Mies ei ole laittanut tikkua ristiin tämänkään joulun suhteen, menee kuppi nurin ihan just.
Lasten takia yritän nyt pysyä kasassa. Aamulla riisipuuroa keittäessä se iski oikein tajuntaan, kun kuuntelin kuinka ukko kuorsaa sängyssä, että meillä ja meidän lapsilla ei varmaan olisi minkäänlaista joulua, jos en minä raataisi itseäni hengiltä aina joka vuosi. Mies elää vielä 40-vuotiaanakin vuosi toisensa jälkeen omaa lapsenomaista satujouluaan, osallistumatta sen järjestämiseen millään lailla. Paketit paketoituvat kuin itsestään, ruoat hyppäävät pöytään ja kuusi kävelee metsästä koristeltuna olohuoneeseen. Koti siivoaa itse itsensä, koristeet ilmestyvät varastosta ja joulupukki ihan vain itsekseen osaa tulla meillekin illalla. Miksi sitten mahdollistan tämän? Koska haluan että lapsilla olisi ihana joulu. Koska itsekin rakastan joulua. Mutta olisi kiva, että kun perheessä on kaksi aikuista, sitä joulua myös järjestettäisiin yhdessä ja että se toinenkin ottaisi jotain vastuuta. Vähintään huomaisi edes, että toinen tekee helvetinmoisen duunin sen kaiken eteen. Nyt alkoi ahdistaa ja todella.
Kommentit (434)
Miksi jouluna pitää häärätä niin paljon? Meillä riittää ihan normaali viikkosiivous. Lahjat on tyyliin paketti per lapsi. Kummilapset saa rahaa tilille, Mobilepay on hyvä keksintö. Kuusen voi tilata kotiin, samoin jouluruuat.
Jouluna pääsee just niin vähällä kuin itse haluaa. Tai voi tehdä kaiken vaikeimman kautta jos niin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista mies joka ei osallistu jouluun, osallistuu kyllä, mutta kyllä tämän joulun laittaminen on vaan ihan järkyttävän raskasta. Vinkkejä otetaan vastaan miten joulusta tulisi rento. Ja ei en aijo ostaa mikroriisipuuroa, keitän sen jatkossakin itse, mutta mitä muuta voisi vähentää?
-siivoamalla vähän joka viikko,ettei tarvitse tehdä sitä suursiivousta vähän ennen joulua
-ostaa paljon valmiina,kaupankin laatikot on mielestäni erittäin hyviä,ettei itse tarvitse tehdä,tilaa piirakat,kakut jostain tai ostaa myyjäisistä
-monesti naiset tekee itselle turhaa stressiä,hirveesti pitää olla jotain hienoa ja hienompaa kuin muilla,itse en lukeudu sellaisiin,vaan olen rento siinä mielessä :)
-antaa miehelle vastuuta,luottaa että kyllä se mieskin osaa tehdä kaikkea
-jakaa vastuita miehelle ja lapsille,on napakka,kaikille joku tehtävä,minkä osaa hyvin
-muistaa pitää itsekin oman hyvän fiiliksen,eikä nipota turhista
Jouluna ei tarvitse häärätä yhtään enempää kuin muutenkaan. Laiskojen kanssa elävien on ihan ehdottoman tärkeää olla tekemättä puolesta, nimittäin sehän ei lopu, jos kumppani on sitä tyyppiä joka vain mielellään olla löllöttelee ja tulee tyytyväisenä valmiiseen pöytään.
M32 taitaa viettää yksinäistä joulua...
Vierailija kirjoitti:
Joulu on rauhoittumisen, ei raatamisen aikaa.
Tämä on juuri se selitys, jota laiska puoliso käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Jouluna ei tarvitse häärätä yhtään enempää kuin muutenkaan. Laiskojen kanssa elävien on ihan ehdottoman tärkeää olla tekemättä puolesta, nimittäin sehän ei lopu, jos kumppani on sitä tyyppiä joka vain mielellään olla löllöttelee ja tulee tyytyväisenä valmiiseen pöytään.
Entäs lapset? Jätetään ilman lahjoja, ilman jouluruokaa ym.?
Kinkku ja valmislaatikot. Kyllä yhden miehen pitäisi niihin pystyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouluna ei tarvitse häärätä yhtään enempää kuin muutenkaan. Laiskojen kanssa elävien on ihan ehdottoman tärkeää olla tekemättä puolesta, nimittäin sehän ei lopu, jos kumppani on sitä tyyppiä joka vain mielellään olla löllöttelee ja tulee tyytyväisenä valmiiseen pöytään.
Entäs lapset? Jätetään ilman lahjoja, ilman jouluruokaa ym.?
Lapset saavat joulun sen laiskemman mukaan. Sen laiskan kanssa jaetaan hommat puoliksi, vapaamatkustuksen salliminen on omaa tyhmyyttä.
Aaah, kyllä kannattaa olla lapseton sinkku varsinkin näin jouluna! Kyllä harmittaisi jos elämä olisi noin vaikeaa kuin ap:lla.
Napsin konvehteja, ragdoll kehrää vieressä. Ei enää ikinä lapsena kokemiani vanhempien riitaisia ja jopa väkivaltaisia jouluja (alkoholisti-isäni takia).
Mikä siinä joulussa on niin työlästä??? Eikö joku kuusen koristelu ole aika kevyttä hommaa ja kivaakin, ja yleensä lapset tekee sen innoissaan.
No ruoat voi olla työläitä jos tekee kaiken alusta asti itse, mutta osta valmista ja puolivalmista,
ei se laatikoiden uunissa lämmittäminen nyt niin kovin kauheaa hommaa ole.
Ja yleensä ihmisillä on kolme päivää vapaata, aatto-tapaninpäivä niin miten se aika sitten pitäis viettää ettei rasitu? Istua sohvannurkassa ja katsoa tv:tä?
Maataloissa hoidetaan koko joulu vielä navettahommat aamulla kuudelta ja illalla kuudelta, joihin menee ainakin 6h päivästä ja silti sielläkin ehditään viettää joulua ja laittaa jouluruoat ja kuuset, raskaiden töiden lomassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä vuonna en raatanut enkä tehnyt joulun eteen mitään. Aina ennen oon raatanu, siivonnu ja strassannu ja oon pitäny huolta, että on koristeita, ruokia ja tunnelmaa.
Vessassa peilit hammastahnassa, lavuaari likainen ja hanan ympärys pinttynyt liasta, vessanpöntössä jarruraidat ja sitä itseään kansissa, kissanhiekkaa siellä täällä lattialla. Suihkunurkka likainen, saunanovi likainen.
Keittiössä työtaso täynnä likaisia astioita odottamassa astianpesukoneeseen laitto. Ruokapöydässä pinttymää ja leivänmurusia. Kaapeissa ketsupin ja limsan valumajälkiä, sormenjälkiä.
Keskellä olohuonetta metalliset tikkaat joiden ylätasolla pieni "pöytämuovikuusi". Miehen mielestä pitää näkyä ulos, että meillä on jouluista. Ainoa joulukoriste meillä.
Lattiat imuroimatta, nurkissa pölypallot ja lemmikkien ruokapaikan kohdalta lattiassa pinttynyttä ruokaa.
Lahjoja ei kenellekään. Jouluruokia ei ole. Jääkaapissa ei oo ees maitoa, että sais riisipuuron. Syödään nakkikeittoa, hyvää sekin.
Tällainen joulu. Jos olisi pieniä lapsia tai nuorisoa meillä, niin olisin stressannu itseni ihan piippuun ja järjestäny ja siivonnu koko kodin, mutta kun kahdestaan tuon ukon kanssa nyt ollaan eikä kukaan käy, niin nukutaan ja levätään koko joulu. Puolirisoissa pyjamissa oltu koko päivä, tukat sekaisin. Aivan mahtavaa.
Siis ettekö te normaalisti siivoa muulloin kuin jouluna? Ympäri vuoden asutte kakan keskellä, ja kerran vuodessa olet siivonnut, mutta et tänä vuonna? No, jos kerran tykkäätte eritteistä, niin eikös se sitten ole joulunakin mukavaa.
Nyt kysyn ihan ilman kynsiä ja hampaita, että mitä sillä oikeastaan on väliä siivoaako edellisen viestin kirjoittaja vai eikö siivoa? Ketä varten sitä lopulta kotia pidetään puhtaana - ventovieraita palstalaisia vai itseä varten? En tule ikinä ymmärtämään miksi muiden siisteyskäsityksiä täytyy ulkopuolisten ihmetellä. Niin kauan kun ei nyt ihan terveystarkastajan hommiksi siirry niin eipä tuon pitäisi meitä muita hetkauttaa yhtään.
Ps. Meillä on stressaavina työkausina ihan samankaltaisen kuuloista sillä erotuksella että vessanpytty on siistimpi. Pirteämpinä kausina hinkkaan sitten sitten kylppärin lattiasaumoja myöten hankausnesteellä kaakelit ja pullorassilla viemärit :)
Meillä myös vähän samalla tavalla.. Mutta kuten itsekin kirjoitit, sinä haluat lapsille ja itsellesi tietynlaisen joulun... Niin myös minä enkä oleta puolisoni sitä samaa haluavan. Teen itselleni ja lapsille, en miehelle joka ei ole samalla tavalla joulu ihminen.
Tänä vuonna ekaa kertaa mies sentään osallistui lahjakustannuksiin. Itse olen lahjoja hankkinut pikkuhiljaa kesästä asti. Tai säästänyt myös rahaa niihin.
Mies kyllä hoitaa siivousta myös ei toki samalla kaavalla, mutta imuroinnin ja lattian pesut hoitaa. Ja ilman huomauttamista.
Mä sain burn out itkut jo 23. Illalla. Ihan yksin sain tehdä kaiken ja tuolla odottaa eteisessä edelleen mun keräämät roskapussit jotka pitää viedä tänään, vaikka toinen on eilen kävellyt roskisten ohi muutamaankin kertaan ulkona.
Ihmetteli eilen mitä ne lapset oikein sai lahjaksi vaikka kaikesta kuvittelin että oltiin keskusteltu etukäteen..
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä joulussa on niin työlästä??? Eikö joku kuusen koristelu ole aika kevyttä hommaa ja kivaakin, ja yleensä lapset tekee sen innoissaan.
No ruoat voi olla työläitä jos tekee kaiken alusta asti itse, mutta osta valmista ja puolivalmista,
ei se laatikoiden uunissa lämmittäminen nyt niin kovin kauheaa hommaa ole.Ja yleensä ihmisillä on kolme päivää vapaata, aatto-tapaninpäivä niin miten se aika sitten pitäis viettää ettei rasitu? Istua sohvannurkassa ja katsoa tv:tä?
Maataloissa hoidetaan koko joulu vielä navettahommat aamulla kuudelta ja illalla kuudelta, joihin menee ainakin 6h päivästä ja silti sielläkin ehditään viettää joulua ja laittaa jouluruoat ja kuuset, raskaiden töiden lomassa.
Ne valmislaatikot ovat vielä laadullisesti nykyään todella hyviä, en mä ainakaan näe mitään erityistä eroa ja jos ne haluaa kuitenkin itse tehdä niin voihan siihen käyttää niitä soseita. Mä en ymmärrä mikä jouluruoassa on sen työläämpää kuin normaalissa arkiruoassa, joku keitto ja itsetehty leipä voi olla paljon työläämpikin. Siivous on ehkä se raskain osuus jos joutuu tekemään perusteellisesti ja yksin.
Tai jos aina kaiken pienenkin joutuu tekemään yksin niin voi sille puolisolle näyttää ovea. Tuli aloituksesta mieleen, että jos mies on jo yhdeksän kertaa käyttäytynyt tietyllä tavalla niin mikä saa ajattelemaan, että kymmenes kerta sujuisi toisin?
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kaiken, kun monet täällä kertoo keittävänsä aamupuuron. Aivan kuin joku lapsi välittäisi vaikka sitä ei olisi.
Mulle kyllä oli riisipuuro lapsena herkkua.
Huono mies, ei ole laatumies laisinkaan. Vaihda nuorempaan ja tee jouluasia selväksi heti kättelyssä.
Joo, ehdottomasti nuorempi mies kannattaa hankkia. 4-kymppisen miehen parasta ennen päiväys on jo mennyt.....
Jospa mies ei oikeasti välitä joulusta?
Meillä ei ole kuusta, koska en viitsi hankkia sitä vain itseni takia. Mies ei halua sisälle oikeaa kuusta ja lapsi ei ole koskaan välittänyt siitä. Kerran hankin oikean kuusen, mutta ei se mitään joulumieltä sitten tuonutkaan, kun kukaan ei siitä välittänyt.
Eilen vähän aamupäivällä siivosin ja laittelin kotona joulukoristeita, koska itse haluan niin. Jouluruoat ostamme valmiina. Ketään ei kiinnosta leipominen jouluna. Tein sitä viimeksi, kun lapsi oli pieni. Leivoimme yhdessä lapsen kanssa silloin, mutta nyt hän on aikuinen eikä joululeipominen kiinnosra enää.
Viime vuonna menin ostamaan ison muovikuusen, kun ajattelin, että se lisäisi joulutunnelmaa. Ei lisännyt. Pitäisi viedä se kierrätykseen.
Mutta oikeasti uskon, ettei joulusta tarvitse stressata. Jos se ei kiinnosta muita perheenjåseniä, niin miksi ottaa paineita? Teet vain sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Meillä isä perusteli aina hyvin,miksi pitää olla pöydässä just silloin kun on ruoka-aika,kun äiti on tehnyt ison työn,eli isä osallistui tälläkin tavalla lapsia hoputtamalla,jos joku lapsista ei vielä ymmärtänyt :)