Mielialalääkityksen lopetus raskaana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopetin bentsodiatsepiinin, mikä ei ole mielialalääke, vähentämällä noin viikottain yhden neljäsosan annostuksesta. Lopulta vähensin puolet viimeisestä neljäsosasta ja sitten lopetin.

Bentsodiatsepiinit vaikuttavat yksinkertaisemmalla mekanismilla kuin mielialalääkkeet, joten lopetusoireet ja niiden kesto ovat paremmin ennakoitavissa.

Mielialalääke on kuitenkin myös hyvä lopettaa vähentämällä annostusta pieni osa kerrallaan. Elimistö ehtii tottumaan pienempään annokseen ennen seuraavaa annoksen pienentämistä.

Tarkoitus on se, ettei aiheuta elimistölle liian suurta muutosta mikä voi olla vaarallistakin.

Mikä mielialalääke on kyseessä? Mielialalääkkeitä on monenlaisia suurestikin eri vaikutusmekanismeilla.

Escitalopram ja bupropioni

Tuohon pitääkin lääkärin perehtyä tarkemmin, kun käytössä on kaksi erilaista mielialalääkettä.

En tiedä niiden yhteisvaikutuksesta. Korostuuko toisen vaikutus, jos lopettaa ensin toisen? Eli kumoaako toinen hieman toisen vaikutusta, esim. toinen väsyttää, toinen piristää.

Lopettaisin tästä syystä molempia samaan aikaan pienentäen hitaasti annosta. Lääkäri voi tosin päättää toisinkin. Jotta annosta voi pienentää hitaasti olisi se aloitettava jo ennen sitä kuudetta kuukautta raskautta.

Kestätkö mahdolliset lopetusoireet? Niihin on hyvä hankkia tukea jo etukäteen. Raskaana hormonitkin vaikuttaa olotilaan, mutta myös positiivisesti. Ja toisaalta raskaana motivaatio on hyvä.

Voisit vaikka ennakoida mahdollisia ikäviä oloja niin, että päätät etukäteen mitä teet, jos mielialasi muuttuu negatiivisesti. Voisit miettiä ihan arkipäivien selviytymistä siinä tapauksessa. Jos alkaa väsyttämään tai olet alakuloinen tai kiinnostus tehdä asioita laskee, niin voiko joku auttaa arkipäivien asioiden hoidossa. Mitä voisit itse tehdä parantaaksesi oloasi. Katsoa elokuvia, syödä lempiruokaa, nukkua pitkään, käydä hieronnassa, kutsua ystäviä kylään tueksi tai muuta?

Miten kestät mahdollisia fyysisiä oireita, unensaantivaikeuksia, sähköiskumaisia olotiloja päässä tai ihotuntemuksia tai muuta mitä mielialalääkkeiden lopettaminen joskus aiheuttaa.

Muistuta itseäsi, että lopettamisoireet kestävät vain tietyn ajan ja loppuvat sitten.

Kiitos. Olet oikeilla jäljillä ja sinulla on selvästi tietämystä asiasta. Olen tosi sinnikäs, vauvan takia kestän kyllä niitä sähköiskumaisia oireita yms. Sitä paitsi niitä oli vain alkuraskaudessa, kun puolitin annoksen. Enää niitä ei ole tullut, vaikka olenkin pikku hiljaa laskenut annosta. Lopetusoireita on tullut ja olen ollut itkuisempi, mutta kestän sen, kun tiedän, että syntymän jälkeen voin taas jatkaa lääkitystä. En halua ottaa pienintäkään riskiä siitä, että lääkityksellä olisi vaikutusta vauvan kehitykseen ja jopa koko elämään. Mieluummin kärsin itse sen muutaman kuukauden, se on sen arvoista. Itsetuhoisuutta ei sentään ole, eikä mitään sellaista käytöstä, mistä voisi olla haittaa vauvalle. Tämä vauva on tärkeintä elämässäni ja hänen hyvinvointinsa on kaikki kaikessa <3  

Teen itselleni mieluisia asioita, hellittelen koiraa, katson sarjoja, kuuntelen musiikkia, käyn kosmetologin hoidoissa, syön kasvispainotteisesti ja hemmottelen itseäni herkuilla, viikonloppuisin nukun paljon. Tukea ei kuitenkaan ole, koska minulla ei ole parisuhdetta, ystäviä tai ketään sukulaisia, jotka pitäisivät yhteyttä. Ja siitähän tämä masennukseni johtuukin eikä tätä yksinäisyyttä millään lääkityksellä korjata. 

Miten olet onnistunut raskautumaan, jos olet noin ulkopuolella sosiaalisesta elämästä?

Vaikka miehet eivät halua parisuhteeseen kanssani niin onnistuin kuitenkin yhdeltä saamaan sen spermalastin. Muuta siihen ei vaadittu :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopetin bentsodiatsepiinin, mikä ei ole mielialalääke, vähentämällä noin viikottain yhden neljäsosan annostuksesta. Lopulta vähensin puolet viimeisestä neljäsosasta ja sitten lopetin.

Bentsodiatsepiinit vaikuttavat yksinkertaisemmalla mekanismilla kuin mielialalääkkeet, joten lopetusoireet ja niiden kesto ovat paremmin ennakoitavissa.

Mielialalääke on kuitenkin myös hyvä lopettaa vähentämällä annostusta pieni osa kerrallaan. Elimistö ehtii tottumaan pienempään annokseen ennen seuraavaa annoksen pienentämistä.

Tarkoitus on se, ettei aiheuta elimistölle liian suurta muutosta mikä voi olla vaarallistakin.

Mikä mielialalääke on kyseessä? Mielialalääkkeitä on monenlaisia suurestikin eri vaikutusmekanismeilla.

Escitalopram ja bupropioni

Tuohon pitääkin lääkärin perehtyä tarkemmin, kun käytössä on kaksi erilaista mielialalääkettä.

En tiedä niiden yhteisvaikutuksesta. Korostuuko toisen vaikutus, jos lopettaa ensin toisen? Eli kumoaako toinen hieman toisen vaikutusta, esim. toinen väsyttää, toinen piristää.

Lopettaisin tästä syystä molempia samaan aikaan pienentäen hitaasti annosta. Lääkäri voi tosin päättää toisinkin. Jotta annosta voi pienentää hitaasti olisi se aloitettava jo ennen sitä kuudetta kuukautta raskautta.

Kestätkö mahdolliset lopetusoireet? Niihin on hyvä hankkia tukea jo etukäteen. Raskaana hormonitkin vaikuttaa olotilaan, mutta myös positiivisesti. Ja toisaalta raskaana motivaatio on hyvä.

Voisit vaikka ennakoida mahdollisia ikäviä oloja niin, että päätät etukäteen mitä teet, jos mielialasi muuttuu negatiivisesti. Voisit miettiä ihan arkipäivien selviytymistä siinä tapauksessa. Jos alkaa väsyttämään tai olet alakuloinen tai kiinnostus tehdä asioita laskee, niin voiko joku auttaa arkipäivien asioiden hoidossa. Mitä voisit itse tehdä parantaaksesi oloasi. Katsoa elokuvia, syödä lempiruokaa, nukkua pitkään, käydä hieronnassa, kutsua ystäviä kylään tueksi tai muuta?

Miten kestät mahdollisia fyysisiä oireita, unensaantivaikeuksia, sähköiskumaisia olotiloja päässä tai ihotuntemuksia tai muuta mitä mielialalääkkeiden lopettaminen joskus aiheuttaa.

Muistuta itseäsi, että lopettamisoireet kestävät vain tietyn ajan ja loppuvat sitten.

Kiitos. Olet oikeilla jäljillä ja sinulla on selvästi tietämystä asiasta. Olen tosi sinnikäs, vauvan takia kestän kyllä niitä sähköiskumaisia oireita yms. Sitä paitsi niitä oli vain alkuraskaudessa, kun puolitin annoksen. Enää niitä ei ole tullut, vaikka olenkin pikku hiljaa laskenut annosta. Lopetusoireita on tullut ja olen ollut itkuisempi, mutta kestän sen, kun tiedän, että syntymän jälkeen voin taas jatkaa lääkitystä. En halua ottaa pienintäkään riskiä siitä, että lääkityksellä olisi vaikutusta vauvan kehitykseen ja jopa koko elämään. Mieluummin kärsin itse sen muutaman kuukauden, se on sen arvoista. Itsetuhoisuutta ei sentään ole, eikä mitään sellaista käytöstä, mistä voisi olla haittaa vauvalle. Tämä vauva on tärkeintä elämässäni ja hänen hyvinvointinsa on kaikki kaikessa <3  

Teen itselleni mieluisia asioita, hellittelen koiraa, katson sarjoja, kuuntelen musiikkia, käyn kosmetologin hoidoissa, syön kasvispainotteisesti ja hemmottelen itseäni herkuilla, viikonloppuisin nukun paljon. Tukea ei kuitenkaan ole, koska minulla ei ole parisuhdetta, ystäviä tai ketään sukulaisia, jotka pitäisivät yhteyttä. Ja siitähän tämä masennukseni johtuukin eikä tätä yksinäisyyttä millään lääkityksellä korjata. 

Kuulostaa hyvältä, että teet asioita, mitkä parantaa omaa oloa ja selvästi tiedostat tilanteesi hyvin. Se on vahva pohja lopettamisen onnistumiselle. Saatat huomata jälkeenpäin, kun se on ohi, ettei se ollutkaan niin vaikeaa, kun sen kesti. Vaikeaa se voi silti olla niinä huonoimpina päivinä ja hetkinä. Aina on kuitenkin yhden päivän lähempänä tavoitetta.

Olisi hyvä kyllä olla edes joku, jolle voisit kertoa omasta olosta etenkin jos mieliala laskee lopettamisen aikana. Lääkärin lisäksi joku. Psykiatrinen sairaanhoitaja ehkä. Tai jostain vapaaehtoistoiminnasta voisi löytyä ihminen, jolle voi kertoa tuosta projektista ja omasta olosta. Siinäkin vaan syntyy luottamus toiseen jos syntyy, mutta se nyt tuli mieleen. Tai jos ei halua puhua tuntemattomille, niin suunnitelma kuitenkin sitä varten mitä tekee, jos oireet pahenevat, ei saa nukuttua, ahdistaa tai muuta. Sinnikkyydelläkin voi pärjätä. Ja jos on eläin vierellä halattavana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ajettu lääkitystä alas vaan lääkäri suorastaan painosti jatkamaan lääkitystä loppuun asti :(

Voit silti kieltäytyä.

Oon ihan helvetin kiitollinen itselleni, ette aloittanut mitään lääkitystä raskaanaollessa. Lääkärikin ymmärsi mua vaikka psykologit oli sitä mieltä että syö syö syö, älä lue netistä mitään keskustelupalstoja, siellä ne ei tiedä mistään mitään.  Mutta sitten jos kysyt heiltä lisätietoja miten nuo aineet vaikuttavat mihinkin niin tietävätkö? No eivät.

Lopetin seinään kaikki mielialalääkkeet kahdesti, heti kun raskaudet selvisivät n. 3-6 rv. Ensimmäisen lapsen kohdalla lääkitys oli vahvempi ja siihen kuului rauhoittavia. Tällä lapsella on ongelmia.

Vanha ketju, mutta avaanpa silti omat kokemukset.

Kun tein positiivisen raskaustestin, söin vielä 30mg SSRI-lääkettä. Neuvolassa sanottiin sekä hoitajan että lääkärin toimesta useampaankin kertaan, että on ok raskaana sitä syödä. Mutta aloin vähentää päivittäistä annosta vähitellen ja noin kolme kuukautta positiivisen raskaustestin jälkeen olin ilman mielialalääkitystä yli 10 vuoteen! Mulla ei tullut fyysisiä vieroitusoireita, mutta mieleni meni raskausajan ihan hurjaa vuoristorataa. Sitä ei nyt vaan tiedä, oliko kyseessä lääkkeen vieroitusoireet vai raskaushormonit. Ehkä kummatkin yhdessä. Synnytyksen jälkeen ei mennyt mielen kanssa yhtään paremmin. Kävin myös osteopaatilla pari kk synnytyksen jälkeen yhteensä kolme kertaa ja niiden jälkeen mulla oli tosi vahvat ahdistuskohtaukset. Mulla on ollut hermosto stressitilassa piiiitkään. Mulla on ikäänkuin "puhdistunut" olo, kun on ollut ilman SSRI-lääkettä. Nyt rakas terve vauvani on 8kk ja tuntuu, että mieleni alkaa olla tasapainoisempi. Olen kyllä ollut aikamoinen hormonihirviö, miehelläni on ollut kestämistä. Ruokavaliolla on ollut älyttömän iso merkitys jaksamiseeni; paljon kasviksia sekä hedelmiä. En ole lääkevastainen, mutta en kyllä halua palata enää SSRI-lääkkeeseen. Matkani mieleni kanssa on ollut pitkä ja raskas ja jatkuu edelleen, mutta parempaan päin koko ajan!

Suosittelen Jenny Rostainin kirjaa "Irti masennuslääkkeistä". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluatte avuttoman pienokaisen, kun oma olo on huono ettekä jaksa huolehtia edes itsestänne?

 

Siksi, että masennukseni aiheuttaa elämän tarkoituksen puute, kun ei ole lainkaan rakkautta ja läheisiä elämässä. Kun on lapsi, niin olen edes jollekin tärkeä ja merkityksellinen.

Aikamoinen taakka pienelle lapselle 

se masennuslääke olisi pitönyt lopettaa jo silooin kun on jättänyt ehkäisyn pois.

No jos tulee vahingossa raskaaksi, niin siinä vähän vaikea ennakoida