Mies muuttui
Olemme olleet vuosia yhdessä. Suhteen alkuun kuului tietysti enemmän viestittelyä, kun olimme pitkän välimatkan päässä toisistamme miehen työnluonteen vuoksi. Viestejä kuitenkin laiteltiin ahkerasti. Sittemmin mies pääsi lähemmäs hommiin ja näimme päivittäin ja ei näin ollen viestiteltykään niin tiiviisti muutoin. Nyt mieheni on taas viikot poissa, ja itse odotan päivän parasta hetkeä eli kun pääsee töistä ja laittelen viestejä. Mutta... miestä ei ilmeisesti enää kiinnosta?
Ei vastaa, tai jos vastaakin, vastaa parilla sanalla ilman hymiöitä, joita ennen oli tapana laittaa paljon. Seuraavana päivänä jos huomaa minun murjottavan, "korjaa kyllä tilanteen", mutta jatkaa sitten taas samalla tavalla. Kännykällä kuitenkin täällä ollessaan lojuu koko ajan. Kirjoittelee jotain ja hihittelee.
En haluaisi uskoa, mutta alkaa tuntua siltä että näytön toiselta puolelta löytyy joku minua kiinnostavampi. Mies pitää puhelintaan useammin kuin minua. Olen jo kertaalleen lähtenyt suhteesta, jossa mies muuttui näin, alkoi viestitellä ja elää ruudun kanssa ja unohti minut. En urkkinut silloinkaan puhelinta salaa, mutta ajan kanssa entisen miehen kaksoiselämä alkoi paljastua ja lähdin.
Mitäs nyt sitten? Olen maininnut puhelimesta miehelle, mutta asiassa ei ole tapahtunut muutosta.
Kommentit (13)
Jos olet maininnut asiasta ja mies ei ole tehnyt mitään asian suhteen, hän ottaa sinut itsestäänselvänä, käyttäytyy epäkunnioittavasti ja on jo poistunut suhteesta henkisesti.
Entä sinä? Mikä sinut pitää suhteessa jossa sinua ei rakasteta eikä kunnioiteta?
Aika tehdä johtopäätöksiä.
Joo, no olet oikeassa siinä että kiinnostus miehen puolelta on vähentynyt. Älä kuitenkaan roiku tai tee asiasta numeroa. Miehet eivät koskaan sano suoraan jos ei kiinnosta. Teot puhuvat puolestaan.
Suoraan sanottuna olet jo hävinnyt tämän pelin. Eli nyt voit valita miten tyrkky olet tai vain häipyä maisemista. Jos häivyt, niin mies saattaa ottaa yhteyttä huomattavasti myöhemmin eli suosittelen suoraa blokkausta. Josta et tietenkään kerro miehelle.
Noloa oli jo tuo, että olet maininnut miehen muuttaneen käytöstään. 😬
Vuosia yhdessä ja viestittelette? Kun työt loppuvat, niin sinulla on aikaa viestitellä? Ei harrastuksia, ei ystäviä, ei mitään muita menoja?
En osaisi kuvitella kahden aikuisen suhdetta, jossa _viestitellään_ eikä soiteta ja jutella.
Blokkaa mies. Laajenna hakua toisenlaisiin miehiin. Yritä tapailla taviksia. Ellei onnistu oot suosiolla ilman. Et rahasta kattele tuommoista.
No, väkisin ei kannata yrittää olla kenenkään kanssa. Jos miestä ei oikeasti kiinnostakaan, niin se kannattaa hyväksyä tosiasiana. Se voi satuttaa itseä ja siksi tulee eläteltyä toiveita, vaikka niiden toteutumista ei enää olisi näköpiirissä. Mutta jos rakkautta vielä todella on, niin yhteinen loma voisi olla hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Joo, no olet oikeassa siinä että kiinnostus miehen puolelta on vähentynyt. Älä kuitenkaan roiku tai tee asiasta numeroa. Miehet eivät koskaan sano suoraan jos ei kiinnosta. Teot puhuvat puolestaan.
Suoraan sanottuna olet jo hävinnyt tämän pelin. Eli nyt voit valita miten tyrkky olet tai vain häipyä maisemista. Jos häivyt, niin mies saattaa ottaa yhteyttä huomattavasti myöhemmin eli suosittelen suoraa blokkausta. Josta et tietenkään kerro miehelle.
Noloa oli jo tuo, että olet maininnut miehen muuttaneen käytöstään. 😬
Siis niin asiaa tämä kaikki.👍
Vierailija kirjoitti:
No, väkisin ei kannata yrittää olla kenenkään kanssa. Jos miestä ei oikeasti kiinnostakaan, niin se kannattaa hyväksyä tosiasiana. Se voi satuttaa itseä ja siksi tulee eläteltyä toiveita, vaikka niiden toteutumista ei enää olisi näköpiirissä. Mutta jos rakkautta vielä todella on, niin yhteinen loma voisi olla hyväksi.
Aapeen pitää ymmärtää yskä. Rakastunut mies näyttää rakkautensa. Rakastunutta miestä ei tarvitse erikseen kehoittaa ottamaan yhteyttä, olemaan irti viinasta ja uhkapeleistä, naisista etc. Sen Oikean seurassa kaikki tuntuu sujuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vuosia yhdessä ja viestittelette? Kun työt loppuvat, niin sinulla on aikaa viestitellä? Ei harrastuksia, ei ystäviä, ei mitään muita menoja?
En osaisi kuvitella kahden aikuisen suhdetta, jossa _viestitellään_ eikä soiteta ja jutella.
Tämä! Sain aloituksesta vaikutelman että ap ja miehensä on n. 17-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Jätä noi rikkaat paskat niitä kiinnostaa vaan kostea kolo
kyllä se köyhiäkin kiinnostaa
Jätä noi rikkaat paskat niitä kiinnostaa vaan kostea kolo