Lue keskustelun säännöt.
Kehutko lastesi (tyttöjesi) ulkonäköä?
07.12.2022 |
Vaimoni mielestä en saisi kehua tyttöjemme ulkonäköä, koska se kuulemma altistaa heidät ulkonäköpaineille ja pitää yllä naisia esineellistävää kulttuuria. Minusta taas isän kehut ovat mitä parhainta itsetunnon kasvatusta. Jos lapsi ei saa edes omilta vanhemmiltaan kehuja ulkonäöstään, miten hän oppii uskomaan omaan viehättävyyteensä.
Tuossa Maria Petterssonin jutussa kerrotaan, että psykologien mukaan lasta tulisi kehua kokonaisvaltaisesti. Siis myös lapsen ulkonäköä tulisi kommentoida myönteisesti.
Miten olet itse tehnyt?
Kommentit (17)
Kehun ominaisuuksia, joihin voi itse vaikuttaa.
Jos muuten kehut vain tytärtä kauniiksi mutta poikaasi et, jotain on pielessä ajatusmaailmassasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehu mielummin järjestä ja osaamisesta.
Usko omaan osaamiseen on yksi itsetunnon osa (suoritusten kehuminen tosin saattaa kasvattaa burnout-tyttöjä), mutta tärkeää on uskoa myös omaan viehättävyyteensä. Miten siihen voi uskoa, jos siitä ei saa edes omalta isältään myönteistä palautetta?
"Psykologit suosittelevatkin, että lapsia kehutaan sukupuolesta riippumatta laaja-alaisesti. On erittäin tärkeää kehua suorituksia, mutta myös ominaisuuksia kuten ulkonäköä. Itse asiassa monet psykologit pitävät ongelmallisena tilannetta, jossa lapsi ei saa hyvää palautetta ulkonäöstään, sillä vaikka liiallinen ulkonäön korostaminen ei tee hyvää, on ulkonäkö kuitenkin osa minäkuvaa."
Kehun sekä tyttöä että poikaa. Painotus sillä miten he toimivat tms, mutta kehun myös ulkonäköä. Mua ei koskaan kukaan kehunut vaan sain pelkkää kritiikkiä joka asiasta. Se oli aika tylsää.
Voin kehua, jos toisen tekemä kampaus näyttää onnistuvan hienosti. Muuten en kommentoi kummankaan lapsen ulkonäköä.
Lastani kiusattiin päiväkodissa, hän itki kun vein häntä sinne ja oli arka kun hain pois.
Aloin toistella lapselle, että olet kiva lapsi ja kaikki haluavat olla sinun kavereita.
Aluksi lapsi ihmetteli, mietti, eikä uskonut. Sitten hän alkoi sisäistää ajatuksen.
Mies vei yleensä lapsen päiväkotiin, muutaman kuukauden jälkeen oli minulla mahdollisuus viedä lapsi hoitoon ja silloin sisältä saakka juoksi portille kavereita kysymään voitko olla mun kaa tänään. Lapselle tuli jopa valinnanvaikeus.
Silloin päätin kampanjani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, mutta kuten useampi aiempikin vastaaja, kehuisin ennemmin noita ominaisuuksia, joihin lapsi voi itse vaikuttaa tai tämän tekemisiä.
Ulkonäön kehumista en ole koskaan ymmärtänyt, mutta toisaalta en myöskään ymmärrä tätä nykyistä ulkonäkökeskeistä somekulttuuria. Ihan kuin millään muulla kun naisen tisseillä, perseellä tai isoilla huulilla ei olisi elämässä merkitystä. Miksi tieten tahtoen kasvattaa seuraavaa sukupolvea samaan ulkonäkökeskeiseen arvomaailmaan, kun voitaisiin tukea yksilöiden luovuutta (oli kyse musikaalisuudesta, kuvataiteista tai vaikka luovasta tarinankerronnasta), kädentaitoja, matemaattista osaamista, ongelmanratkaisukykyä jne.
Vierailija kirjoitti:
Kehu mielummin järjestä ja osaamisesta.
Isäni kutsui minua apinaksi. Olen ollut mallina sekä mainoksissa ulkomailla ja pyydetty erilaisiin kauneuskilpailuihin. Mutta haavat ovat jäljellä lopun elämää.
Kouluttautunut markkinointialalle, ollut yrittäjä ym kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäön kehumista en ole koskaan ymmärtänyt
Kuinka moni ihminen ei koskaan mieti ulkonäköään ja pohdi, onko riittävän viehättävä? Miten omaan viehättävyyteensä voi oppia uskomaan, jos siitä ei saa koskaan myönteistä palautetta.
Miltä tuntuu 19-vuotiaasta monen laudaturin ylioppilaasta, jota on aina kehuttu suorituksistaan ja menestyksestään, mutta ei koskaan ulkonäöstään?
Kehun tietysti. Esimerkiksi jos lapsi (nyt 7v) on valinnut harkiten vaatteensa, eikä vain napannut pinon päällimmäisiä kaapista, tai jos on laitettu parempaa päälle koruineen ja kiharrettu hiukset. Tai ihan vain kesken kuraleikkien. Onhan hän kaunis silloinkin, ei vain laitettuna tai rimpsuröyhelöissä ja se on tärkeää tietää sekin. Korostan myös, että sisäinen kauneus on paljon tärkeämpää kuin ulkoinen kuori.
Kehun myös poikaani (5v), en kauniiksi mutta komeaksi. Hän on paljon siskoaan tarkempi vaatteistaan ja hiuksistaan, on ollut aina, ja tottakai hänenkin asuvalintansa, "tukkaheiluunsa" ja kokonaisuus on kehumisen arvoista.
Kehun myös miestäni ja mieheni minua ja lapsiamme. Hassua sinänsä, ettei ulkonäkö ole kuitenkaan meille mikään iso asia. Kehumme (=annamme positiivista palautetta) myös paljon muistakin arkisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehun tytärtäni niin kauniiksi kuin fiksuksikin. Rakastan häntä. En rupea miettimään kehunko liikaa. Hänellä on oikeus kuulla olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehu mielummin järjestä ja osaamisesta.
Usko omaan osaamiseen on yksi itsetunnon osa (suoritusten kehuminen tosin saattaa kasvattaa burnout-tyttöjä), mutta tärkeää on uskoa myös omaan viehättävyyteensä. Miten siihen voi uskoa, jos siitä ei saa edes omalta isältään myönteistä palautetta?
"Psykologit suosittelevatkin, että lapsia kehutaan sukupuolesta riippumatta laaja-alaisesti. On erittäin tärkeää kehua suorituksia, mutta myös ominaisuuksia kuten ulkonäköä. Itse asiassa monet psykologit pitävät ongelmallisena tilannetta, jossa lapsi ei saa hyvää palautetta ulkonäöstään, sillä vaikka liiallinen ulkonäön korostaminen ei tee hyvää, on ulkonäkö kuitenkin osa minäkuvaa."
https://www.vau.fi/perhe/kasvatus/oletko-tyton-vanhempi-3x-ala-tee-nain…
2. Huomaa tyttösi teot – älä kehu pelkkää ulkonäköä
”Onpa hän sievä!”
”Voi miten kauniisti sinun tukkasi on laitettu!” TÄSSÄ KEHUTAAN KAMPAAJAA.
”Mikä ihana mekko, onko se uusi?” ONKO TÄÄ EDES MIKÄÄN KEHU?
Kaikki nämä ovat ehdottomasti hyviä kehuja, mutta ole tarkkana, ettei tyttösi saa kuulla vain niitä. Kulttuurimme ohjaa helposti kiinnittämään huomiota tyttöjen (ja naisten) ulkonäköön, mutta kukapa meistä olisi pelkkä ulkonäkönsä summa?
Muista siis kehua tyttöäsi (ja muita elämäsi tyttöjä) reilulla annoksella kaikkea muuta.
”Olitpa taitava kun potkit tuota palloa!”
”Miten vahvaksi oletkaan kasvanut!”
”Sinä olet niin hassu, saat minut aina nauramaan!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäön kehumista en ole koskaan ymmärtänyt
Kuinka moni ihminen ei koskaan mieti ulkonäköään ja pohdi, onko riittävän viehättävä? Miten omaan viehättävyyteensä voi oppia uskomaan, jos siitä ei saa koskaan myönteistä palautetta.
Miltä tuntuu 19-vuotiaasta monen laudaturin ylioppilaasta, jota on aina kehuttu suorituksistaan ja menestyksestään, mutta ei koskaan ulkonäöstään?
Mut on opetettu lapsesta pitäen siihen, että ulkonäkö on katoavaista, joten sillä ei ole mitään merkitystä. Itsetunto ei ole koskaan ollut ulkonäöstä kiinni. Ainoa hetki, kun ulkonäkö (tai pikemminkin - muoto) "harmittaa" on silloin harvakseltaan siistimpiä housuja jitain tilaisuutta varten tarvitessa, pitkänä ja laihana on vaikea löytää sellaisia, mitkä pysyy jalassa ja on riittävän pitkät.
Ja vastauksena kysymykseen, ihan hiton hyvältä se on tuntunut saada ylioppilastodistus, maisterin- ja tohtorinpaperit. Kun on tavoitellut jotain ja saavuttanut sen, niin kummasti se palkitsee.
Minua vanhemmat lähinnä haukkuivat rumaksi. Lähdin lukion jälkeen ulkomaille ja kyllähän se pisti pään sekaisin kun miehet yhtäkkiä juoksevat perässä ja kehuvat kauniiksi. Tulin takaisin Suomeen ja kyllähän yliopistossa sitten sai jo kehuja suomalaisiltakin, mutten vieläkään osaa suhtautua niihin kunnolla, ajattelen että tyyppi v.ttuilee.
Kyllähän se kannattaisi vanhempien aina välillä kehua lapsiaan eikä aina haukkua. Toki suurin osa kehuista saisi olla suunnattu älykkääseen tekemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehun tytärtäni niin kauniiksi kuin fiksuksikin. Rakastan häntä. En rupea miettimään kehunko liikaa. Hänellä on oikeus kuulla olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen.
No mikä tässä sitten on ongelma? Lapsesi äidin asenne?
Kyllä minä kehun ulkonäköäKIN. Sanon päivittäin kauniiksi ja söpöksi.
Omat vanhempani eivät koskaan kehuneet ulkonäköäni. Muistan vieläkin sen tunteen, kun mummoni serkku tokaisi mummolle, että olen kaunis lapsi. Pitkään mietin, voiko se olla totta, kun kukaan muu ei ole niin koskaan sanonut. Kyllä oma itsetuntoni ja minäkuvani ainakin kärsi niistä kehujen puutteesta ihan aikuisiälle asti.
Kehun tietysti, sekä ulkonäköä että muitakin asioita.
Kehu mielummin järjestä ja osaamisesta.