Äiti ja isä mukaan työhaastatteluun - työelämän uudet tuulet
Kiinnostava artikkeli Ilta-Sanomissa, joissa työnantajat kertovat nuorista työnhakijoista ja -tekijöistä. He korostavat että suurin osa on entistä fiksumpia, mutta sitten on se toinen ääripää, jossa äiti tulee työhaastatteluun mukaan eikä nuori osaa töissä kelloa katsoa.
Työhönottaja kertoo: "En ole enää ravintola-alalla, sillä en kestänyt enää kaikkia niitä selityksiä, kuten ”orastavia ripuleita”, ”Unohdin avaimet”, ”Kissani kuoli ja tarvitsen 3 viikkoa sairaslomaa”, ”Erosin poikaystävästäni ja tarvitsen aikaa toipumiseen, en tule loppuviikkona töihin”, ”En mä muistanu, että mulla on työvuoro” tai kysymyksiä aiheesta ”Miksi mä en saa palkkaa työvuorosta, mihin en koskaan saapunut tai toimittanut sairaslomatodistusta.”
Joku portsari kertoi ongelmista tietynlaisten nuorten kanssa ravintolassa: "Tuntuu, että kukaan ei ole koskaan sanonut näille ihmisille ei".
Opettajana sanoisin, että tuo lusmuilu opitaan jo koulussa. Siksi oli erehdys pidentää oppivelvollisuutta 18 vuoteen, kun ne rahat olisi pitänyt laittaa alakoulun ja yläkoulun väliin perustettaviin keräilyluokkiin, jonne laitetaan kaikki ne, jotka eivät ole vielä oppineet kunnolla lukemaan ja laskemaan - eikä lukemaan sitä kelloa ja toimimaan sen mukaan.
Kommentit (58)
Tuon ymmärrän, että työsopimuksen vanhemmat haluavat tarkistaa, mutta sitä en ymmärrä, että kysytään töitä tai mennään haastatteluun.
Juuri meinattiin työkaverin poikaa kusettaa työsopimuksella, niin isä kävi vähän tukihenkilönä selvittämässä asiaa.
Olen itse saanut teininä työpaikan jonka äitini järjesti minulle. Paikallinen huonossa maineessa oleva firma, yksi kaveri oli ollut tuolla töissä ja varoitteli siitä että työpaikka oli maksellut hänelle palkat väärin.
En halunnut tuonne töihin joten äitini päätti soittaa sinne kun en ollut kotona. Elämäni p skin kesä ja palkkaa ei meinannut kuulua, yllätys yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin kasvaa vajaaälyisiä lapsia. Älkää tehkö lapsia.
Korjaus, vajaaälyisten aikuisten ei todellakaan kannata tehdä lapsia. Lapsi ei ole älypuhelin jonka voi sulkea ja avata silloin, kun siltä tuntuu eikä se myöskään ole ohjelmoitava kodinkone joka tekee yhdellä napin painalluksella kaiken sen mitä keksitkään pyytää vaan sinun on aidosti oltava valmis sitoutumaan lapsen kasvatukseen ja siihen, että hänestä kasvaa täysipäinen, itsenäinen ja omilla aivoillaan ajatteleva aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä mitään uutta tuulta ole. Jo 90-luvulla kun haastattelin meille hakeneita inssejä dippi-inssejä ja maistereita, oli useampi tapaus, jossa äiti soitteli hakijan puolesta ja pyrki haastatteluun mukaan. Pari kertaa oli vaimo se aktiivinen osapuoli.
Ei jostain syystä lämmetty näille hakijoille.
Toisaalta tuollaiset henkilöt voivat olla ihan hyvää työvoimaa. Esim. sos.tilanteiden pelko voi olla vaikeutena haastatteluissa. Työelämässä nämä usein hieman asperger-tyyppiset ovat lojaaleja, eivät kiusaa, tekevät työnsä prikulleen jne.
Mutta toki riippuu, mikä ala oli kyseessä. Jos haitte stand-up-koomikkoa tai muuta hauskuttajaa, niin ei varmaan näistä insinööreistä ja maistereista ole sellaiseen pelleilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimieheni tuli noin vuosi sitten kahvihuoneeseen pöllämystyneen oloisena. Joku mamma oli kuulemma soittanut ja kysellyt että olisiko teillä töitä meidän Jukka-Petterille. :D
Tämähän oli hyvinkin yleistä entisinä aikoina, kun työpaikat järjestettiin vanhempien toimesta. Tokihan vieläkin tätä tapahtuu. Golfkaveri kysyy pojalleen kesätyöpaikkaa it-talosta ja se järjestyy.
Toki tuollainen, ettei ole mitään suhteita, vaan suoraan ihan kysellään on törkeää! PItäisikö käyttää hyvä veli -verkostoja, eikä mitään suoria yhteydenottoja. Muutenkaan naisten ei ole hyvä sotkeutua työelämään millään tavalla, vaan pysyä hellojensa ääressä.
Olipas melkoista vuoristorataa tämän kommentin lukeminen. :D Loppukaneetti oli kuitenkin se mikä pitikin. Naisten vika kun Jukka-Petteriä ei työelämä kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimieheni tuli noin vuosi sitten kahvihuoneeseen pöllämystyneen oloisena. Joku mamma oli kuulemma soittanut ja kysellyt että olisiko teillä töitä meidän Jukka-Petterille. :D
Tämähän oli hyvinkin yleistä entisinä aikoina, kun työpaikat järjestettiin vanhempien toimesta. Tokihan vieläkin tätä tapahtuu. Golfkaveri kysyy pojalleen kesätyöpaikkaa it-talosta ja se järjestyy.
Toki tuollainen, ettei ole mitään suhteita, vaan suoraan ihan kysellään on törkeää! PItäisikö käyttää hyvä veli -verkostoja, eikä mitään suoria yhteydenottoja. Muutenkaan naisten ei ole hyvä sotkeutua työelämään millään tavalla, vaan pysyä hellojensa ääressä.
Miksi hyvä-veli verkoston iskä saa kysellä mutta tavis ei? En ymmärrä. Onko se tuttavan iskän palvelukset tässä syy vai mikä? Tämän takia meillä joo oikeasti hyviä työntekijöitä ilman töitä kun se vähän kyllätynyt - jani sai sen paikan isän takia. Muut kesätyöntekijät tekee sitten sen velttoilijankin työt.
Siksi, että se on maan tapa näin. Nämä edut kuuluu vaan tietyille kokoomus- ja keskustaäänestäjille. Ei tietenkään kaikille! Kun on kuulunut klubiin tai salaseuraan jo opiskeluaikoina, niin näistä perinteistä pidetään kiinni. Myös oikeuslaitoksen harjoittelupaikat menee tälleesti piireissä. Sinne on vaikeaa päästä naisen, saati ihan sellaisen, jolla ei ole sukua tai suhteita istuimissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimieheni tuli noin vuosi sitten kahvihuoneeseen pöllämystyneen oloisena. Joku mamma oli kuulemma soittanut ja kysellyt että olisiko teillä töitä meidän Jukka-Petterille. :D
Tämähän oli hyvinkin yleistä entisinä aikoina, kun työpaikat järjestettiin vanhempien toimesta. Tokihan vieläkin tätä tapahtuu. Golfkaveri kysyy pojalleen kesätyöpaikkaa it-talosta ja se järjestyy.
Toki tuollainen, ettei ole mitään suhteita, vaan suoraan ihan kysellään on törkeää! PItäisikö käyttää hyvä veli -verkostoja, eikä mitään suoria yhteydenottoja. Muutenkaan naisten ei ole hyvä sotkeutua työelämään millään tavalla, vaan pysyä hellojensa ääressä.
Ja kuka sun per seen pesee kun joudut hoivaosastolle vanhana jos ei nainen?
Tässä puhuttiinkin Oikeista Töistä, eli miesten töistä.
Yksityinen sairaanhoitaja tai itse maksettu hoitajaa yksityisessä hoitokodissa hoitaa. Tietysti!
Nykyään aina tarjotaan selitykseksi sitä, että lapsi on joku aspergertapaus tai syrjäytymisvaarassa. 🧐 Ei tässä ole siitä kyse vaan helikopterivanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä mitään uutta tuulta ole. Jo 90-luvulla kun haastattelin meille hakeneita inssejä dippi-inssejä ja maistereita, oli useampi tapaus, jossa äiti soitteli hakijan puolesta ja pyrki haastatteluun mukaan. Pari kertaa oli vaimo se aktiivinen osapuoli.
Ei jostain syystä lämmetty näille hakijoille.
Toisaalta tuollaiset henkilöt voivat olla ihan hyvää työvoimaa. Esim. sos.tilanteiden pelko voi olla vaikeutena haastatteluissa. Työelämässä nämä usein hieman asperger-tyyppiset ovat lojaaleja, eivät kiusaa, tekevät työnsä prikulleen jne.
Mutta toki riippuu, mikä ala oli kyseessä. Jos haitte stand-up-koomikkoa tai muuta hauskuttajaa, niin ei varmaan näistä insinööreistä ja maistereista ole sellaiseen pelleilyyn.
Uskallan väittää, että jos sosiaalisten tilanteiden pelko on niin paha että jonkun toisen täytyy hoitaa työnhaku pelkääjän puolesta, tämä tyyppi ei ole työelämäkelpoinen. Ensin terapiaa ja/tai lääkitys kuntoon ja sitten työelämään.
Siellä töissä kun lähes poikkeuksetta kun joutuu enemmän tai vähemmän olemaan tekemisissä ja yhteyksissä ihmisten kanssa.
Kuinka nuo, omaan kasvatukseensa pettyneet vanhemmat luulevat, että niiden Pölhö-Kustaa ipana pärjää yleensä elämässä, jos kaikki silotellaan rääpäleelle valmiiksi?
No sen verran ehkä kommentoin, että oma lapsi on nyt ollut kolmella työnantajalla ja IHAN JOKAISESSA työsopimuksessa on ollut joko puutteita tai ihan suoranaisia laittomuuksia. Että siinä mielessä ne olisi kyllä hyvä jonkun tarkistaa ennen kuin niihin nuori, tai muuten työelämässä kokematon, ihminen menee nimeään laittamaan. T: HR 25v
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tajuan vanhempia, ne haluu pitää lapsensa puolta tärkeissä jutuissa. Mutta toisaalta, niitten lasten pitää saada kasvaa ja tehdä omat virheensä. Ei enää parikymppistä pitäisi joutua paapomaan työhaastiksissa.
Minun mielestäni ei tarvitse tehdä "omia virheitä", jos se tarkoittaa sitä, että työnantaja käyttää vuosi toisensa jälkeen hyväksi nuoria, jotka eivät vielä osaa vaatia oikeuksiaan.
Se ei ole yksilön, vaan yhteiskunnan ongelma.
Miehen sisko teki näin jo yli 10 vuotta sitten-eihän lapsi osaa itse kehua itseään niin hyvin kuin äiti-ei saanut poika kesätöitä
Vierailija kirjoitti:
Tuon ymmärrän, että työsopimuksen vanhemmat haluavat tarkistaa, mutta sitä en ymmärrä, että kysytään töitä tai mennään haastatteluun.
Juuri meinattiin työkaverin poikaa kusettaa työsopimuksella, niin isä kävi vähän tukihenkilönä selvittämässä asiaa.
En pitäisi tuotakaan hienona asiana. Miksei riittänyt, että kyseinen isä kertoo pojalleen, millainen työsopimuksen pitäisi olla ja sitten poika kertoo sen tulevalle työnantajalleen? Miksi vaaditaan, että aikuinen käy "kovistelemassa". Miksi yleensä edes halutaan työpaikkaan, jossa pitää toimia noin? Selvää on, että vaikka tuo poika sai oikeanlaisen työsopimuksen, muut nuoret siellä eivät saa.
Jos vastauksesi tähän on, että sepä on heidän oma vikansa, niin silloin sinun asenteesi ei ole yhtään sen parempi kuin työnantajan, joka kusettaa nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tajuan vanhempia, ne haluu pitää lapsensa puolta tärkeissä jutuissa. Mutta toisaalta, niitten lasten pitää saada kasvaa ja tehdä omat virheensä. Ei enää parikymppistä pitäisi joutua paapomaan työhaastiksissa.
Minun mielestäni ei tarvitse tehdä "omia virheitä", jos se tarkoittaa sitä, että työnantaja käyttää vuosi toisensa jälkeen hyväksi nuoria, jotka eivät vielä osaa vaatia oikeuksiaan.
Se ei ole yksilön, vaan yhteiskunnan ongelma.
Isukki tai äityliini voi sitten vaikka kotona katsoa sitä työsopparia ja kertoa jälkeläiselleen jos se on laiton. Ei sinne nyt jumalauta voi mammeli mennä työhaastatteluun varmistamaan että soppari on oikeanlainen. :D
No tällaisia tapauksia tulee, kun annetaan lapsen nukkua äitin ja isin "viekussa" vielä 15-vuotiaina. :D
Ja tästähän oli keskustelu ihan hetki sitten:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4925827/15-vuotias-nukkuu-valilla-vanhe…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tajuan vanhempia, ne haluu pitää lapsensa puolta tärkeissä jutuissa. Mutta toisaalta, niitten lasten pitää saada kasvaa ja tehdä omat virheensä. Ei enää parikymppistä pitäisi joutua paapomaan työhaastiksissa.
Minun mielestäni ei tarvitse tehdä "omia virheitä", jos se tarkoittaa sitä, että työnantaja käyttää vuosi toisensa jälkeen hyväksi nuoria, jotka eivät vielä osaa vaatia oikeuksiaan.
Se ei ole yksilön, vaan yhteiskunnan ongelma.
Isukki tai äityliini voi sitten vaikka kotona katsoa sitä työsopparia ja kertoa jälkeläiselleen jos se on laiton. Ei sinne nyt jumalauta voi mammeli mennä työhaastatteluun varmistamaan että soppari on oikeanlainen. :D
Huomaatko, että tuossa edellä joku kertoi tapauksesta, että isä meni jälkikäteen "tukihenkilönä selvittelemässä asiaa".
Miten se on yhtään parempi tapa? Jos on noin kiero työpaikka, ihan yhtä hyvin vanhemmat voivat olla heti jo haastattelussa mukana. Miksi te puolustelette firmoja, joissa tarkoituksella tehdään laittomia työsopimuksia?
Kiitos curling-vanhemmuuden... lasta pitää pitää pumpulissa kokoajan. Uusi sukupolvi on heikko ja helposti traumatisoiva. Oman kullannupun ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua koska pettymyksiä ei saa olla eikä heille saa sanoa koskaan ei... vaatimukset ovat niin isot ettei heitä ole kasvatettu kestämään työelämää eikä heille ole annettu vastuuta mistään. Aika surullista...
Vähän eri asia kimppkyyti kuin kuskaaminen. Viestisi ei kosketa aihetta.