En kehtaa vaihtaa kuulumisia exän kanssa, kun hän on saavuttanut kaikkea ja itse en mitään

Erottiin aikoinaan exän kanssa ja hyvissä väleissä. Oltiin jonkun aikaa kavereitakin ja nykyään erosta onkin jo yli 7 vuotta. Edelleen pidän häntä mukavana tyyppinä, ei hänessä ole mitään vikaa ja voitaisi ihan hyvin välillä vaihtaa pikaisesti kuulumiset vaikkapa ohi törmätessä.

Ongelmana on se, että häpeän vähän elämääni. Elämän tilanteeni on täysin sama, mitä erotessamekin oli. Olen edelleen samassa työpaikassa rividuunarina, samassa vuokrakämpässä (missä toki viihdyn, tämä on kiva ja halpa), ja en ole oikeastaan tehnyt elämässä mitään maata mullistavaa. En hankkinut eläimiä, puolisoa tai lapsia.

Kun vertaan häneen, hän on ostanut oikein upean talon, hienon auton, mennyt naimisiin ja saanut lapsia, hankkinut lemmikin ja töissäänkin ylentynyt esimiestasolle.

Sitten välillä hän somessa joskus jotain kyselee tms. Olisi kiva vaihtaa välillä pikaiset kuulumiset, mutten kehtaa.

Vaikka olen sisimmässäni tyytyväinen elämään ja ei mua haittaa, että elämä on samanlaista, koen olevani toisinaan vähän kummajainen tässä maailmassa, kun mahdollisuuksia olisi vaikka ja mihin jokaisella elämässä.

Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan? Ja mitä asialle tehdä? Miten työstää ajatusta, että on hyvä tällaisena ja ei tarvitse hävetä, jos kerran itse elämästään pitää ja on kuitenkin onnellinen. Sehän se on tärkeintä.