Takertuva, arka ja ujo lapsi...
Meillä on kaksi poikaa, iältään 2v.7kk ja 9kk. Esikoinen on pienestä pitäen ollut rauhallinen ja ei mikään rämäpää. Toisen pojan syntymän jälkeen elämä on käynyt välillä aika rankaksi. Ihan alkuun esikoinen pelkäsi vauvan itkua aivan hysteerisesti kunnes tottui siihen. Sitten alkoi vauvan elkeiden matkiminen mikä jatkuu yhä. Matkiminen on tosin nykyään enempi kausiluontoista, mutta todella hermoille käyvää! Esikoinen matkii vauvan jokeltelua, ryömimistä, käsien liikkeitä yms. Joskus tuntuu, että voisin esim. kaupassa vajota maan alle, kun poika röhnöttää ostoskärryissä ja mökeltää jotain jokelluksen tapaista, syö nyrkkiä tms. Neuvolassa asiasta kysyin kesällä ja silloin terkkari sanoi, että tuo käytös on vielä normaalia. En edes uskalla ajatella, että koska se muuttuu epänormaaliksi?! Kaikki uusi on pojalle hankalaa. Kerhon aloitimme syksyllä ja kaksi ensimmäistä kertaa oli täyttä horroria. Poika huusi ja itki hysteerisenä, jos poistuin samasta huoneesta. Nykyään kerho sujuu jo aika hyvin, onneksi. Mutta heti jos on tuollaisia tilanteita, että menemme vaikkapa kyläilemään paikkaan missä emme käy usein niin poika saa herkästi noita paniikki-itkukohtauksia, jos minä en ole näkyvissä. Itseäni asia ahdistaa kamalasti ja en voi olla miettimättä, että onko pojalla kaikki ok. Tällä hetkellä mustasukkaisuus vauvaa kohtaan on taas voimissaan ja esikoinen kiusaa pikkuveljeään hirveän paljon. Nyt on tullut kuvioihin myös sellaista, että esikoinen saattaa saada kesken unien tai ennen nukahtamista itkukohtauksen ja vaatii äitiä paikalle. Viime kerralla kun tuo kohtaus tuli niin päätin olla menemättä paikalle, kun oli isänsä kanssa ihan turvassa omassa huoneessaan. Nukumme siis niin, että minä nukun vauvan kanssa ja esikoinen isänsä kanssa.
Olen jotenkin tosi hämilläni tästä meidän tilanteesta. Esikoinen tuntuu tällä hetkellä tosi vaativalta ja hankalalta lapselta... Jos näin nyt voi sanoa. Huolestuttaa, kun hän ei ole kiinnostunut muista lapsista leikkiseura mielessä. Kesäloman jälkeen hänet on pitänyt nukuttaa päivä- sekä yöunille, kun aiemmin nukahti itsekseen. Samoin taloyhtiön pihassa pitää kulkea alkuun käsikädessä.
Mahtaako kenelläkään olla kokemusta vastaavasta?
Kommentit (6)
Tuo meillä onkin ollut käytössä, että annan kahdenkeskistä aikaa esikoiselle. Käydään suurin piirtein joka toinen päivä yhdessä kaupassa ja aamupäivät ollaan ja puuhastellaan kaksin, kun vauva nukkuu. Sitäpä tässä mietinkin, että mistä repiä vielä lisää aikaa pojalle...
Nukuttaminen onnistuisi ja on tarkoitus laittaa tulevaisuudessa onnistumaankin niin, että pojat nukkuvat samassa huoneessa. Tällä hetkellä en siihen vielä voi oikein alkaa, kun vauva on niin kiinni minussa ja tisuttelee öisin ja nukahtaa vain mun kanssa. Unikoulu on varmaan edessä, mutta sitä ei voida pitää ennen kuin vauvaa on tutkittu enemmän somaattisten ongelmien takia. Täytyy kuitenkin seuraavalla lääkärikäynnillä ottaa puheeksi, että voisiko unikoulua pitää.
Tuo kerho on meillä sellainen, että äideillä on oma ryhmänvetäjä ja lapsilla omansa. Alkuun oli paniikki-itkeskelyä, kun en ollut näkyvillä, mutta nyt se sujuu jo ihan kivasti lähes aina.
Yhteinen reissu ois kyllä ihana ja sen varmasti teemmekin tulevaisuudessa. Muutamia kertoja ollaan käytykin kaksin ostoskeskuksessa kahvilla tms. ja ne reissut on ihania!
Kiva kun kommentoit! Hiukan rauhoitti mieltäni, kun välillä mietin, että onko tuo lapsi ihan yliherkkä tapaus...
Tyttömme (nyt 3 v 4 kk) on aina ollut arka lapsi. Pienenä hän pelkäsi hysteerisesti kovia ääniä, kuten imuria. Hän on aina ollut hyvin kiinni minussa enkä ole voinut kuvitellakaan vieväni häntä kerhoon saati sitten hoitoon, se olisi ollut hänen luonteensa tuntien liikaa vaadittu, varmaan jopa vahingollista. Ollessani välillä töissä ennen kuopuksen (1v3 kk) syntymää lapsen isä hoiti tyttöä kotona.
Olemme käyneet perhekerhossa ja muiden lapsiperheiden luona kyläilemässä, mutta koskaan en ole edes yrittänyt jättää häntä yksin kerhoon, koska hän on ollut tosiaankin mahdottoman arka olemaan ilman äitiä. Tänä syksynä, siis reilu kolmevuotiaana, hän on ensimmäistä kertaa halunnut mennä naapuriin leikkimään ilman äitiä, käydä yksin satujumpassa ja haluaa nukahtaa ilman meitä. Mitään näitä emme ole koskaan hänelle edes tarjonneet, vaan odottaneet rauhassa että hän kasvaa ja rohkaistuu ja sitten ehdottaa niitä itse.
Miksi lapsen pitäisi edes oppia nukahtamaan yksin tai jäämään yksin kerhoon ennen kuin on valmis siihen? Jos hän jää kerhoon huutamaan, ei hän ilmeisestikään sitä ole. Tai onko lapsen nukuttava omassa huoneessa ennen kuin hän itse sitä pyytää? Uskon, että lapsen tulisi antaa kehittyä ja rohkaistua ihan rauhassa ilman minkäänlaisia paineita vanhempien taholta. Jonain päivänä - tuskin kovinkaan pitkän ajan päästä - hän varmasti on jo niin " iso" poika, että haluaa koettaa itse kerhossa oloa jne. Lapsesi on täysin normaali, luonteeltaan vain aran puoleinen. Oletko muuten lukenut Keltinkangas-Järvisen " Temperamentti" ? Siinä on tosi paljon ajatuksia juuri lasten luonne-eroista ja siitä kuinka ne tulisi ottaa huomioon heidän kasvatuksessaan. Älä kiirehdi vaatimaan lapseltasi sellaista, mihin hän ei vielä ole valmis!
Meillä samankaltainen, arka tyttö, iältään 1 v. 10 kk. Hänkin on aina pelännyt kovia ääniä, imuria etunenässä, ja on muutenkin arka ja kaikkeen uuteen hyvin hitaasti lämpenevä. Hänkin nukkuu yhä meidän välissämme (ei koskaan viihtynyt omassa sängyssä, emmekä pakottamaan ryhtyneet), on kotihoidossa (tosin mummi hoitaa paljon) ja on aranpuoleinen pihaleikeissä toisten lasten kanssa. Käymme vauvauinnissa säännöllisesti, mutta muuta säännöllistä harrastusta meillä ei vielä ole. Sitä kyllä ehtii, luulen.
Vasta aivan viime päivinä pahin arkuus tuntuu hellittäneen, mutta katsotaan ajan kanssa. Meidän tyttömme on ainakin toistaiseksi perheemme ainokainen, jota rakastamme yli kaiken. Liiallista lellittelyä täytyy kuitenkin yrittää välttää...
Kiitos kirjavinkistäsi! Kannattaa varmasti meidänkin lukea ko. kirja.
Nimenomaan aikaa kasvaa rauhassa lapsi kuin lapsi tarvitsee. Kirjoituksesi oli siitä hyvä muistutus!
Kiitos molemmille kommenteista! Paljon oli niissäkin asiaa. Samoilla linjoilla olen, että lapsen pitää antaa kasvaa ja kehittyä rauhassa. Luojan kiitos meilläkin on se tilanne, että olen voinut olla kotona koko ajan. Voin vain kuvitella miten raskasta olisi ollut aloittaa päiväkoti. Sitä tässä mietinkin, että miten nämä arat lapset sopeutuvat päiväkotiin... Kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsia kotona äitiyslomaa pitempään.
Se mikä itseäni on alkanut ahdistaa eniten on tuo esikoisen vauvailu. Myös ne paniikki-itkut ovat mietityttäneet. Lähipiirimme lapset ovat järjestään hyvin paljon kontaktia ottavia, ns. reippaita lapsia, jotka eivät arastele ketään. Eikä asiaa auta se, että saan kuulla ihmettelyjä, että eikö poikamme vieläkään ole kiinnostunut muista lapsista, vaikka alkaa lähestyä 3 ikävuotta. Vähemmästäkin alkaa kelailla, että onko jotain _vialla_ .
Tarkennan vielä, että meillä tuo kerhossa käyminen on ollut siis perhekerho missä lapsille on omat ohjaajat ja vanhemmille omat. Eri huoneissa olemme, mutta äidin luokse pääsee aina, kun haluaa. Ekat kaksi kertaa oli paniikki-itkua, mutta nyt menee ihan hyvin kuten jo kerroinkin. Mitään sellaista kerhoa en voisi kuvitellakaan mihin pojan pitäisi jäädä yksin ilman äitiä/isää.
Temperamentti-kirjaa olen minäkin lueskellut ja suosittelen myös lämpimästi! Toisaalta sitä lukiessa tulee vähän sellainen olo, että lähes kaiken voi selittää temperamentilla ;-)
Eli lapset ovat kyllä pieninä roikkuneet lahkeessa ekat vierailut ja kerhopäivät, eivätkä menneet vieraiden syliin, pienempi ei edes sukulaisten. Siitä huolimatta hoitoon meno n. 2-vuotiaana meni kummallakin hyvin, kun saivat rauhassa tutustua hoitopaikkaan ensin. Tytön seurana olin päiväkodissa lähes viikon, mutta ei ole juuri itkeskellyt sitten perään myöhemmin. Pojalla kerhossa piti olla seurana 2 syksynä monta kertaa, kunnes sai kavereita. Mutta viime vuonna, vajaat 5v ikäisenä, ei kaivannut minua ollenkaan uudessa päiväkodissa, meni tyytyväisenä omaan ryhmäänsä eka päivästä lähtien, kun minä olin pikkusiskoa totuttamassa toisessa päässä taloa. Nyt poika jo juttelee vieraillekin esim. leikkipuistossa, ja lapset ovat pärjänneet hyvin myös MLL:n lapsenvahtien kanssa kotona. Eli meidän lapset taitavalla olla niitä " hitaasti lämpiäviä" temperamentiltaan, sopeutuvat kyllä kun siihen annetaan aikaa. Niin olen itsekin, ja nyt 35v en enää hirveästi ujostele ;-)
Meillä kanssa kaksi lasta, poika on 3 v. ja tyttö 1 v. Mustasukkaisuus on näytellyt koko vuoden jonkinlaista roolia. Meillä poika on aika tempperamenttinen ja lähinnä käyttänyt voimiaan pikkusiskon " nujertamiseksi" . Vastaavaan matkimistilanteeseen ei olla pojan kanssa jouduttu.
Käsitykseni mukaan vahvaan mustasukkaisuuteen pitää varautua ja tavat, millä lapsi niitä tuo esille, voivat olla mitä erilaisempia. En siis usko, että teidän esikoinen olisi epänormaali vaan ainoastaan huomionkipeä. Ehkä tuo " vauvaksi heittäytyminen" on teidän esikoisella ollut se tapa, millä hän pyrkii päästä tasavertaiseksi vauvan kanssa eli että hän saa äidiltä yhtä paljon huomiota.
Mielestäni ainoa selvä lääke tilanteeseen on se, että annat [b]esikoiselle paljon omaa aikaasi kahdenkesken[/b]. Jos pystyt hoitamaan esim. kauppareissut iltaisin miehen ollessa kotona, otat esikoisen mukaan. Tiedän, että saattaa olla raskasta, mutta ainakin meillä ollut palkitsevaa. Tein tuota systemaattisesti, kun mustasukkaisuus oli pahimmillaan. Mentiin kauppaan ajan kanssa, poika sai punnita vihanneksia, valita jogurttivaihtoehdoista mieleisimmät ym. Muutamia kertoja käytiin leluhyllyillä ja hän sai valita mieleisensä pikkuauton ostokseksi. Myös niinkin outo juttu kuin autopesussa käyminen tehtiin monesti esikoisen kanssa kaksin. Joko mukana olin minä tai sitten mies. Poika on aina tykännyt tosi paljon autopesussa olemisesta ja monesti hän hihkui innostu, kun pääsi vanhemman kanssa kaksin tähän jännittävään tapahtumaan ;-).
[b]Nukkumisjärjestelynne[/b] tuntuvat ruokkivan mustasukkaisuutta eivätkä muutenkaan varmasti edesauta vanhempien yhdessäoloa ;-). Onko teillä mahdollista nukuttaa lapsia omissa huoneissaan ja itse nukutte omassanne? Meillä ainakin järjestely on ollut hyvä, sillä kun esikoinen öisin herää, hän voi halutessaan tassutella meidän väliin nukkumaan ja saa silloin olla " ainoa vauva" vauvan nukkuessa omassa huoneessaan. Myös vauvan osalta tilanne on ideaalinen eli jos vauva herää eikä meinaa rauhoittua omaan huoneeseensa, otamme hänet väliin, missä hän saa elvistellä kaiken keskipisteenä. Silloin on hänen oma aika vanhempien kanssa. Jos lapsia täytyy nukuttaa vielä, kannattaa nukuttajaa vaihdella. Toki tiedän, että helposti äiti hoitaa vauvaa aina, mutta kyllä isäkin pystyy hoitamaan 9-kuista vauvaa siinä missä äitikin. Meillä molemmat huutavat välillä minun perään, kun " joutuvat" isän nukutettaviksi, mutta mielestäni tällainen vaihtelu on pidemmän päälle ehdottomasti järkevää. Myös esim. kylään lähtiessä äidin kannattaa pukea välillä esikoinen ja isä saa keskittyä vauvan pukemiseen. Ainakin omassa kaveripiirissäni on tullut esille, että monesti kahden pienen lapsen perheessä vauvan hoito jää systemaattisesti äidille ja isä vastaa esikoisen tarpeista.
[b]Kerhoasiasta[/b] olit myös huolissasi. Meillä poika aloitti " pikkukerhon" vuoden alussa ollessaan 2v2kk. Vaikka poika ei sinänsä ole koskaan ollut ujo tai arka, koko kevät oli yhtä taistelua. Ensimmäisten viikkojen huuto- ja raivoamiskohtaukset särkivät sydäntä, mutta systemaattisesti jätin pojan kerhoon huutavana (olin tottunut siihen jo ollessani lasten syntymien välissä töissä, missä poika välillä jäi pph:n luokse itkemään). Muutaman kuukauden päästä tilanne helpottui vaihtuen taas satunnaisiksi raivareiksi kerhopäivän alkaessa. Joka tapauksessa koko kevät oli hirveän stressaavaa kerhon suhteen ja näin jälkikäteen ajatellen meidän poika ei välttämättä ollut silloin vielä valmis tuohon. En muista kuin kerran tai kaksi, kun poika puhui, että haluaa mennä kerhoon. Nyt syksyllä tilanne on ollut aivan toinen. Poika nauttii kerhosta ja kavereiden seurasta ja ainoastaan kerran on tirauttanut muutaman kyyneleen, kun ollaan aamulla menty paikalle. Eli ikä tuossakin vaikutti ja näiden kokemuksien myötä olen tullut siihen tulokseen, että joku tuolla eduskunnassa ihan varmasti osaa asiansa, kun on ollut päättämässä, että lapsen kotihoitoa tuetaan 3-vuotiaaksi asti. Meillä ainakin pojan oma-aloitteisuus ja halu leikkiä kavereiden kanssa on vasta löytynyt juuri ennen 3-vuotissynttäreitä.
Tulipas tarinaa, toivottavasti jotain järkeäkin ja pohdittavaa. Joka tapauksessa minutkin on tämä mustasukkaisuusasia hiukan yllättänyt ja kuten sinäkin, olen ollut enemmän hukassa esikoisen hoidon kuin vauvan hoidon kanssa tämän vuoden aikana. Mustasukkaisuus on meillä pikkuhiljaa selvästi väistymässä, mutta olen silti salaa suunnitellut, josko tekisimme esikoisen kanssa yhteisen laivareissun ihan kaksistaan (tai vaihtoehtoisesti ystäväni tulisi mukaan samanikäisen lapsensa kanssa). Yksi kaverini teki tuollaisen oman esikoisensa kanssa ja heillä oli samantyylinen tilanne kuin minulla ja sinullakin. Upeasti onnistunut matka huippukilttinä esiintyneen esikoisen kanssa oli palauttanut ystäväni uskon heidän lämpimiin väleihinsä täysin. Ja näin kahden pienen lapsen täysipäiväisenä hoitajana voisin todeta, että tuollainen reissu " vain yhden lapsen kanssa" tekisi varmasti muutenkin hyvää myös äidille.
Yritähän pärjätä! Lueskelen palstaa aika aktiivisesti, joten jos tulee jotain kommenttia tai kysyttävää, pistähän tulemaan!
t. Jogu ja " kullannuput"