Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?

Kaksi lasta, toinen eskariin ja toinen päiväkotiin. Teen lyhennettyä ja osittain etänä. Mies on yrittäjä. Meillä kaiken A ja o on hyvä suunnittelu. Vanhempi lapsi harrastaa kahta harrastusta viikottain. Suunnittelen viikot etukäteen, kuka menee minnekin ja mihin aikaan. Monesti pyykinpesukone pyörii, kun siivoan ja laitan ruokaa. Ruokaa teen kerralla 2-3 päiväksi. Sesongin mukaan pilkon vihanneksia ja hedelmiä ison satsin rasioihin. Jos haluan lenkille, monesti toinen ajaa pyörällä ja toinen rattaissa. Lisäksi otin etäjoogatunteja, joita yritän tehdä kerran viikossa sopivana päivänä. Onhan tämä melkoista meininkiä ja varsinkin suunnittelua etukäteen. Jollain "sairaalla " tavalla nautin tästä. On myös päiviä, että touhuan lasten kanssa ulkona ja tutkitaan luontoa tms., ja totean, että ehtiihän sitä siivota huomennakin. Ja kyllä, välillä on kiva hakea take away-ruoka. Pitää muistaa myös olla armollinen itselleen.

Mistä on mieleesi juolahtanut, että koko elämä pitäisi jotain nautintoa olla, ilman työtä ja vaivaa?

Tämä on tätä täsmälleen siihen saakka, kun sinä hyväksyt asemasi yksinhuoltajana. Itse asiassa elämäsi voisi olla helpompaa, kun huoltaisit vain lasta.

Toisen, kolmannen ja useamman lapsen kanssa ei pysty mitenkään suorittamaan niin paljon. Se on vaan yksinkertaisesti mahdotonta olla niin täydellisesti sidoksissa yhteen lapseen kuin se on ainoan kanssa.

No eihän siinä ole vaihtoehtoja, kun on elämänsä ryssinyt! 😆

Jos ei edes ekasta lapsesta tajua, että persiilleen meni.

Itsekkäimmät tekee kakaroita sarjatuotantona ja vanhimmat joutuu auttamaan pienempien kanssa, mut mitä sä vähälahjaisena muuta teet kuin lisäännyt.

Vierailija kirjoitti:

Mies etsii uutta työtä, jossa olisi liukuva työaika. Nyt ei ole, joten jos hän veisi lapsen päiväkotiin, olisi hoitopäivän pituus paljon pidempi. Jos hakisi, ei ehtisi hakea ennen kuin päiväkoti menee kiinni. Hänellä on muutama vapaapäivä onneksi noiden pitkien päivien korvaukseksi, silloin lapsi tietysti kotona myös. Päiväkoti on hyvin lähellä kotiamme, on siis hieman suuri kynnys alkaa etsiä uutta kotia ja hoitopaikkaa. Tämä koti on myös tosi edullinen (ja muutenkin ihana) mutta meillä on haku myös muualle käynnissä kodinkin suhteen. Työn aloitin juuri, ja Helsingissä tuntuu miltei joka paikkaa kestävän julkisilla (1-2 vaihtoa) noin 45 minuuttia. Yritän saada tuonnempana tehtyä enemmän etänä jos vain mahdollista.

En oikein tykkää noista eineksistä terveydellisistä syistä (miehellä korkea kolesteroli jne) mutta välillä on vaan pakko heittää lihapullat kehiin. Jotenkin vaan tuntuu, että terveellinen ruoka auttaisi jaksamaan paremmin mutta tässä noidankehässä ei vaan aina jaksa tehdä sitä terveellistä ruokaa.

On toki oma valinta hankkia lapsi, siitä nyt ei varmaan ole epäilystäkään? Kysyinkin, miten muut ihmiset selviävät ruuhkavuosista.

Miehellä on korkea kolesteroli vaikka pysytte valmisruoasta erossa, niin olisikohan järkevämpää hoitaa se nyt ihan ensimmäisenä kuntoon ennen kuin jäät yksinhuoltajaksi? Ei se siitä laske vaikka kuinka kauan olet syömättä valmisruokaa. Ei kyllä nousekaan, kun hommaat järkevää valmisruokaa.

Vierailija kirjoitti:

No minulla ei ole yhtään lasta ja olen aivan poikki. Uupunut. Tähän työhön. En jaksa vaan nykyajan työelämää. En vaan jaksa vaikka haluaisin. Elämäni on ihan kamalaa suorittamista. En jaksa atöiden jälkeen tehdä yhtään mitään tai nähdä yhtään ketään ;(

Oletko normaalipainoinen? Nukutko riittävästi ja hyvin? Liikutko säännöllisesti ja syötkö ravitsevaa ruokaa riittävästi? Onko perussairaudet hyvässä hoitotasapainossa/onko terveydentila tutkittu?

Tuonkaltainen väsymys ei kuulosta normaalilta, ja sille voi parhaimmassa tapauksessa tehdä jotain. Kaikkea hyvää.

Ymmärrän väsymyksesi, Ap. Me elimme samankaltaista tilannetta vielä vuosi sitten kolmihenkisen perheemme kanssa. Lapsi täytti juuri neljä vuotta.

Lapsen sairastelu usein helpottaa ajan kanssa, kunhan hän tottuu päiväkotiin ja saa ns. pahimmat sairastettua pois alta. Kun meidän lapsemme aloitti päivähoidon, ensimmäinen syksy oli yhtä hel*ettiä monessakin mielessä. Oltiin kaikki vuorotellen kipeinä ja hädin tuskin nähtiin toisiamme, kun vanhemmat opiskeli pitkää päivää ja seitsemän jälkeen piti jo aloittaa iltatoimet, että ehtii taas aamulla seitsemältä ylös.

(Nyt asiat ovat helpottaneet paljonkin, sillä sekä minä että mieheni olemme valmistuneet ammatteihin. Mieheni työpaikka on lapsen hoitopaikan lähellä, ja hän hoitaa viemiset ja hakemiset. Itse teen etätöitä, joten samalla pystyn hoitamaan pieniä arjen askareita, kuten pyykkäämistä ja ruoan esivalmistelua.)

En osaa sanoa juuta enkä jaata toiveeseen toisesta lapsesta, mutta tässä on muutama vinkki, jotka itse havaitsin toimiviksi kaoottisemman arjen keskellä:

Vaatteet:

- järjestin sekä oman että lapsen vaatekaapit niin, että kaikki vaatekappaleet kutakuinkin sopivat toisiinsa ja sieltä oli helppo vetää aamulla jotakin päälle niin, että se vielä näytti suhteellisen järkevältä

- lapsen ulkovaatteissa kiinnitin huomiota siihen, että ne sai mahdollisimman helposti ja nopeasti päälle ja pois, esim. kurahaalarin totesin todella hyväksi erillisten kurahousujen ja sadetakin yhdistelmän sijaan

- pyykkiä pestiin iso satsi vain kerran viikossa

- pidin pitkää, värjäämätöntä tukkaa, jota ei tarvinnut aamuisin laittaa, harjata vain

- kestovärjäsin ripset ja kulmat enkä sen lisäksi juuri meikannut

- kaikki ylimääräiset vaatteet meni heti kiertoon

Koti:

- karsimme tavaran määrää aika rajusti, niin siivoaminen oli helpompaa

- hölläsimme nutturaa siivouksen kanssa myös aika tavalla, kerran viikossa viikonloppuna pidimme jonkin siivouspäivän kaltaisen

Ruoka:

- kävimme kerran viikossa kaupassa, ja ostimme sieltä aina samat perustarpeet, joista sai laitettua monenlaista ruokaa

- suosimme pastoja ja valmiita tomaattikastikkeita, uuniruokia ja puolivalmiita eineksiä kuten kiusauksia; kun ruokaa kerran teki, sitä syötiin yleensä kaksi päivää putkeen

- vihanneksista ja hedelmistä valikoituivat yleensä sellaiset, joita oli helppo syödä sellaisenaan: kirsikkatomaatit, kurkku, paprika, porkkana, selleri, marjat, banaani, mandariinit, omenat

- pakastevihannekset pelastivat myös paljon, herneet tai parsakaalit höyrytti ruoan kylkeen parissa minuutissa

Aika:

- nukuimme miehen kanssa jonkin aikaa eri huoneissa, kun hänellä oli uniongelmia, mikä onneksi toimi

- viikonloppuna toinen päivä oli varattu vain yhdessäololle, toisena päivänä, yleensä sunnuntaina, sitten siivottiin ja pestiin pyykkiä ja pilkottiin vihanneksia alkuviikon ruokiin ym.

- otin lapsen mukaan askareisiin aina kun mahdollista, tai edes leikkimään keittiöön siksi aikaa, kun tein ruokaa; samalla voi jutella ja nauttia läheisyydestä edes vähän

- sosiaalinen elämä oli hetken aikaa aika minimissä ja kavereita tuli nähtyä lähinnä pidemmillä lomilla, mutta tämäkin on onneksi nyt hieman helpottanut

Tsemppiä, Ap! <3

Yhden lapsen kanssa hankalaa, useammasta on seuraa toisilleen.

Aloin tehdä täyttä työaikaa vasta kun kuopus täytti 4v. Sitä ennen lyhennetty työaika. Työpaikka lähellä, matkaan menee 20min. Lasten hoitopaikka lähellä kotia. Mä ja mies tehtiin siten, että toinen vei ja toinen haki lapset, joten hoitopäivät lapsilla olivat max.7h mittaisia. Ei isoa taloa, jossa kauheesti hommaa.

Työmatkat ap:lla älyttömät ja syö jaksamista ja vie kallisarvoista aikaa perheeltä.

Voi kuulkaas! Olkaa kiitollisia että olette terveitä!! Minä olen m36 ja raskas sairaus päälle. Töissä on pakko käydä, jopa kahdessa työssä samanaikaisesti (!), koska sairaspäivärahalla ei opiskeluista valmistumaton yksinasuva tässä maassa elä. Sairauslomaakin olen hakenut, mutta koska sairaus ei ole henkeä uhkaava, olen lääkärien näkökulmasta 'terve'. Samapa tuo, koska ensimmäinen sairauslomapäivä on palkaton. Lapsen jos hankkisin tuohon soppaan, hyvät uutiset kai on, että sosiaalituki hakisi sen pois alta aikayksikön, joten se niistä lapsihaaveista.

Itse yhden lapsen opiskelevana yh-äitinä käytän surutta eineksiä sekä nipistän kodin siisteydestä ja ulkonäköön liittyvistä seikoista (toki sekä minä että lapsi olemme siistejä ja puhtaita). Viikonloppuisin, kun lapsi herää ennen seitsemää, laitan aamupiirretyt hänelle tunniksi pyörimään niin saan itse nukkua edes vähän pidempään.

Jokapäiväinen päiväkotirumba on uuvuttavaa, varsinkin kun sinne pitäisi muistaa koko ajan jotain pientä: milloin on lelupäivä, milloin eväsretki, milloin askartelussa tarvitaan vanhaa sukkaa tai sadonkorjuujuhliin pitäisi olla omenoita. Ihanaa, kun tuollaisia järjestetään, mutta tuntuu siltä, että olen aina ainoa, jonka lapselta puuttuvat satokauden kasvikset ja prinsessapäivien tiarat. Hommasin seinäkalenterin, minne olen yrittänyt muistaa merkata näitä aina kerran viikossa ja se on auttanut edes vähän.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen tottuu, mulla oli niin rankka se kolmen pienen kanssa putkeen hoitaminen et paluu töihin ja vaihtelun saaminen rentoutti koko elämää ihan huomattavasti.

Mulla oli myös se et kun kolmen pikkulapsen kanssa (sain kaksoset 2. raskaudessa, ajatus oli hankkia 2 lasta siis) oli kotona, piti jo muutenkin tehdä arjesta sellasta että se on mahdollisimman vaivatonta. Ruuanlaitto ja muu pohjautuen piolivalmisteisiin tai eineksiin, kaiken turhan karsiminen elämästä, unen priorisointi, vanhempien vuorottelu treeneihin menossa (että jaksaa) ja mm. siivouksen täydellinen suurpiirteistäminen.

Ylipäätään olla armollinen itselle, ei tarvitse suorittaa ja tarjota viikonloppusin mitään kovin kummosta. Vaikka vuorotellen ulkoilee lapsen kanssa ja toinen saa levätä, tilataan pizzat ruuaksi ja katotaan kivaa leffaa saunan jälkeen sohvalla.

Tajusin jotenki sillon olla vaatimatta itseltä yhtään mitään extraa ja tunsin ylpeyttä että selvisin siitä ihan hyvin.

Itellä siis avain kaikesta suorittamisesta luopuminen ja ns minimiin keskittyminen. Nyt kun lapset isoja (yläkoulu/lukio) niin elämä NIIN rentoa ja kivaa kun kaikki tuo päiväkotirumba ja leikkipuistoissa notkuminen ohi. Tehdään toki kivoja juttuja (ja harrastetaan) yhdessä mutta heillä tosi paljon omia menoja ja kaverijuttuja. Ei tuo kestä tosiaan kun rajallisen ajan ja sitten jo haikeena muistelet kun lapsi oli pieni!

Elämä on hirveän paljon helpompaa jo nyt, kun nuorempi lapsi on 5v ja vanhempi koulussa! Nuorempikin pukee jo aamuisin itse ja pyöräilee reippaasti päiväkotiin (n. 1km matkaa), isompi lähtee kouluun omia aikojaan. Illalla lapsia ei tartte koko ajan vahtia ja hoitaa, vaan touhuilevat omiaan sillä välin kun itse tekee ruuat ym. kotihommat. Koululainen jopa välillä auttaa. No, toki tähän on tullut nyt mukaan myös harrastuskuskauksia ja läksyjen ja soittoharjoitusten valvomista, mutta kokonaisuutena on kyllä paljon helpompaa kuin vaikka 3v sitten kahden päiväkotilaisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Auto meillä on mutta mistä saa autopaikan keskustasta tai liepeiltä? Ei mistään. Yritys on ollut kova.

Kommentoinkin tuohon muuttoasiaan. Meillä on edullinen koti tällä hetkellä, jos muuttaisimme joutuisimme ottamaan kalliimman. Ja kun ottaa huomioon, että teen vajaalla palkalla töitä jo nyt, niin olisi hieman tylsää maksaa pari sataa enemmän asumisesta sijainnin takia. Se helpottaisi kuitenkin vain ehkä 20 minuuttia päivässä. Keskustasta meillä ei ole varaa osaa kotia.

En ymmärtänyt tuota siivousjuttua, että pitäisi hankkia sellainen työ jossa voi osan viikosta olla omaehtoisella lyhennetyllä kuin hoitovapaalla. En ole siivooja, en sellaiseksi varmaan pääsisikään ja teen tällä hetkellä aivan erilaista työtä.

Ota lyhennetty työaika hoitovapaan sijaan ja lyhennä työaika sellaseksi etta saat palkkaa yhtä paljon kuin hoitotuki hoitovapaalla olisi.

Vierailija kirjoitti:

Oletan, että työt olisivat Helsingin keskustassa ja asutte kauempana.

a) Löytyisikö työpaikka muualta, kuin Helsingin keskustasta? Toki riippuu alasta, mutta pk-seudulla on työpaikkoja myös muualla kuin ydinkeskustassa. Kannattaa miettiä, onko sen arvoista, että joutuu matkustamaan noin pitkää työmatkaa, jos työpaikkoja olisi muuallakin.

b) Jos työpaikka on Helsingin keskustassa, niin muuttakaa esim. metron varrelle. Ei aina ole kalliimpi ratkaisu. Espoostakin hurauttaa n. 20 minuutissa Helsinkiin. Kirkkonummelta kulkee lähijuna Helsinkiin alle puolessa tunnissa.

Metro ja juna ei ole noin nopea, koska ensin pitää matkustaa sinne asemalle.. Aseman vieressä olevat asunnot taas on kalliita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset sai hoidosta hakiessa välipalan autossa. Iltaruoka oli sitten seiskalta.

Näin ei tarvinnut kaikkea hosua siinä kotiin tullessa, vaan ottaa rennommin.

Siis kuka tuon välipalan teki? Hirveä sotku tulee.

Automatkalla päikkypäivän jälkeen saattaa nukahtaa jos pitkä matka. Ja sitten sitä virtaa riittääkin kivasti aina 22- 23 saakka.

Sivusta-

Omgd kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset sai hoidosta hakiessa välipalan autossa. Iltaruoka oli sitten seiskalta.

Näin ei tarvinnut kaikkea hosua siinä kotiin tullessa, vaan ottaa rennommin.

Siis kuka tuon välipalan teki? Hirveä sotku tulee.

Automatkalla päikkypäivän jälkeen saattaa nukahtaa jos pitkä matka. Ja sitten sitä virtaa riittääkin kivasti aina 22- 23 saakka.

Sivusta-

Eikä tullut.

Eikä ne lapset nukahtaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä saa mitä tilaa. Mitä luulit lapsiperhe-elämän olevan, hattaraa, pelkkää pyyteetöntä rakkautta ja sateenkaaria vai? (Okei, näinhän sitä naisille usein markkinoidaan.)

Olen neljän äiti ja todellakin olen saanut sen tilaamani. Paljon pyyteetöntä rakkautta, seikkailua, iloista nuorekkuutta, uusia näkökulmia jne. Toki ongelmien ratkaisukykyä lisää, joustavuutta, organisaatiotaitoa. Olen nelikymppinen, jos olisin lapseton, tuijottaisinko vanhenevaa napaani päivät pitkät? Nyt saan oikein luvan kanssa tehdä lumienkeleitä, lasketella pulkkamäessä, peuhata koko köörin kanssa punkassa, lallatella. Minulle äitiys on kuin tehty.

Hmm, yllätyin tästä ajatuksesta, että lasten kautta saa "luvan" olla lapsenomainen ja hassutella juttuja... Koen, että vanhemmuus toisi muutoksena ennen kaikkea vakavuutta, vastuunottoa sekä intensiivisyyttä, kun taas lapsenomaista hassuttelua on jo ihan riittävästi nykyelämässäni. Ei lapsenomainen puoleni ole missään piilossa odottamassa valloilleen pääsyä, vilpittömästi en kadehdi pulkalla laskemista.

Ja jos on syvällinen ihminen, niin kyllä siitä oman navan tuijotuksesta on päässyt jo ajat sitten aikuisena lapsettomana. Napaansa tuijottava luonne tekee sitä myös äitinä, omien lastensa kautta, muusta maailmasta viis. Näkyy esim. kulutustottumuksissa perheissä, monet tosi epäeettisiä, monia kiinnostaa vaan ja ainoastaan saada ne omien lasten tarpeet ja mielihalut täytettyä. Ei se vanhemmuus aina ole niin mahdottoman jaloa, toki heitäkin paljon löytyy ja kaikki kunnia heille.

Olipas ihmeellinen tylytys. Jos lapseton ei ymmärrä minkälainen vetovastuu on neljässä lapsessa, tai jopa kuvittelee rivien välistä luettuna, noita asioita...

Mä vastaan muut? Nyt puuttuu näkemystä ja kypsyyttä.

Einekset kehiin! Ei kaikkea tarvitse tehdä itse.Laske rimaa, se helpottaa.

Tiedän, että yleensä pitäisi olla hiljaa - sanot miten vain, aina on jonkun mielestä väärin.

Asun Hki. Tein kaksi lasta itsellisesti pitkän parisuhteen (johon en lapsia halunnut, vaikka kivaa oli) ja pohdinnan jälkeen (n. 8 vuotta).

Synnytykset sujuivat helposti. Vauva-ajat olivat ihania. Paluu kokopäivätöihin, päiväkotiin ja eskariin sujuivat esikoisen kohdalla paljon sairastellen ja oli vaikea sovittaa työn vaatimuksia ja sairastelua yhteen. Samaan aikaan osa turvaverkoistani meni "rikki" (kummin mielenterveyshaaste,omien vanhempien sairastuminen vakavasti..).

Olen kuitenkin jokapäiväisesti onnellinen ja iloinen valinnoistani - ja lapsistani, joiden kanssa arki on kivaa ja iloista. Mukavaa.

Olen monesti miettinyt, mikä tekee minun mielestäni 24/7/365 yksin töitä ja lapsiperhearkea pyörittävänä elämisestä ihanaa.

Älä välitä muiden märinästä. Muista ajatella jokaisesta asiasta hyvä puoli. Myös vaikeista. Esim. lapsen ranne oli murtunut PK:ssa - onneksi selvisimme vain ranteellla, onneksi ei vaatinut leikkaushoitoa, onneksi ei mennyt kasvulevy jne. Eli positiivinen asenne auttaa kaikessa. Mutta älä sano ääneen, jotkut tuntuu ärsyyntyvän helposta ja iloisesta elämästäni. Olen myös päättänyt, että en hauku toisten tekemisiä tai kasvatusta tms.

Yksinkertaiset asiat, jotka auttavat: uni, suunnittelu, asuminen, työ, koulu, PK lähellä.

Itse en odottaisi lapsen hankkimista. Täydellistä aikaa ei ole.