Voiko parisuhde toimia, jos ei ole yhteisiä harrastuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin voi. Kunhan on runsaasti hyvää seksiä.

Sitä on kyllä :) Mietin vain juuri, että olikohan mies pettynyt, kun joutui laskettelemaan yksin ja minä odotin hotellilla. Muuten matka oli hieno ja mukava. En halua, että hän turhautuu tai alkaa kaivata toisenlaista tyttöystävää.

Ap

En mä itsekään kyllä haluaisi suhdetta jossa toinen odottaa (vaikka hotellilla) kun mä harrastan, menen ja teen.

Ja siis itsekään en laskettele eli seuraa ei mies olisi rinteeseen saanut, mutta mä olisin mennyt hiihtämään murtsikkaa.

Jos minulla olisi naisystävä, niin hänen ei missään nimessä tarvitsisi soittaa kitaraa. Hänellä voi olla ihan omat harrastukset, eikä sillä ole suhteen kannalta minulle juuri merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

GGEZ kirjoitti:

Kyl harrastuksissa täytyy olla jotain yhteistä. Esmes jos toinen haluaisi käydä jossain nähtävyyspaikoilla tai puistoissa ja toinen ei halua, ni eihän se toimi. Sama homma pätee myös kotona olemiseen ja parisuhteen ''ylläpitoon'', jotkut haluaa paljon huomiota ja läheisyyttä kun toiset taas ei sitä kaipaa jatkuvasti. Ja siinä tulee sekin sit että jos ei ole tämmöisiä yhteisiä juttuja, ei ole mitään mistä edes keskustella. Loppujen lopuksi hyvinkin simppeli logiikka.

Mitä ihmettä??

Mä osaan käydä yksin tai lasten kanssa puistoissa ja nähtävyyksillä ja puoliso käy yksin tai lasten kanssa toisaalla. Välillä mennään tietty kaikki yhdessä, välillä miten milläkin kokoonpanolla, kun ei kaikkia lapsiakaan samat asiat kiinnosta. Ja hyvin voi suhde ja perhe-elämä.

Joillekin sopii se, että tehdään juttuja erikseen, toiset taas kaipaisi sen puolison siihen mukaan. Kyllä minusta ainakin olisi kivempi käydä siellä nähtävyyksillä puolison kanssa kuin yksin. Riippuu myös miten totaalisesti ne mielenkiinnon kohteet poikkeaa, jos ei ikinä käydä yhdessä missään, kun ei mitään molempia miellyttävää löydy, niin aika tympeää.

Tietenkin voi.

Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia kun kumpaakaan ei kiinnosta toisen harrastukset.

Ei se ole harrastuksista kiinni, vaan arvomaailmasta.

Arvojen pitää olla samat.

Jos mies vaikka tykkää korjailla autoja ja itse ei siitä niin välitä, saattaa silti pitää tätä taitoa arvokkaana.

En minäkään musiikkia osaa tehdä mutta kuuntelen sitä mielelläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei tarvitse olla yhteisiä harrastuksia, mutta yhteisiä mielenkiinnonkohteita olisi hyvä olla ja suht samanlainen aktiivisuustaso. Jos toisen näkemys hyvästä vapaa-ajanvietosta on joku aktiivinen tekeminen ja toisen sohvalla lojuminen niin se alkaa pidemmän päälle hiertää molempia.

No se sohvalla makoilija voi

samalla lukea, on ahkera kirjaston käyttäjä.

Tai katella telkkaria: elokuvat, sarjat, ajankohtais-politiikka-maantiede sun muut, mikä kiinnostaa. Tai tehdä käsitöitä.

Tärkeintä on henkinen läheisyys,

toisella on toiset harrastukset, toisella toiset.

Ja pitää pystyä keskustelemaan molempien asioista monipuolisesti.

Ajankohtaisistakin asioista vaihtaa mielipiteet.

Ei sen sohvalla makaajan tarvitse mikään uuno olla, eikä mitenkään tyhmä ja tietämätön. Hän ei vaan ole kiinnostunut fyysisistä jutuista harrastusmielessä.

Tottakai voi, eihän tässä siitä ole kyse. Miten edes sait semmoisen käsityksen että sohvalla makoilu olisi jotenkin huonompi? Vaan siitä löytyykö mitään mielekästä yhteistä tekemistä, jos harrastukset ja vapaa-ajanviettotavat on täysin erilaiset.

Miehen näkökulmasta voi toimia loistavasti, mutta naisen näkökulmasta ei voi.

GGEZ kirjoitti:

Kyl harrastuksissa täytyy olla jotain yhteistä. Esmes jos toinen haluaisi käydä jossain nähtävyyspaikoilla tai puistoissa ja toinen ei halua, ni eihän se toimi. Sama homma pätee myös kotona olemiseen ja parisuhteen ''ylläpitoon'', jotkut haluaa paljon huomiota ja läheisyyttä kun toiset taas ei sitä kaipaa jatkuvasti. Ja siinä tulee sekin sit että jos ei ole tämmöisiä yhteisiä juttuja, ei ole mitään mistä edes keskustella. Loppujen lopuksi hyvinkin simppeli logiikka.

Läheisyyden ja huomioinnin tarpeiden on syytä osua yksiin, mutta mikä ongelma se on, jos vain toinen haluaa käydä katsomassa nähtävyyksiä? Niihinhän voi mennä yksinkin, tai sitten toinen voi kohteliaasti tehdä konpromissin ja tulla mukaan, vaikkei niin kiinnostaisi, ja vastaavasti sitten toinen joustaa hänen kiinnostustensa kohdalla. Onhan se ihannetilanne, jos molempia kiinnostaa matkoilla samat asiat, mutta ei se parisuhteen, siis ihmissuhteen toimimisen kannalta niin olennainen asia ole. 

Itse olen ollut suhteessa ihmisen kanssa, jota kiinnosti matkoilla lähinnä istua kaljalla ja hengailla, minua taas kiinnostivat nähtävyydet, kaupungin katselu ja näköalat. Meidän kompromissi oli se, että valitsin joka päivälle yhden nähtävyyden, mikä käytiin katsomassa, ja sitten käytiin syömässä ja kaljalla jossain kivoissa paikoissa, jotka miellyttivät minuakin, ja jotka sijaitsivat sellaisissa paikoissa, joihin mennessä pystyin katselemaan kaupunkia, ottaa valokuvia, yms. 

Tottakai voi! Eihän ne harrastukset vie kymmeniä tunteja viikossa joten aikaa jää myös yhdessäololle.

Meillä on paljon kavereita joissa esim naisella on hevonen/ratsastaa ja mies pelaa golfia tai metsästää. Toisaalta sitten mökkeilevät useita viikkoja vuodessa keskenään tai reissaavat.

Ei meilläkään harrastukset ole koskaan olleet samat, mä harrastan pilatesta ja puutarhanhoitoa, mies käy salilla ja lukee - muutama vuosi sitten korjaili jenkkiautoa. Toisaalta sitten olemme rakentaneet "harrastuksena" 3 taloa ja remppaamme nyt yhtä kylki kyljessä. 

Matkoilla meitä kiinnostaa samat asiat - ruoka ja juoma, nähtävyydet, luonto ja meri. Eipä tule siitäkään ongelmaa

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole harrastuksista kiinni, vaan arvomaailmasta.

Arvojen pitää olla samat.

Jos mies vaikka tykkää korjailla autoja ja itse ei siitä niin välitä, saattaa silti pitää tätä taitoa arvokkaana.

En minäkään musiikkia osaa tehdä mutta kuuntelen sitä mielelläni.

Jep. Minä en ole musikaalinen, mutta arvostan mieheni soittotaitoa. En kalasta enkä metsästä, mutta pidän niitä ihan hyvinä harrastuksina. Ja toisaalta molemmat tykätään luonnosta ja luonnossa liikkumisesta, jota tehdään sitten myös yhdessä. Mies ei ole niin kiinnostunut kirjoista tai kuvataiteesta kuin minä, mutta pitää niitä arvostettavina asioina. Molemmat tykätään liikkumisesta, sen koen myös arvomaailma-asiana: en usko että voisin olla ihmisen kanssa jolle liikkuminen on vastenmielistä ja haluaa mennä suunnilleen autolla ovelta ovelle. Enkä usko että voisin olla myöskään moottoriurheilua harrastavan kanssa koska se ei sovi arvomaailmaani. Eli jotain yhteistä olisi hyvä olla ja se arvomaailma samansuuntainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

GGEZ kirjoitti:

Kyl harrastuksissa täytyy olla jotain yhteistä. Esmes jos toinen haluaisi käydä jossain nähtävyyspaikoilla tai puistoissa ja toinen ei halua, ni eihän se toimi. Sama homma pätee myös kotona olemiseen ja parisuhteen ''ylläpitoon'', jotkut haluaa paljon huomiota ja läheisyyttä kun toiset taas ei sitä kaipaa jatkuvasti. Ja siinä tulee sekin sit että jos ei ole tämmöisiä yhteisiä juttuja, ei ole mitään mistä edes keskustella. Loppujen lopuksi hyvinkin simppeli logiikka.

No silloin molemmat joustaa toisen hyväksi. Käydään kattelemassa niitä nähtävyyksiä. Käydään joskus yhdessä teatterissa, jääkiekko-ottelussa, autonäyttelyssä, taidenäyttelyssä.

Mikä liitto se semmonen edes olisi, jossa ei yhtään oteta huomioon toisen puolison mieltymyksiä ja ajatuksia loman vietoista ja vastaavista?

Niin tottakai, jos molemmat on valmiita joustamaan eikä pidä sitä kamalana pakkopullana. Jos toinen inhoaa niitä jääkiekko-otteluita jotka on toisen intohimo, niin hankalaksi menee. Usein näihin liittyy toki jo arvomaailma-asiatkin. Ei tähän ole yksiselitteistä vastausta, se riippuu niin paljon yksilöistä, että miten joustamishaluisia ja -kykyisiä ollaan ja miten pahasti ne toiveet ajanvieton suhteen on ristiriidassa keskenään.

Miksi on hankalaa, jos toinen inhoaa lätkää? Eikö se lätkämatseissa kävijä voi mennä vaikka kaveriporukan kanssa? Miksi puolison täytyisi olla aina mukana? Etenkin lapsiperheessä on jopa hyvä, jos harrastuksissa on totuttu käymään erikseen, niin on helpompi jakaa lastenhoitovuoroja - kun lätkämatsin aikaan vain toinen haluaa mennä sinne, voi toinen olla lasten kanssa, ja sitten seuraavalla viikonloppuna on hänen vuoronsa saada omaa aikaa ja tehdä omia juttujaan.

Ei meillä ole yhteistä harrastusta. Aika harvalla tutullani on kumppanin kanssa yhteistä harrastusta. Toki on yhteisiä kiinnostuksen kohteita on joitain ja tykätään katsella samoja sarjoja.

Yhteisiä harrastuksia ei välttämättä tarvitse olla, mutta kiinnostuksen kohteita kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tyyppi on päivät töissä ja illat harrastuksissa, niin yhdessäolokin on lähinnä kalenteriin aikataulutettu harrastus.

No ei kellään riitä harrastuksia vkon jokaiselle illalle.

Ja ollaanhan sitä yhdessä ja avioliitossa, vaikka molemilla on kolmivuoro työt.

Ei sitä yhteistä aikaa silloinkaan jää siihen kiehnäämiseen, silittelyyn eikä edes yhteisiin öihin aina.

Ja tälläisillä on vielä lapsikin tai pari.

Kummasti vaan heidänkin liitot kestävät ja pysyvät pystyssä, vaikka todellista yhteistä aikaa on kunnolla vain lomilla.

Kyllä muuten on ihmisiä joilla riittää harrastuksia joka illalle ja lomille myös. Vuorotyössä käynti on oikeastaan vähän eri juttu kuin harrastuksissa, se että lähtee omasta halustaan harrastamaan yhdessäolon sijaan on henkiseltä kannalta eri asia kuin työvuoroon lähteminen. Toinen on aktiivinen valinta, toinen olosuhteiden pakko. Ja kyllähän se yhteisen ajan puute hiertää näissä vuorotyöläissuhteissakin. Mutta on yksilöllistä mikä sopii kenellekin, toiset kaipaa sitä yksinoloa eikä niinkään yhdessä tekemistä.

Yksin olon ja yhdessä tekemisen lisäksi on myös sellainen asia kuin yhdessä oleminen. Minä en ainakaan hae parisuhteesta harrastuskaveria, vaan haen seuraa, ja koen, että oikean ihmisen kanssa ei edes tarvitse tehdä mitään erityistä, kun ajanvietto jo tuntuu merkitykselliseltä. Ihan vaan aamukahvin juominen yhdessä ja juttelu on merkityksellistä yhdessäoloa. Ja kun seksissä ollaan samanhenkisiä ja tykätään kokeilla asioita, niin siinähän sitä olisi yksi yhteinen "harrastus" josta riittää iloa ja vaihtelua.

Vierailija kirjoitti:

GGEZ kirjoitti:

Kyl harrastuksissa täytyy olla jotain yhteistä. Esmes jos toinen haluaisi käydä jossain nähtävyyspaikoilla tai puistoissa ja toinen ei halua, ni eihän se toimi. Sama homma pätee myös kotona olemiseen ja parisuhteen ''ylläpitoon'', jotkut haluaa paljon huomiota ja läheisyyttä kun toiset taas ei sitä kaipaa jatkuvasti. Ja siinä tulee sekin sit että jos ei ole tämmöisiä yhteisiä juttuja, ei ole mitään mistä edes keskustella. Loppujen lopuksi hyvinkin simppeli logiikka.

No silloin molemmat joustaa toisen hyväksi. Käydään kattelemassa niitä nähtävyyksiä. Käydään joskus yhdessä teatterissa, jääkiekko-ottelussa, autonäyttelyssä, taidenäyttelyssä.

Mikä liitto se semmonen edes olisi, jossa ei yhtään oteta huomioon toisen puolison mieltymyksiä ja ajatuksia loman vietoista ja vastaavista?

Mut eihän se toisen mieltymys vaikuta siihen mitään jos ei kerta kaikkiaan vaan ole yhteistä mielenkiintoa joihinkin asioihin. Tottakai sitä ottaa huomioon toisen mieltymykset ja pyrkii senmukaan elämään, joustamaan. Mutta jos ne mieltymykset ovat täysin vastakkaisia omiin mieltymyksiin --> ei yhteisiä harrastuksia --> ei toimi. Joskus käy näitä tilanteita että alkufiilikset toisesta ovat niin hyvät että siitä kehkeytyy parisuhde, ja vasta siinä parisuhteessa alkaa huomaamaan että eihän meillä ole mitään yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

GGEZ kirjoitti:

Kyl harrastuksissa täytyy olla jotain yhteistä. Esmes jos toinen haluaisi käydä jossain nähtävyyspaikoilla tai puistoissa ja toinen ei halua, ni eihän se toimi. Sama homma pätee myös kotona olemiseen ja parisuhteen ''ylläpitoon'', jotkut haluaa paljon huomiota ja läheisyyttä kun toiset taas ei sitä kaipaa jatkuvasti. Ja siinä tulee sekin sit että jos ei ole tämmöisiä yhteisiä juttuja, ei ole mitään mistä edes keskustella. Loppujen lopuksi hyvinkin simppeli logiikka.

No silloin molemmat joustaa toisen hyväksi. Käydään kattelemassa niitä nähtävyyksiä. Käydään joskus yhdessä teatterissa, jääkiekko-ottelussa, autonäyttelyssä, taidenäyttelyssä.

Mikä liitto se semmonen edes olisi, jossa ei yhtään oteta huomioon toisen puolison mieltymyksiä ja ajatuksia loman vietoista ja vastaavista?

Niin tottakai, jos molemmat on valmiita joustamaan eikä pidä sitä kamalana pakkopullana. Jos toinen inhoaa niitä jääkiekko-otteluita jotka on toisen intohimo, niin hankalaksi menee. Usein näihin liittyy toki jo arvomaailma-asiatkin. Ei tähän ole yksiselitteistä vastausta, se riippuu niin paljon yksilöistä, että miten joustamishaluisia ja -kykyisiä ollaan ja miten pahasti ne toiveet ajanvieton suhteen on ristiriidassa keskenään.

Miksi on hankalaa, jos toinen inhoaa lätkää? Eikö se lätkämatseissa kävijä voi mennä vaikka kaveriporukan kanssa? Miksi puolison täytyisi olla aina mukana? Etenkin lapsiperheessä on jopa hyvä, jos harrastuksissa on totuttu käymään erikseen, niin on helpompi jakaa lastenhoitovuoroja - kun lätkämatsin aikaan vain toinen haluaa mennä sinne, voi toinen olla lasten kanssa, ja sitten seuraavalla viikonloppuna on hänen vuoronsa saada omaa aikaa ja tehdä omia juttujaan.

Ai miksi on hankalaa, jos toinen inhoaa jotain mikä on sinulle tärkeää? Jaa olisiko vaikka se arvomaailmakysymys. On eri asia sitten se tarvitseeko kaikkea tehdä yhdessä, ei tietenkään, mutta aivan takuulla tulee riita jos toinen haluaa aikatauluttaa elämänsä lätkäotteluiden ympärille ja toisen mielestä koko lätkä on ällöttävää.

Pitkän päälle rassaa jos yhteinen harrastus on viinanjuonti. Onneksi älysin erota siitä muijasta tai oikeammin, se erosi minusta ja pelastuin. Se jatkaa edelleen jokapäiväistä askarettaan eikä pääse irti. Minä liikun ja urheilen. 

Itse harrastan musiikkia laulamalla kuorossa ja käymällä ukulele tunneilla. Harrastus sitten muodostuu näiden harjoituksista ja esiintymisistä. Mies tass pelaa jalkapalloa ikämiesporukassa ja kesäisin tennistä muutaman ystävänsä kanssa. Ei tulisi mieleenkään alkaa osallistua toistemme harrastuksiin.

Kotona sitten laitamme yhdessä ruokaa, katsomme elokuvia tai luemme kirjoja, joskus kuuntelemme yhdessä samaa äänikirjaa. Mutta en pidä näitä samassa mielessä harrastuksina kun yllämainittuja, enemmänkin ajanvietteenä.

Mitään ongelmia tällainen ei ole vuosikymmenen kestäneen yhdessäolomme aikana tuonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tyyppi on päivät töissä ja illat harrastuksissa, niin yhdessäolokin on lähinnä kalenteriin aikataulutettu harrastus.

No ei kellään riitä harrastuksia vkon jokaiselle illalle.

Ja ollaanhan sitä yhdessä ja avioliitossa, vaikka molemilla on kolmivuoro työt.

Ei sitä yhteistä aikaa silloinkaan jää siihen kiehnäämiseen, silittelyyn eikä edes yhteisiin öihin aina.

Ja tälläisillä on vielä lapsikin tai pari.

Kummasti vaan heidänkin liitot kestävät ja pysyvät pystyssä, vaikka todellista yhteistä aikaa on kunnolla vain lomilla.

Kyllä muuten on ihmisiä joilla riittää harrastuksia joka illalle ja lomille myös. Vuorotyössä käynti on oikeastaan vähän eri juttu kuin harrastuksissa, se että lähtee omasta halustaan harrastamaan yhdessäolon sijaan on henkiseltä kannalta eri asia kuin työvuoroon lähteminen. Toinen on aktiivinen valinta, toinen olosuhteiden pakko. Ja kyllähän se yhteisen ajan puute hiertää näissä vuorotyöläissuhteissakin. Mutta on yksilöllistä mikä sopii kenellekin, toiset kaipaa sitä yksinoloa eikä niinkään yhdessä tekemistä.

Yksin olon ja yhdessä tekemisen lisäksi on myös sellainen asia kuin yhdessä oleminen. Minä en ainakaan hae parisuhteesta harrastuskaveria, vaan haen seuraa, ja koen, että oikean ihmisen kanssa ei edes tarvitse tehdä mitään erityistä, kun ajanvietto jo tuntuu merkitykselliseltä. Ihan vaan aamukahvin juominen yhdessä ja juttelu on merkityksellistä yhdessäoloa. Ja kun seksissä ollaan samanhenkisiä ja tykätään kokeilla asioita, niin siinähän sitä olisi yksi yhteinen "harrastus" josta riittää iloa ja vaihtelua.

Mutta entäs jos se toinen ei halua juoda yhdessä aamukahvia vaan lähteä laavulle taikka kahvilaan juomaan sen? Tai herää monta tuntia aiemmin ehtiäkseen salille ja hiihtolenkille ja ei edes tykkää mistään kahvista tai aamiaisesta. Sitä aikaa yhdessä olemiselle ei vaan välttämättä jää juurikaan, jos toinen on kovin menevä eikä yhteisiä tekemisiä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tyyppi on päivät töissä ja illat harrastuksissa, niin yhdessäolokin on lähinnä kalenteriin aikataulutettu harrastus.

No ei kellään riitä harrastuksia vkon jokaiselle illalle.

Ja ollaanhan sitä yhdessä ja avioliitossa, vaikka molemilla on kolmivuoro työt.

Ei sitä yhteistä aikaa silloinkaan jää siihen kiehnäämiseen, silittelyyn eikä edes yhteisiin öihin aina.

Ja tälläisillä on vielä lapsikin tai pari.

Kummasti vaan heidänkin liitot kestävät ja pysyvät pystyssä, vaikka todellista yhteistä aikaa on kunnolla vain lomilla.

Kyllä muuten on ihmisiä joilla riittää harrastuksia joka illalle ja lomille myös. Vuorotyössä käynti on oikeastaan vähän eri juttu kuin harrastuksissa, se että lähtee omasta halustaan harrastamaan yhdessäolon sijaan on henkiseltä kannalta eri asia kuin työvuoroon lähteminen. Toinen on aktiivinen valinta, toinen olosuhteiden pakko. Ja kyllähän se yhteisen ajan puute hiertää näissä vuorotyöläissuhteissakin. Mutta on yksilöllistä mikä sopii kenellekin, toiset kaipaa sitä yksinoloa eikä niinkään yhdessä tekemistä.

Yksin olon ja yhdessä tekemisen lisäksi on myös sellainen asia kuin yhdessä oleminen. Minä en ainakaan hae parisuhteesta harrastuskaveria, vaan haen seuraa, ja koen, että oikean ihmisen kanssa ei edes tarvitse tehdä mitään erityistä, kun ajanvietto jo tuntuu merkitykselliseltä. Ihan vaan aamukahvin juominen yhdessä ja juttelu on merkityksellistä yhdessäoloa. Ja kun seksissä ollaan samanhenkisiä ja tykätään kokeilla asioita, niin siinähän sitä olisi yksi yhteinen "harrastus" josta riittää iloa ja vaihtelua.

Mutta entäs jos se toinen ei halua juoda yhdessä aamukahvia vaan lähteä laavulle taikka kahvilaan juomaan sen? Tai herää monta tuntia aiemmin ehtiäkseen salille ja hiihtolenkille ja ei edes tykkää mistään kahvista tai aamiaisesta. Sitä aikaa yhdessä olemiselle ei vaan välttämättä jää juurikaan, jos toinen on kovin menevä eikä yhteisiä tekemisiä ole.

Jos toisella ei ole aikaa suhteelle, ei silloin ole ongelmana se, jos hän ei tykkää kahvista tai jos yhteisiä harrastuksia ei ole, vaan silloin ongelmana on se, että hänellä ei ole aikaa suhteelle. Ei se tilannetta pelasta, vaikka molemmat tykkäisivät käydä salilla ja hiihtämässä - silloinhan kyseessä on vain harrastuskaveri. Kyllä useimmille ihmisille parisuhde tarkoittaa ihan muuta kuin vain sitä että käydään yhdessä urheilemassa.