Lue keskustelun säännöt.
Elinvoiman katoaminen. Kaikki väsyttää niin, että en mihinkään haluaisi lähteä. Syöpääkö tässä sairastaa...
19.12.2022 |
Olen ensi vähentänyt töitä, sitten kaikkia vaatimuksia itseäni kohtaan. Nekään ei helpottaneet, hiljalleen vain olen väsynyt entisestään.
Sitten oli pakko jättää työt hetkeksi pois ja olen ollut kuukauden sairaslomalla. Väsyttää vain niin, että koko sana työ saa jo paniikin aikaan, mielummin suoraan sanoen menen vaikka arkkuun.
En siis pysty vieläkään töihin, en pysty oikein normaaleihin asioihin enää.
Ei edes masenna pahasti vaan vetuttaa tämä voimattomuus ja väsymys. Kuin olisi viety energia kehosta.
Tänään kävin jouluostoksilla, se oli tuskaa vaikka yritin vain hankkia pakolliset. Oli fiilis, että kohta jään lattialle makaamaan, haluan lepäämään.
Ja olen nuori!
Ennen niin energinen tai ainakaan en periksi antanut ja jaksoin kyllä. Nyt ei pysty enää kun varovasti suunnittelemaan seuraavat kauppakäynnit, hyvä että edes sinne asti pääsen.
Onneksi on yksi ystävä jota näen, hän ei paljoa vaadi ja saan levätä, en täysin erakoidu.
Ei tässä ole vain järkeä. Tilanne joskus suututtaa kun ei ymmärrä. Lääkärin diagnoosi keskivaikea masennus.
Kommentit (68)
Itsellä ihan sama. Ei ketään julkisella kiinnosta hoitaa. On mulla ainakin kilpirauhasen vajaatoiminta, onko muutakin, en tiedä.
Sanoit että sinulla on tyroksiiniä ollut eli on sinulla ainakin jotain häikkää siellä. Mutta, entä jos et olekaan tyroksiinihoitoinen vaan tarvitset esim eläinperäisen tai pelkän T3 lääkkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota D-vitamiinia ja rautaa. Lepää paljon. Oireesi ei kuulosta huolestuttavalta, kun se on vain uupumus.
Vierailija kirjoitti:
Mua vaivaa myös väsymys. En tunne olevani sairas, väsynyt vain.
Luulen, että se on tämä yhteiskunnallinen tilanne ja ilmapiiri. On niin ankeaa, ilotonta ja toivotonta. Ja sitten tietysti talvi ja kylmyys väsyttää.
C-vitamiinia ja teetä, hyviä kirjoja ja rentoutumista. Näitä olen määrännyt lääkkeeksi itselleni. Toivon, että auttaa.
Nykyään ei tiedä mitä aineita on ilmassa sekä vedessä sekä ravinnossa että ei ihme että elimmistö ei toimi.
Kaikki on niin keinotekoista.
Burn outista ei välttämättä koskaan toivu takaisin yhtä elinvoimaiseksi ja energiseksi kuin oli ennen sitä. Se voi siis vammauttaa samalla tavalla kuin vaikka auto-onnettomuus, jonka jälkeen jokin kohta kropassa ei enää toimi samalla tavalla. Sen kanssa pitää vain elää ja hyväksyä se, ettei ole enää 100% terve ja tarvitsee elämässään erilaisia asioita voidakseen hyvin ja jaksaakseen - ja ettei jaksa samoin kuin muut.
Itselläni on parantumaton krooninen sairaus, jonka suurin oire on se, että minulla kehon energiavarat pyörivät siinä 25% tienoilla. Sen kanssa pitää vain luovia ja yrittää oikoa mutkia kaikissa asioissa, erityisesti huonoina kausina, esim. ruoan tilaaminen kotiin kaupasta, vaikka kävelymatkan päässä olisi kauppa, ei ruoan laittoa vaan ruoka tulee valmiina (asun yksin, ei ole kokkauskaveria), robotti-imuri koska muuten en jaksa imuroida, kertakäyttöruokailuvälineet niin ei ole niin paljoa tiskattavaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Uupumus tulee silloin kun sille on vihdoin aikaa. Varsinkin jos on hyvin suorituskeskeinen ihminen niin uupumus siirtyy sinne asti kunnes on turvallista uupua. Ei kannata turhautua, kehosi ottaa nyt tarvittavan levon. Anna vain sen hoitaa tehtävänsä.
No itsellä varmaan burnout, jälleen. Se vaan harmittaa silti ja aina mietin onko minussa jotain fyysisesti kuitenkin vikana. Siis nämä viime vuodet ovat olleet elämässä ihan helvettiä suoraan sanoen...
Tein paljon töitä (oli uupumusta valmiiksi) mutta tuli korona ja vei ne, muuttoja, ero, ystävät pettivät pahemman kerran, taas muutto, eri töitä mitä tarjottiin, opiskelu ja sitten valmistuminen. Valmistuin kiitettävin arvosanoin, tässä samalla koko opiskelujen ajan olin maassa, olen ollut aivan maassa. Yrittänyt puskea, yrittänyt vain mennä eteenpäin ja käynyt lääkärin luona mutta tosiaan masennus on ainoa syy ollut. Olen tehnyt töitä ja yrittänyt vain jaksaa ja sitten tuli totaalinen stoppi.
Ajattelin, että hiljalleen vähennän kuormitusta jota ihmettelin kun enhän edes voi olla kuormittunut, mutta vähensin töitä. Ajattelin, että nyt valmistuneena voin vain hetken rauhassa katsella. No, se sitten vain levisi käsiin enkä enää kyennyt mihinkään.
En todellakaan kykene töihin, minulla on viikko sairaslomaa mutta en pysty menemään..
Koko ajatusmaailmanikin on muuttunut tässä vuosien aikana mitä on ollut. En jaksa enää suorittaa, en näe järkeä tässä missään ja sitten on kuitenkin pakko olla oravanpyörässä. En kestä enää. Mielummin oikeasti menehdyn kun pakotan itseäni mihinkään.
Olen kuin uhmaikäinen kun taistelen mieleni kanssa, en pysty enkä halua, vaikka kuinka pakotan niin ei vaan perkele nouse eikä ryhdistäydy. Ni antaa maata vaan sitten...
Ottaa silti päähän kun en tiedä mitä itseni kanssa enää teen. Tilanne hävettää ajoittain ja tulee kauhua, että miten tässä selviää kaikesta jos työkyky ei palaudu. Sitten turhauttaa kun haluaisi tehdä elämässä jotain mutta ei jaksa kertakaikkiaan mitään. Ihan kuin olisi kehonsa vankina tai mielen, en minä tiedä.
ApNo tuossahan sinä vastasit jo itsellesi, että miksi väsyttää. Kaikkea on ollut liikaa, vieläpä burn outin päälle. Kehosi ja mielesi sanoo, että nyt on paukut loppu. Sanotaan, että jos ei järjestä itselleen aikaa levätä, niin keho järjestää sen meille, halusimmepa sitä tai emme.
Muista, että pelkästään jo burn outista palautuminen ilman mitään ylimääräistä stressiä voi viedä 6-7 vuotta. Sinut on ajettu henkisesti täysin kuiviin.
Sitä on niin vaikea myöntää itselleen. Siksi koska vertaan itseäni muihinkin, ihmettelen mitä muut jaksavat ja pystyvät tekemään töitä elämänsä. Miksi minä väsyn..
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen uupunut. Ennen tosin menin töihin jo parin viikon levon jälkeen.
Uuvuin kahdessa vuodessa silloin kun tein töitä todella paljon, olin jatkuvasti stressitilassa koska uusi kaupunki ja työt, menneisyydessä oli paljon tapahtunut, minulla oli velkaa ja siihen aikaan paljon epäterveitä kokemuksia varhaisaikuisuudessa (ja lapsuus alkoholistien kasvattamaan). Käärin hihat ja työelämässä aukeni aivan uusi elämä. Halusin olla paras ja tunnollisin, mallitekijä (etten vain saisi potkuja) ja maksoin nopeasti velat poiskin kun tein pitkiä päiviä ja vapaat olin viihteellä etsimässä seuraa kaupungista joka oli tuntematon.
Sitten väsyin ja lepäsin sen pari vkoa ja taas jatkui. Taas täysillä, taas mallikelpoisesti. En kestänyt epäonnistumisia työelämässä joten oli pakko yrittää parhaansa enkä silti kokenut olevani tarpeeksi hyvä.No noista ajoista on nyt 4 vuotta ja oli yksi aika kun eheydyin. Kuitenkin jälleen työt kutsui, pitkät päivät, parisuhde jossa taas väkivaltaa ja sitten vielä kaikkea muuta. Muuttoja, ero, ystävätkin tosiaan keskisormea vertaiskuvauksellisesti näytti ja paljon uusia asioita.
Olen ollut niin hajalla mutta yrittänyt. Tämä nykyinen alakin mihin valmistauduin, en tiedä edes onko se minulle sopiva ja oikea. En tiedä mistään mitään.Anteeksi avautuminen. Tässä vaan mietin että miksi en voi olla normaali ja jaksavainen. Haluan voimaa ja tehdä elämästä omanlaiseni. Olen jo ottanut diakoniaan yhteyttä, en tiedä auttaako sekään. Jos saisin jotain uutta näkökulmaa. En jaksa menneissä velloa ja haluan vain eteenpäin. Vai tässäkö täytyy maata viisi vuotta ja sitten elämä alkaa? Mitä oikein teen?
Ap
No hei, sullahan ei ole ollut millään mittarilla normaali tai helppo elämä. On ollut väkivaltaakin! Sellaisesta toipuminen kestää ihan saakelin kauan, jos yrität vaan yksin selvitä.
Voit soittaa Kriisipuhelimeen, se on auki 24/7 ja kertoa kokemuksistasi.
Jos olet töissä, työterveyshuolto on oikea osoite, ja lisäapu.
Kirjastosta tai Youtubesta terapiavideoita ja muiden kokemuksia, jotta huomaat, ettet ole yksin.
Et tietenkään voi olla normaali ja jaksavainen, jos sinulla on traumaattisia kokemuksia yksi toisensa perään toisin kuin normaalin elämän eläneellä. Ei eläimestäkään sanota, että se oli väkivaltaisella omistajalla ja nyt se on arka ja väsynyt, että miksi se ei voi olla normaali? Sen annetaan kuntoutua rauhassa, omaan tahtiinsa, ja uusi koti tai eläinsuoja auttaa kuntoutuksessa. Eläinkään ei kuntoudu yksin, sinunkaan ei tarvitse eikä pidä.
Suosittelen Bessel van der Kolkin kirjaa Jäljet kehossa. Siinä on vinkkejä vakavien traumojen hoitoon. Hyviä tuloksia on saatu erittäin vakavissa tapauksissa mm. silmänliiketerapialla, tappin terapialla ja joogalla. Silmänliikevideoita ja TAP tapping taputteluohjeita löytyy netistä.
Jos vain on niin ei parane, koska tarvitset jonkinlaista hoitoa, ja sen pitää olla nimenomaan mielenterveyteen liittyvää hoitoa, koska sinulla on traumaattinen tausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ap, vähän samanlainen tilanne, jos sanoisit meille, että mikä on kun en jaksa kävellä ja juosta. Sitten selviää, että molemmat jalkasi ovat murtuneet väkivaltaisessa onnettomuudessa ja sinulta puuttuu 4 varvasta. Yrität silti juosta ja kävellä murtuneilla jaloilla ja soimaat itseäsi, että miksen voi olla yhtä nopea, virkeä ja energinen kuin ihmiset, joilla ei ole jalat murtuneet. Että olenkohan vain väsynyt, en varmaan nuku tarpeeksi, pitäisikö syödä toisin, kun ongelma on silti ne hoitamattomat murtuneet jalat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Uupumus tulee silloin kun sille on vihdoin aikaa. Varsinkin jos on hyvin suorituskeskeinen ihminen niin uupumus siirtyy sinne asti kunnes on turvallista uupua. Ei kannata turhautua, kehosi ottaa nyt tarvittavan levon. Anna vain sen hoitaa tehtävänsä.
No itsellä varmaan burnout, jälleen. Se vaan harmittaa silti ja aina mietin onko minussa jotain fyysisesti kuitenkin vikana. Siis nämä viime vuodet ovat olleet elämässä ihan helvettiä suoraan sanoen...
Tein paljon töitä (oli uupumusta valmiiksi) mutta tuli korona ja vei ne, muuttoja, ero, ystävät pettivät pahemman kerran, taas muutto, eri töitä mitä tarjottiin, opiskelu ja sitten valmistuminen. Valmistuin kiitettävin arvosanoin, tässä samalla koko opiskelujen ajan olin maassa, olen ollut aivan maassa. Yrittänyt puskea, yrittänyt vain mennä eteenpäin ja käynyt lääkärin luona mutta tosiaan masennus on ainoa syy ollut. Olen tehnyt töitä ja yrittänyt vain jaksaa ja sitten tuli totaalinen stoppi.
Ajattelin, että hiljalleen vähennän kuormitusta jota ihmettelin kun enhän edes voi olla kuormittunut, mutta vähensin töitä. Ajattelin, että nyt valmistuneena voin vain hetken rauhassa katsella. No, se sitten vain levisi käsiin enkä enää kyennyt mihinkään.
En todellakaan kykene töihin, minulla on viikko sairaslomaa mutta en pysty menemään..
Koko ajatusmaailmanikin on muuttunut tässä vuosien aikana mitä on ollut. En jaksa enää suorittaa, en näe järkeä tässä missään ja sitten on kuitenkin pakko olla oravanpyörässä. En kestä enää. Mielummin oikeasti menehdyn kun pakotan itseäni mihinkään.
Olen kuin uhmaikäinen kun taistelen mieleni kanssa, en pysty enkä halua, vaikka kuinka pakotan niin ei vaan perkele nouse eikä ryhdistäydy. Ni antaa maata vaan sitten...
Ottaa silti päähän kun en tiedä mitä itseni kanssa enää teen. Tilanne hävettää ajoittain ja tulee kauhua, että miten tässä selviää kaikesta jos työkyky ei palaudu. Sitten turhauttaa kun haluaisi tehdä elämässä jotain mutta ei jaksa kertakaikkiaan mitään. Ihan kuin olisi kehonsa vankina tai mielen, en minä tiedä.
ApNo tuossahan sinä vastasit jo itsellesi, että miksi väsyttää. Kaikkea on ollut liikaa, vieläpä burn outin päälle. Kehosi ja mielesi sanoo, että nyt on paukut loppu. Sanotaan, että jos ei järjestä itselleen aikaa levätä, niin keho järjestää sen meille, halusimmepa sitä tai emme.
Muista, että pelkästään jo burn outista palautuminen ilman mitään ylimääräistä stressiä voi viedä 6-7 vuotta. Sinut on ajettu henkisesti täysin kuiviin.
Sitä on niin vaikea myöntää itselleen. Siksi koska vertaan itseäni muihinkin, ihmettelen mitä muut jaksavat ja pystyvät tekemään töitä elämänsä. Miksi minä väsyn..
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen uupunut. Ennen tosin menin töihin jo parin viikon levon jälkeen.
Uuvuin kahdessa vuodessa silloin kun tein töitä todella paljon, olin jatkuvasti stressitilassa koska uusi kaupunki ja työt, menneisyydessä oli paljon tapahtunut, minulla oli velkaa ja siihen aikaan paljon epäterveitä kokemuksia varhaisaikuisuudessa (ja lapsuus alkoholistien kasvattamaan). Käärin hihat ja työelämässä aukeni aivan uusi elämä. Halusin olla paras ja tunnollisin, mallitekijä (etten vain saisi potkuja) ja maksoin nopeasti velat poiskin kun tein pitkiä päiviä ja vapaat olin viihteellä etsimässä seuraa kaupungista joka oli tuntematon.
Sitten väsyin ja lepäsin sen pari vkoa ja taas jatkui. Taas täysillä, taas mallikelpoisesti. En kestänyt epäonnistumisia työelämässä joten oli pakko yrittää parhaansa enkä silti kokenut olevani tarpeeksi hyvä.No noista ajoista on nyt 4 vuotta ja oli yksi aika kun eheydyin. Kuitenkin jälleen työt kutsui, pitkät päivät, parisuhde jossa taas väkivaltaa ja sitten vielä kaikkea muuta. Muuttoja, ero, ystävätkin tosiaan keskisormea vertaiskuvauksellisesti näytti ja paljon uusia asioita.
Olen ollut niin hajalla mutta yrittänyt. Tämä nykyinen alakin mihin valmistauduin, en tiedä edes onko se minulle sopiva ja oikea. En tiedä mistään mitään.Anteeksi avautuminen. Tässä vaan mietin että miksi en voi olla normaali ja jaksavainen. Haluan voimaa ja tehdä elämästä omanlaiseni. Olen jo ottanut diakoniaan yhteyttä, en tiedä auttaako sekään. Jos saisin jotain uutta näkökulmaa. En jaksa menneissä velloa ja haluan vain eteenpäin. Vai tässäkö täytyy maata viisi vuotta ja sitten elämä alkaa? Mitä oikein teen?
ApNo hei, sullahan ei ole ollut millään mittarilla normaali tai helppo elämä. On ollut väkivaltaakin! Sellaisesta toipuminen kestää ihan saakelin kauan, jos yrität vaan yksin selvitä.
Voit soittaa Kriisipuhelimeen, se on auki 24/7 ja kertoa kokemuksistasi.
Jos olet töissä, työterveyshuolto on oikea osoite, ja lisäapu.
Kirjastosta tai Youtubesta terapiavideoita ja muiden kokemuksia, jotta huomaat, ettet ole yksin.Et tietenkään voi olla normaali ja jaksavainen, jos sinulla on traumaattisia kokemuksia yksi toisensa perään toisin kuin normaalin elämän eläneellä. Ei eläimestäkään sanota, että se oli väkivaltaisella omistajalla ja nyt se on arka ja väsynyt, että miksi se ei voi olla normaali? Sen annetaan kuntoutua rauhassa, omaan tahtiinsa, ja uusi koti tai eläinsuoja auttaa kuntoutuksessa. Eläinkään ei kuntoudu yksin, sinunkaan ei tarvitse eikä pidä.
Suosittelen Bessel van der Kolkin kirjaa Jäljet kehossa. Siinä on vinkkejä vakavien traumojen hoitoon. Hyviä tuloksia on saatu erittäin vakavissa tapauksissa mm. silmänliiketerapialla, tappin terapialla ja joogalla. Silmänliikevideoita ja TAP tapping taputteluohjeita löytyy netistä.
Jos vain on niin ei parane, koska tarvitset jonkinlaista hoitoa, ja sen pitää olla nimenomaan mielenterveyteen liittyvää hoitoa, koska sinulla on traumaattinen tausta.
Niin, olethan sinä varmasti oikeassa. Sitä on ajatellut aina, että niin moni ihminen täällä käy omat taistelunsa läpi, että kai minäkin tämän läpi tässä menen vaikka välillä ottaa päähän ja voimatkin heikentyneet. Nyt tilanne on se, etten pysty edes pakenemaan näitä asioita (töihin tms) ja on kaikella syynsä tietenkin.
Kiitos suuresti näistä vinkeistä mitä kerroit. Tutustun näihin.
Odotan psykiatrille aikaa.
Väkivallan muistot laahaavat kyllä perässä, ei niinkään aina tapahtumat vaan sen aiheuttaman epätodellisen turtuneen ja absurdin tunteen. Kun olisi henkisesti loukkuun ahdettu. Sen jälkeen olen ollut todella hankalassa tilanteessa elämäni suhteen koska tuli aika väkivallan aikaan/jälkeen kuin koko persoonaani, koko minuus olisi imetty pois ja tyhjä kuori olisi jäänyt jäljelle. Tämän jälkeen kaikki on ollut vain merkityksetöntä, turhaa ja raskasta.
Joka päivä odotan että heräisin henkiin jostain ikiunesta.
Usein hoen itselleni että eikö tämä voisi nyt vain mennä ohi. Kaikki on hyvin nyt. Silti sitä vain laahustaa ja toivoo, että joko kaikki loppuu tai että heräisi henkiin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Burn outista ei välttämättä koskaan toivu takaisin yhtä elinvoimaiseksi ja energiseksi kuin oli ennen sitä. Se voi siis vammauttaa samalla tavalla kuin vaikka auto-onnettomuus, jonka jälkeen jokin kohta kropassa ei enää toimi samalla tavalla. Sen kanssa pitää vain elää ja hyväksyä se, ettei ole enää 100% terve ja tarvitsee elämässään erilaisia asioita voidakseen hyvin ja jaksaakseen - ja ettei jaksa samoin kuin muut.
Itselläni on parantumaton krooninen sairaus, jonka suurin oire on se, että minulla kehon energiavarat pyörivät siinä 25% tienoilla. Sen kanssa pitää vain luovia ja yrittää oikoa mutkia kaikissa asioissa, erityisesti huonoina kausina, esim. ruoan tilaaminen kotiin kaupasta, vaikka kävelymatkan päässä olisi kauppa, ei ruoan laittoa vaan ruoka tulee valmiina (asun yksin, ei ole kokkauskaveria), robotti-imuri koska muuten en jaksa imuroida, kertakäyttöruokailuvälineet niin ei ole niin paljoa tiskattavaa jne.
Voimia, toivottavasti nautit elämästäsi mahdollisimman paljon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
post-traumaattinen stressi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tehtiin fyysistä työtä ja illalla urheiltiin tai oltiin talkoissa tekemässä porukalla kaikenlaista.
Silloin ei väsytty noin.
Onko tämä jotain trollausta vai ihan aitoa idiotismia? Joo 50-luvulla ei ollut kukaan sairas ja kaikki oli oikeita tarmonpesiä kun vedettiin tupakkaakin askikaupalla.
Joo, eliniänodote oli silloin 120v, siitä se on sitten laskenut nykyiselle tasolleen.
Mä saatan elää tuohon ikään. Mulla on sellaiset geenit.
Ap. Mene verikokeisiin. Ei tuo ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Long covid😂😂 mä syyttäisin ennemmin piikkejä jos oot niitä ottanut.
Tarkista ferritiini. Sen pitäisi olla reilusti yli 100.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä usko tuohon keskivaikea masennus hömppään. Sinulla on jokin sairaus mikä halutaan ohittaa ja jättää hoitamatta. Testauta vaikka yksityisellä laboratoriolla kilpirauhasarvot, rauta/varastorauta, D-vitamiini, tulehdusarvot ja hormonien tilanne, niin estrogeenit kuin pitkät ja lyhyet testot, kortisolitaso. Sen jälkeen näkee paljon paremmin mikä on tilanne.
En usko, väsymys masentaa. Kun on ihan loppu jostain syystä. Huomenna olen menossa omakustantaisesti ottamaan verikokeita. Ehkä sitten olen viisaampi.
Ap
Hyvä! Joku syyhän siihen on oltava. Jaksatko ulkoilla? Millä tolalla syömiset? Tsemppiä!
Ite olen ollut noin väsynyt 17-vuotiaasta asti ja alan olla jo keski-iässä eikä se ole ikinä parantunut. Alkoi lukiossa, kun kahmin liikaa kursseja. Väsymystä on hoidettu joskus masennuksena, ei auttanut. Kilpirauhasen vajaatoiminta löytyi, mutta ei senkään hoito auttanut. Pari vuotta sitten olin varma että syy on varmasti se mystinen ferritiini, mutta ei ollut. Sekin oli reilu 70.
Vierailija kirjoitti:
Ennen tehtiin fyysistä työtä ja illalla urheiltiin tai oltiin talkoissa tekemässä porukalla kaikenlaista.
Silloin ei väsytty noin.
Ei se noin mennyt todellakaan. "Ennen" työt aloitettiin aikaisin aamulla ja lopetettiin joskus iltapäivällä. Ei sen jälkeen enää urheiltu tai lähdetty talkoisiin. Ne hoidettiin muina aikoina.
Uskon, ettei kenenkään elämä ole aina ihanaa ja energistä, jaksavaista. Ei pidä luulla että kaikkien muiden elämä olisi helpompaa, kun oma ja, että kaikki muut aina jaksaa. Elämään vaan kuuluu välillä niitä paskojakin aikoja. Elämässä välillä rämmitään suossa paskan maku suussa. Sitä se elämä on. Lupaan sulle, että vielä se aurinko paistaa sunkin risukasaan. Ei välttämättä vielä huomenna tai vielä ensi vuonnakaan. Jonain päivänä kyllä, ja kun se päivä taas koittaa, olet oivaltanut siihen mennessä paljon uusia asioita elämästä ja itsestäsi. Silloin saatat miettiä miten eritavalla oletkaan joskus ajatellut ja miten ihmeellistä elämä onkaan. Voimia tarpomisen matkalle, kyllä se siitä.
Nyt on verikokeissa käyty, joissa useampi tutkimus. Oli kyllä kallis mutta ehkä niitä on hyvä katsoa välillä.
Nyt pitäisi alkaa joulua vähän tekemään ja jotain leipoa. Asia kerrallaan..
Ap
Ei tämä nyt ihan näin mene, että "otetaan" puolivuotta saikkua ja lähdetään Karibialle.
Pitkiä sairaslomia ei enää suosita, on todettu, että ne eivät tue paluuta työelämään . Nykytietämyksen mukaanvarhainen paluu työelämään tukitoimin, esim lyhennetyn työajan turvin, edistää toipumista.