Lue keskustelun säännöt.
Elinvoiman katoaminen. Kaikki väsyttää niin, että en mihinkään haluaisi lähteä. Syöpääkö tässä sairastaa...
19.12.2022 |
Olen ensi vähentänyt töitä, sitten kaikkia vaatimuksia itseäni kohtaan. Nekään ei helpottaneet, hiljalleen vain olen väsynyt entisestään.
Sitten oli pakko jättää työt hetkeksi pois ja olen ollut kuukauden sairaslomalla. Väsyttää vain niin, että koko sana työ saa jo paniikin aikaan, mielummin suoraan sanoen menen vaikka arkkuun.
En siis pysty vieläkään töihin, en pysty oikein normaaleihin asioihin enää.
Ei edes masenna pahasti vaan vetuttaa tämä voimattomuus ja väsymys. Kuin olisi viety energia kehosta.
Tänään kävin jouluostoksilla, se oli tuskaa vaikka yritin vain hankkia pakolliset. Oli fiilis, että kohta jään lattialle makaamaan, haluan lepäämään.
Ja olen nuori!
Ennen niin energinen tai ainakaan en periksi antanut ja jaksoin kyllä. Nyt ei pysty enää kun varovasti suunnittelemaan seuraavat kauppakäynnit, hyvä että edes sinne asti pääsen.
Onneksi on yksi ystävä jota näen, hän ei paljoa vaadi ja saan levätä, en täysin erakoidu.
Ei tässä ole vain järkeä. Tilanne joskus suututtaa kun ei ymmärrä. Lääkärin diagnoosi keskivaikea masennus.
Kommentit (68)
Hei ap. Minusta oireesi viittaavat MS-tautiin. Tietenkään en voi täällä mitään diagnoosia antaa, mutta masennuksessa et haluaisi edes yrittää. Ms tauti voi edetä juuri siten, että uupumus vain lisääntyy, vaikka mitä yrittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jo vaihdevuosi-ikäinen ja hormonihoito auttaa unettomuuteen. Silti tunnen tuota samaa "hiipumista" ja yritän sen takia elää mahdollisimman terveellisesti.
Urheilen päivittäin enkä käytä alkoholia. Jos joisin alkoholia niin olisin pari päivää aivan lamaannuksissa. Veriarvoni ovat kohdillaan, testautan ne yksityisellä vuosittain. Mitään todistettavaa vikaa ei ole eikä löydy.
Silti väsyttää koko ajan niin, etten saa töitä tehtyä enkä huushollia siivottua.
Ainoa mikä auttaa on päivittäinen ulkoilu ja esimerkiksi lumityöt. Pari tuntia ulkoilua tuo elämänvoiman takaisin pariksi päivää. Jos en "ehdi" ulkoilla niin muutaman päivän päästä huomaan taas kuinka vanun pitkin sohvan pohjaa kattoon tuijottaen.
Usko lääkärin diagnoosia, siltä se juuri kuullostaakin.
Oma suositus, pidempi sairasloma, ei mitään parin viikon jaksoja jotka menee vaan stressatessa päivien vähentyessä, vaan 3kk, tai puoli vuotta. Talveksi Kanarialle aurinkoon, tekemään ei mitään, olemaan vain. Tai jos lompakko kestää, hieman parempiin paikkoihin, Karibia, Kaakkois-Aasia, vaikka Bali.
Annat aikaa itsellesi, etkä mieti mitään.
Jos silti kaamoksessa haluaa yrittää kitkuttaa, niin näistä on yllättävän paljon iloa ja lämpöä https://tinyurl.com/3zanadfb
Jos sana työ toimii triggerinä oloon niin sinulla on burnout.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.
Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.
Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ennen tehtiin fyysistä työtä ja illalla urheiltiin tai oltiin talkoissa tekemässä porukalla kaikenlaista.
Silloin ei väsytty noin.
Kyllä minun sukulainen väsyi. Syntynyt 30-luvulla. Ei päässyt sängystä ylös mutta pakotettiin maalaistalon töihin.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin sai kilpirauhasen vajaatoiminta -diagnoosin ja lääkkeen eikä ole sen koommin väsymyksestä kärsinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Uupumus tulee silloin kun sille on vihdoin aikaa. Varsinkin jos on hyvin suorituskeskeinen ihminen niin uupumus siirtyy sinne asti kunnes on turvallista uupua. Ei kannata turhautua, kehosi ottaa nyt tarvittavan levon. Anna vain sen hoitaa tehtävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Usko lääkärin diagnoosia, siltä se juuri kuullostaakin.
Oma suositus, pidempi sairasloma, ei mitään parin viikon jaksoja jotka menee vaan stressatessa päivien vähentyessä, vaan 3kk, tai puoli vuotta. Talveksi Kanarialle aurinkoon, tekemään ei mitään, olemaan vain. Tai jos lompakko kestää, hieman parempiin paikkoihin, Karibia, Kaakkois-Aasia, vaikka Bali.
Annat aikaa itsellesi, etkä mieti mitään.
Jos silti kaamoksessa haluaa yrittää kitkuttaa, niin näistä on yllättävän paljon iloa ja lämpöä https://tinyurl.com/3zanadfb
Vähän ristiriitainen tuo sinun viestisi. Jos on masennus se ei lähde lomalla ja siirtymällä toiseen valtioon. Ohjeesi on ihmisille joka kokee tylsistymistä arkielämässään ja tarvitsee paikan vaihtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tehtiin fyysistä työtä ja illalla urheiltiin tai oltiin talkoissa tekemässä porukalla kaikenlaista.
Silloin ei väsytty noin.
Ennen tein minäkin fyysistä työtä, pitkiä päiviä. Rakastin työntekoa eikä ajoittainen väsymys ollut niin sietämätöntä. Kävin myös juhlimassa, näin ihmisiä, shoppailin, matkustin ja kävin salilla.
Nyt en kertakaikkiaan jaksa enää. Hiljalleen tässä on alkanut vain väsymään. Nyt tämä vuosi ollut ihan taistelua sen kanssa ja oli vaan pakko luovuttaa.
Ei tässä vaan enää jaksa. Tiedä mitä helvettiä mulle on tapahtunut.
Itkettää melkein, kun ei tää vaan ole tervettä.
Ap
Minusta väsymys voi just olla terve reaktio. Takana on vaikeita koronavuosia, Ukrainan sota jatkuu, ilmastoasiat jatkuvasti esillä, sähköpula, elämisen kallistuminen... On ainoastaan tervettä reagoida suuriin ongelmiin väsymyksellä, kun ei noihin juuri voi itse vaikuttaa. On tietysti hyvä tutkituttaa, jos asia vaivaa, mutta luulen, että läheskään aina ei väsymykseen löydy fyysistä syytä.
Voisiko olla astma? Eihän sitä jaksa, jos happi ei kulje. Astmassa ei välttämättä ole hengenahdistuskohtauksia tai vinkuvaa hengitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa auttaa mutta sama vika täälläkin. Entinen aktiivi urheilija, nyt huonoina päivinä 1 km on saavutus ja silloinkin voisin kaatua lumihankeen puolivälissä. Välillä myös erittäin huonoa, ja heikottavaa oloa, joten tuskin henkistä pelkästään.
No, se on mitä se on, tuskin selviää helpolla kun ei ole tähänkään mennessä selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Uupumus tulee silloin kun sille on vihdoin aikaa. Varsinkin jos on hyvin suorituskeskeinen ihminen niin uupumus siirtyy sinne asti kunnes on turvallista uupua. Ei kannata turhautua, kehosi ottaa nyt tarvittavan levon. Anna vain sen hoitaa tehtävänsä.
No itsellä varmaan burnout, jälleen. Se vaan harmittaa silti ja aina mietin onko minussa jotain fyysisesti kuitenkin vikana. Siis nämä viime vuodet ovat olleet elämässä ihan helvettiä suoraan sanoen...
Tein paljon töitä (oli uupumusta valmiiksi) mutta tuli korona ja vei ne, muuttoja, ero, ystävät pettivät pahemman kerran, taas muutto, eri töitä mitä tarjottiin, opiskelu ja sitten valmistuminen. Valmistuin kiitettävin arvosanoin, tässä samalla koko opiskelujen ajan olin maassa, olen ollut aivan maassa. Yrittänyt puskea, yrittänyt vain mennä eteenpäin ja käynyt lääkärin luona mutta tosiaan masennus on ainoa syy ollut. Olen tehnyt töitä ja yrittänyt vain jaksaa ja sitten tuli totaalinen stoppi.
Ajattelin, että hiljalleen vähennän kuormitusta jota ihmettelin kun enhän edes voi olla kuormittunut, mutta vähensin töitä. Ajattelin, että nyt valmistuneena voin vain hetken rauhassa katsella. No, se sitten vain levisi käsiin enkä enää kyennyt mihinkään.
En todellakaan kykene töihin, minulla on viikko sairaslomaa mutta en pysty menemään..
Koko ajatusmaailmanikin on muuttunut tässä vuosien aikana mitä on ollut. En jaksa enää suorittaa, en näe järkeä tässä missään ja sitten on kuitenkin pakko olla oravanpyörässä. En kestä enää. Mielummin oikeasti menehdyn kun pakotan itseäni mihinkään.
Olen kuin uhmaikäinen kun taistelen mieleni kanssa, en pysty enkä halua, vaikka kuinka pakotan niin ei vaan perkele nouse eikä ryhdistäydy. Ni antaa maata vaan sitten...
Ottaa silti päähän kun en tiedä mitä itseni kanssa enää teen. Tilanne hävettää ajoittain ja tulee kauhua, että miten tässä selviää kaikesta jos työkyky ei palaudu. Sitten turhauttaa kun haluaisi tehdä elämässä jotain mutta ei jaksa kertakaikkiaan mitään. Ihan kuin olisi kehonsa vankina tai mielen, en minä tiedä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota saikkua ja anna itsellesi lomaa. Olet selkeästi ylirasittunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Uupumus tulee silloin kun sille on vihdoin aikaa. Varsinkin jos on hyvin suorituskeskeinen ihminen niin uupumus siirtyy sinne asti kunnes on turvallista uupua. Ei kannata turhautua, kehosi ottaa nyt tarvittavan levon. Anna vain sen hoitaa tehtävänsä.
No itsellä varmaan burnout, jälleen. Se vaan harmittaa silti ja aina mietin onko minussa jotain fyysisesti kuitenkin vikana. Siis nämä viime vuodet ovat olleet elämässä ihan helvettiä suoraan sanoen...
Tein paljon töitä (oli uupumusta valmiiksi) mutta tuli korona ja vei ne, muuttoja, ero, ystävät pettivät pahemman kerran, taas muutto, eri töitä mitä tarjottiin, opiskelu ja sitten valmistuminen. Valmistuin kiitettävin arvosanoin, tässä samalla koko opiskelujen ajan olin maassa, olen ollut aivan maassa. Yrittänyt puskea, yrittänyt vain mennä eteenpäin ja käynyt lääkärin luona mutta tosiaan masennus on ainoa syy ollut. Olen tehnyt töitä ja yrittänyt vain jaksaa ja sitten tuli totaalinen stoppi.
Ajattelin, että hiljalleen vähennän kuormitusta jota ihmettelin kun enhän edes voi olla kuormittunut, mutta vähensin töitä. Ajattelin, että nyt valmistuneena voin vain hetken rauhassa katsella. No, se sitten vain levisi käsiin enkä enää kyennyt mihinkään.
En todellakaan kykene töihin, minulla on viikko sairaslomaa mutta en pysty menemään..
Koko ajatusmaailmanikin on muuttunut tässä vuosien aikana mitä on ollut. En jaksa enää suorittaa, en näe järkeä tässä missään ja sitten on kuitenkin pakko olla oravanpyörässä. En kestä enää. Mielummin oikeasti menehdyn kun pakotan itseäni mihinkään.
Olen kuin uhmaikäinen kun taistelen mieleni kanssa, en pysty enkä halua, vaikka kuinka pakotan niin ei vaan perkele nouse eikä ryhdistäydy. Ni antaa maata vaan sitten...
Ottaa silti päähän kun en tiedä mitä itseni kanssa enää teen. Tilanne hävettää ajoittain ja tulee kauhua, että miten tässä selviää kaikesta jos työkyky ei palaudu. Sitten turhauttaa kun haluaisi tehdä elämässä jotain mutta ei jaksa kertakaikkiaan mitään. Ihan kuin olisi kehonsa vankina tai mielen, en minä tiedä.
Ap
No tuossahan sinä vastasit jo itsellesi, että miksi väsyttää. Kaikkea on ollut liikaa, vieläpä burn outin päälle. Kehosi ja mielesi sanoo, että nyt on paukut loppu. Sanotaan, että jos ei järjestä itselleen aikaa levätä, niin keho järjestää sen meille, halusimmepa sitä tai emme.
Muista, että pelkästään jo burn outista palautuminen ilman mitään ylimääräistä stressiä voi viedä 6-7 vuotta. Sinut on ajettu henkisesti täysin kuiviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama tilanne.
Lääkäriin en enää mene, koska olen jo tutkitusti erittäin hyvässä kunnossa ja veriarvot kohdallaan.Olen entinen aktiiviliikkuja, entinen energinen ihminen, entinen puuhanainen, entinen minä.
Töissä käyn, pakotan itseni sinne mutta töihin lähtö on erittäin vastenmielistä. Olen ennen pitänyt työstäni.Mietin että voikohan uupuminen tulla jotenkin jälkikäteen. Minulla oli muutama todella raskas ja kuormittava vuosi. Silti jaksoin kaiken, en tosin ymmärrä että miten. Nykyään elämässäni on paljon hyvää ja helppoutta, moni asia on ratkennut -ja minua vaan väsyttää. Se turhauttaa todella paljon.
Uupumus tulee silloin kun sille on vihdoin aikaa. Varsinkin jos on hyvin suorituskeskeinen ihminen niin uupumus siirtyy sinne asti kunnes on turvallista uupua. Ei kannata turhautua, kehosi ottaa nyt tarvittavan levon. Anna vain sen hoitaa tehtävänsä.
No itsellä varmaan burnout, jälleen. Se vaan harmittaa silti ja aina mietin onko minussa jotain fyysisesti kuitenkin vikana. Siis nämä viime vuodet ovat olleet elämässä ihan helvettiä suoraan sanoen...
Tein paljon töitä (oli uupumusta valmiiksi) mutta tuli korona ja vei ne, muuttoja, ero, ystävät pettivät pahemman kerran, taas muutto, eri töitä mitä tarjottiin, opiskelu ja sitten valmistuminen. Valmistuin kiitettävin arvosanoin, tässä samalla koko opiskelujen ajan olin maassa, olen ollut aivan maassa. Yrittänyt puskea, yrittänyt vain mennä eteenpäin ja käynyt lääkärin luona mutta tosiaan masennus on ainoa syy ollut. Olen tehnyt töitä ja yrittänyt vain jaksaa ja sitten tuli totaalinen stoppi.
Ajattelin, että hiljalleen vähennän kuormitusta jota ihmettelin kun enhän edes voi olla kuormittunut, mutta vähensin töitä. Ajattelin, että nyt valmistuneena voin vain hetken rauhassa katsella. No, se sitten vain levisi käsiin enkä enää kyennyt mihinkään.
En todellakaan kykene töihin, minulla on viikko sairaslomaa mutta en pysty menemään..
Koko ajatusmaailmanikin on muuttunut tässä vuosien aikana mitä on ollut. En jaksa enää suorittaa, en näe järkeä tässä missään ja sitten on kuitenkin pakko olla oravanpyörässä. En kestä enää. Mielummin oikeasti menehdyn kun pakotan itseäni mihinkään.
Olen kuin uhmaikäinen kun taistelen mieleni kanssa, en pysty enkä halua, vaikka kuinka pakotan niin ei vaan perkele nouse eikä ryhdistäydy. Ni antaa maata vaan sitten...
Ottaa silti päähän kun en tiedä mitä itseni kanssa enää teen. Tilanne hävettää ajoittain ja tulee kauhua, että miten tässä selviää kaikesta jos työkyky ei palaudu. Sitten turhauttaa kun haluaisi tehdä elämässä jotain mutta ei jaksa kertakaikkiaan mitään. Ihan kuin olisi kehonsa vankina tai mielen, en minä tiedä.
ApNo tuossahan sinä vastasit jo itsellesi, että miksi väsyttää. Kaikkea on ollut liikaa, vieläpä burn outin päälle. Kehosi ja mielesi sanoo, että nyt on paukut loppu. Sanotaan, että jos ei järjestä itselleen aikaa levätä, niin keho järjestää sen meille, halusimmepa sitä tai emme.
Muista, että pelkästään jo burn outista palautuminen ilman mitään ylimääräistä stressiä voi viedä 6-7 vuotta. Sinut on ajettu henkisesti täysin kuiviin.
Sitä on niin vaikea myöntää itselleen. Siksi koska vertaan itseäni muihinkin, ihmettelen mitä muut jaksavat ja pystyvät tekemään töitä elämänsä. Miksi minä väsyn..
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen uupunut. Ennen tosin menin töihin jo parin viikon levon jälkeen.
Uuvuin kahdessa vuodessa silloin kun tein töitä todella paljon, olin jatkuvasti stressitilassa koska uusi kaupunki ja työt, menneisyydessä oli paljon tapahtunut, minulla oli velkaa ja siihen aikaan paljon epäterveitä kokemuksia varhaisaikuisuudessa (ja lapsuus alkoholistien kasvattamaan). Käärin hihat ja työelämässä aukeni aivan uusi elämä. Halusin olla paras ja tunnollisin, mallitekijä (etten vain saisi potkuja) ja maksoin nopeasti velat poiskin kun tein pitkiä päiviä ja vapaat olin viihteellä etsimässä seuraa kaupungista joka oli tuntematon.
Sitten väsyin ja lepäsin sen pari vkoa ja taas jatkui. Taas täysillä, taas mallikelpoisesti. En kestänyt epäonnistumisia työelämässä joten oli pakko yrittää parhaansa enkä silti kokenut olevani tarpeeksi hyvä.
No noista ajoista on nyt 4 vuotta ja oli yksi aika kun eheydyin. Kuitenkin jälleen työt kutsui, pitkät päivät, parisuhde jossa taas väkivaltaa ja sitten vielä kaikkea muuta. Muuttoja, ero, ystävätkin tosiaan keskisormea vertaiskuvauksellisesti näytti ja paljon uusia asioita.
Olen ollut niin hajalla mutta yrittänyt. Tämä nykyinen alakin mihin valmistauduin, en tiedä edes onko se minulle sopiva ja oikea. En tiedä mistään mitään.
Anteeksi avautuminen. Tässä vaan mietin että miksi en voi olla normaali ja jaksavainen. Haluan voimaa ja tehdä elämästä omanlaiseni. Olen jo ottanut diakoniaan yhteyttä, en tiedä auttaako sekään. Jos saisin jotain uutta näkökulmaa. En jaksa menneissä velloa ja haluan vain eteenpäin. Vai tässäkö täytyy maata viisi vuotta ja sitten elämä alkaa? Mitä oikein teen?
Ap
Minulla on tunne ettei menneiden ajattelu ole oikein hyväksi. Siksi olen ajatellut ulkoistaa nuo jonnekin pois minusta ja ajattelen, että parempi nyt vaan löytää voimaa itsestään jotenkin. Annan vielä aikaa mutta en minä montaa kuukautta halua olla näin.
Tänään esimerkiksi heräsin yhdeksältä, kävin kaupungilla väkisin ostamassa niitä lahjoja. Se oli aikamoista ja olin huojentunut kun parin tunnin päästä pääsin bussiin kotia kohti. Sitten söin ja kirjoitin tänne. Nukahdin varmaan tunniksi sen jälkeen.
Tällaista elämäni nykyään on. Herään, olen väsynyt, teen vähän jotain ja väsyn, nukahdan ja taas vähän jotain pientä ja sitten jo yöunille.
Siinä on minun alle 30v ihmisen nykyinen elämänvirtaus, miten mahtavaa.
Ap
Olisko kellään kokemuksia, miten te olette nousseet takaisin elämään? Välillä huolestuttaa, että tässäkö kaikki oli. Näenkö enää päivää kun olen pirteä ja voimissani, tuleeko päivää kun tahdon mennä töihin tai jaksan pyörittää normaalia arkea. Kun jaksan huolehtia itsestäni ja mennä liikkumaan tai edes minnekään ilman ponnisteluja.
Hetki sitten itkin. Minua pelottaa ja paikoin epätoivoinen olo kyllä.
Ap
Me/cfs aiheuttaa tuon tyyppistä ja myös long covid. Long covid voi tulla oireettomastakin tartunnasta. Molempien tapauksessa pitäisi levätä rauhassa ettei jää pysyväksi niin helposti. Noista tulee mm sekä psyykkistä että fyysistä väsymystä. Tai raudanpuute tai masennus. Raudanpuute voi tulla helposti jos on runsaat kuukautiset.
Tämä on yleensä se vastaus sitten kun ei verikokeista löydy syytä. Hyvin yleisesti puhkeaa kolmessa kympissä ja erityisesti liikunnallisille naisille. Jotkut saa apua aminohappo lisästä.