Mistä asti rehellisyys ja perisuomalainen vaatimattomuus on ollut kehujen kerjäämistä?

Kuulin ensimmäistä kertaa tällaisen kommentin ja yllätyin, koska en ole ikinä ajatellut sitä niin, vaan pitänyt rehellisyytenä ja perisuomalaisena vaatimattomuutena.

Siis jos esim. mun pitää tehdä vaikka kakku lapsen synttäreille ja se nyt ei mene ihan nappiin. Totean siitä sitten kakkua pöytään nostaessa muutamalle vieraalle, että Eipä tästä nyt kovin nättiä tullut, mutta kohtahan se on syöty pois, niin se ois muka jotenkin kehujen kerjäämistä?

Eri asia tietysti ois jos ottaisin vaikka someen viimeisen päälle laitettuna selfien ja kirjoittaisin siihen että Hyi v*ttu että oon ruma niin sen vois ajatella olevankin kehujen kerjäämistä. Mutta että omat pakolliset tekemiset arjessa, sellaiset mitä en postaa mihinkään someen. Miten ne voi olla kehujen kerjäämistä? Pitäiskö mun siis aina sanoa vaikka tuollaisesta kakusta, että Eikö tullutkin upea kakku! Vaikka kermavaahtokin ois jäänyt liian löysäksi ja valuis kovaa vauhtia kakun päältä alas ja koristeiden värit ois levinneet yön aikana pitkin kakun pintaa, niin kehua pitäis vaan. Omasta mielestäni vaikuttaisin silloin aika hiton itserakkaalta, kun puolisokeakin näkis että kakku ei oo mennyt ihan nappiin, mutta kehuisin omaa tuotosta silti vain. Kuka sellaista haluais ikinä edes kakkuja tekemään kenenkään synttäreille. Kun vaikuttais siltä ettei osaa yhtään mitään, mutta silti omahyväisenä kehuis niitä hirveitä tuotoksiakin ja vaikuttais siltä että ei näe mitään korjaamisen varaa omassa työssä.