Miksi on huono juttu, jos on liian asiallinen?

Läheinen suhde toiseen ihmiseen perustuu siihen että jaat avoimesti asioita persoonastasi ja ajatuksistasi. Jos et niin tee niin läheinen suhde ei vain voi syntyä koska pidät liikaa etäisyyttä. Myöskään se toinen ei enää halua avutua jos se ei ole vastavuoroista.

Ei se minusta olekaan huono juttu. Olen yliasiallinen itsekin joten tulen yleensä samanlaisten kanssa juttuun parhaiten. Rempseiden, avointen ihmisten seurassa en oikein viihdy.

Naiset rakastavat epäasiattomuuksia vaikka väittävät muuta.

Vierailija kirjoitti:

Ei se minusta olekaan huono juttu. Olen yliasiallinen itsekin joten tulen yleensä samanlaisten kanssa juttuun parhaiten. Rempseiden, avointen ihmisten seurassa en oikein viihdy.

Ei avoimuus ja rempseys ole sama asia. Olen itse ujo ja kaikkea muuta kuin rempseä mutta siltikin minulle on tärkeää ystävissä juuri se että heille uskallan avautua ja he minulle.

Kiinnitin huomioni aloituksesi viimeiseen lauseeseen. Kyllä vastapuoli hyvin herkästi huomaa, jos vaikutat siltä, että olet hänen seurassaan yhtä "mukavassa" tilanteessa kuin työhaastattelussa. Ei kyse siis ole siitä, että juttusi olisivat tylsiä tai vaikuttaisit tylsältä tyypiltä vaan annat vaikutelman, että olisit mieluummin jossain muualla kuin kyseisen henkilön seurassa. Toinen tällöin ajattelee, että ei halua vaivata sinua enempää eikä aiheuttaa sulle enempää epämukavuutta vaan jättää sut rauhaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se minusta olekaan huono juttu. Olen yliasiallinen itsekin joten tulen yleensä samanlaisten kanssa juttuun parhaiten. Rempseiden, avointen ihmisten seurassa en oikein viihdy.

Ei avoimuus ja rempseys ole sama asia. Olen itse ujo ja kaikkea muuta kuin rempseä mutta siltikin minulle on tärkeää ystävissä juuri se että heille uskallan avautua ja he minulle.

Ei olekaan sama asia, siksi mainitsin ne molemmat. Tuo yhdistelmä rempseä + avoin on pahin. Avoimuus on hyvä asia jos sitä osaa jonkin verran säännöstellä, mutta rempseät aika harvoin osaavat.

Suomessa sosiaalinen kanssakäyminen on hankalaa, kun ei oikein ole sellaista selkeää tapakulttuuria. Hiljaisista vetäytyjistä ei tykätä, mutta ei toisaalta siitäkään, että joku on aktiivinen ja sosiaalinen. Itse olen koko ikäni saanut kuulla olevani "liian-jotain": liian hiljainen, liian introvertti, liian vetäytyvä, liian hermostunut, liian arka ym. Minua on moitittu liian herkäksi, mutta toisaalta myös liian kylmäksi ja asiakeskeiseksi. Puhun kuulemma liian vähän ja olen töksäyttelevä ja lyhytsanainen. Toisaalta jos olen innostunut ja puhun paljon, olen ihmisten mielestä ärsyttävä ja minun käsketään olla hiljaa.

Inhoan small talkia mutta olen joskus miettinyt, että ehkä minun olisi sittenkin ollut helpompi kasvaa sellaisessa kulttuurissa, jossa small talk on normi ja ihmiset ulospäinsuuntautuneempia. Ainakin sosiaaliseen kanssakäymiseen olisi selvät säännöt. Mene tiedä.

Asiallisuus eli pelkästään asiapohjalta tapahtuva kommunikointi tarkoittaa siis tunteitten ja tunnelmien sivuuttamista, eikö? Jos näin on, miten asiapohjalta arvioisit tällaisen keskustelukumppanin kiinnostavuutta ja miellyttävyyttä keskivertohenkilön mielestä?

Autismin kirjo voisi olla sellainen syy, mutta apn kuvailun perusteella sitä ei pysty päättelemään sillä pelkästään vaikea tunnelukko tai sosiaalisten tilanteiden pelko voi aiheuttaa että piiloutuu kuoreensa eikä onnistu kommunikoinnissa.  

Asiallisuus ei yleensä ole ihmiselle se perusolotila, vaan sitä käytetään virallisissa yhteyksissä ja tilaisuuksissa. Siksi tuntuu kummalliseslta ja epäaidolta jos joku on aina pelkästään asiallinen. Toki jos on joku poikkeama eikä sen takia osaa olla mitään muuta, niin eihän sille mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa sosiaalinen kanssakäyminen on hankalaa, kun ei oikein ole sellaista selkeää tapakulttuuria. Hiljaisista vetäytyjistä ei tykätä, mutta ei toisaalta siitäkään, että joku on aktiivinen ja sosiaalinen. Itse olen koko ikäni saanut kuulla olevani "liian-jotain": liian hiljainen, liian introvertti, liian vetäytyvä, liian hermostunut, liian arka ym. Minua on moitittu liian herkäksi, mutta toisaalta myös liian kylmäksi ja asiakeskeiseksi. Puhun kuulemma liian vähän ja olen töksäyttelevä ja lyhytsanainen. Toisaalta jos olen innostunut ja puhun paljon, olen ihmisten mielestä ärsyttävä ja minun käsketään olla hiljaa.

Inhoan small talkia mutta olen joskus miettinyt, että ehkä minun olisi sittenkin ollut helpompi kasvaa sellaisessa kulttuurissa, jossa small talk on normi ja ihmiset ulospäinsuuntautuneempia. Ainakin sosiaaliseen kanssakäymiseen olisi selvät säännöt. Mene tiedä.

Tässä on kyllä perää. Voisin lisätä vielä tietynlaisen mustavalkoisuuden keskustelukulttuurissa. Esimerkki: hiljainen ihminen on AINA hiljainen joka tilanteessa. Tämän vuoksi monet hiljaisina pidetyt saavat usein osakseen kummastelua ja suoranaista pilkkaamista, jos he innostuvat toisinaan ottamaan osaa keskusteluun aktiivisesti. Harvemmin kenelläkään tulee mieleen, että ehkä se hiljaisena pidetty ei vain mieluusti osallistu sellaisiin keskusteluihin, joihin hänellä ei ole mitään sanottavaa tai joiden aihepiiristä hän ei tiedä mitään. Kun aihe on tuttu ja seurakin ehkä paremmin samalla aaltopituudella, on tilanne aivan erilainen.

Sama mustavalkoisuus näkyy myös siinä, että asiakeskeistä ihmistä pidetään tiukkapipoisena pönöttäjänä ja läpänheittäjää ihmisläheisenä ja helposti lähestyttävänä. Todellisuudessahan asiallisista ja vakavistakin asioista voi keskustella rennosti ja hyvässä hengessä. Vastaavasti olen tavannut monia vitsiniekkoja, joilla on ollut kovin alhainen erilaisuuden sietokyky ja pikkusieluinen suhtautuminen heistä poikkeaviin ihmisiin. Jos heidän on pitänyt yrittää keskustella asiallisesti jossain tilanteessa, ei rentous ole riittänyt sinne saakka vaan he ovat olleet hyvinkin helposti ärsyyntyviä ja herkkänahkaisia.

Mä ainakin pidän asiallisesta keskustelusta enkä edes oleta, että kaikkiin asioihin pitäisi reagoida tunteella. En itsekään reagoi tunteella kuin hyvin harvoihin asioihin. Keskustelun aiheen kuitenkin pitäisi olla jokin sellainen, mistä tiedän edes jotain. Jos keskustelun aiheena on vaikkapa Myanmarin kristittyjen tilanne tai Venezuelan talouden katastrofi, niin mä en ole em asioihin perehtynyt siten, että voisin niistä keskustella. Myös tilanne, jossa keskustellaan, vaikuttaa muhun. Vaikka tietäisinkin jostain asiasta riittävästi, en välttämättä rankan työvikon jälkeen jaksaisi alkaa aiheesta keskustelemaan. Silloin mieluummin vain "heittäisin aivot narikkaan". Toisaalta taas tuollaisessa tilanteessa, jos toinen tietää Myanmarin kristityistä tai Venezuelan taloudesta paljonkin, mun roolikseni keskustelussa jää kuunnella ja kysellä. Tällöin ko aihe on ihan ok, jos toinen ei oletakaan mun tietävän aiheesta mitään. 

Edelleen ajattelen, että annat toiselle ihmiselle vaikutelman, että et oikein viihdy hänen seurassaan.