70-luvun nainen: kuinka käyttäytyisit äitisi kuollessa?

Isäni oli mitä mainioin ja rakastettavin mies. Hän kuili vajaa 10 vuotta sitten. Sen jälkeen äidin ilkeät, tahallaan satuttavat ja toisia rikkovat tavat ryöpsähtivät. Kukaan ei tee mitään oikein, lapset ovat jättäneet hänet heitteille, lapsenlapset huoraavia laiskimuksia jne jne. Vähän alkokin maistuu. Mihinkään ei lähde,nyt jouluna ei taaskaan suostu edes kuljetettuna ( 20km matkaa yhteensä) tulemaan edes glögille ( kuka nyt mitään mehua lipittää ka kehuu, että ai kun on hyvää), syömään (teillä syödään niin omituisia ruokia ihmeelliseen aikaan ja hän ei jaksa meidän esittämistä , eli on kalapöytä ja äidosyäni eroten emme syö klo 15 saunan jälkeen kylpytakeissa) tai saunomaan pihasaunaan (oma sähkösauna on aina parempi ja palju on vaas paskasaavi). Maaliskuuhun asti moittii, ettei lapset edes jouluna muista. Muut sisarukseni asuvat kauempana ja kuittaavat äidin muistamisen joulukortilla. Me viedään pieni lahja (yleensä kukka-asetelma tai jotain syötävää), joka on ain aliian ylenpalttinen ja turha. Äitinen on siskonpesin marttyyriäiti yhdistettyna Rakkaat lapset sarjan muka suorasukaiseen ilkeyteen. Minä en kyllä jäisi kaipaamaan, eikä puolisoni, eikä varmaan tyttäreni, joka ei siellä muutamaan vuoteen ole käynytkään. Ei se jälkeen, kun mummi oli ekasta poikakaverista kuultuaan julistanut huutamalla parvekkeelta koko kadulle, että "mene nyt sitä persettäso jakamaan huor@".

Sisaruksien kanssa olemme jo sopineet että äidin kuollessa tilaamme jonkun hyväntekeväisyyspuljun hakemaan sieltä kaiken pois ilmaiseksi. Kukaan ei halua sieltä mitään ( muutama isän tavara ollaan saatu) eikä nähdäkään paikkaa. Toivottavasti tämä toteutuu pian.