Välillä tekisi mieli tehdä lapsi elämän tarkoitukseksi ja seuraksi

Hyvä että sentään olet realiteeteissa.

Kuka tunnistaa itsensä

Olen miettinyt samaa. Mutta en erityisemmin pidä lapsista, joten on ehkä parempi olla toteuttamatta tätä.

Onpa itsekkäitä ajatuksia. Mitä sitten kun kyllästyisitte lapsen seuraan? Lapsen hoitaminen on välillä aika työn täyteistä ja kestää pitkään kun lapsista on oikeasti seuraa aikuiselle.

Vierailija kirjoitti:

Onpa itsekkäitä ajatuksia. Mitä sitten kun kyllästyisitte lapsen seuraan? Lapsen hoitaminen on välillä aika työn täyteistä ja kestää pitkään kun lapsista on oikeasti seuraa aikuiselle.

I di oot ti tässähän on kyse juurikin epäitsekkyydestä?

Jos ei ole muuta elämää, niin minkä muun elämän lapsi muka pilaisi? Hyvin ehtisit hoitamaan vaikka suurperhettä ilman, että aika loppuu kesken. Lapset ovat elämän suola, ja lisäksi Suomi tarvitsee lisää lapsia.

Ei saa olla helppoja ratkaisuja vaan ratkaisujen pitää olla niin vaikeita että ne eivät ehkä koskaan toteudu?

Ei lasta tehdä koskaan muista kuin itsekkäistä syistä :D Paitsi, jos on syystä tai toisesta pakotettu synnyttämään.

Lapset on vain lainaa, he eivät ole elämäntarkoitus tai seuraa, vaan elävä ihminen, joka on vain pienen hetken sinusta riippuvainen. Hommaa kissa tai koira, ne ovat olemassa vaan siksi että pidät niistä jatkuvasti huolta...

Vierailija kirjoitti:

Lapset on vain lainaa, he eivät ole elämäntarkoitus tai seuraa, vaan elävä ihminen, joka on vain pienen hetken sinusta riippuvainen. Hommaa kissa tai koira, ne ovat olemassa vaan siksi että pidät niistä jatkuvasti huolta...

Jos lisääntyminen eli elämän jatkaminen ei ole elämän tarkoitus niin mikä sitten on?

Ja en kutsuisi noin 20 vuotta pieneksi hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset on vain lainaa, he eivät ole elämäntarkoitus tai seuraa, vaan elävä ihminen, joka on vain pienen hetken sinusta riippuvainen. Hommaa kissa tai koira, ne ovat olemassa vaan siksi että pidät niistä jatkuvasti huolta...

Jos lisääntyminen eli elämän jatkaminen ei ole elämän tarkoitus niin mikä sitten on?

Ja en kutsuisi noin 20 vuotta pieneksi hetkeksi.

Nopeasti se ainakin omalla kohdallani on mennyt. Siis vauvan kasvaminen aikuiseksi. Eikä lapsen pitäisi olla ainoa sisältö elämään.

Miksi sitten kaikki sanovat , että sen jälkeen kun sai lapsen, ei ole tarvinnut miettiä elämän tarkoitusta?

Minun mielestä elämällä ei ole mitään sen ihmeellisempää tarkoitusta. Tänne vain synnytään ja eletään ja sitten kuollaan pois. Itse pyrin elämään niin, että kukaan ei joutuisi kärsimään vuokseni ja osaisin olla kaikille kohtaamilleni ihmisille kunnioittava. Haluan vain elää omassa rauhassa ja annan muiden elää niinkuin elävät. Lapsia minulla ei ole, eikä tule. Siltikin olen monesti miettinyt kuinka paljon helpommalla pääsisin henkisesti, jos olisin äiti. Olisin yhteiskunnallisessa mielessä kunnon kansalainen, eläisin sen normin mukaan mitä naiselta odotetaan. Voisin kertoa tietäväni elämän tarkoituksen ja kertoa mitä on oikea rakkaus. Se mistä lapseton ihminen ei milloinkaan pääse osalliseksi.

Niimpä, maan päällä ei voi olla ketään niin rakasta kuin oma lapsi, vaikka olisi jo aikuinenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset on vain lainaa, he eivät ole elämäntarkoitus tai seuraa, vaan elävä ihminen, joka on vain pienen hetken sinusta riippuvainen. Hommaa kissa tai koira, ne ovat olemassa vaan siksi että pidät niistä jatkuvasti huolta...

Jos lisääntyminen eli elämän jatkaminen ei ole elämän tarkoitus niin mikä sitten on?

Ja en kutsuisi noin 20 vuotta pieneksi hetkeksi.

Nopeasti se ainakin omalla kohdallani on mennyt. Siis vauvan kasvaminen aikuiseksi. Eikä lapsen pitäisi olla ainoa sisältö elämään.

Siis esimerkiksi Äiti Teresalla olisi pitänyt olla muutakin sisältöä elämässä kuin lapset?

Ei lapsia pidä hankkia vain siksi, että elämästä puuttuu tarkoitus ja haluaa itselleen ajanvietettä. Siitä lapsesta tulee ihan oma yksilönsä, ei sinun elämäntyösi, unelmiesi jatke tai seuralaisesi. Voihan olla, että lapsen persoona ei sovi yhteen omasi kanssa ja kasvatustyö onkin ihan tuskaa ja teini-ikä pelkkää tahtojen taistoa.

Vierailija kirjoitti:

Onpa itsekkäitä ajatuksia. Mitä sitten kun kyllästyisitte lapsen seuraan? Lapsen hoitaminen on välillä aika työn täyteistä ja kestää pitkään kun lapsista on oikeasti seuraa aikuiselle.

Ja sitten kun olisi oikeasti seuraa niin eivät sitä halua antaa :D

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia pidä hankkia vain siksi, että elämästä puuttuu tarkoitus ja haluaa itselleen ajanvietettä. Siitä lapsesta tulee ihan oma yksilönsä, ei sinun elämäntyösi, unelmiesi jatke tai seuralaisesi. Voihan olla, että lapsen persoona ei sovi yhteen omasi kanssa ja kasvatustyö onkin ihan tuskaa ja teini-ikä pelkkää tahtojen taistoa.

Se, että lapsi on oma yksilönsä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että lapsesta huolehtiminen tuo runsaasti sisältöä ja tarkoitusta elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia pidä hankkia vain siksi, että elämästä puuttuu tarkoitus ja haluaa itselleen ajanvietettä. Siitä lapsesta tulee ihan oma yksilönsä, ei sinun elämäntyösi, unelmiesi jatke tai seuralaisesi. Voihan olla, että lapsen persoona ei sovi yhteen omasi kanssa ja kasvatustyö onkin ihan tuskaa ja teini-ikä pelkkää tahtojen taistoa.

Se, että lapsi on oma yksilönsä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että lapsesta huolehtiminen tuo runsaasti sisältöä ja tarkoitusta elämään.

No ei, mutta ap:n tapauksessa ongelma on yksinäisyys ja saamattomuus, joita se lapsi ei kyllä paranna eikä lapsen hankkimista voi suositella vain siksi, että kokee elämänsä mitäänsanomattomaksi. Kyllä siinä elämässä pitää olla sisältöä ja tarkoitusta jo ennen, kuin siihen tuo uuden ihmisen josta huolehtia, muuten äiti vaan takertuu siihen lapseen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen ja kun se lapsi sitten kasvaa ja erityy niin äidin elämästä putoaa taas osa pois ja taas palataan siihen samaan mitäänsanomattomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia pidä hankkia vain siksi, että elämästä puuttuu tarkoitus ja haluaa itselleen ajanvietettä. Siitä lapsesta tulee ihan oma yksilönsä, ei sinun elämäntyösi, unelmiesi jatke tai seuralaisesi. Voihan olla, että lapsen persoona ei sovi yhteen omasi kanssa ja kasvatustyö onkin ihan tuskaa ja teini-ikä pelkkää tahtojen taistoa.

Se, että lapsi on oma yksilönsä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että lapsesta huolehtiminen tuo runsaasti sisältöä ja tarkoitusta elämään.

No ei, mutta ap:n tapauksessa ongelma on yksinäisyys ja saamattomuus, joita se lapsi ei kyllä paranna eikä lapsen hankkimista voi suositella vain siksi, että kokee elämänsä mitäänsanomattomaksi. Kyllä siinä elämässä pitää olla sisältöä ja tarkoitusta jo ennen, kuin siihen tuo uuden ihmisen josta huolehtia, muuten äiti vaan takertuu siihen lapseen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen ja kun se lapsi sitten kasvaa ja erityy niin äidin elämästä putoaa taas osa pois ja taas palataan siihen samaan mitäänsanomattomuuteen.

Yksinäisyys ja saamattomuus ovat oire merkityksettömyyden tunteesta. Kun merkitystä elämään tulee, niin silloin syntyy myös motivaatio ponnistella. Motivaatio ponnisteluun taas auttaa laittamaan elämää kuntoon laajemminkin. Jos tekee monta lasta, niin pikkulapsivaihekin kestää kauan, ja omien lasten tultua isommiksi voi myös ottaa hoitolapsia tai sijaislapsia.