Muita jotka ei pidä joulusta?
Vuosi vuodelta kiinnostaa vähemmän. En jaksa tätä jo syyskuussa alkavaa mainosten, krääsän ja renkutusten määrää.
Ei huvita koristelut tai kokkailut, en usko myöskään jeesukseen tai joulupukkiinkaan. 😃
Lapset on aikuisia, heille lahjat hommaan ja nähdään mutta se riittää. Toivon vaan, että tämä aika turhuuksineen menisi pian ohi.
Kommentit (32)
En ole viettänyt moneen vuoteen. En siedä sitä kaupallisuutta ja krääsää ja ällömakeaa kimallesöpöilyä.
Minulle joulu on vain muutama päivä muiden joukossa. Suurin osa kansasta on jo täysin vieraantunut sen mahdollisesta uskonnollisesta sanomasta. Tilalle on tullut kaiken maailman tingentangeli jo marraskuun alusta alkaen.
Mä nyt en varsinaisesti inhoo joulua, mutta en sitä mitenkään vietäkkään...
Mulla oli pitkään vaihe, etten viettänyt joulua mitenkään. Olen lapseton sinkku ja yleensä vietän joulun yksin. Tuntui, ettei huvita mitään koristeluja ja jouluruokia vain itselle. Mutta nyt keski-iässä olen taas alkanut tykätä siitä, että eri vuodenaikoina on kotona erilaisia koristeluja, ja että juhlat rytmittää vuodenkiertoa. Joten pari vuotta jo viettänyt joulua kunnolla, vaikkakin yksikseni, ja on koristeita niin pihalla kuin huoneistossakin.
En ole jouluihminen ja jos minulla olisi lapsia niin tekisin jonkinlaisen joulun väkisin tai sitten mentäisiin vain suosiolla isovanhemmille. Jouluvalmisteluista en nauti yhtään. Lapsena pidin joulusta, tosin varmaan lahjat suurimpana syynä.
Eipä kyllä hirveesti kiinnosta tuo ostosjuhla.
Ihan turha on koko joulu ja uusivuosi ihan samaa kikkaretta ja vielä pahempi räjähdyksineen ja roskaamisineen. Elukat kärsii mokomasta typeryydestä ja sodan ihannoinnista.
Ilmoittaudun kerhoon, ap. Lasten ollessa pieniä joulussa oli jotain taikaa, enää ei. Joululaulut tulevat korvista ulos, uudet ja vanhat. Ärsyttää tämä vain kerran vuodessa heräävä "uskonnollisuus", kun ihmiset hoilaavat, että "sydämeeeeeennni jouuuulun teeeeen ja Jeesus-lapsi syntyy uudelleeeeeen". Puuh. Sitten voikin asian taas vuodeksi unohtaa. Ei sillä että itse uskonnollinen olisin, mutta tuo on minusta niin oksettavan tekopyhää. Ahdistaa myös yksin joulua viettävien yksinäisyys, vaikken itse yksin joulua vietäkään. Tätä lisäävät telkkarin mainokset perheiden kiiltokuvajouluista. "Miltäs se teidän joulu maistuu?" Voi helvetti nyt sentään, onko pakko levittää paineita ja pahaa mieltä. Harvalla se joulu on mikään Fanny ja Alexander -joulu, varsinkaan tänä vuonna.
Siinäpä päällimmäiset. Hyvää joulua sinullekin, ap. Sinnitellään ne muutamat päivät:-)
En itsekään niin välittäisi jos ei olisi pieniä lapsia.
Jouluruuista tykkään kyllä.
Minäkin olen täysin kyllästynyt jouluun. Jos ei lapsi tulisi opiskelupaikkakunnalta jouluksi meille, en varmaan laittaisi joulua ollenkaan. Joulu on tökkinyt jo muutaman vuoden mutta tänä vuonna se tuntuu erityisen tympeältä. Olen jo päättänyt, että ensi vuonna ehdotan joulun viettämistä ulkomailla ja mielellään sellaisessa maassa, jossa joulua ei juhlita.
Olen kaiken lisäksi kristitty, mutta silti joulunvietto ärsyttää.
Täällä myös yksi 🙋 Joulua en ole viettänyt vuosiin ja tehnyt asian selväksi kaikille niin sukulaisille, ystäville kuin työkavereillekin. Silti tuntuu siltä kuin alkoholittomuuskin olisi hyväksyttävämpää, enää en jaksa selitellä. Joka vuosi myös löytyy joku joka joulukortin lähettää.
No pidän ja en pidä.
Itselleni joulu oli lapsena ja nuorena aika rankkaa ja jopa ahdistavaa. Pettymys ehkä useimmiten.
Vasta aikuisena kun on saanut laittaa omanlaisensa joulun on ollut hyviäkin jouluja.
Kuitenkin itselle aina se joulunalusaika on paljon tunnelmallisessa. Ja siihen liittyy enemmän hyviä muistoja.
Joulun uskonnollinen puoli on sitten aivan eri juttu. Itse uskon joulun kristilliseen sanomaan mutten tarvitse joulua siihen.
Tuntuu jotenkin koomiselta, että pitäisi vetää aina aattona tietty jouluinen näytelmä kaikkine rituaaleineen ja ruokineen. Miksi tuota tehdään? Joulun takia? Ja mitä sekin oikein tarkoittaa. Sillä ei ikäänkuin ole mitään sisältöä.
Minä uskon Jeesukseen, mutta joulu on rasittavaa aikaa. Jeesus syntyi tutkimusten mukaan joko huhtikuussa tai elokuussa. Joulu on ajallisesti nyt, koska pakanauskot. Rahan ja krääsän kulutus on korkealla, koska yritykset ovat lähteneet mukaan jouluun. Joulu on siis jokseenkin teennäinen ja rahaa ja aikaa vievä. Vietän sitä kuitenkin, koska muutkin läheiset viettävät.
Kristillinen sanoma on täysin päälleliimattu siihen jouluun.
Itse haluaisin viettää talvipäivän seisausta (tänä vuonna 21.12) ja toivottaa AURINGON taas tervetulleeksi ! Ja juhlinta omaan tyylliin.
Se on taas ihmisvihaajat orgasmin partaalla kun saa rypeä omassa itsesäälissään, vihata muita ihmisiä ja kääntää marttyyrivaihteen päälle. Kyllä on sitten ihana elämä, ei käy kateeksi.
Ja tiedän, että pienten lasten kanssa eri. Enkä myöskään kaipaa tähän vastakommentteja miten joulu on ihanaa.
Vaan vertaistarinoita siitä, kyllästyttääkö joitain muitakin tämä kaikki.
Ap