Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen lopettamassa kahvinjuontia, ja jumaliste millaiset vieroitusoireet, vaikka asteittain lopettaa. Henkistä tukea kaivataan.

Vierailija
24.11.2022 |

Oli minulla joku pätevä syykin tähän lopettamiseen, mutta täytyy myöntää että tällä hetkellä mikään syy ei tunnu riittävän pätevältä. Päänsärkyä, johon naprokseeni ei tehoa, vaikka se toimii minulla migreeniinkin. Tokkurainen olo ja ihan masentunut. Siis ihan oikeasti tuntuu, ettei elämä ole elämisen arvoista. Lisäksi kummallisia sähköttäviä tuntemuksia raajoissa.

En edes ole juonut kahvia kovinkaan paljon, mukillisen aamulla ja toisinaan pikkukupin iltapäivällä, ja tosiaan maanantaista alkaen olen puolittanut annosta ja tänään oli tarkoitus olla ilman. Oli pakko äsken luovuttaa ja panna espressokupin pohjalle 1/2 tl pikakahvia, kun aloin epäillä että vieroitusjysäri laukaisee migreenin, ja koska olen jo ottanut naprokseenia, jos migreeni tulee lääkkeen läpi, se onkin sitten yhtä hupia ja juhlaa.

Yritän ajatella, että näin voimakkaat vieroitusoireet kertovat siitä, että olen hyvin herkkä kofeiinille ja on aivan oikea päätös lopettaa mustan kullan käyttö. Mutta enpä olisi uskonut.

Olen kerran ennenkin lopettanut kahvinjuonnin, silloin loivensin kofeiinitableteilla ja meni kai paremmin.

Muilla vastaavia kokemuksia?

Kommentit (40)

Vierailija
21/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Join ennen valtavasti kahvia. Enää neljä kuppia päivässä. Mutta...tiedä sitten onko nykytilanne parempi. Nyt menee sitten vähintään pullo viiniä illassa. Vettä tietysti säästyy kun ei alvariinsa pissalla tarvitse käydä. 

Vierailija
22/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselle tuli päivän pääsärky ja toinen päivä kuin tikari olisi kulkenut suoliston läpi. Nyt on mennyt jo pari vuotta ilman. Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Testimielessä jätin joskus kuukaudeksi kaiken kofeiinin pois, tätä ennen join 2-3 kuppia kahvia päivässä ja joskus teetä. Oli kyllä muutaman päivän pää kipeä ja teki pari viikkoa kovasti mieli kahvia, varsinkin jos muut joi. Mutta sitten totuin. Voisitko juoda kofeiinitonta kahvia? Se voisi helpottaa, koska tottumusten muuttaminenkin voi aiheuttaa tuota alakuloa. Siitä saa kuitenkin kahvin makuakin, vaikkei ole niin hyvää kuin tavallinen kahvi. Nuo fyysiset oireet joudut kyllä vain kärsimään, mutta ne menevät ohi.

Vierailija
24/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaiset ovat kovin päihderiippuvaista kansaa, se selittää tämän valtavan kahvinkulutuksenkin.

Vierailija
25/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kofeiinin, sokerin ja vastaavien vieroitusoir johtuvaan päänsärkyyn eivät mitkään särkylääkkeet auta. Vain sen riippuvuutta aiheuttavan tekijän nauttiminen sen päänsäryn poistaa. Tämä samahan pätee myös vahvempiinkin aineisiin. Kyllähän kofeiini ja sokeri ihan voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavia huumeita ovat. Lisäksi tuo vieroitusoirepäänsärky on siinä mielessäkin esim. jotain migreeniäkin pahempaa, että vieroitusoirepäänsäryssä sen pään särkemien oikeasti tuntee kunnolla kun tajunnan taso on kuitenkin normaalia tasoa, eikä alentunut niin kuin migreenissä.

Vierailija
26/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miks pitäs lopettaa. Kahvihan on nykytiedon mukaan kohtuullisesti käytettynä terveellistä.

Riippuu vähän tutkimuksesta, ja kuka sen on maksanut.

Kahvi ei sovi kaikille, kuten ei esimerkiksi vaikkapa kaali. Äärettömän terveellistä sekin.

Ja tosiaan kun miettii noita vieroitusoireita, kuka haluaa litkiä juomaa joka koukuttaa pahemmin kuin useimmat laittomat päihteet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kofeiiniyliherkkyys, juon kahvia todella harvoin. Ai kamala mikä "krapula" seuraavana päivänä. En joi juoda myöskään energiajuomia tai cokista/Pepsiä kun muuten tuntuu että pumppu tulee ulos rinnasta. No miksi sitten joskus juon, se nousee ns. päähän ja saa kivat kiksit.

Kofeiini siis toimii sinulla kuin paremmatkin piristeet.

Sehän vaikuttaa samoihin reseptoireihin kuin "a-vitamiini", joten ihmekös tuo.

Itse lopetin säännöllisen kahvinjuonnin pitkälti siksi, että olen myös hyvin kofeiiniherkkä, mutta teho tietysti laskee kun toleranssi kasvaa. On tosi mahtavaa ottaa viikonloppu yksi kuppi kahvia ja kunnon "high". Minulle ei siitä edes tule krapulaa, jos vain yhden kupin otan.

Vierailija
28/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Säryt menevät ohi muutamassa päivässä. Parin kuukauden päästä se aivosumukin on poistunut ja mieli on kirkas.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sokeriin ei muodostu fyysistä riippuvuutta, vaan jos kokee olevansa koukussa sokeriin, on kyse toiminnallisesta riippuvuudesta. Kahvin kohdalla tilanne on toinen, koska kofeiini runsaasti ja säännöllisesti käytettynä aiheuttaa myös fyysistä riippuvuutta. 

Vierailija
30/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä lopetin pari vuotta sitten ihan seinään. Join aiemmin 2 kuppia kahvia päivässä. 3 ensimmäistä päivää oli kamalaa. Päätä särki aivan hemmetisti, olo oli masentunut ja veto pois. Halusin vaan maata yksin sohvalla. Oli oikeasti kamalaa. Neljäntenä päivänä alkoi helpottaa.

"Ihanaa", että joku muukin on ollut masentunut. Olin ihan yllättynyt, että oloni on tosiaan ihan ranteet auki, ja mietin että voiko tämä oikeasti johtua vain kahvinpuutteesta. Mutta kyllä kai sitten. Ainakin se meni ohi, kun otin tuon pienen pikakahvikupillisen korjaussarjaksi.

Täytyy nyt vaan varovaisemmin jatkaa tätä vieroitusta, ja suokoon luoja että ymmärrän olla koskematta tuohon myrkkyyn enää.

-ap-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitääpä keittää päiväkahvit. Alkoi tehdä mieli kun lukee älyttömyyksiä kahvin juonnin lopettamisesta. 

Vierailija
32/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä lopetin pari vuotta sitten ihan seinään. Join aiemmin 2 kuppia kahvia päivässä. 3 ensimmäistä päivää oli kamalaa. Päätä särki aivan hemmetisti, olo oli masentunut ja veto pois. Halusin vaan maata yksin sohvalla. Oli oikeasti kamalaa. Neljäntenä päivänä alkoi helpottaa.

"Ihanaa", että joku muukin on ollut masentunut. Olin ihan yllättynyt, että oloni on tosiaan ihan ranteet auki, ja mietin että voiko tämä oikeasti johtua vain kahvinpuutteesta. Mutta kyllä kai sitten. Ainakin se meni ohi, kun otin tuon pienen pikakahvikupillisen korjaussarjaksi.

Täytyy nyt vaan varovaisemmin jatkaa tätä vieroitusta, ja suokoon luoja että ymmärrän olla koskematta tuohon myrkkyyn enää.

-ap-

Siis kyllä, olin oikeasti tosi ahdistunut ja masentunut sen pari päivää. Kokonaisvaltaisesti oli sellainen kurja olo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh, onneksi en ikinä aloittanut kahvinjuontia. :D

Vierailija
34/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joka vuosi meillä on detox-tammikuu, johon ei kuulu kahvi myöskään. 1. kerran kun tämä oli niin kiitettävä hedari kesti 4 päivää, sittemmin vähentänyt kahvin juontia ja nyt vain kevyt parin päivän hedari.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä! Mulla ei tullut mitään oireita, kun lopetin ihan kerralla vaikka join neljä mukillista kahvia aamuisin. 

Vierailija
36/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähennä ensin, sitten vasta kokonaan lopetat. Mä juon nykyään oikeaa kahvia kupillisen aamulla, tosin se on aika iso kuppi. Ehkä 3 dl. Sen jälkeen vaihdan kofeiinittomaan pikakahviin. Sitä menee yksi tai kaksi isoa kuppia päivässä näin kylmällä ilmalla. Kesällä kyllä pärjää tuolla yhdellä mukillisella. Illalla saatan juoda vielä ison mukin hyvää teetä, auttaa vilutukseenkin.

Vierailija
37/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin kuukauden ilman kerran, kun kokeilin selvitä vain kotimaisilla elintarvikkeilla.

Kahvissa on kaliumia: kokeile nestetasapainon palauttamiseen tarkoitettuja juomajauheita/tabletteja apteekista. Auttanee osaltaan päänsärkyyn.

Ruusujuuri taas auttaa vitutukseen. Vain jos et ole raskaana tai yritä raskautta.

Minä olen palannut kahvin pariin. Tummapaahtoinen sopii minulle hyvin.

Vierailija
38/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vähennä ensin, sitten vasta kokonaan lopetat. Mä juon nykyään oikeaa kahvia kupillisen aamulla, tosin se on aika iso kuppi. Ehkä 3 dl. Sen jälkeen vaihdan kofeiinittomaan pikakahviin. Sitä menee yksi tai kaksi isoa kuppia päivässä näin kylmällä ilmalla. Kesällä kyllä pärjää tuolla yhdellä mukillisella. Illalla saatan juoda vielä ison mukin hyvää teetä, auttaa vilutukseenkin.

Huvittaa, että tässä neuvotaan, mikä auttaa vilutukseen ja seuraavasta viestistä löytyy apu vitutukseen :D

Vierailija
39/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en aio luopua kahvin juonnista, koska kahvilla on ihan hyviäkin terveysvaikutuksia ja varsinkin se aamun ensimmäisen kupillisen nauttiminen on varsinkin pimeänä ja kylmänä talviaamuna tärkeä aamuun mielihyvää tuova hetki. Aion kuitenkin alkaa vähentää päivän mittaan nautittujen kahvimukillisten määrää.

Vierailija
40/40 |
24.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te jotka olette onnistuneet lopettamaan kahvin, mikä on ollut parasta? Itse käyn vähän kierroksilla, olen levoton ja keskittymiskyky kärsii. Pitäisi lopettaa mutta se on niin vaikeaa

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi neljä