Tiedättekö koirahullut naiset, kertokaa esimerkkejä?

Jos luopuu mielummin kumppanista kuin lemmikistään, on täysi sekoaminen taattu.

Suomessa hyvät koirahullut vaimot.

Koirahulluille naisille löytyy onneksi myös koirahulluja miehiä... Me ollaan oltu kohta 20 vuotta naimisissa, ei lapsia mutta tällä hetkellä kaksi koiraa. Molemmat harrastaa kummankin koiran kanssa tavoitteellisesti.

Minkäs sille voi, jos mies on niin vässykkä.

Koira rakastaa uskollisesti koko pienestä sydämestään. Rakkaus on rakkautta, oli lähde mikä hyvänsä. Tietenkään en luovu koirasta miehen takia. Kun otat koiran, se on lupaus rakastaa ja pitää siitä huolta aina.

Vierailija kirjoitti:

Koirahulluille naisille löytyy onneksi myös koirahulluja miehiä... Me ollaan oltu kohta 20 vuotta naimisissa, ei lapsia mutta tällä hetkellä kaksi koiraa. Molemmat harrastaa kummankin koiran kanssa tavoitteellisesti.

Meillä ei kumpikaan ole koirahullu, mutta yhteinen koira on. Puoliso teki sen kanssa tänään reilun 6 km aamulenkin, minä lähden kohta iltalenkille. Kumpikin hoitaa ja huolehtii siitä.

Mä olen tuollainen koirahullu nainen. Enää ei valitettavasti ole koiraa, mutta silloin kun oli, kyllä se vaikutti kumppanin valintaan että hänen soisi vähintäänkin tykkäävän koirastani myös. Eihän siitä tulisi mitään, jos hän ei sietäisi eläintä joka on hyvin iso osa arkeani ja jonka kanssa joutuu joskus pyytämään puolisolta myös apua. Elämä helpottuu huomattavasti, jos kumppanikin voi tiukan paikan tullen käyttää koiraa ulkona, tykkää käydä yhdessä perheenä retkillä jne. Mies joka minuun rakastui, piti koirista toki jo valmiiksi mutta se meidän yhteinen rakkaus sai aikaan sen että koirastani tuli hänellekin rakas perheenjäsen. Jos mies olisi vaatinut minua luopumaan koirasta tai edes vihjannut mitään sen suuntaan, se olisi ollut selvä merkki että hän ei ole oikea mies minulle. Rakastamistaan asioista ei ole mitään järkeä luopua vain kumppanin mieliksi, varsinkin jos nämä asiat ovat olleet omassa elämässä jo ennen kumppania. Romanttinen rakkaus on muutenkin hyvin epävarmaa, sitä tulee ja menee. Koiran rakkaus on uskomattoman lojaalia ja se pysyy rakastavan omistajan ja koiran välillä ikuisesti. Koirat on meille enkeleitä, kaikki eivät vain näe sitä. :)

Onneksi menin yhteen miehen kanssa, joka piti koirista (ja vanhemmillaan koira), yhdessä hankittu koiranpennut ja kasvatettu, nyt kolmas koira, reilun vuoden vanha. En voisi kuvitella muuta.

Toisen eläimet on ongelma useimmiten juuri miehille, harvemmin naisille. Sama juttu jos on lapsia. Syy on hyvinkin yksinkertainen: Mies haluaa kaiken huomion itselleen.

Ei se naisten eläinhulluksi haukkuminen palstalla asiaa muuksi muuta.

Puhuu aina "tytöistä". Ensin luulin että puhuu ihmistyttäristään mutta sitten homma selvisi.

Puhuu koko ajan mitä meinaa tyttöjen kanssa puuhata tai mitä on puuhannut. Ei osaa oikein puhua muusta. 

Yritän kohteliaasti kuunnella mutta tulee kyllä sellainen "ei hitto" kun tietää että on vuorossa työkaverina.

Taitaa olla vähän eri asia mitä ap tarkoittaa. Mutta joo, tunnen aika hullun koiranaisen. Oli ennen samassa duunissa. Kauan sitten se oli ihan normityyppi. Sitten siitä tuli hiljalleen karseen passiivis-aggressiivinen. Lopulta se virtaviivaisti ja jätti sen passiivisuuden pois. Oli kyllä aika hirviö. Ihme random-rageilua milloin mistäkin.

Mutta koirista se edelleen tykkäsi, taisivat olla sen elämän ainoa myönteinen asia. 

Minulle ja kumppanilleni on päivänselvää, että rakastamme koiraamme enemmän kuin toisiamme. Rakastamme toki toisiamme kovasti, mutta rakkaus koiraa kohtaan on paljon yksinkertaisempaa ja puhtaampaa. 

Olin eläinrakas ennen kumppanini tapaamista ja minulla oli kaksi lemmikkiä kun tapasimme. Kumppanini ei ollut tavatessamme kovin eläinrakas, mutta hän hyväksyi eläinrakkauteni ehdoitta, kun ymmärsi miten iso ja olennainen osa se on minua. Kumppanini oli myös fiksu ja ymmärsi, että tie minun sydämeeni vie lemmikkieni kautta, joten hän keksi kaikkia kivoja virikkeitä lemmikeilleni ja tutustui niihin. Ilmoitin suhteen alussa, että jossain vaiheessa haluan koiran ja se oli kumppanilleni tietysti ok. Hän rakastui koiraan heti pentuvaiheessa ja huolehtii koirasta rakkaudella ja hemmottelee sitä enemmän kuin minä.

Eläinrakkaus ei ole mikään rasite. Se on osa ihmistä, ja jos se tökkii niin tosiaan kannattaa pysyä kaukana eläinrakkaista ihmisistä. Kyllä heille sopiva kumppani löytyy.

Eläimet on lapsia ja puhuvat itsestään mammana