Keskustan toiminta moraalitonta hallituksessa, rikkovat kaikki ennakkoon jo sovitut asiat
Esim. luonnonsuojelaki on jo ajat sitten sovittu hallituksessa. Eihän tuollaiseen puolueeseen voi enää mikään toinen puolue luottaa. Keskusta on perinteinen hallituspuolue ja tottunut kantamaan myös vastuuta. Ei olisi kyllä uskonut.
Kommentit (6)
Moni luuli, että Saarikko olisi osaava johtaja tuolle sekoilijaporukalle, mutta toisin kävi. Suomi on kriisissä mutta maan asioiden hoitamisen sijasta kepu keskittyy lähinnä vaikeuttamaan kaikkea. Tuskin tuo kiusanteko vetoaa edes omiin kannattajiin, jos sellaisia vielä jossain on.
Kepu pettää aina. Sehän on tiedetty aina. Niin nytkin, ei edes korona ja sotatila estä veneen keikuttamista.
Keskusta luuli aluksi, että on hyvässäkin seurassa ja saa mainetta, mutta kun hallituksen urakka lähenee loppuaan ja kauhealla tavalla näkyy, mitä kaikkea tuli tehdyksi (hirveä velka, intersektionaaliset kotkotukset, metsien hallinta EU:lle jne.), niin nyt yrittävät paniikissa tehdä edes jotain hajurakoa tuohon punavasemmistoon. Taitaa kyllä olla jo myöhäistä.
Muistaakseni oli sovittu myös, että sote-alueille ei anneta ylimääräistä rahaa ja nyt Sanna lupasi 700 miljoonaa ohi hallituksen yhteisten sopimusten. Se maatalouden 100 miljoonaa on pikkusumma tuohon verrattuna.
Ei taida enää olla Saarikon hallinnassa koko puolue.