Miksi mies ei vastaa
Olemme tapaillet n. Kahden kuukauden ajan kyseisen miehen kanssa. Näemme muutamia kertoja viikossa ja viestittelemme päivittäin. Hän on aivan ihana, eikä ole missään vaiheessa tullut esiin minkäänlaisia huonoja puolia ainakaan toistaiseksi.
Hän on lähdössä 10päiväksi reissuun ja laitoin illalla viestiä, että pystyisikö nähdä ennen lähtöä vielä. Oli avannut viestin, mutta ei vastannut mitään? Tämä on outoa, koska hän aina vastaa tämän sortin viesteihin ja muihinkin aina. Pitäisikö alkaa hälytyskellojen soimaan? Miksi ei vastaa?
Kommentit (19)
Ahdistui?
Avasi viestin, ajatteli että vastaa myöhemmin, unohti?
Ei kiinnosta?
Onhan nuita vaihtoehtoja.
Ettei ois joku nainen jo messissä siellä.
No jos on lähdössä matkalle niin varmasti on paljon asioita hoidettavana ennen lähtöä. Veikkaan siis syyksi kiirettä lähtövalmistelujen kanssa. Tai sitten lähtee matkaan jonkun toisen typyn kanssa.
Milloin on lähdössä? Jos lähtö on pian niin voi todella olla kiireinen valmisteluissaan.
Ei varmaan sopinut aikatauluun mutta vastaamattomuus on silti vähän tökeröä.
Nyt jäitä hattuun. Tuohon voi olla vaikka mitä selityksiä. Anna miehen hengittää jumalauta.
Eka vastaus on totta, kaikki muut turhaa lässytystä.
Yleensä miehen kusipäisyys tulee ilmi siinä parin kuukauden aikana. Vastaamattomuus on aina tökeröä.
Et ole hänelle kovin tärkeä, jos ei vastaa.
Ei se jokaiselle haaremin naiselle ehdi jokaiseen viestiin vastaamaan.
Hän on nostanut kännykkänsä yöpöydältä ja todennut että enpä jaksa nyt tuolle vastailla, samalla kun hänen rakastajansa makaa tyytyväisenä hänen vieressään.
Viestittelette päivittäin? Kunnon takiainen olet.
AAAA mies ei vastaa mitä se tarkoittaa olen laittanut jo 60 viestiä illan aikana eikä hän vastaa mitä teen???!
Jätä jo hänet rauhaa,Jos reissun lähteen herran pieksun sentään ei aikaa sinulle lässötella tai viestitellä.Olet toisi epävarma itsestäsi ja suhtestasi. Joten jäät viellä nuolee näppejäsi,Kukaan mies ei pitemmän pälle jaksa viestitellä soitella alvariin.
Jos nyt yhden kerran vastaus viipyy, en lähtisi heti vetämään johtopäätöksiä ja tekemään analyysiä.
Tuo vasta tapailu vaiheessa, eli ihan saa tapailla muita vielä.
Kaksi kuukautta suht tiheää tapailua ja viestittelyä mutta edelleenkään ette ole niin läheisissä väleissä, että puhuisitte puhelimessa? Ei voi ymmärtää.
Ghostaa sinut jo ennen reissua. Miehet yleensä ahdistuu 1-2 kuukauden tiiviin tapailun/seurustelun jälkeen. Sen jälkeen on 4-6 viikkoa täysi hiljaisuus ja mies joko ottaa yhteyttä ja haluaa aloittaa seurustelusuhteen tai sitten hänestä ei kuulu enää mitään. Yksi vaihtoehto on myös se, että menee tapaamaan toista naista tuolla reissullaan ja ajatukset on jo tiiviisti hänessä eikä siksi vastaile enää sinulle.
Sorry ei ole mies. Mutta älä huoli, kaikilla naisilla on huono maku eivätkä osaa valita kumppania.