Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Tää on just tätä, että halutaan niitä lapsia, sitten ei ymmärretä että se että on lapsia, tarkoittaa sitä että eletään lapsiperhe-elämää eli juuri sitä mitä Ap kuvasi. Eli saadaan just se mitä haluttiin ja sitten se ei kelpaakaan. Älkää ihmiset hankkiko lapsia jos ette yhtään ymmärrä mitä se käytännössä tarkoittaa.
Tämä! Juuri tämän takia älykkäimmät naiset eivät lisäänny.
Okei, mutta entä jos lapset tekee onnelliseksi, työmäärästä huolmatta? Enpä tiedä, milloin olen ollut onnellisempi kuin vauvan kanssa höpötellessä ja pienen lapsen poski omalla poskella. Mutta selitä tätä nyt sitten velalle... Se on sama kuin yrittäisi kertoa aseksuaalille, että p**neminen on ihanaa. Aseksuaali miettii vain, että likaista, vaivalloista ja hikistä hommaa.
Kun kumpikaan ei nyt ymmärrä toista. Aseksuaalia ei vaan kiinnosta se seksi lainkaan, ei sen takia että se on jonkinlaista vaan ei ole seksuaalista halua. Sama pätee lasten hankintaan, ei ole halua hankkia lasta, eri syistä johtuen. Ja taas niillä joilla on halua niin sitten hankitaan ja harrastetaan sitä seksiä. Sama koskee harrastuksia ja muita mielenkiinnon kohteita, joku tykkää metsästyksestä ja joku toinen neulomisesta, joku lukee jännäreitä ja joku taas kioskikirjallisuutta. Veloillakin on varmasti eri syitä olla lapseton, esim. omat sairaudet, huono lapsuus, ym. Ja joku on vela kun ei vaan halua sitä lasta. Se että sinä koet onnea lapsistasi tai ihanuutta seksistä ei tarkoita, että joku toinen kokisi samoin. Hyvä että lapset tekevät sinut onnelliseksi, mutta kykyä empatiaan sulta ei kyllä löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta on helpompi kuin yksi.
Ei minun mielestäni. Yksi lapsi meni vielä jotenkin, mutta kaksi lasta teki meistä todellisen ruuhkavuosilapsiperheen. Sitten mentiin ihan hedelmäsose-rattaat-vaippatarjous-korvatulehdus-päiväkoti-univelka-elämää muutamat vuodet ihan sumussa.
Se helpottaa kun lapset kasvavat, vai tottuuko siihen vain. Varmaan sekä että. Lopulta se tuntuu eniten normaalilta elämältä, ja kaikki muu oudolta.
Kysyit miten muut selvisivät. Kotiäitinä. Tosin ekan ollessa vähän alle 2-vuotias meillä oli jo kaksi lasta. Lähdin töihin vasta kun nuorin neljästä oli jo koulusssa. Tiesin etten jaksaisi muulla tavoin ja halusin olla omien lasteni kanssa.
Tämmöisiä arjen kuvauksia lukiessa mua oikeasti säälittää Etelä-Suomeen sullotut uraohjukset, jotka tekevät omasta elämästään lähes mahdotonta, kun asumiskustannukset ovat aivan järkyttävät ja työmatkat kohtuuttomat. Paras vinkki arkea helpottamaan on muutto kauas pois pk-seudulta.
Onhan pitkien työpäivien ja lasten päivähoidon ym. kanssa toki rankkaa, mutta kuulostaa minusta jotenkin ylimääräisen rankalta. Miksi käyttää sunnuntaita tai viikonloppua tulevien ruokien laittoon? Laita ruoat arkena ja tilatkaa viikonloppuna vaikka noutoruokaa, jos kukkaro kestää, niin ei tarvitse viikonloppuna laittaa ruokaa ollenkaan. Arkena voi laittaa ruokaa vaikka maanantaina ison satsin muutamaksi päiväksi ja keskiviikkona lopuille päiville. Monet arkiruoat ovat nopeita valmistaa tai valmistuvat melkein itsestään, kuten keitot ja laatikkoruoat, ei tarvitse seistä missään hellan ääressä vahtimassa. Miksi laittaa kolmehenkisen perheen vaatteet koko viikkoa varten valmiiksi. Eikö riitä, että illalla katsoo seuraavan päivän kamppeet aamua varten. Jos työmatkaa kulkee julkisilla, niin siinä voi vaikka maksaa laskut tai kuunnella musiikkia, ja hoitaa vaikka ruokatilaukset, niin ei mene aikaa kaupassakaan. Kannattaa keksiä tällaisia arkea helpottavia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Mitä luulit lapsiperhe-elämän olevan, hattaraa, pelkkää pyyteetöntä rakkautta ja sateenkaaria vai? (Okei, näinhän sitä naisille usein markkinoidaan.)
Olen neljän äiti ja todellakin olen saanut sen tilaamani. Paljon pyyteetöntä rakkautta, seikkailua, iloista nuorekkuutta, uusia näkökulmia jne. Toki ongelmien ratkaisukykyä lisää, joustavuutta, organisaatiotaitoa. Olen nelikymppinen, jos olisin lapseton, tuijottaisinko vanhenevaa napaani päivät pitkät? Nyt saan oikein luvan kanssa tehdä lumienkeleitä, lasketella pulkkamäessä, peuhata koko köörin kanssa punkassa, lallatella. Minulle äitiys on kuin tehty.
Hmm, yllätyin tästä ajatuksesta, että lasten kautta saa "luvan" olla lapsenomainen ja hassutella juttuja... Koen, että vanhemmuus toisi muutoksena ennen kaikkea vakavuutta, vastuunottoa sekä intensiivisyyttä, kun taas lapsenomaista hassuttelua on jo ihan riittävästi nykyelämässäni. Ei lapsenomainen puoleni ole missään piilossa odottamassa valloilleen pääsyä, vilpittömästi en kadehdi pulkalla laskemista.
Ja jos on syvällinen ihminen, niin kyllä siitä oman navan tuijotuksesta on päässyt jo ajat sitten aikuisena lapsettomana. Napaansa tuijottava luonne tekee sitä myös äitinä, omien lastensa kautta, muusta maailmasta viis. Näkyy esim. kulutustottumuksissa perheissä, monet tosi epäeettisiä, monia kiinnostaa vaan ja ainoastaan saada ne omien lasten tarpeet ja mielihalut täytettyä. Ei se vanhemmuus aina ole niin mahdottoman jaloa, toki heitäkin paljon löytyy ja kaikki kunnia heille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi ylimääräinen huone, ottaisin au-parin. Toki monilla ei ole.
Ihmettelen, ettei suomalaiset käytä enemmän sitä mahdollisuutta. Taskurahalla saisi kotiin asumaan henkilön; lapsia ei tarvitse aamulla herättää, koti on kunnossa ja ruoka valmiina kun tulee töistä. Mutta ehkä se ei jotenkin sovi suomalaiselle luonteenpiirteelle kun halutaan olla omissa oloissa.
t. au-pairina Skotlannissa viime vuosituhannella
Meillä oli au-pair viime vuosituhannella kun lapset oli pieniä, ja se oli tosi hyvä systeemi. Etenkin se oli hyvä, että ei tarvinnut herättää aamulla lapsia. Aamut olivat usein hiljaisia kun lähdin aikaisin töihin. Iltapäivällä ehti keskittyä lasten kanssa olemiseen, koska au-pair oli päivän aikana tehnyt myös kotitöitä.
Nykyään au-paireja ei enää ole niin helppo pitää, koska myös au-pairin taskuraha ja asunto-etu katsotaan palkaksi ja luontaiseduksi ja niistä pitää maksaa verot ja sotu-maksut. Lisäksi au-pairille pitää maksaa lomat kuten työssä olevalle. Tulee siis huomattavasti kalliimmaksi kuin aikaisemmin.
Omien lasteni jaksamista olen seurannut, ja tosi tiukkaa on nykyään nuorilla perheillä.
En voi ymmärtää, miksi Suomessa ei poliittisesti voida tukea tätä au pair-systeemiä. Se helpottaisi niin paljon monien perheiden tilannetta.
Maassa, jossa asumme, au pairille maksetaan taskuraha (280€) ja vakuutus (9€). Ylläpidosta saa hyvitystä verotuksessa ja tämän taskurahan ym. kulut voi vähentää myös verotuksessa, kuten tarhamaksutkin. (Ennenkuin joku kysyy, miksi tarha JA au pair, niin lyhyt tarhapäivä ihan siksi, että lapset oppivat vähän sosiaalisia taitoja)
Vaikuttaa, että perheet ja etenkin äidit halutaan ajaa uupumukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Mitä luulit lapsiperhe-elämän olevan, hattaraa, pelkkää pyyteetöntä rakkautta ja sateenkaaria vai? (Okei, näinhän sitä naisille usein markkinoidaan.)
Olen neljän äiti ja todellakin olen saanut sen tilaamani. Paljon pyyteetöntä rakkautta, seikkailua, iloista nuorekkuutta, uusia näkökulmia jne. Toki ongelmien ratkaisukykyä lisää, joustavuutta, organisaatiotaitoa. Olen nelikymppinen, jos olisin lapseton, tuijottaisinko vanhenevaa napaani päivät pitkät? Nyt saan oikein luvan kanssa tehdä lumienkeleitä, lasketella pulkkamäessä, peuhata koko köörin kanssa punkassa, lallatella. Minulle äitiys on kuin tehty.
Ihanaa, että olet löytänyt sisäisen lapsesi! Jotkut tarvitsevat siihen lasten apua, kun ei muuten "kehtaa" ja "mitä ne muutkin sanoo" jos tekee lumienkeleitä, keinuu tmv.
Itse olen lapseton 40-vuotias ja tosiaankin teen lumienkeleitä, lasken pulkkamäkeä ja teen ihan mitä huvittaa, jos siitä tulee hyvä mieli. Minuun ei tehonnut ryhmäpaine ja "mitä ne muut nyt??" hätäily 13-vuotiaana niin ei tehoa aikuisenakaan. Vaatii kyllä sen, että on valmis ottamaan sekoboltsin leiman otsaansa mutta hei, kaikki tällaiset säännöt on ihmisten omaa keksintöä, ei mitään luonnon lakeja. Niitä vastaan voi ja saa taistella - lapsien kanssa tai ilman :)
Toivottavasti annat lastesi pitää yllä sisäistä lastaan (kanssasi tai ilman) mahdollisimman pitkään, mielellään koko elämän. Aikuisten elämä on niin hektistä ja vaativaa, että jos onnistuu säilyttämään yhteyden sisäiseen lapseensa, elämä on edes hitusen helpompaa.
(Ja ennen kuin joku tulee kitisemään, että "No sulla on ollut tosi helppo elämä, kyllähän sittne jaksaa leikkiä!" niin p4sk4n v1tut on ollut.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Olen sen verran viettänyt lapsivapaita viikonloppuja miehen kanssa kahdestaan, että tiedän kyllä, mitä tarkoittaa kodin siistinä pitäminen lasten kanssa ja ilman lapsia.eron lasten ja ilman lapsia. Jälkimmäinen hoituu huomattavan helposti. Jos lapset ovat kotona, sotkun määrä on kymmenkertainen. Kotitöitä riittää silloin jo ihan siitä syystä, etten tekisi ruokaa ilman lapsia, pyykkiä ja tiskiä tulisi vähemmän, hiekkaa ja muruja olisi lattialla paljon vähemmän, ei hammastahnaa kylppärin matossa, kuskaamisia ei olisi, ei synttäreitä, ei harrustus- tai vaatehankintoja lapsille jne.
Itse koen lapsiperheen arjen pyörittämisen tosi raskaana. Se on jatkuvaa sellaista ylimääräistä työtä, mitä en lapsettomana tekisi. Todellisuudessa nautin hyvin hitaasta elämisestä ja tarvitsen paljon aikaa palautuakseni töistä. Kaipaan ihan vain olemista, en ole yhtään sellainen touhuaja, joka koko ajan haluaa tehdä jotakin.
Pidän toki lapsista, mutta en olisi uskonut, että väsyn arjen pyörittämiseen näin totaalisesti. Ajattelin, että minusta tulee jaksava ja energinen äiti. Oikeasti olen ihan loppu ja ponnisteluja tuottaa jo sekin, että pitää yrittää pinnistellä viettääkseen kivaa aikaa lasten kanssa esim lautapelejä pelaten. Oikeasti työpäivän jälkeen haluan vain olla rauhassa ja yksin. Olen tosi väsynyt töiden ja oman perhe-elämän yhdistämiseen.
Samaistun vahvasti tähän viestiin. Olen myös hidas eläjä, joka ei nauti touhuamisesta. Oman tilan tarve on suuri ja häiriinnyn ylimääräisestä melusta helposti. Kuin myös jatkuvasta tarpeiden täyttäjänä olemisesta. Eli en ole ollenkaan äiti-tyyppi.
Tämän asian tietysti tajusin vasta kahden lapsen jälkeen. He ovat jo kaksikymppisiä ja välit onneksi suht läheiset ja rennot. Vajaa kolmekymppisenä, kun lapsien saamista mietti, ei vielä tuntenut itseään kovin hyvin tai ainakaan tunnustanut itselleen olevansa tuollainen, kuin juuri kirjoitin. Silloin vielä yritti olla samnalainen kuin muut ja halusi samat systeemit elämässä kuin kaikki muutkin.
Muistan, että minulla oli myös koira, joka oli tärkeä ennen lapsia. Sitten kun lapset syntyivät, olin aivan poikki myös koiraan, joka jatkuvasti kiehnäsi vieressä ja lapset vaativat samalla paljon. Se oman rauhan ja tilan tarve on vain meikäläisellä turhan suuri.
No kaikesta on selvitty ja olen jo viisikymppinen. Nykyään en halua edes lemmikkiä, kun tiedän etten jaksa senkään vaativuutta.
Jos ap:lla on yhtään tämänlaiset ajatukset, niin en tekisi toista lasta. Minäkin luulin, että lapsista on seuraa toisilleen, mutta ei se niin mennyt. Eivät ole koskaan viihtyneet toistensa kanssa, vaikka ovat poikia pienellä ikäerolla. Kauhea tunnustaa, mutta yksi syy minulla oli tehdä toinen lapsi, jotta heistä olisi seuraa toisilleen, kun en itse jaksanut olla lapselle koko ajan läsnä.
Hoh hoijaa. Kuulostat kroonisesti masentuneelta ja/ tai mukavuudenhakuiselta laiskajaakolta. Ehkä jopa voisi sanoa muodikkaasti narsistiksi ja egoonsa hukkuneeksi. Itsekin olen ihminen joka nauttii yksinolosta, ja ammennan siitä itselleni energiaa. En siis joidenkin muiden tavoin juuri energisoidu muiden ihmisten seurasta. En silti todellakaan yhdistä tuota temperamenttityyppiä kykyyn ja jaksamiseen olla äiti useammallekin lapselle. Ja niitä löytyy. Tuolle kykenemättömyydelle on jotain ihan muita termejä kuin hakemasi tarve hitaaseen eloon. Sitä elämää voi elää hitaasti myös lasten kanssa. Surkeaa jos sinun oli pakko viedä lapset joka viikonpäivä harrastuksiin ja et perfektionismissasi antanut itsellesi yhtään joustoa asioihin ja koko elämäsi oli ja on kilpajuoksu.
Kyllä tuo, jolle vastasit, kuulostaa introvertille eikä millekään laiskajaanalle. Kenties vielä jotain kroonista häikkää siellä taustalla kuten neuroepätyypillisyyttä, matalat rauta-arvot, allergiat, krooniset sairaudet, tarve paljolle unelle/levolle jne.
Ihmeellinen ajatus, että jos lapsista väsyy, niin on vaan delegointikyvytyn laiska vässykkä, joka mielellään vaan katselisi omaa napaansa. Että ne lapset jotenkin omituisesti vasta kasvattaa aikuiseksi ja kaikki ovat samasta puusta veistettyjä, jotka pystyvät samoihin asioihin, jaksavat samoin ja nauttivat samoista asioista.
Ei meistä kaikista ole vanhemmiksi aivan kuten ei ole koiranomistajiksikaan tai yrittäjiksi. Ja silti sitä lapsielämää ja vielä monella lapsella ollaan tunkemassa kaikille oikeaksi ainoaksi elämäksi.
Olen samanlainen kuin tuo 50v. nainen ja minulla ei tosiaan ole koskaan ollut edes lemmikkiä. Luonnollisesti olen lapseton, koska minun tyylilläni kasvaisi se yksikin lapsi kieroon ja sellaista kohtaloa en halua yhdellekään ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme lasta meillä oli täällä Etelä-Suomessa, nyt alkavat olla omillaan.
Olikohan silloin parikyt vuotta sitten elämä jotenkin rennompaa ja rauhallisempaa? Esim koulun ja kodin yhteistyötä ei juuri ollut leirikouluja lukuunottamatta. Eikä ollut ainakaan meillä sellaisia määriä tavaraa kuin nykykodeissa. Järjestyksenpito oli helppoa. Ruokaa tehtiin isommalla kattilalla, samaa ruokaa ainakkn pari pvää, lisäksi puuroja ja eineksiäkin.
Iso apu oli myös lasten kavereista. Niitä pyöri meillä paljon. Harrastuksia oli 1 per lapsi.
Ehkäpä entisaikojen yhden gurun mukaan oli niin, lapset olivat keskipisteessä mutteivät keskipisteenä.
Miten nykyperheet voisivat saada lisää iloa ja rentoutta elämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Kiireinen äiti tietenkin rupeaa kattamaan pöytää, vasta kun ruoka on jo valmista 🤣. Kun ei ole logistisia lahjoja, on syytä hävetä hiljaa, eikä valittaa kaaottista arkea.
Lapset eivät ole kaaoksen syy, vaan oma osaamattomuutesi.
Monissa viesteissä on jo sanottu, mutta tähän viestiin se on taas syytä toistaa. Lapset ovat tosi erilaisia. On rauhallisia jotka leikkivät istuen lattialla paikallaan, eivätkä hievahda. Sitten on vilkkaita, jotka eivät ole hetkeäkään aloillaan. Nillä vessanpöntölläkin jalat heiluu koko ajan.
Sellaisia lapsia, joille ei voi oikein selkäänsä kääntää. Ruoanlaitto keskeytyy koko ajan, ja kattaminen todellakin alkaa vasta kun ruoka on valmista. Kaikki kestää, keskeytyy, alkaa alusta, venyy.
Meillä oli lapsista vain yksi todella vilkas, mutta hän yksinään teki sen, että ruoanlaittoa ei voinut tehdä lasten hereillä ollessa. Ei ole sellaista väliä päivässä, että olisi voinut parikymmentä minuuttia ruokaa tehdä (ilman sataa keskeytystä ja lopulta kastikkeen pohjaan palaminen) ... joten tein ruoat edellisenä iltana, niin että riitti päivällä vain mikrottaminen.
Täysin vahdittava lapsi. Varmasti meidän ei ollut ainoa laatuaan.
Se ei ole jonkun vanhemman osaamattomuutta, jos ei onnistu kattamaan jo ruokaa tehdessään. Tai kaaos ei ole vanhemman syy.
Ennemminkin tuollaista kommentoijaa voisi viedä sinne peilin eteen kysymään, kuinka paljon ymmärrät erilaisista ihmisistä ja erilaisista lapsista. Tiedätkö oikeasti yhtään mitään muuta kuin oman kuplasi? Oletko koskaan nähnytkään muita perheitä sisältäpäin kuin omasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomi on siitä hyvä maa, että täällä saa abortin aika helpolla. Mutta kun joidenkin mielestä se nussiminen on niin hirveän tärkeää.
Kannaltasi tosiaan hyvä homma. Äh, ai kun niin. Unohdin tilanteesi. Onhan se varmasti vapauttavaa sinulle, kun olet voinut vihdoin hyväksyä kelpaamattomuutesi parisuhdemarkkinoille.
Vierailija kirjoitti:
Onhan pitkien työpäivien ja lasten päivähoidon ym. kanssa toki rankkaa, mutta kuulostaa minusta jotenkin ylimääräisen rankalta. Miksi käyttää sunnuntaita tai viikonloppua tulevien ruokien laittoon? Laita ruoat arkena ja tilatkaa viikonloppuna vaikka noutoruokaa, jos kukkaro kestää, niin ei tarvitse viikonloppuna laittaa ruokaa ollenkaan. Arkena voi laittaa ruokaa vaikka maanantaina ison satsin muutamaksi päiväksi ja keskiviikkona lopuille päiville. Monet arkiruoat ovat nopeita valmistaa tai valmistuvat melkein itsestään, kuten keitot ja laatikkoruoat, ei tarvitse seistä missään hellan ääressä vahtimassa. Miksi laittaa kolmehenkisen perheen vaatteet koko viikkoa varten valmiiksi. Eikö riitä, että illalla katsoo seuraavan päivän kamppeet aamua varten. Jos työmatkaa kulkee julkisilla, niin siinä voi vaikka maksaa laskut tai kuunnella musiikkia, ja hoitaa vaikka ruokatilaukset, niin ei mene aikaa kaupassakaan. Kannattaa keksiä tällaisia arkea helpottavia asioita.
Arkea on erilaista.
Meillä on lapset Helsingin keskusta-alueella hoidossa ja koulussa.
Kun sieltä pujottelee ruuhka-aikaan väsyneenä, ei jaksa heti alkaa kokata, vaan arkea helpottaa juurikin se että voi vaan lämmittää lapsille ruokaa joka on tehty sunnuntaina.
Saa itse istahtaa ja kerätä hetken voimia. Katan aamulla astiatkin valmiiksi niin että suoraan vain lämmitän valmiiksi annostellun ruoan ja työnnän maitomukit kouraan.
Minulöa on huono hämäränäkö ja vihaan ruuhkassa hämärässä ajamista.
Sillä aikaa kun lapset ja katsoo lasten ohjelmia, kipaisen alas ja päästän koirat pissalle pihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se helpottaa ap! Mulla oli tismalleen samanlainen olo elokuussa, kun lapsi aloitti päiväkodin ja minä uuden työn. Nyt työ sujuu jo rutiinilla ja ollaan totuttu tähän arjen hektisyyteen. Sairastelu on ärsyttävää, mutta siihenkin tottuu. Tämä on lopulta häviävän lyhyt hetki elämästä, parin vuoden päästä on jo ihan eri meininki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Kiireinen äiti tietenkin rupeaa kattamaan pöytää, vasta kun ruoka on jo valmista 🤣. Kun ei ole logistisia lahjoja, on syytä hävetä hiljaa, eikä valittaa kaaottista arkea.
Lapset eivät ole kaaoksen syy, vaan oma osaamattomuutesi.
Monissa viesteissä on jo sanottu, mutta tähän viestiin se on taas syytä toistaa. Lapset ovat tosi erilaisia. On rauhallisia jotka leikkivät istuen lattialla paikallaan, eivätkä hievahda. Sitten on vilkkaita, jotka eivät ole hetkeäkään aloillaan. Nillä vessanpöntölläkin jalat heiluu koko ajan.
Sellaisia lapsia, joille ei voi oikein selkäänsä kääntää. Ruoanlaitto keskeytyy koko ajan, ja kattaminen todellakin alkaa vasta kun ruoka on valmista. Kaikki kestää, keskeytyy, alkaa alusta, venyy.
Meillä oli lapsista vain yksi todella vilkas, mutta hän yksinään teki sen, että ruoanlaittoa ei voinut tehdä lasten hereillä ollessa. Ei ole sellaista väliä päivässä, että olisi voinut parikymmentä minuuttia ruokaa tehdä (ilman sataa keskeytystä ja lopulta kastikkeen pohjaan palaminen) ... joten tein ruoat edellisenä iltana, niin että riitti päivällä vain mikrottaminen.
Täysin vahdittava lapsi. Varmasti meidän ei ollut ainoa laatuaan.
Se ei ole jonkun vanhemman osaamattomuutta, jos ei onnistu kattamaan jo ruokaa tehdessään. Tai kaaos ei ole vanhemman syy.
Ennemminkin tuollaista kommentoijaa voisi viedä sinne peilin eteen kysymään, kuinka paljon ymmärrät erilaisista ihmisistä ja erilaisista lapsista. Tiedätkö oikeasti yhtään mitään muuta kuin oman kuplasi? Oletko koskaan nähnytkään muita perheitä sisältäpäin kuin omasi?
Tämäpä hyvinkin! Minulla on myös yksi tällainen lapsi (on myös muita lapsia). Luulen, että todella moni ei vaan ymmärrä. Varmaan itsekin uskoisin olevani erinomainen kasvattaja, ellei tämä yksi olisi opettanut, miten paljon on lapsesta itsestään kiinni.
Meilläkään ei kateta etukäteen, pysyy astiat ehjempinä niin.
"Olen neljän äiti ja todellakin olen saanut sen tilaamani. Paljon pyyteetöntä rakkautta, seikkailua, iloista nuorekkuutta, uusia näkökulmia jne. Toki ongelmien ratkaisukykyä lisää, joustavuutta, organisaatiotaitoa. Olen nelikymppinen, jos olisin lapseton, tuijottaisinko vanhenevaa napaani päivät pitkät? Nyt saan oikein luvan kanssa tehdä lumienkeleitä, lasketella pulkkamäessä, peuhata koko köörin kanssa punkassa, lallatella. Minulle äitiys on kuin tehty."
Mulla on rakkautta, seikkailua yms elämässä ilman lapsiakin ja en todellakaan tuijottele 38-vuotiasta napaani kämpillä päivät pitkät :D Hienoa että nautit äitiydestä, minulle elämä neljän lapsen kanssa olisi helvettiä. Kukin tavallaan, onneksi nykyään ketään ei enää pakoteta mihinkään tiettyyn elämäntyyliin vaan voi valita mieleisensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan pitkien työpäivien ja lasten päivähoidon ym. kanssa toki rankkaa, mutta kuulostaa minusta jotenkin ylimääräisen rankalta. Miksi käyttää sunnuntaita tai viikonloppua tulevien ruokien laittoon? Laita ruoat arkena ja tilatkaa viikonloppuna vaikka noutoruokaa, jos kukkaro kestää, niin ei tarvitse viikonloppuna laittaa ruokaa ollenkaan. Arkena voi laittaa ruokaa vaikka maanantaina ison satsin muutamaksi päiväksi ja keskiviikkona lopuille päiville. Monet arkiruoat ovat nopeita valmistaa tai valmistuvat melkein itsestään, kuten keitot ja laatikkoruoat, ei tarvitse seistä missään hellan ääressä vahtimassa. Miksi laittaa kolmehenkisen perheen vaatteet koko viikkoa varten valmiiksi. Eikö riitä, että illalla katsoo seuraavan päivän kamppeet aamua varten. Jos työmatkaa kulkee julkisilla, niin siinä voi vaikka maksaa laskut tai kuunnella musiikkia, ja hoitaa vaikka ruokatilaukset, niin ei mene aikaa kaupassakaan. Kannattaa keksiä tällaisia arkea helpottavia asioita.
Arkea on erilaista.
Meillä on lapset Helsingin keskusta-alueella hoidossa ja koulussa.
Kun sieltä pujottelee ruuhka-aikaan väsyneenä, ei jaksa heti alkaa kokata, vaan arkea helpottaa juurikin se että voi vaan lämmittää lapsille ruokaa joka on tehty sunnuntaina.
Saa itse istahtaa ja kerätä hetken voimia. Katan aamulla astiatkin valmiiksi niin että suoraan vain lämmitän valmiiksi annostellun ruoan ja työnnän maitomukit kouraan.
Minulöa on huono hämäränäkö ja vihaan ruuhkassa hämärässä ajamista.
Sillä aikaa kun lapset ja katsoo lasten ohjelmia, kipaisen alas ja päästän koirat pissalle pihalle.
Miksi asutte niin epämukavassa paikassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan pitkien työpäivien ja lasten päivähoidon ym. kanssa toki rankkaa, mutta kuulostaa minusta jotenkin ylimääräisen rankalta. Miksi käyttää sunnuntaita tai viikonloppua tulevien ruokien laittoon? Laita ruoat arkena ja tilatkaa viikonloppuna vaikka noutoruokaa, jos kukkaro kestää, niin ei tarvitse viikonloppuna laittaa ruokaa ollenkaan. Arkena voi laittaa ruokaa vaikka maanantaina ison satsin muutamaksi päiväksi ja keskiviikkona lopuille päiville. Monet arkiruoat ovat nopeita valmistaa tai valmistuvat melkein itsestään, kuten keitot ja laatikkoruoat, ei tarvitse seistä missään hellan ääressä vahtimassa. Miksi laittaa kolmehenkisen perheen vaatteet koko viikkoa varten valmiiksi. Eikö riitä, että illalla katsoo seuraavan päivän kamppeet aamua varten. Jos työmatkaa kulkee julkisilla, niin siinä voi vaikka maksaa laskut tai kuunnella musiikkia, ja hoitaa vaikka ruokatilaukset, niin ei mene aikaa kaupassakaan. Kannattaa keksiä tällaisia arkea helpottavia asioita.
Arkea on erilaista.
Meillä on lapset Helsingin keskusta-alueella hoidossa ja koulussa.
Kun sieltä pujottelee ruuhka-aikaan väsyneenä, ei jaksa heti alkaa kokata, vaan arkea helpottaa juurikin se että voi vaan lämmittää lapsille ruokaa joka on tehty sunnuntaina.
Saa itse istahtaa ja kerätä hetken voimia. Katan aamulla astiatkin valmiiksi niin että suoraan vain lämmitän valmiiksi annostellun ruoan ja työnnän maitomukit kouraan.
Minulöa on huono hämäränäkö ja vihaan ruuhkassa hämärässä ajamista.
Sillä aikaa kun lapset ja katsoo lasten ohjelmia, kipaisen alas ja päästän koirat pissalle pihalle.
Miksi asutte niin epämukavassa paikassa?
Millä lailla epämukavassa?😂😂😂 iso talo arvoalueella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan pitkien työpäivien ja lasten päivähoidon ym. kanssa toki rankkaa, mutta kuulostaa minusta jotenkin ylimääräisen rankalta. Miksi käyttää sunnuntaita tai viikonloppua tulevien ruokien laittoon? Laita ruoat arkena ja tilatkaa viikonloppuna vaikka noutoruokaa, jos kukkaro kestää, niin ei tarvitse viikonloppuna laittaa ruokaa ollenkaan. Arkena voi laittaa ruokaa vaikka maanantaina ison satsin muutamaksi päiväksi ja keskiviikkona lopuille päiville. Monet arkiruoat ovat nopeita valmistaa tai valmistuvat melkein itsestään, kuten keitot ja laatikkoruoat, ei tarvitse seistä missään hellan ääressä vahtimassa. Miksi laittaa kolmehenkisen perheen vaatteet koko viikkoa varten valmiiksi. Eikö riitä, että illalla katsoo seuraavan päivän kamppeet aamua varten. Jos työmatkaa kulkee julkisilla, niin siinä voi vaikka maksaa laskut tai kuunnella musiikkia, ja hoitaa vaikka ruokatilaukset, niin ei mene aikaa kaupassakaan. Kannattaa keksiä tällaisia arkea helpottavia asioita.
Arkea on erilaista.
Meillä on lapset Helsingin keskusta-alueella hoidossa ja koulussa.
Kun sieltä pujottelee ruuhka-aikaan väsyneenä, ei jaksa heti alkaa kokata, vaan arkea helpottaa juurikin se että voi vaan lämmittää lapsille ruokaa joka on tehty sunnuntaina.
Saa itse istahtaa ja kerätä hetken voimia. Katan aamulla astiatkin valmiiksi niin että suoraan vain lämmitän valmiiksi annostellun ruoan ja työnnän maitomukit kouraan.
Minulöa on huono hämäränäkö ja vihaan ruuhkassa hämärässä ajamista.
Sillä aikaa kun lapset ja katsoo lasten ohjelmia, kipaisen alas ja päästän koirat pissalle pihalle.
Miksi asutte niin epämukavassa paikassa?
Millä lailla epämukavassa?😂😂😂 iso talo arvoalueella.
Hurraa. Nyt on kyllä kadehdittava elämä. Helsingissä. Ruuhkaa, kiirettä, vihaamista, väsymystä, lastenohjelmia, läsnättömyyttä.
Suomi on siitä hyvä maa, että täällä saa abortin aika helpolla. Mutta kun joidenkin mielestä se nussiminen on niin hirveän tärkeää.