Ärsyttää kun käyn lapsuudenkodissani ja isäpuoleni

aina puhuu perinnöistä sisaruksilleni ja olen sata varma et on junaillut asian niin etten paljon tuu saamaan heidän yhteisestä pesästä vaikka kehuukin aina mua kuin omaksi tyttärekseen. Ei ole kyse siitä että oisin ahne mutta minusta ällöä kuunneltavaa kun puhetta ei osoiteta minulle. Katkeraksi en halua vaikka hänen toimestaan menetin suhteeni omaan isääni ja nyt se on jo myöhäistä kun isää ei enää ole vaan hän on kuollut. Törkeintä mitä voi lapselle tehdä kun uusi puoliso astuu elämään niin erotetaan lapsi toisesta biologisesta vanhemmasta. Isäni ei jaksanut taistella ja toivon todellakin että taivas ois olemassa että edes siellä kohtaisimme.