Katselen ikkunasta kauhulla kuinka isä kävelee kymmenen metriä edempänä ja kaksivuotias tulee yksin perässä.

Mitäpä jos keskittyisit tekemään niitä työhakemuksia?

Kaksivuotiaalla on tuollaisessa tilanteessa vahva orientaatio seurata. 

Psykiatrista akuuttiapua tarjoaa mm. Mielenterveysseuran auttava puhelin, lähimmän psykiatrisen hoitoyksikön akuuttivastaanotto, sosiaalipäivystys ja kotiseurakuntasi sielunhoidosta vastaava.

Heitteillejättö.

Jotkut on just tollasia. Kaverini päästi juuri 1v täyttäneen leikkimään kaupungilla vilkasliikenteisen risteyksen lähettyville, itse istui penkillä 20 metrin päässä. Imetin siinä vauvaani ja huomautin asiasta, kaveri ei reagoinut. Sitten yksi nainen kulki lapsen ohi, kaappasi hänet syliinsä ja kantoi äidin luokse. Vieläkin tuo tilanne kuumottaa, vaikka aikaa jo yli 20v.

Anna evoluutiolle tilaisuus karsia virheensä.

Et kattele.

Missä asut? katson usein samaa :D

Exä... tee lasu siitä 'ulkusta

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos keskittyisit tekemään niitä työhakemuksia?

Mitäpä jos myöntäsit ittelles ettei sulla ole elämää eikä kavereita?

Vierailija kirjoitti:

Kaksivuotiaalla on tuollaisessa tilanteessa vahva orientaatio seurata. 

Orientaatio? Kas kun ei termodynamiikka. 

Jaksaa hohotuttaa kun tyypit leikkii fiksua ja käyttää täysin vääriä ja tilanteeseen mitenkään kuulumattomia sanoja.

Näin joskus kun ulkomainen wolt (?) kuski meni Treella sähkölaudalla hyvin pieni tyttölapsi sylissä, ei kypärää, tasapainotteli. Laski vielä alamäkeä, jalkakäytävä kapea ja autoja menee vieressä. Mietin mitä tapahtuisi jos olisi kaatunut. Toisella kertaa eräs isä oli jättänyt pikkulapsen vahtimatta kaupassa hyllyn kulmaan, vaikka kulman takaa voi tulla vauhdilla isot kärryt, ei käy hyvin.

Lapsi on vaarassa.

Täällä jäi muutama vuosi sitten lapsi auton alle ja menehtyi.

Sen jälkeen on ollut ilahduttavaa huomata miten vanhemmat huolehtii lapsista esim. ison kaupan parkkipaikalla ja piha-alueella.

Voi olla, että kiinnitän tapahtuneen jälkeen enemmän huomiota.

Olin eräänä päivänä autollani töihin menossa - mainitaan nyt asia erikseen, kun jotakuta keskustelijaa käskettiin hakemaan töitä - kun kulman takaa suihkaisi pyöräilijä suojatielle eteeni.

No, tätähän sattuu kaupunkikeskustoissa, ja tilannenopeus oli kohdillaan, joten ei ollut minkäänlaista läheltä piti -tilannetta. Pyöräilijän mentyä lähdin uudelleen liikkeelle, mutta jouduin taas jarruttamaan, koska saman kulman takaa tuli kyseisen pyöräilijän 5-6-vuotias lapsi hienosti itse pyöräillen. Väliä vanhemmalla ja lapsella siis ehkä 20-30 metriä.

Silloin kyllä mietin, että miten kukaan ikinä uskaltaa.

Oon parin nuoren lapsen äiti ja nyt oon alkanut bongailla samaa kaupungilla. Ei sitä lapsettomana kiinnittänyt näihin huomiota, mutta nykyään tekee pahaa nähdä. Omat on niin kiinnostuneita autoista ja busseista tms että ihan huolella saa kädestä pitää kiinni ettei mitään sattuisi. Ja samalla joku iskä porhaltaa ohi kolmen lapsen kanssa, joista nuorimmainen taapero seuraa monen metrin perästä. Jä nää vielä ylittävät katujakin katsomatta tuleeko se lapsi yhä mukana 😬

Ai muhun sattuu sydämestä joka kerta. Oon omalle miehelle sanonut että jos ikinä tekee noin meidän lasten kanssa niin sit se on hyvästi iskä.

Itsellä tuttava, kellä pieni lapsi karkaili vauhdilla. Äiti tietenkin otti kiinni, pussasi ja kutitti. Pari kertaa lapsi törmäsi parkkipaikalla autoon. Siis juuri noin päin. Auto ehti jarruttaa, lapsi ei. Äiti mulkoili kuskeja ja suureen ääneen kailotti, miten typerä kuski.

Suojatiet, pikkutiet, kaikki olivat täynnä useita läheltäpititilanteita.

Kerran sitten mukelo lähti marketin tuulikaapista. Äidillä syli täynnä tavaraa ja lapsi suoraan auton eteen. Ei käynyt ihan pahasti, mutta sen verran, että lapsi oppi.

Äiti ei. Seuraava tenava teki taas samaa.

Äiti vain sanoi aina saman "kun Hillevi-Untamo tykkää juosta".

Jospa hän tuntee lapsensa? Meillä lapset eivät koskaan ole säntäilleet mihinkään. Toki on lävelty aina vierekkäin ja käsikädessä, mutta esim. potkupyörällä he ovat pari vuotiaina olleet helposti sen 5 metriä edellä. Kaikki lapset eivät ole taulapäitä.

Kerran katselin rannalla kun lapsi meni veteen ja lapsen isä luki kirjaa eikä huomannut missä lapsi oli. lapsi juuri ja juuri räpiköi vedestä ylös. Ei osannut uida alkuukaan. Menin sanomaan sille isälle että tiedätkö missä lapses on. Se kauhuissaan  juoksi rannalle. Sanoin isälle että lapses ei osaa uida metriäkään.

Mäkin katoin kerran dösiksellä että miksi tommonen 2-3-vuotias tanttaroi yksinään, kelle se kuuluu?

Ihan nenän edestä vihelsi bussit, kävelytiellä kaikkea kevyttä liikennettä. Just kun ajattelin että puutun asiaan, yks venättä tai jukrainaa höpisevä äityli jolla oli vauva sylissä ja leikkikouluikäinen vierellä kääntyi ja nappasi tenavan. Se oli sen! Se ei siis ollut piitannut tippaakaan missä se pikkuinen hyppeli, ennen kuin niiden dösä tuli ja se keräsi pesueensa kokoon.

Näitä näkee paljon. Äiti maleksii ja tuijottaa kännykkää, pieni lapsi jossain kaukana takanapäin, voi vain toivoa, että lapsi ei eksy. Kerran ostarilla poika oli eksynyt vanhemmasta ja itki, vartija oli siinä hänen kanssaan ja rauhoitteli että etsitään yhdessä. Toisen kerran löysin itse parivuotiaan ison ostarin kaupassa ja sain vietyä äidilleen. Olivat jo kuuluttaneet kaupassa. Suomi on vielä suht turvallinen maa, mutta periaatteessa voi käydä miten tahansa.