Pelastusalan naiset haluaisivat päästä häirinnästä eroon
,mutta miehet eivät ymmärrä mistä on kyse. Naisten pitäisi ymmärtää, että pelastusalalla kuulee miehiltä kaikenlaista ja palomiehet ovat vähän sellaisia machomiehiä.
Kommentit (20)
Kaupanalan miehenä haluaisin päästä häirinnästä eroon. En haluisit tietää kenen kanssa, miten ja milloin Pirjo harrastaa seksiä. En haluaisi kuulla yhtään kurkkuun tai banaaniin liittyviä vitsejä.
Kaikki tämän jutun haastateltavat, Marika Metsä-Tokila, Lotta Kärkölä ja Mira Leinonen olivat naisia. Onko ihme, jos näyttää tulevan esille paljon naisiin kohdistuvaa häirintää kun sitä on lähdetty etsimään haastattelemalla vain naisia? Nyt näitä tutkimuksia katsotaan vahvasti naisten lukutavan läpi ja kaikkea tarkastellaan sukupuolen näkökulmasta.
Pitää pysyä poissa keittiöstä, jos ei kestä kuumuutta.
Miehenä on helppo sietää seksuaalista häirintää, koska siinä ei ole mukana fyysistä uhkaa. Viikottain töissä tulee epämiellyttäviä hetkiä, mutta vaikea on puuttua kun tekijät vaihtuu koko ajan. Naiset osaavat olla tosi ärsyttäviä halutessaan.
Eli tutkimus perustuu VPK:n muutaman naisen kokemuksiin PIKKUJOULUISSA!!
Montako naispalomiestä Suomessa on?
Koko juttuhan on ihan täyttä pashaa taas. Kyllä huomaa ettei Yle ole kenellekään vastuussa siitä, mitä se julkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tämän jutun haastateltavat, Marika Metsä-Tokila, Lotta Kärkölä ja Mira Leinonen olivat naisia. Onko ihme, jos näyttää tulevan esille paljon naisiin kohdistuvaa häirintää kun sitä on lähdetty etsimään haastattelemalla vain naisia? Nyt näitä tutkimuksia katsotaan vahvasti naisten lukutavan läpi ja kaikkea tarkastellaan sukupuolen näkökulmasta.
"Joulukuun alussa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos julkaisi selvityksen, jonka mukaan 47 prosenttia kyselyyn vastanneista työntekijöistä oli kohdannut epäasiallista käytöstä."
Työntekijöistä, ei naisista? Puhumalla vain naisista suljetaan silmät kaikilta muilta asiaan liittyviltä tekijöiltä.

Ja siellä oli vain yksi konkreettinen kertomus tästä väitetystä häirinnästä, joka tapahtui jossain VPK:n pikkujouluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tämän jutun haastateltavat, Marika Metsä-Tokila, Lotta Kärkölä ja Mira Leinonen olivat naisia. Onko ihme, jos näyttää tulevan esille paljon naisiin kohdistuvaa häirintää kun sitä on lähdetty etsimään haastattelemalla vain naisia? Nyt näitä tutkimuksia katsotaan vahvasti naisten lukutavan läpi ja kaikkea tarkastellaan sukupuolen näkökulmasta.
"Joulukuun alussa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos julkaisi selvityksen, jonka mukaan 47 prosenttia kyselyyn vastanneista työntekijöistä oli kohdannut epäasiallista käytöstä."
Työntekijöistä, ei naisista? Puhumalla vain naisista suljetaan silmät kaikilta muilta asiaan liittyviltä tekijöiltä.
Ja mikähän tässä nyt sitten lasketaan siihen epäasialliseen käytökseen? Onko siinä eritelty onko se seksuaalista häirintää vai jotain muuta ja ketkä sitä ovat harrastaneet: työkaverit, pomo vai ulkopuoliset?
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on helppo sietää seksuaalista häirintää, koska siinä ei ole mukana fyysistä uhkaa. Viikottain töissä tulee epämiellyttäviä hetkiä, mutta vaikea on puuttua kun tekijät vaihtuu koko ajan. Naiset osaavat olla tosi ärsyttäviä halutessaan.
No ei se meille naisillekaan mikään fyysinen uhka kyllä välttämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Eli tutkimus perustuu VPK:n muutaman naisen kokemuksiin PIKKUJOULUISSA!!
Onko huono työkaveri mikäli ei mene pikkujouluihin?
Miten edes pikkujoulut ja työpaikka jotenkin liittyisivät oikeasti toisiinsa ellei sitten juuri siten että sinne mennään kännissä sekoilemaan ja ahdistelemaan oletettuja vastakkaisen sukupuolen edustajia.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on helppo sietää seksuaalista häirintää, koska siinä ei ole mukana fyysistä uhkaa. Viikottain töissä tulee epämiellyttäviä hetkiä, mutta vaikea on puuttua kun tekijät vaihtuu koko ajan. Naiset osaavat olla tosi ärsyttäviä halutessaan.
Miehet eivät ole minua koskaan sortaneet, ainakaan työelämässä tai CV:ssä tai missään mitä voisin pitää konkreettisena haittana. Naiset sen puoleen ovat. Naiset ovat olleet niitä, jotka ovat tehneet elämästä hankalaa. Ja vaikka olen tietysti ollut itse se toinen osapuoli, on minun pakko todeta, että kaikkein häiriintyneimmät ihmissuhteet koskaan ikinä elämässäni ovat olleet naisiin. Naiset ovat pilkanneet ja ivanneet ulkonäköäni ja elämääni ja levitelleet kertakaikkiaan kammottavia juoruja elämästäni, vailla mitään todellisuuspohjaa.
Mitä kuullut sairaanhoitajien jutuista, niin taitaa ronskimmat puheet olla siellä ja sikäli helppo jonkun kokea itsensä ahdistelluksi.

Sairaanhoitajat yleensä on kyllä niin söpöjä ja hempeitä et ei kyllä niistä uskoisi että ketään niiden jutut ahdistaisi vaikka puhuisivat seksuaalisiakin juttuja.
Toisaalta joissain paikoin ilmapiiri on kuulemma muuttunut sellaiseksi, ettei naispuolisille työntekijöille uskalla suunnilleen huomentakaan sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on helppo sietää seksuaalista häirintää, koska siinä ei ole mukana fyysistä uhkaa. Viikottain töissä tulee epämiellyttäviä hetkiä, mutta vaikea on puuttua kun tekijät vaihtuu koko ajan. Naiset osaavat olla tosi ärsyttäviä halutessaan.
Miehet eivät ole minua koskaan sortaneet, ainakaan työelämässä tai CV:ssä tai missään mitä voisin pitää konkreettisena haittana. Naiset sen puoleen ovat. Naiset ovat olleet niitä, jotka ovat tehneet elämästä hankalaa. Ja vaikka olen tietysti ollut itse se toinen osapuoli, on minun pakko todeta, että kaikkein häiriintyneimmät ihmissuhteet koskaan ikinä elämässäni ovat olleet naisiin. Naiset ovat pilkanneet ja ivanneet ulkonäköäni ja elämääni ja levitelleet kertakaikkiaan kammottavia juoruja elämästäni, vailla mitään todellisuuspohjaa.
Tämä!!
Henkilö! Pelastushenkilö.