Lue keskustelun säännöt.
Itsekkyys kaatoi perhehaaveet
21.12.2022 |
Allekirjoittanut on yli nelikymppinen mies, ainoa ei-perheellinen kaveriporukoissa. Se tarkoittaa, että harvoina viikonloppuina tulee lähdettyä ulos. Ja vaikka lähtisinkin, ei ne nelikymppiset naiset paljon netin ulkopuolella näyttäydy. Itseäni pieniä kokeiluja lukuunottamatta ei tuo nettitreffailu aikoinaan innostanut, ja vaikka vanhoilla päivillä lähdin opiskelemaankin, en voi olla miettimättä surullista näkyä kun nelikymppinen bilettää kaksikymppisten kanssa. Jäljelle jäävät vaihtoehdot rajoittuvat nettitreffeihin ja perhehaaveiden lopulliseen kuoppaamiseen. Ketään en voi enkä aio syyttää paitsi itseäni. Vaikka puuduttavaa touhua swaippaaminen ja profiilien selaaminen, ja kyllästyn siihen vain minuutissa, aion parantaa tapani. En aio enää olla itsekäs, sillä joitain asioita elämässä pitää vaan tehdä, vaikkei haluaisi. Vaikka se tuntuisi täysin merkityksettömältä. Älä sinäkään ole itsekäs.
Kommentit (64)
Kyllä se vaan menee, että parisuhteessa tulee huutoa/tappelua. Kun jompikumpi ei pidä lupaustaan osallistua yhteisesti arkeen tai jättää sovitun asian tekemättä. Mielelläni olisin parisuhteessa ja olisikin ollut, jos olisi edes löytänyt sopivan kumppanin. Nyt on liian myöhäistä, kun olen tottunut olemaa yksin.
Mä en tiedä yhtää tasapainoista parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat oikeasti kumppanin, pokaali nainen ihan selvinpäin normaalisti arjesta. Kun näet kauniin naisen vaikka ruokakaupassa ala juttusille.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan menee, että parisuhteessa tulee huutoa/tappelua. Kun jompikumpi ei pidä lupaustaan osallistua yhteisesti arkeen tai jättää sovitun asian tekemättä. Mielelläni olisin parisuhteessa ja olisikin ollut, jos olisi edes löytänyt sopivan kumppanin. Nyt on liian myöhäistä, kun olen tottunut olemaa yksin.
Mä en tiedä yhtää tasapainoista parisuhdetta.
Olipa ristiriitainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstistäsi ei nyt selvinnyt millä tavoin olet ollut mielestäsi itsekäs? Sinkkuus on tietyllä tavalla itsekästä aikaa niin hyvässä, kuin pahassakin. Parisuhteessa tietenkin huomioi myös seurustelukumppanin toiveet ja tarpeet jolloin tuskin on kyse itsekkyydestä. Millä tavoin olisit voinut olla epäitsekkäämpi, jotta parisuhde ja perhe olisi ollut mahdollinen jo aiemmin?
No, olisin sisäistänyt ajatuksen, että jotkut asiat elämässä pitää vaan tehdä, vaikkei haluaisi. Vaikka se tuntuisi täysin merkityksettömältä. Kuten tuntuvatkin swaippailu, profiilien selaaminen.
Ilmeisesti meillä on näkökulmaero siihen mikä on itsekästä. Se ettei innostu netti-/appdeittailusta ei mielestäni ole itsekkyyttä. Vai kehen suhteessa olet itsekäs, jos tapaat mieluummin livenä, kuin netin tai puhelinapin välityksellä?
Itsekyyttähän se, että kaikki menee sen ehdoilla, mitä minä haluan, mikä minusta tuntuu mielekkäältä. Jos aina vaan tekisi niin kuin haluaa tehdä, ja välttäisi asioita joita ei halua tehdä, ei elämästä tulisi paljon mitään. Ja kun muut vaihtoehdot ovat vähissä, täytyy tehdä se joka voi tuntua tylsältä ja inhottavalta.
Kyllähän sinä menet ihan oma halu edellä. Eli haluat niin paljon parisuhdetta, että olet valmis tekemään jotain sellaista joka tuntuu tylsältä ja inhottavalta. Kyse on siitä mitä haluat eniten, nyt on voittanut parisuhteenhalu mukavuudenhalun.
Itse samassa tilanteessa, olen 37 vuotias nainen. Uuvuin suorittamaan töitä, yliopistoa ja deittimaailmaa samaan aikaan. Niinpä en ole pitkään aikaan edes jaksanut yrittää tavata ketään. Minulla ei kyllä ole sellaisia vaaleanpunaisia vauvahaaveita. Olen nähnyt läheltä miten rankkaa pikkulapsiaika on, siinä voi parisuhdekin saada sellaisia lommoja, joita ei enää pysty oikomaan. En tiedä haluanko lapsia. Ajattelin aina ennen, että tiedän sitten, kun tapaan sellaisen miehen, jonka kanssa haluan elämäni jakaa. No eipä ole näkynyt.
Mutta en kyllä koe syyllisyyttä tästä. Parisuhteen saaminen on aika paljon tuuristakin kiinni, eli siitä, sattuuko tapaamaan sopivaa kumppania. Yritän tehdä sopua sen tosiseikan kanssa, että en välttämättä löydä kumppania ollenkaan. Vaikeaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ole vaan rauhassa ihan niin itsekäs kuin haluat. Jos et oikeasti halua parisuhdetta ja perhettä, se ei ole keneltäkään pois. Sinä olet sinkkuutesi tyytyväinen ja niin on koko muu maailmakin.
No, kunpa ei tarvitsisi kuunnella suomalaisten miesten kuittailua "saamattomuudesta". Suurin osa suomalaisista on r*sk*sakkia, koska pitävät täysin hyväksyttävänä tällaista sekä painostusta tekemään sellaista mitä ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Mutta en kyllä koe syyllisyyttä tästä. Parisuhteen saaminen on aika paljon tuuristakin kiinni,
... ja häpeästä, eli siitä, onko sen tavoittelu netin ulkopuolella nykyään kovin hyväksyttävää, saako se osakseen ymmärrystä? 9/10 tapauksessa jos livenä lähestyy niin sitä pidetään jotenkin pervon merkkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi Jumalauta nytten. On meitäkin jotka nauttii yksinäisyydestä. Pesula hakee pyykkikassin maanantaisin. Saan nauttia raikkaista pyykeistä. Kotona ei tarvi tapella kokkauksesta eikä siivouksesta. Nääkin saan netistä. Naperoita en kuule karjumassa korvan juuressa.
Kyllähän parisuhteessa tehdään muutakin kuin tapellaan kokkauksesta ja siivouksesta, ihan normaaleja kivoja asioita mitä muidenkin ihmisten kanssa plus seksi.
Sain seksiä varmemmin poikamiehenä kuin avioliitossa.
Jenkkilässä lapseton työssäkäyvä 40 - 50 mies on kovaa valuuttaa. Ehkäpä maiseman vaihto auttaa, et kyllä mitään menetä tai iske sieltä emäntä. Ei tarvi mitään kehitysmaalaista osto vaimoa hankkia sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jenkkilässä lapseton työssäkäyvä 40 - 50 mies on kovaa valuuttaa. Ehkäpä maiseman vaihto auttaa, et kyllä mitään menetä tai iske sieltä emäntä. Ei tarvi mitään kehitysmaalaista osto vaimoa hankkia sitten.
Eikö siellä ole meetoo? Ei että meetoolla luulisi olevan mitään tekemistä, nähdäänkö sinut pervona jos livenä lähestyt, mutta näin se kuitenkin suomessa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ole vaan rauhassa ihan niin itsekäs kuin haluat. Jos et oikeasti halua parisuhdetta ja perhettä, se ei ole keneltäkään pois. Sinä olet sinkkuutesi tyytyväinen ja niin on koko muu maailmakin.
No, kunpa ei tarvitsisi kuunnella suomalaisten miesten kuittailua "saamattomuudesta". Suurin osa suomalaisista on r*sk*sakkia, koska pitävät täysin hyväksyttävänä tällaista sekä painostusta tekemään sellaista mitä ei halua.
Miksi pitää kuunnella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mä taas taidan jäädä ikisinkuksi loppuiäkseni. Oon N30, mul on 6- ja 8v. lapset, joista oon todella kiitollinen. Vaikea vaan löytää miestä, kun ne keillä ei ole lapsia, haluavat niitä ja mä taas en. Olis kauheaa elää pikkulapsiarkea vielä yli 30-vuotiaana. En myöskään haluu sietää miehen äpäröitä tai säätää mitään uusperhekuvioita. En oo lainkaan samalla aaltopituudella miesten kaa, joilla on lapsia kun lähtökohtaisesti koko keskustelukin tuntuu pyörivän lasten ympärillä ja siinä, milloin on lapsivapaata!! Vapaaehtoisesti lapsettomat ei mua kattele, kun mulla on ne lapset, mitä ne nimenomaan ei elämäänsä halua. Vaikeaa on. Opiskelen, onneks en erotu joukosta, se vielä puuttuis. Meidän vuosikurssilla on paljon yli 30-vuotiaita ja näytän (ainakin vielä ennen lopullista rupsahtamista) ikäistäni nuoremmalta. Muut luuli, kun aloitin (olin silloin 27), että oon suoraan lukiosta tullut. No, sit kun naama rupsahtaa on viimeinenkin toivo menetetty. Onneks opiskelen sentään hyvin palkatulle alalle. Mutta olishan se kiva jos ois joku reissukaveri ýms. Että on meitä muitakin ikisinkkuja syystä tai toisesta.
Mä oon jo 38v ja hyvin vastaava tilitys lähtis täältäkin. Eniten mua siis lähestyy miehet, ketkä vielä haluaa lapsia. Mun lapset on vielä päiväkoti-ikäisiä, enkä todellakaan jaksaisi enää yhtäkään vauvavuotta, ja muutenkin, ei niitä nyt ihan tuntemattoman kanssa tehdä, että pitäisi vähän seurustellakin ensin (mikä sekin haastavampaa, kun lapset kuviossa). Eli sitten olisin jo yli 40v. Ei kiitos.
Joskus harvoin, kun olen ollut jossain baarissa, miehet luulee mua aina nuoremmaksi (eivät melkein usko, kun sanon olevani 38v kahden lapsen äiti), eli varmaan vähän sama, että ulkonäön puolesta varmaan irtoiskin. Töissä olen kuitenkin, ja on aika vaativa työ, että siitä se mun elämä sitten täyttyykin, kun on työt, lapset, huusholli, ystävät, lapsuuden perhe. Joskus jos ei ole oikein suunnitelmia, niin sitten yksinäisyys kyllä kalvaa (lapset on eri asia kuin aikuinen seura ja varsinkin kun ovat välillä isällään). Silloin aina miettii, että pitäiskö mennä tinderiin tms., mut näen, että se vaiva suhteessa onnistumisen todennäköisyyteen on aivan liikaa.
Toki mulla on vähän traumaa tuosta avioliitostakin (ensimmäisinä vuosina meni hyvin, mutta loppua kohti mies oli jo todella kontrolloiva ja henkistä väkivaltaa oli paljon), että vaikea olisi muutenkaan ketään kovin lähelle päästää. Mut joo, pitäis varmaan mennä johonkin/perustaa joku sinkkukerho, mistä sitä reissuseuraa yksinäisille viikonlopuille löytyis. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jenkkilässä lapseton työssäkäyvä 40 - 50 mies on kovaa valuuttaa. Ehkäpä maiseman vaihto auttaa, et kyllä mitään menetä tai iske sieltä emäntä. Ei tarvi mitään kehitysmaalaista osto vaimoa hankkia sitten.
Eikö siellä ole meetoo? Ei että meetoolla luulisi olevan mitään tekemistä, nähdäänkö sinut pervona jos livenä lähestyt, mutta näin se kuitenkin suomessa on.
Millionairematch on 50% tienaavia naisia. Sopii onnenonkija allergisille. Sivusto pyytää häröttämään rahaa pyytävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mä taas taidan jäädä ikisinkuksi loppuiäkseni. Oon N30, mul on 6- ja 8v. lapset, joista oon todella kiitollinen. Vaikea vaan löytää miestä, kun ne keillä ei ole lapsia, haluavat niitä ja mä taas en. Olis kauheaa elää pikkulapsiarkea vielä yli 30-vuotiaana. En myöskään haluu sietää miehen äpäröitä tai säätää mitään uusperhekuvioita. En oo lainkaan samalla aaltopituudella miesten kaa, joilla on lapsia kun lähtökohtaisesti koko keskustelukin tuntuu pyörivän lasten ympärillä ja siinä, milloin on lapsivapaata!! Vapaaehtoisesti lapsettomat ei mua kattele, kun mulla on ne lapset, mitä ne nimenomaan ei elämäänsä halua. Vaikeaa on. Opiskelen, onneks en erotu joukosta, se vielä puuttuis. Meidän vuosikurssilla on paljon yli 30-vuotiaita ja näytän (ainakin vielä ennen lopullista rupsahtamista) ikäistäni nuoremmalta. Muut luuli, kun aloitin (olin silloin 27), että oon suoraan lukiosta tullut. No, sit kun naama rupsahtaa on viimeinenkin toivo menetetty. Onneks opiskelen sentään hyvin palkatulle alalle. Mutta olishan se kiva jos ois joku reissukaveri ýms. Että on meitä muitakin ikisinkkuja syystä tai toisesta.
Mä oon jo 38v ja hyvin vastaava tilitys lähtis täältäkin. Eniten mua siis lähestyy miehet, ketkä vielä haluaa lapsia. Mun lapset on vielä päiväkoti-ikäisiä, enkä todellakaan jaksaisi enää yhtäkään vauvavuotta, ja muutenkin, ei niitä nyt ihan tuntemattoman kanssa tehdä, että pitäisi vähän seurustellakin ensin (mikä sekin haastavampaa, kun lapset kuviossa). Eli sitten olisin jo yli 40v. Ei kiitos.
Joskus harvoin, kun olen ollut jossain baarissa, miehet luulee mua aina nuoremmaksi (eivät melkein usko, kun sanon olevani 38v kahden lapsen äiti), eli varmaan vähän sama, että ulkonäön puolesta varmaan irtoiskin. Töissä olen kuitenkin, ja on aika vaativa työ, että siitä se mun elämä sitten täyttyykin, kun on työt, lapset, huusholli, ystävät, lapsuuden perhe. Joskus jos ei ole oikein suunnitelmia, niin sitten yksinäisyys kyllä kalvaa (lapset on eri asia kuin aikuinen seura ja varsinkin kun ovat välillä isällään). Silloin aina miettii, että pitäiskö mennä tinderiin tms., mut näen, että se vaiva suhteessa onnistumisen todennäköisyyteen on aivan liikaa.
Toki mulla on vähän traumaa tuosta avioliitostakin (ensimmäisinä vuosina meni hyvin, mutta loppua kohti mies oli jo todella kontrolloiva ja henkistä väkivaltaa oli paljon), että vaikea olisi muutenkaan ketään kovin lähelle päästää. Mut joo, pitäis varmaan mennä johonkin/perustaa joku sinkkukerho, mistä sitä reissuseuraa yksinäisille viikonlopuille löytyis. :D
Alaston Suomi, rentmen.eu ja Iskuri
Tuota on ainoastaan temari yliopistokaupungeissa, ei niihin ole pakko mennä, muutenkin se metoo meininki siellä on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ole vaan rauhassa ihan niin itsekäs kuin haluat. Jos et oikeasti halua parisuhdetta ja perhettä, se ei ole keneltäkään pois. Sinä olet sinkkuutesi tyytyväinen ja niin on koko muu maailmakin.
No, kunpa ei tarvitsisi kuunnella suomalaisten miesten kuittailua "saamattomuudesta". Suurin osa suomalaisista on r*sk*sakkia, koska pitävät täysin hyväksyttävänä tällaista sekä painostusta tekemään sellaista mitä ei halua.
Miksi pitää kuunnella?
Koska jos panet välit poikki, siinä menee loputkin sosiaalisesta elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Tuota on ainoastaan temari yliopistokaupungeissa, ei niihin ole pakko mennä, muutenkin se metoo meininki siellä on vähentynyt.
Kysehän ei ole pohjimmiltaan meetosta, vaan siitä että livenä lähestyminen ei ole suomessa varsinkaan enää niin sosiaalisesti hyväksyttävää kuin ennen. Pitää olla vähintään 2 promilleen jurrissa, tai muuten vaikutat pervolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mä taas taidan jäädä ikisinkuksi loppuiäkseni. Oon N30, mul on 6- ja 8v. lapset, joista oon todella kiitollinen. Vaikea vaan löytää miestä, kun ne keillä ei ole lapsia, haluavat niitä ja mä taas en. Olis kauheaa elää pikkulapsiarkea vielä yli 30-vuotiaana. En myöskään haluu sietää miehen äpäröitä tai säätää mitään uusperhekuvioita. En oo lainkaan samalla aaltopituudella miesten kaa, joilla on lapsia kun lähtökohtaisesti koko keskustelukin tuntuu pyörivän lasten ympärillä ja siinä, milloin on lapsivapaata!! Vapaaehtoisesti lapsettomat ei mua kattele, kun mulla on ne lapset, mitä ne nimenomaan ei elämäänsä halua. Vaikeaa on. Opiskelen, onneks en erotu joukosta, se vielä puuttuis. Meidän vuosikurssilla on paljon yli 30-vuotiaita ja näytän (ainakin vielä ennen lopullista rupsahtamista) ikäistäni nuoremmalta. Muut luuli, kun aloitin (olin silloin 27), että oon suoraan lukiosta tullut. No, sit kun naama rupsahtaa on viimeinenkin toivo menetetty. Onneks opiskelen sentään hyvin palkatulle alalle. Mutta olishan se kiva jos ois joku reissukaveri ýms. Että on meitä muitakin ikisinkkuja syystä tai toisesta.
Mä oon jo 38v ja hyvin vastaava tilitys lähtis täältäkin. Eniten mua siis lähestyy miehet, ketkä vielä haluaa lapsia. Mun lapset on vielä päiväkoti-ikäisiä, enkä todellakaan jaksaisi enää yhtäkään vauvavuotta, ja muutenkin, ei niitä nyt ihan tuntemattoman kanssa tehdä, että pitäisi vähän seurustellakin ensin (mikä sekin haastavampaa, kun lapset kuviossa). Eli sitten olisin jo yli 40v. Ei kiitos.
Joskus harvoin, kun olen ollut jossain baarissa, miehet luulee mua aina nuoremmaksi (eivät melkein usko, kun sanon olevani 38v kahden lapsen äiti), eli varmaan vähän sama, että ulkonäön puolesta varmaan irtoiskin. Töissä olen kuitenkin, ja on aika vaativa työ, että siitä se mun elämä sitten täyttyykin, kun on työt, lapset, huusholli, ystävät, lapsuuden perhe. Joskus jos ei ole oikein suunnitelmia, niin sitten yksinäisyys kyllä kalvaa (lapset on eri asia kuin aikuinen seura ja varsinkin kun ovat välillä isällään). Silloin aina miettii, että pitäiskö mennä tinderiin tms., mut näen, että se vaiva suhteessa onnistumisen todennäköisyyteen on aivan liikaa.
Toki mulla on vähän traumaa tuosta avioliitostakin (ensimmäisinä vuosina meni hyvin, mutta loppua kohti mies oli jo todella kontrolloiva ja henkistä väkivaltaa oli paljon), että vaikea olisi muutenkaan ketään kovin lähelle päästää. Mut joo, pitäis varmaan mennä johonkin/perustaa joku sinkkukerho, mistä sitä reissuseuraa yksinäisille viikonlopuille löytyis. :D
Alaston Suomi, rentmen.eu ja Iskuri
Kuulostaa todella pelottavilta. Ihan tavallisia miehiä, kiitos, ei mitään vuokrattavia miehiä :D
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan menee, että parisuhteessa tulee huutoa/tappelua. Kun jompikumpi ei pidä lupaustaan osallistua yhteisesti arkeen tai jättää sovitun asian tekemättä. Mielelläni olisin parisuhteessa ja olisikin ollut, jos olisi edes löytänyt sopivan kumppanin. Nyt on liian myöhäistä, kun olen tottunut olemaa yksin.
Mä en tiedä yhtää tasapainoista parisuhdetta.
Oman avioeroni jälkeen olen myös alkanut kiinnittää enemmän huomiota muiden parisuhteiden laatuun ja huomannut, että monissa on todella pahoja ongelmia. Useimmat pyrkii piilottamaan ne (meidänkin ero tuli hyvän päivän tutuille tietysti yllätyksenä, läheisille ei tietenkään). Todella monet pyrkii piilottamaan suhteen ongelmat, koska niin kauan kun on toivoa saada asiat korjaantumaan, ei tietenkään halua tuoda puolisoaan tai suhdetta negatiivisessa mielessä esille. Toki on myös oikeasti hyviä parisuhteita.
Mä olen nyt n. 40v iässä saanut todistaa kahta sellaista tapausta, jossa oikeasti ikisinkuksi jo luokiteltu onkin vakiintunut. Yksikin sellainen oikein Tinder-koukussa ollut mies, joka deittaili paljon ja oli vaikka mitä 3kk viritystä lopulta vakiintui naisen kanssa. Meinasi kyllä senkin naisen jättää moneen kertaan, mutta lopulta ymmärsi, ettei se siitä vaihtamalla paremmaksi muutu ja meni naimisiin. Syyt, miksi olisi jättänyt, olivat todella pinnallisia ja/tai sen hetkiseen elämäntilanteeseen liittyviä, jotka ei pitkässä suhteessa merkkaisi mitään. Että hyvinkin voi käydä.
Ikisinkku on jo määritelmällisesti sinkku ikuisesti, eli koko elämänsä ajan. Sinun on tässä vaihessa myöhäistä kutsua itseäsi ikisinkuksi.