Jos näytetään kuvaa Suomesta vaikka 70-80-luvulta, niin miksi kaikki miehet on niin jäätävän epäsiistejä?
Kai silloin kuitenkin jo oli parturit ja partakoneet keksitty?
Kommentit (44)
Tuolloin miehet ja naiset oli hoikkia 👍
Vierailija kirjoitti:
Tuolloin miehet ja naiset oli hoikkia 👍
No ei hoikkuus tee kenestäkään epäsiistin näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm? Mä synnyin 1970-luvulla ja olen katsellut lähinnä vanhempieni valokuva-albumeista paljon kuvia vanhemmistani ja kuvaan sattuneista muista ihmisistä silloin. Turussa asuttiin silloin. Ja minusta ihmiset oli aika hienosti pukeutuneita, myös miehet. Isällänikin oli leveälahkeisia valkoisia housuja, tyköistuvaa bleiseriä yms. silloin muodikasta. Ja sellaiset beatles-tyyliset hiukset. Muutenkin minusta ihmisillä näytti olevan enemmän sen ajan muotia päällä kuin nykyisin, kun useimmilla on aika geneeristä vapaa-ajan vaatetta päällä vaan.
Turussa onkin ollut aina vähän tyylikkäämpää. Vaikutteita Tukholmasta.
Miehillä trumpettihousut, korkeakorkoiset kengät ja poolopaidat sekä hassu hiuspehko, viikset ja pulisongit. Voiko tyylikkäämpää enää olla.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä trumpettihousut, korkeakorkoiset kengät ja poolopaidat sekä hassu hiuspehko, viikset ja pulisongit. Voiko tyylikkäämpää enää olla.
Ja hartiat oli pään levyiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä trumpettihousut, korkeakorkoiset kengät ja poolopaidat sekä hassu hiuspehko, viikset ja pulisongit. Voiko tyylikkäämpää enää olla.
Ja hartiat oli pään levyiset.
:'D täytyy ihan hämmästellä miten tollanen on ollut joskus ihan kaikkien tavoittelemaa muotia.
Vierailija kirjoitti:
Oli muotia. Silloin ei muuten myöskään peseydytty kuin kerran viikossa saunassa.
Silloin ei ajeltu alakerran karvoja. Semmoiset olisi naurettu kumoon.
Ne naamakarvat, siis pulisongit!
Yääääkkkk!🤮
Vierailija kirjoitti:
Se kuului muotiin
Partaisuus ja viiksekkyys li miehekästä, naiset kähersi ja föönäsi hiuksiaan. Oli kiva kun sukupuolet näyttivät erilaisilta. En käsitä mitä alistavaa tuossakin voi joku nähdä. Ei se peruslookki mitään erityistä vaivannäköä kuitenkaan vaadi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tulee mieleen, kun koulukaverin äiti oli muuttanut tänne Keski-Euroopasta, ja kertoi että ensimmäinen havainto suomalaisista oli, että ihmiset haisee vahvasti hieltä. Siihen aikaan vielä pikkupaikkakunnalla/maaseudulla oli monella se peseydytään kerran taii kahdesti viikossa saunassa -tyyli, valitettavasti myös omassa kodissani. Kyllähän murrosikäiset ja sitä vanhemmat sitten jo sitten ehtii aika paljon haisemaan, varsinkin jos urheilee tai on fyysinen työ.
Eli eivät haisseet keskieurooppalaisittain hajusteilta ja sikarilta.
Siihen sekoittuneena vielä hien ja pesemättömyyden haju.
Vierailija kirjoitti:
Pantiin waan menneniä leukaan kun mentiin tanssiravintolaan.
Tupakka ja mennen peitti hien ja paskanhajun!
Pitkästä aikaa aloitus, joka nauratti.
Sitä kutsutaan työväenluokkaiseksi tyyliksi, lapseni.
Ei tuo ole pelkästään suomalainen ilmiö. Hippiliike toi epäsiistit tukat ja vaatteet ja vasemmistolaisuus sen, että ei haluttu olla pikkuporvarillisen pinnallisia pukeutumalla hyvin ja käymällä suihkussa ja harjaamalla hampaat. Kunnon vasemmistolaisella oli hilsettä samettitakin hartioilla ja hirveät hampaat. Katsokaa vaikka tuon ajan ns. kulttuuripersoonia ja ns. älyköitä. Yöks.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ole pelkästään suomalainen ilmiö. Hippiliike toi epäsiistit tukat ja vaatteet ja vasemmistolaisuus sen, että ei haluttu olla pikkuporvarillisen pinnallisia pukeutumalla hyvin ja käymällä suihkussa ja harjaamalla hampaat. Kunnon vasemmistolaisella oli hilsettä samettitakin hartioilla ja hirveät hampaat. Katsokaa vaikka tuon ajan ns. kulttuuripersoonia ja ns. älyköitä. Yöks.
Tätä keskiluokkaista pikkuporvarillisuutta voisi leikata veitsellä:D
Kulttuuripersoonia! pthyi!
Kokoomuksen kokoontumisajot.
70-L TYYLI AIKA HIENOA
80-L LOPUN TYYLI AIKA KARMEAA
Vastaavat parrat ovat olleet muodissa jo monta vuotta.
Kaamea paluu 1970-luvulta. :(
"Siisti" tarkoittaa nykyään että on kulahtanut teepaita, lippis, lenkkarit ja shortsit.
Ei mitään väliä, kunhan ei oo partaa eikä pitkiä hiuksia! :D
Pikkuporvarillinen konformismi, pukeutumisella ei ole enää mitään väliä mutta parta on kauhistus.
70-luvulla osattiin vielä pukeutua.
Muutin kans suomeen takaisin ulkomailta ja jotenkin jarkytyin milta suomalaiset nayttaa ja haisee. Hiukset on lisaksi rasvaiset 😐