Opettajilta tuli viesti ettei verkkareissa juhlaan
Vaan juhlavaatteet. Aikooko ne maksaa vähävaraisten vaatteet? Vai jättääkö joku juhlan väliin kun ei ole hienoja vaatteita.
Kommentit (461)
das Adidaksen punaiset kirjoitti:
Olen syntynyt 85.
Pienestä pitäen meitsin lähiössä kaikki pukeutui verkkareihin. Toki farkkutakkeja ja liivejäkin oli näkösällä tai verkkatakin päällä noin muuten. Sinällään en aikuisenakaan ole muuttanut pukeutumistyyliäni. Se on oman lähiön tyyli ja eräänlainen kansallispuku. Kävin riparinkin verkkareissa, ei kukaan uskaltanut tulla urputtamaan tai valittamaan asiasta. Tosi monen vanhemmankin katseet oli maahan painuneena kun katsoin että onko herraväellä asiaan urputtamista. Päälle tuli se valkoinen kaapu mutta adidaksen raidat näkyi kirkon maalla.
Jos koulu alkaa sortamaan työväenluokkaa taas kuten joskus ajalla Pekka ja Pätkä, niin pitää vaan entistä kovempaa pukeutua niihin TUL:llin verkkareihin ja tehdä menestystä kotimaan pelikentillä.
Työväenurheilijat on ne jotka on tässä maassa niittäneet tulosta.
Herrojen kakarat ei osaa edes verryttelyasuja kantaa kunnialla.
Voisit vaikka yrittää katkaista sen köyhyyden kierteen omiin lapsiisi ja antaa heidän pukeutua tilanteen mukaisesti niinkuin normaalit ihmiset. Ehkä heille ei sitten tulisi niin kamalaa alemmuuskompleksia "herrojen kakaroita" kohtaan ja sinunkin lapsesi voisivat vaikka päästä opiskelemaan ja saada kunnon ammatit. Jos et siis juonut heidän aivojaan jo odotusaikanasi.
Vierailija kirjoitti:
Itse pukeuduin japanilaiseen street muotiin aina juhlissa (peruskoulu ja ammattikoulu) ärsyttääkseni opettajia ja elitistejä. M27
Et sinä ollut opettajille tai elitisteille (mitä ne sitten ovatkaan) niin tärkeä, että sinun pukeutumisesi ketään olisi ärsyttänyt.
Mutta onnistuit kyllä antamaan aika typerän vaikutelman itsestäsi. Eikä silläkään ole mitään väliä, itsellesi siitä on eniten haittaa, että et osaa pukeutua tilaisuuteen sopivalla tavalla.
Mä kannatan siistiä pukeutumista rennosta arkipukeutumisesta huolimatta ja huolehdin myös siitä, että lapsilla on sopivia, siistimpiä vaatteita.
Meillä ei ole pienelle pojalle joka ikäkaudelle sopivaa tummaa pukua, mutta sen sijaan on hankittu esim. siistit farkut ja kauluspaita tai siistejä neuleita ja näitä juhlahousuja, joissa henkselit. Housuissahan sama väri sopii moneen vuodenaikaan, ja jos tuntuisi että en halua/voi tms. ostaa monia vaatteita, niin valitsisin neutraalin värisen puseron yläosaksi. Flanellityyppisen kauluspaidan voi laittaa neulepuseron allekin.
Sama mekkojen kanssa; jos rahaa olisi vähän käytettävissä tai ei halua ostaa montaa kerralla, niin ottaa sellaisen koon minkä pitäisi mahtua koko vuoden verran ja valitsee neutraalin värin. Esimerkiksi valkoinen sopii niin keväällä kuin talvellakin, ja tänä vuonna joulunkin juhlavaatteissa on myös vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Juhlaboleron sijasta voi olla vaikka nätti siisti villatakki.
Tonttuvaatteet voi aivan hyvin olla pienillä tällaisissa juhlissa, pikkulapsille juhlapukeutumisetiketti ei muutenkaan mielestäni niin tarkka. Ja ylipäätään tällaisissa juhlissa siisti pukeutuminen riittää. Kuten joku yllä sanoi, tuskin siellä Armanin pukua vaaditaan.
Joku kansallispuku nyt sopii kaiken ikäisille kaikkiin arvokkaisiin juhliin, mutta alapa sellaista tekemään tai teettämään.
Vanhin lapsemme on kuudennella luokalla, ja koulun juhlassa kiinnitin huomiota siihen, kuinka lyhyttä ja paljastavaakin osalla oli yllä. Oma valitsi pitemmän puvun, jossa hieman hihaa, ja oli tosi tyylikäs valinta. Tosin oli mahdollisuus satsata enemmän ja ostaa ihan juhlapukeutumisen erikoisliikkeestä.
Vierailija kirjoitti:
Mä itse puin yläasteella tahallaan kollarit johonkin koulun turhiin juhliin kun asiasta oli niin paljon vouhotettu etukäteen.
Todella kurjaa, että sinulla ei vanhempia, jotka huolehtisivat sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät opettajat kovapalkkaisina elitisteinä ymmärrä köyhien murheita.
Kovia, kylmiä ja itsekkäitä yläluokkaisia riistäjiä.
Miten riistävät esimerkiksi sinua?
Esimerkiksi siten, että maksattavat loisteliaan elintasonsa veronmaksajilla eli myös minulla.
Lisäksi he ovat riistäneet minulta hyvät opettajat olemalla paskoja opettajia kaikilla koulu-ja opintotasoilla. Täysin epäpäteviä ja epäsopivia ovat olleet kaikki kohtaamani opettajat 99 prosenttisesti. Lisäksi olen saanut todistaa useasti kuinka he sulkevat silmänsä koulukiusaamiselta ja kohdistavat itse tätä kiusaamista heikoimpiin oppilaisiin mm. köyhistä ja yksinhuoltajaperheistä lähtöisiin oleviin.
Näillä ko. seteillä varustettuna katson arvosteluni oikeutetuksi heitä kohtaan.
Jos sä olet sitä mieltä, että ala-asteen opettajien elintaso on loistava, et kyllä maksa juurikaan veroja vaan elät veronmaksajien rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paremmat pöksyt voi mennä siellä kaapissa nopeasti pieneksi ku nuo lapset saavat kasvupyrähdyksiä.
Näyttää tosi moni olevan ulalla siitä mitä köyhyys tässä maassa on. "Mene hae kirpparilta". Meillä on perheitä joille se kaksi euroa voi olla mahdottomuus. Nuoret pyytävät joulupuu-lahjoikseen saippuaa ja kuukautistarvikkeita, eikö se jo kerro ettei ole niitä ylimääräisiä euroja?
No voisko se lapsi omistaa vaikka yhdet tummat farkut ja jonkun hupparia siistimmän paidan? Voi käyttää arkena ja soveltuu myös koulun juhliin.
Mutta jos niitä voi käyttää arkena, miten ne sopivat juhlaan, kun aiemmissa aiheen keskusteluissa on painotettu, että pukeutuminen erottaa juhlan arjesta?
Sehän nyt on kerrassaan mahdoton ajatus, että ihmisellä olisi erikseen vaatteet juhlia ja arkea varten ja kenties vielä töitäkin varten omansa.
No tuo kirjoittaja vaikutti sellaiselta tyypiltä, joka ei keksisi Scrabblessä yhtään sanaa, jos kädessä olisi kirjaimet T, Y ja Ö.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen vaan, että onko opettajan tehtävänä ohjeistaa mitä kenelläkin on juhlassa päällä.
On aina paljon helpompaa mennä juhliin, jos järjestäjä kertoo jotain pukukoodista etukäteen.
Kannattaa myös muistaa, että kouluissa on paljon lapsia, joiden vanhemmat eivät ole käyneet koulujaan Suomessa, eli he eivät oikein edes voi tietää, miten vaikka suomalaiseen koulun joulujuhlaan on tapana pukeutua.
Meillä koulun juhlissa oli toive ettei saisi käyttää farkkuja. Niin ne ajat muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen vaan, että onko opettajan tehtävänä ohjeistaa mitä kenelläkin on juhlassa päällä.
Tietysti on. Sehän tulee laista. Opettajalla on kasvatuksellinen tehtävä, ja sen yksi ulottuvuus on tapakasvatus. Se on usein vaikea toteuttaa, jos kotona on sellaiset huoltajat, joiden mielestä verkkareissa voi mennä hautajaisiin ja farkut on juhlavaate.
Vierailija kirjoitti:
Monetko housut sulla itselläsi on`?
Mihin käytit marraskuun lapsinlisät?Toiseksi mikään koulu ei saa antaa mitään vaate koodia,mihinkään tilaisuteen joka on koulun sisällä.Aloituksesi on täyttä puppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alakoulun opet tienaa vähemmän kuin sairaanhoitajat, että se siitä isopalkkaisuudesta.
Vertaatko sitä, että käy muutaman tunnin päivässä koulussa lässyttämässä jotain, sairaanhoitajan raskaaseen ja hyödylliseen työhön?
Joku sitä sairaanhoitajaakin on lapsena opettanut koulussa, jotta on kyennyt pääsemään ammattiinsa.
Ei pysty ymmärtämään tätä ongelmaa. Missä vaatteissa se lapsi on sitten muissa juhlissa ollut? Synttärit, sukulaisen rippijuhlat, mummon 80v juhlat yms?
Ja mitä meinaa päällensä laittaa esim jouluaattona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjen käyttökin on sallittu.
Ollaan köyhä opiskelijaperhe ja silti lapsilla on juhlavaatteet ja kengät, jo perhejuhlia varten, eikä ole maksanut montakaan euroa kirpputorilla. Todella hyviä juhlavaatteita joskus sattuu kirpparilla ja ne pitää ostaa heti, kun sattuu kohdalle. Tyttärelle ostin kesällä joulua varten mekon 3€.
Ja onhan lapsellekin kiva pukeutua vähän juhlavammin joulujuhlaan.
Jos se on lapsella kiva, hyvä niin. Mutta entä jos ei ole kiva?
Koulussa pitää saada tehdä vain sitä, mikä on kiva. Oppitunnillakin pitää saada leikkiä puhelimella, koska se on kivaa. Opetuksen seuraaminen ei ole kivaa. Lasten pitää koulussa oppia, että elämässä ei pidä tehdä mitään, mikä ei ole kivaa.
Nykyajan pullamössökakaroita kasvatetaan näin. Kurjaa koska elämän realiteetit tulevat näillekin ennen pitkää naaman eteen kun aina ei ole pelkästään kivaa. No sitten otetaan päihteitä kun ei kestetä.... ja sitten on hetken taas kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty ymmärtämään tätä ongelmaa. Missä vaatteissa se lapsi on sitten muissa juhlissa ollut? Synttärit, sukulaisen rippijuhlat, mummon 80v juhlat yms?
Ja mitä meinaa päällensä laittaa esim jouluaattona?
Ei kaikilla ole juhlia. Esimerkiksi itse en ole koskaan ollut häissä tai hautajaisissa. Jouluaattona olin t-paidassa ja boksereissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty ymmärtämään tätä ongelmaa. Missä vaatteissa se lapsi on sitten muissa juhlissa ollut? Synttärit, sukulaisen rippijuhlat, mummon 80v juhlat yms?
Ja mitä meinaa päällensä laittaa esim jouluaattona?Ei kaikilla ole juhlia. Esimerkiksi itse en ole koskaan ollut häissä tai hautajaisissa. Jouluaattona olin t-paidassa ja boksereissa.
Ehkä niitä juhlia olisi elämässä enemmän, jos olisit panostanut siisteihin vaatteisiin aiemmin elämässä🤔
Kyllä minua tässä eniten surettaa ne lapset. Ei ne tyhmiä ole, huomaavat kyllä, että ovat luokan ainoat verkkareihin pukeutuneet, kun muilla on farkkuja, kauluspaitoja tai mekkoja.
Saattaa toki uhota, että ei kiinnosta, mutta kyllä me kaikki olemme olleet nuoria ja tiedämme miten pahalta tuntuu olla erilainen, saada sen takia negatiivista huomiota ryhmässä. En itse haluaisi moista aiheuttaa lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan ihan keskituloinen perhe, keskimmäisellä 11v urheilevalla pojallani ei aidon oikeasti ole mitään muita housuja kuin verkkareita. Ei tykkää farkuista, juhlavammille housuille ei ole nyt 10cm pituuskasvun sisäisenä aikana ollut tarvetta. Olen ajatellut, että hankitaan, jos on tarve. En tykkää tarpeettomasta kulutuksesta, oikeastiko minun pitäisi hankkia pojalle housut, joiden ainoa käyttötarkoitus on istua 500muun lapsen seassa 2h koulun pimennetyssä liikkasalissa katsomassa muiden jouluesityksiä. Mitään muita siistimmän vaatteen tarvetta vaativia tilaisuuksia ei ole tiedossa.
Toki JUHLIIN hankitaan sitten juhlavaatteet. Mutta tuo tilaisuus ei mielestäni ole juhlat, vaikka se sen niminen onkin. Se on koulupäivä, joka vietetään liikkasalissa istuen.
Johan pomppas. Ihan oikeasti nyt. Mielestäsi ei tarvitse, koska et tykkää kulutuksesta ja ei ole sinun mielestäsi juhla. No, tämä voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta maailma ei pyöri niinkuin sinä haluat. Joulujuhla on kulkenut iänkaiken nimellä joulujuhla. Juhla. Sinä et sitä päätä, se ei ole mielipidekysymys.
Paljonko efforttia sinulta vaatii käydä kirpputorilla ja ostaa ne halvatun housut ja kauluspaita muutamalla eurolla? Vai periaatteestako haluat pahoittaa mielesi?
Voi pyhä yksinkertaisuus tätä mutkumäenhaluu-kansaa!
Vierailija kirjoitti:
das Adidaksen punaiset kirjoitti:
Olen syntynyt 85.
Pienestä pitäen meitsin lähiössä kaikki pukeutui verkkareihin. Toki farkkutakkeja ja liivejäkin oli näkösällä tai verkkatakin päällä noin muuten. Sinällään en aikuisenakaan ole muuttanut pukeutumistyyliäni. Se on oman lähiön tyyli ja eräänlainen kansallispuku. Kävin riparinkin verkkareissa, ei kukaan uskaltanut tulla urputtamaan tai valittamaan asiasta. Tosi monen vanhemmankin katseet oli maahan painuneena kun katsoin että onko herraväellä asiaan urputtamista. Päälle tuli se valkoinen kaapu mutta adidaksen raidat näkyi kirkon maalla.
Jos koulu alkaa sortamaan työväenluokkaa taas kuten joskus ajalla Pekka ja Pätkä, niin pitää vaan entistä kovempaa pukeutua niihin TUL:llin verkkareihin ja tehdä menestystä kotimaan pelikentillä.
Työväenurheilijat on ne jotka on tässä maassa niittäneet tulosta.
Anna kun arvaan: elämänkorkeakoulu?
Herrojen kakarat ei osaa edes verryttelyasuja kantaa kunnialla.
Voisit vaikka yrittää katkaista sen köyhyyden kierteen omiin lapsiisi ja antaa heidän pukeutua tilanteen mukaisesti niinkuin normaalit ihmiset. Ehkä heille ei sitten tulisi niin kamalaa alemmuuskompleksia "herrojen kakaroita" kohtaan ja sinunkin lapsesi voisivat vaikka päästä opiskelemaan ja saada kunnon ammatit. Jos et siis juonut heidän aivojaan jo odotusaikanasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun on joku tilaisuus, niin tottakai siistit vaatteet. Mitä mettäläisiä tai trailerparkissa asuvia olette?
Nämä on näitä, jotka tulee kesällä häihin, ylppäreihin ym. myös niissä iki-ihanissa verkkareissa ja crocseissa, eikä suostu millään ymmärtämään, että asukokonaisuudella viestitään kunnioitetaanko tilaisuutta ja juhlan kohdetta.
Mutta miksi näin, että tietyt vaatteet muka ovat merkki kunnioituksesta? Kuka nämä säännöt on tehnyt ja miksi te uskotte niihin? Ja miksi on housujen materiaalien kunnioitusarvojärjestys? Voittaako pellava puuvillan?
Noh, tässä saa mennä jo aika pitkälle historiassa taaksepäin. Samalla voisit kysellä miksi nenän kaivaminen koetaan ällöttävänä, miksi ei saa piereskellä toisten päälle, miksi käytämme haarukkaa syödessämme tai emme kävele alasti kadulla. On olemassa käytöstavat, jotka ovat vuosien saatossa siirtynyt ihmisiltä eteenpäin nuoremmille. Ei tässä ole mistään laista kyse. Edelleen varmasti lapsi voi mennä verkkareissa joulujuhlaan ilman, että poliisi heittää vankilaan, mutta on se silti hyvien käytöstapojen vastaista.
Sitten ei tarvitse mennä pakkojuhlaankaan. Itse annoin ysiluokkalaiselleni luvan olla menemättä jos ei huvita. Jollain koulun joulujuhlalla mitään merkitystä, oikeasti se on teineille aivan helvetinmoizen turhauttavaa touhua.
Tämä on oikeaa kasvatusta!!!
Lapselle pitää opettaa, ettei tarvitse tehdä mitään, mikä ei huvita. Pakkojuhliin ei tarvitse mennä. Ja jos myöhemmin elämässä sattuisi töitä saamaan, niin töihinkään ei tarvitse mennä, jos ei huvita. Eikä työpaikan juhliinkaan mennä, kun on niin turhauttavaa touhua.
Mahtavaa, että vanhemmat osallistuvat lastensa kasvatukseen yksissä tuumin koulun kanssa!
Älä uikuta. Teini ei käynyt riparia, vaan meni kesätöihin ja hoiti homman niin hyvin että saa ensi kesänäkin duunit sieltä.
On asioita jotka on oikeasti hoidettava hyvin, ja sitten on niitä jotka joidenkin mielestä "kuuluu" hoitaq hyvin mutta oikesti sillä ei ole mitään väliä. (Kesä)Duunit ovat ensimmäiseen kuuluvia, koulun jallajalla-tapahtumat yms ovat sitä toista ryhmää eli joutavuuksia.
Kukaan ei ole käskenyt ostamaan kalleimpia rytkyjä viime tinkaan joten turha vedota siihen ettei ole varaa.
Juhlavaatteet eivät paljoa maksa. Jos mun pitäis just nyt ostaa lapsille juhlavaatteet niin ei mullakaan olisi varaa edes niihin halvimpiin.
Viimeksi "juhlittiin" hautajaisia eikä silloinkaan olisi ollut varaa ostella juhlavaatteita. Ei tarvinnut ostella kun löytyi valmiiksi kaapista vaikka ei oltu ajateltu kenenkään just kuolevan