Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Tuota se köyhänä perheenä oleminen on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mäMeillå on vain 1 lapsi. Mies on alusta asti mennyt ja tullut miten haluaa viikollakin aina töissä ja salilla tms 22 asti usein. Käytännössä olen yh. Kertaakaan ei ole esim hoitanut sairasta lasta. Olen introvertti ja erityiserkkä ja on uuvuttavaa kun joutuu yksin riittämään lapselle, henkisesti ja muuten. Tukiverkkoja ei ole. Arki on pelkkää suorittamista ja joka puolelta sataa lisää vaatimuksia eri asioista. Samalla pitäisi voida nauttia lapsen kanssa olosta mutta en vaan jaksa.
Jätä se sika. Sitten se luultavasti alkaa osallistua, kun muuten ei näe lasta.
Minä olen totaaliyhäri. Kaksivuotiaan kohdalla alkoi olla helpompaa, neljän vuoden kohdalla jo leppoisaa. Kolmivuotiaan kanssa iski täysin yllättäen oman vanhemman sairastuminen. Silloin tunnit eivät riittäneet, vaikka olin töistä palkattomalla. Nukuin niin vähän, että sairastuin fyysisesti. Tilanne ei jatkunut kuitenkaan kauan, ja nykyään saa nukkua.
Kun on useampi lapsi, vanhemmat "vapautuvat" perheen viihdyttämisen vastuusta. Olennaista on, ettei vastuusta yritä luistaa liian aikaisin, koska siitä lapset katkeroituu... ja sitten ne mankuu ja riitelee.
Vierailija kirjoitti:
Tuota se köyhänä perheenä oleminen on...
Traagista, että kaksi aikuista käy töissä, ja silti elämä on kurjaa.
Suomihan on orjayhteiskunta. Maksamma [EU:n kautta] saksalaisten ja ties keiden elintason. EU on iso paksu punkki Suomen kyljessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kreikan tukipaketin varmaan muistatte - siitä jäi Kreikalle vain 10%, loput ohjattiin mm. Saksaan. Se oli rahanpesua. Suomalaisten verorahoilla.
Ja perheenäiti raataa niska limassa...
Minkäs teet! Elintasolla on kova hinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se tupla työmäärä ja jos vielä sattuu et parkuu koko yön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Tämähän on tämä klassinen ohje, että ota lapset mukaan kotitöihin. Se on joo lapsen näkökulmasta tavoiteltavaa, mutta kokeilepa itse, siivoamisesta tulee kolminkertainen homma. Samoten ruuanlaitosta. Siihen tulee ohjaus vielä lisäksi ja avustaminen ja neuvominen. Ihan hirveän raskasta. Aikaa menee moninkertaisesti, jos jonkun kolmevuotiaan kanssa alat kotitöitä tekemään.
Kokeilepa itse, jaadijaadijaa.. wtf! Juurihan sanoin, että hyvin on mennyt kahden ja kolmenkin kanssa, joskin siinä vaiheessa vanhin puuhaili jo omiaan. En ymmärrä mikä siinä on raskasta. Tottakai jos ajattelen, että tämä on nyt aivan saamarin raskasta, niin siitä sellaista tulee. Tai jos pennut et tottele yhtään. On suhteellista mikä kenellekin on raskasta. Minulle ei ollut eikä ole raskasta. Sinulle ehkä on. Kaikki olemme hyviä eri asioissa.
Niin oliko sinulla rauhallisia vai vilkkaita lapsia? Siinä ei paljon kotitöitä "lapsen kanssa" tehdä, kun lapsi ei pysy keittiössä tai ylipäätään vieressä viittä sekuntia. Pilkkomisveitsi sellaiselle käteen joka saattaa yhtäkkiä vaan lähteä juoksemaan toiseen huoneeseen? Lapsen kanssa kattamaan pöytää kun lautaset vedetään alas hyllyltä kun selkäsi käännät? Juuei. Sama siivouksen kanssa. Mikään ei pysy kädessä vaan hetken päästä rätti tai imuri vaan lentää. Sitä mukaa kun kerätään tavaroita pois, vilkas lapsi kippaa jo uutta laatikkoa tyhjäksi.
Sellainen tragikoomisin tilanne kerran oli, kun pesin "taikasienellä" kynänjälkiä valkoisesta paneeliseinästä pois. Jynssäsin pätkä kerrallaan ja etenin. Ja sitten satuin vilkaisemaan pari metriä sivuun, olkani yli - siellä se tenava teki jo uutta viivoitusta mun perässä. Joo joo, oma moka, jostain oli taas löytänyt / ylettänyt / keksinyt liidun, vaikka tiedossa oli että mitään ei voinut jättää esille. Oma moka. Mutta siinä härdellissä ei aivan sataprosenttiseen suoritukseen vaan pystynyt. Välillä jäi joku lapsille sopimaton kuten VÄRILIITU esille pöydälle, ei ehtinyt laittaa piiloon kun piti käydä hakemassa lapsi alas jostain.
Lapset on tosi erilaisia. Skaala ujosta ekstroverttiin, rauhallisesta mietiskelijästä menevään kiipeilijään - skaala on tosi iso kaikessa.
Meillä riitti että lapsista yksi oli täysin vahdittava, niin oma jaksamiskapasiteetti oli kyllä täynnä. Ihan sama olisiko rinnalla ollut yksi tai viisi rauhallista lasta, kun se yksi on täystyöllistävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. Meillä arki sujui vaippavaiheiden jälkeen suht sujuvasti ilman kummempia tukiverkostoja. Arkea helpottavia asioita oli asuinpaikat: pari kertaa on muutettukin paikkakuntaa, mutta joka kerta etsitty asunto niin, että työpaikat ja hoitopaikat hyvin lähellä. Varmasti olisi löytänyt niitä ihanampia koteja kauempaa, mutta arvostettiin eniten arjen sujuvuutta, lyhyitä matkoja. Lyhyet työmatkat mahdollisti pikaisen kaupassakäynnin ennen lasten päivähoidosta hakua, lapset pääsi suoraan kotiin, ei raskaita kauppareissuja väsyneiden lasten kanssa. Naapuritalon kotona hoidettu lapsi olisi halunnut heti kylään täyttämään sosiaalisuuskiintiötään, en päästänyt vaan haluttiin ensin oma hetki. Kotiin tultua pysähdyttiin hetkeksi kaikki, ulkovaatteet pois rauhassa, rauhassa juteltiin ja lapset tulivat viereen sohvalle. Nopeasti kyllästyivät ja lähtivät omilleen, leikkimään rauhassa. Sen jälkeen kerkesi lämmittää ruuat jne, tehtiin usein viikonloppuna isoja eriä ruokaa ja pakastettiin pienissä erissä, helppo saada nopeasti työpäivien ruuat. Noin meillä arki sujui ja o maa stressiä vähensi omien pään sisäisten kriteerien laskeminen: lapsille aamulla lämpimät ja puhtaat vaateet, tyyliseikat toissijaisia, kotona tärkeämpää lämmin tunnelma kuin puhtaaksi puunattu keittiö tai konmaritetut huoneet.
1) Unet ja oma hyvinvointi kuntoon! Miksi huono uni on jäänyt päälle? Nukkuuko lapsi hyvin? Jos ei, onko pidetty unikoulua? Tämä on ihan eka asia, mistä kaikki muu lähtee! Räpläätkö iltaisin puhelinta/katsot sarjoja tms. mikä heikentää unenlaatua? Aiheuttaako stressi huonoa nukkumista? Älylaitteet pois illasta, meditointia tai rentoutusharjoituksia, rauhallista lukemista, kävelyä tms. mikä auttaa unen kanssa. Kun unet on kunnossa, lisää liikuntaa, niin unet ja jaksaminen paranee vielä.
2) Voisiko työmatkaa lyhentää joko työpaikkaa vaihtamalla tai muuttamalla? Tuo työmatka kuulostaa jo itsessään todella kuormittavalta.
Valitettavasti parempia vinkkejä en osaa antaa, mutta nuo kaksi asiaa korjaamalla arkeen tulisi jo tosi paljon helpotusta. Kuulostaa siltä, että olet väsymyksen takia stressikierteessä, jossa on koko ajan stressi ja kiireen tuntu myös arkisissa asioissa. Tärkeintä olisi saada kierroksia alas ja unet kuntoon, niin arkihommat alkaisi tuntua helpommilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Upeaa lukea näitä ja taas kerran tajuta, kuinka älykäs ja viisas olen ollut, kun en ole hankkinut yhtä ainutta kakarankuvotusta elämääni pilaamaan!
Oletko miettinyt lapsettoman vanhuksen elämää millaista se saattaa olla kun.....
Vai onko sulla joku suunnitelma siitä ajasta? Ihan vaan utelen.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta on helpompi kuin yksi.
Olen ihan samaa mieltä, kolme on vielä helpompi kuin kaksi. Sopivat väliajat, niin pitävät toisstaankin huolta. Ei liian pitkä, ei liian lyhyt.
Tunnen parin, jossa molemmat vanhemmat ansiotyössä, vanhin lapsi sai nyt kesällä ajokortin. Lapsia on sen verran että 9 hengen auto ei riittänyt, mies ajoi kortin isommalle, osti sitten hyvän käytetyn. Perheessä siis tuo bussi ja tavallinen henkilöauto. Lisäksi pienen firman työmaa-auto työmatkoihin ja kaikkeen työajoon. Toissa kesänä perhe jakautui kahtia, koska toinen puolisoista kävi hankkimassa koulutusta jota täältä ei saanut. Osa lapsista oli mukana tuolla reissulla, joka pätevöitti vaativampiin töihin entisellä alalla.
Perheessä ei harrasteta lasten pahoinpitelyä. Isä asettaa rajat vanhemmille, äiti nuoremmille. Isä on sen verran riski, että jos järkipuhe ei riitä, nostaa nuoren seinää vasten ja pitää juttutuokion. Se riittää. Siinä ei hiuskaan katkea, nuoren itsetunto saa kolhun, mutta järki voittaa ja hoitaa kolhun.
Ehtii ja jaksaa, kun haluaa, on terve, osaa delegoida. Ja suunnittelee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on kymmeniä kertoja kerrottu että omat lapset eivät takaa sitä etteikö vanhus jää yksin silti. Me kaikki jotka ovat olleet hoivakodeissa/vanhainkodeissa töissä, katselemme sydän särkyen kuinka yksin monet vanhukset ovat, on niitä lapsia tai. Mietipä nuori ihminen, kuinka usein olet käynyt hoivakodissa tai kotona yksin asuvaa suvun vanhusta katsomassa. Edesmennyt iäkäs äitini oli 4 lapsen äiti, ihan hyvä ihminen ja äiti, silti minä olin ainoa joka kävin häntä katsomassa ja auttamassa säännöllisesti. Muilla oli niitä oman elämän kiireitä. Lapsenlapset, joita hän oli pienenä hoitanut, kävivät ehkä kerran vuodessa , patistettuna, vaikka asuivat samalla paikkakunnalla.
ihmeellisiä vinkujia ovat nyky vanhemmat, mitä mahtaa lapsista tulla.
Rankkaahan se oli. Joskus itkin sitä, että kukaan ei auta. Olin vain niin puhki ja fantasioin aupaireista tms. Omat vanhempani olivat melko lapasia auttamisen kanssa, mikä yllätti minut täysin. No, se meni aika nopeasti ohi se vaihe, ehkä silloin kun pienempi oli 4 tms. ja isompi 6. En enää muista. Kouluvaihe oli muutenkin huomattavasti kevyempi. Pahin unohtuu ja nyt nautin perhe-elämästä, enkä voisi kuvitella, että noita rakkaita ei olisi olemassa.
Yhden kanssa on helppoa. Mutta tuntuu suorittamiselta sekin välillä.. Ehkä on tylsä elämän laatu ni on suorittamiseksi mennyt. Puuttuu joku elämästä ni ei tarttis olla suorittamassa.
Meidän muksu syntyi 2010-luvun alkupäässä. 11 kuukautisena ryhmikseen, äiti vei 8.30 ja minä hain 15.40. Perjantaisin isoäiti lapsen kanssa. Hyvin sujui, hoitopäivät pysyivät kohtuullisina.
Sittemmin asuttu ulkomailla vuosi ja tämäkin luonnistui, säätöä toki oli.
Kannattaa hakea ratkaisuja, jotka toimivat teille. Muutokset ovat mahdollisuuksia ja apuja löytyy useasti lähempää kuin uskookaan, kun vain ottaa avoimen vuorovaikutustavan ihmisten kanssa ja on vastavuoroinen avun antamisen/saamisen osalta.
Kun on add lapsen yh ilman tukiverkkoja arki on todellakin suorittamista. Nytkin yritetään harjoitella ensi viikon kokeisiin ja lapsi saa raivareita koko ajan. Vänkää vastaan harjoittelusta kuitenki se on vanhemman syy jos ei koulussa pärjää. Lapsi 9v eikä ole koskaan ollut yökylässä missään, omaa aikaa ei ole ikinä. Yritän jaksaa päivästä päivään. Pahinta on se kun ollaan niin yksinäisiä ei ole edes perhetuttuja tms.
Mulla on 4 lasta, ovat nyt 9, 20, 25 ja 27.
Ekat vuodet on tottakai aina ne rankimmat. Mutta aika lentää tosi nopeasti! Yhtäkkiä huomaat miettiväsi miksi se vauva onkin jo aikuinen.
Nyt nautin tän iltatähden kanssa, eilenkin naurettiin kippurassa kun pelattiin yhdessä.
NAUTI.