pinnaan ja sitä kautta räyhäämistilanteiden selkiämiseen. Itselläni pinna myös katkeaa, ja huudan ja olen retuuttanutkin. Otin käyttöön arestirangaistuksen, johon joutuu varoituksen jälkeen jos heittelee tavaroita tai lyö tai potkii. Lapsen raivareista on tullut MULLE paljon helpompia kestää ja sitä kautta olen ihan vakuuttunut, että ne ovat helpompia ja vähemmän kaoottisia myös lapsen mielestä. Nykyään en "pelkää" lapsen raivareita (ennen oikeasti pelkäsin, tai lähinnä pelkäsin sitä, että multa menisi pinna, en kykenisi hillitsemään itseäni). Varoituksen jälkeen jos riehunta jatkuu --> arestiin, jonka aikana mun ei tarvitse kuunnella eikä ottaa kantaa lapsen juttuihin, ja saan itsekin etäisyyttä tilanteeseen.



On ihmisiä, joiden mielestä aresti on huono ja lasta alistava rangaistus tai että rangaistuksia ei oikeastaan pitäisi lapsiin käyttää ollenkaan. mutta meillä tämä ainakin toimii, se suojelee pahimmilta ylilyönneiltä ja laittaa pelin poikki niin sanoakseni.



Meillä arestipaikka lisäksi sijaitsee keskellä olkkarin lattiaa, joten lapsi ei ole yksinään eristyksissä, vaan puuhailen itse arestin aikana siinä ympärillä "muina miehinä", ikään kuin en kuulisi mitään.



Ota vakavasti tuo jos susta tuntuu että olisit masentunut. Päivien ei kuuluisi pitkään tuntua yhdeltä raskaalta puurolta. Avaudu jollekin tilanteestasi, vaikka neuvolaan, käy ulkoilemassa, koita pitää huolta itsestäsi!

Minulla on myös sellainen ongelma etten osaa/kehtaa sanoa kenellekään olevani välillä todella väsynyt.

Kerran yksi ystäväni avautui minulle siitä kuinka väsynyt hän on ja kertoi muutamia tilanteita missä hänellä on keittänyt yli omien lasten kanssa ja musta tuntui kun hän olisi puhunut minun suullani. Silloin uskalsin sanoa että samassa veneessä ollaan ja minusta tuntuu juuri tuollaiselta, sen jälkeen olen kyllä tälle ystävälleni avautunut aina silloin tällöin ja se kyllä helpottaa kun saa puhua jollekin joka ymmärtää jo puolesta sanasta miltä tuntuu.



Mutta neuvolassa en osaa sanoa mitään muuta kuin että hyvin menee, mikäs tässä ollessa. Neuvolan th on niin yltiöpositiivinen ihminen että hänelle on niin vaikea avautua ja sanoa että välillä olen niin väsynyt ja hermostunut että tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Pitäisi vaan saada itsestä irti ja palauttaa se nainen maan pinnalle ja sanoa että en mä aina ole niin tyyni ja rauhallinen miltä mä näytän. Ärsyttää kun se neuvolan th hokee koko ajan sitä että kuinka sä olet niin ihana ja rauhallinen ja hyvä äiti ja kuinka nuo sinun lapset ovat niin rauhallisia kilttejä ja hyvä käytöksisiä, joo kyllähän ne sitä ovat yleisillä paikoilla, harvemmin siellä tulee mitään kränää mutta kotona sitten meininki on monesti ihan eri.

Tämä taitaa vaan enimmäkseen olla minun oma ongelma kun yritän vissiin sitten pitää yllä jotain kulissia ettei ihmiset pääse näkemään etten aina todellakaan ole mikään rauhallisuuden ja kaiken hallitseva maailman paras äiti.



Edelleen ap tässä tilittää...