Lapsi säikähti kausipukkia, sanoi että näyttää telkkarin naamiaissedältä
Lapsella ollut painajaisia kun näki kausipukin tonttuineen isossa omenassa. Samana iltana vielä toisen metrossa heti kun päästiin hesessä lännen puolelle.
Esiteinillä ollut kauan univaikeuksia ja nyt tuo kausipukki näyttää laukaisseen pelkotiloja.
Meillä miehellä iso kokoelma elokuvia ja ollaan mietitty että ovatko kavereineen liikaa elokuvia katselleet kun nyt näyttää kausipukki sekoittuvat Stephen Kingin klounielokuvaan.
Lapsen kavereilla myös pahoja väkivaltapelejä tietokoneilla ja kai kännyköissä kuin, niistäkin voisi aikuinenkin saada pahoja unia.
Itsekkään en tykkää kausipukeistq ja vielä vähiten kääpimäisistä tontuista- kummallinen ajatus että ennen Suomessa palvottu saunan lauteiden alla kyyhöttävää tonttu-ukkoa ja ruokaa ja muutakin uhrattu tuolle tontille, varmasti ihmisuh.rejakin tontut ja kausipukit vaatineet aikoinaan, ehkä vieläkin (taajamien ulkopuolella!).
Kommentit (2)
Meillä kotona vielä kasarilla uhrattiin sika kausipukille ja tontuille kausijuhlassa. Kinkku syötiin ja lohi joka oltiin osaksi uhrattu ahdille ja mädit wellamolle.
Koulussa opettaja pukeutui kausipukiksi ja pieksi oppilaita vuohensarvilla jos olimme kurittomia.
Jonnyt ja Caritat ei tiedä mitä isovanhempansa kokivat kasarilla!
Se on aika normaalia. Joskus parempi pysyä kaukana pukeista ja pelleasuisista.