Kysymyksiä niille, jotka eivät eroa lasten takia

Vierailija kirjoitti:

Itse olen katkera siitä, miten negatiivisen kuvan omat vanhemmat antoivat parisuhteesta. Koskaan eivät tehneet mitään hellyyttävää toisille, eivät sanoneet että rakastaisivat toisia, ei mitään positiivista.

Minä nuorena luulin todella pitkään, että tuollaisia ne parisuhteet sitten ovat ja ajauduin todella huonoihin parisuhteisiin kiitos vanhempieni. Kuvittelin, että se huono käytös mitä näki enemmän vain kuului parisuhteeseen. 

Ei kukaan aikuinen jää lasten takia suhteeseen, vaan itsensä ja vain tahtoo käyttää lapsia syynä siihen, ettei tahdo tehdä sitä muutosta minkä eroaminen vaatii. Lapset ovat ne, jotka joutuvat kärsimään sitten aikuisina tuosta. 

Sinä olet voinut kärsiä vanhepiesi huonosta suhteesta. Mutta kuulut ilmeisesti siihen koulukuntaan, että vanhemmuuden keskeinen tavoite on antaa oikea malli parisuheesta. Mikä saa kysymään, etkö saanut vanhemmiltasi itse lapsena mitään? Läsnäoloa, huolenpitoa jne. 

Oikeasti olet sitä mieltä, että esim. on ihan sama viedä teini-ikäinen lapsi pois tutusta koulusta ja kaveripiiristä, lopettaa harrastukset - ja jos otetaan ap:n intohimoa hakea vanhempi, niin vielä antaa ymmärtää, että pärjäähän lapsi nyt itse, kun vanhemmat on päivät töissä ja illat intohimojensa perässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tuota listaasi. Ei halu erota tarkoita sitä, etteikö parisuhdeseksi olisi mahtavaa ja etteikö saisi lämpöä, läheisyyttä ja elämässä olisi intohimoa.

Parisuhteemme on varmasti lasten mielestä varsin hyvä, kun he tätä joskus aikuisina muistelevat. Lapset eivät ainakaan muista repiviä riitoja, ilkeitä sanoja tai piikittelyä, eivät kolkkoa tunnelmaa tai ahdistusta.

Tämä tilanne on käyty puolison kanssa läpi, tehty puolin ja toisin selväksi suhteen rajat ja päätetty olla yhdessä siihen asti, että lapset muuttavat pois kotoa.

Lapset nimenomaan muistaa ne riidat. Meillä vanhemmat riiteli koko lapsuuden ja toivoin monesti, että eroaisivat. Eivät eronneet, ovat yhä yhdessä ja on helpottanut, kun ruuhkavuodet on ohi. Mutta ne riidat muistan edelleen, koska kaveritkin lähti karkuun sitä huutoa ja koulussa kuulin, kun kaveri oli ollut naapurissa kylässä ja selitti, että taas siellä riideltiin. Edelleen riitelevät, mutta vähemmän ja kai noilla jotain yhteistäkin on.

Miehen kanssa riidellään myös. Eroa olen miettinyt, mutta tässä taloustilanteessa ja pienten lasten takia on vähän pakko olla yhdessä, koska ei ole varaa asua erillään. Seksiä on miehen aloitteesta, minä vain suostun, että lakkaa natkuttamasta. En nauti seksistä, mutta en vihaakaan sitä tarpeeksi kieltäytyäkseni vaan näen sen keinona, että tullaan toimeen.

Riidat muuten koskee lastenhoitoa ja sitä, että mies ei hoida lapsia tarpeeksi, eikä auta tarpeeksi kotonakaan, minkä takia itse ylikuormitun. Istuu vain itsekkäästi koneella muista piittaamatta. Silloin auttaa, kun itse viitsii, mutta jos ei jaksa/halua, niin ei auta, vaikka kuinka tarvittaisiin. Tämän takia mietin eroa, koska jos joutuu hoitamaan kaiken muutenkin yksi, mihin siinä tarvitsee yhdeksi lisälapseksi heittäytyvää miestä?

Vastaus on yllä: eli tässä tilanteessa, kun olen vanhempainvapaalla ja sähkö maksaa maltaita, niin pakko olla kaksi aikuista että on varaa maksaa edes asumiskulut. Ja nyt kun on yhteinen omistusasuntokin, niin jumissa ollaan. Ehkä se, että nyt ei ainakaan voida erota, saisi miehenkin osallistumaan enemmän tai että voisin itse edes joskus sulkea silmäni ukon itsekkyydeltä sen sijaan, että lähtisin lietsomaan riitaa osallistumattomuudesta. Pakko yrittää jotenkin tulla toimeen keskenään.

Viha-rakkaussuhde meillä on ollut aina, jo kauan ennen lapsia. Ennen ei vain osattu erota ja nyt ei voi. Jospa sitä vielä saisi käännettyä alamäen ylämäeksi. Hankalaa kahdelle itsepäiselle juntturalle, joista kumpikaan ei anna periksi.

On riitoja ja riitoja. Jos riitely aiheuttaa turvattomuutta, menee aggressiiviseksi tai nimittelyksi, niin tietenkin se voi olla traumatisoivaa. 

Kuitenkin ihmissuhteisiin liittyy aina myös riidat ja turvallisessa ihmissuuhteessa pitää voida riidelläkin. Eli miten riidat vaikuttaa lapseen, riippuu lopulta siitä, miten riidellään. 

Sinä selvästi olet siirtämässä oman lapsuutesi turvattomuutta omille lapsillesi - kun selvästi menit yhteen henkilön kanssa, jonka kanssa suhde oli  jo alunalkaen turvaton. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen katkera siitä, miten negatiivisen kuvan omat vanhemmat antoivat parisuhteesta. Koskaan eivät tehneet mitään hellyyttävää toisille, eivät sanoneet että rakastaisivat toisia, ei mitään positiivista.

Minä nuorena luulin todella pitkään, että tuollaisia ne parisuhteet sitten ovat ja ajauduin todella huonoihin parisuhteisiin kiitos vanhempieni. Kuvittelin, että se huono käytös mitä näki enemmän vain kuului parisuhteeseen. 

Ei kukaan aikuinen jää lasten takia suhteeseen, vaan itsensä ja vain tahtoo käyttää lapsia syynä siihen, ettei tahdo tehdä sitä muutosta minkä eroaminen vaatii. Lapset ovat ne, jotka joutuvat kärsimään sitten aikuisina tuosta. 

Sinä olet voinut kärsiä vanhepiesi huonosta suhteesta. Mutta kuulut ilmeisesti siihen koulukuntaan, että vanhemmuuden keskeinen tavoite on antaa oikea malli parisuheesta. Mikä saa kysymään, etkö saanut vanhemmiltasi itse lapsena mitään? Läsnäoloa, huolenpitoa jne. 

Oikeasti olet sitä mieltä, että esim. on ihan sama viedä teini-ikäinen lapsi pois tutusta koulusta ja kaveripiiristä, lopettaa harrastukset - ja jos otetaan ap:n intohimoa hakea vanhempi, niin vielä antaa ymmärtää, että pärjäähän lapsi nyt itse, kun vanhemmat on päivät töissä ja illat intohimojensa perässä?

Kiitos, mutta ei kiitos. Et todellakaan saa laittaa mielipiteitä tai sanoja suuhuni. 

Omassa suvussani on eronnut perhe. Eronnut perhe asuu suhteellisen lähekkäin niin, ettei kenenkään lapsen tarvinnut lähteä pois kaveripiiristään, koulustaan tai lopettaa mitään harrastuksia. Nykyään myös kumpikin eronneista seurustelevat ja ovat kuulemani mukaan hyvissä rakastavissa parisuhteissa. 

Olisin paljon mielummin nähnyt vanhempieni eroavan sovussa ja sitten nähnyt heidän olevan uusissa suhteissa onnellisina ja rakastavina, kuin kylmässä tunteettomassa suhteessa onnettomina. 

Halusivat tai eivät, vanhemmat kuitenkin antavat sen ensimmäisen parisuhteen mallin lapsilleensa ja vain itsekkäät antavat lapsilleen kylmästä parisuhteesta kuvan. 

Vierailija kirjoitti:

- Jos olet päätynyt pysymään suhteessa lasten takia, vaikka haluaisit erota, miksi näin? Lasten takia olen sinnitellyt suhteessa, pari vuotta olen kohta miettinyt eroa.

- Etkö kaipaa lämpöä, läheisyyttä, rakkautta tai intohimoa? Näitä asioita kaipaan eniten, olemme nukkuneet eri huoneessa jo monta vuotta miehen kuorsaamisen takia, hän ei suostu hoitamaan terveyttään. Mies on minua vain vuoden vanhempi, mutta tuntuu vanhentuneen hetkessä. On usein myös kiukkuinen ja stressaantunut töistä, eikä arvosta mitä teen perheen eteen.

- Elätkö selibaatissa, harrastatko väkisin seksiä vai harrastatko irtosuhteita? Seksiä meillä on vielä 1-2 kertaa kuussa, yleensä miehen aloitteesta. Se on kuitenkin vain nopea suoritus, en tunne enää suurta intohimoa miestä kohtaan. Huomasin noin vuosi sitten, että olen ihastunut työkaveriini ja olemme kerran suudelleet työpaikan juhlissa. Mies on myös varattu, eikä suhteestamme voi tulla mitään. Mutta naiseuteni on taas herännyt ja haluaisin taas kokea vastaavaa intohimoa. Irtosuhteet kyllä kieltämättä houkuttelisivat.

- Koetko että annat oikeanlaisen esimerkin lapsillesi parisuhteesta? En tiedä, sitä olen miettinyt. Lapset huomasivat jo viime talvena, ettei meillä mene kauhean hyvin kun kinastelimme usein ja teini alkoi pelkäämään, että eroamme. Huomaan usein olevani ahdistunut, kun olemme miehen kanssa yhtä aikaa kotona. Lapset ovat usein iltaisin harrastuksissa tai kavereiden kanssa, ja huomaan ettei meillä ole miehen kanssa enää juuri mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

- Etkö ajattele omaa hyvinvointiasi? Tätä olen viime aikoina alkanut ajattelemaan yhä enemmän, olen alkanut liikkumaan enemmän ja tekemään asioita, joista pidän.

;

- Ajattelitko erota sitten kun lapset ovat aikuisia? Kyllä, mikäli parisuhde ei tästä parane. En kyllä tiedä, rakastanko enää miestäni. Toinen lapsi muuttaa varmaan parin vuoden päästä kotoa, silloin olen miettinyt viimeistään eroavani.

- Oletko puhunut puolisollesi, että haluaisit erota mutta et halua lasten takia toteuttaa toivettasi? En ole pystynyt puhumaan asiasta, kerran mainitsin eroamisesta riidan yhteydessä.

- 7 vuotta ilman seksiä, en koe jääväni mistään paitsi

- meillä ollut eri huoneet jo pitkän aikaa, lapsille se on normaalia

- emme riitele, keskustelemme kaikesta, joten riitatilanteita ei tule

- molemmat joustaa, jotta toisella voi olla omia menoja

Yritän vastata mieheni puolesta, koska hän on ilmaissut että luultavasti eroaisi jos lapsia ei olisi. Jokunen vuosi sitten harkitsimme tosissamme eroa, päätimme jäädä yhteen ja olemme molemmat olleet tyytyväisiä. 

- Etkö kaipaa lämpöä, läheisyyttä, rakkautta tai intohimoa? KAIPAA KYLLÄ. LÄMPÖÄ JA LÄHEISYYTTÄ ON, INTOHIMOA EI

- Elätkö selibaatissa, harrastatko väkisin seksiä vai harrastatko irtosuhteita? OMA KÄSI JA PUOLISO. EI MITÄÄN VÄKISIN

- Koetko että annat oikeanlaisen esimerkin lapsillesi parisuhteesta? EN. VÄLIT EIVÄT OLE KOVIN HELLÄT TAI LÄMPIMÄT. EI AINA EDES KOHTELIAAT. 

- Etkö ajattele omaa hyvinvointiasi? JAA-A

- Ajattelitko erota sitten kun lapset ovat aikuisia? LUULTAVASTI

- Oletko puhunut puolisollesi, että haluaisit erota mutta et halua lasten takia toteuttaa toivettasi? KYLLÄ

Omat vanhempani eivät eronneet lasten takia. Molemmilla oli uudet seurustelukumppanit joten läheisyyttä saivat heidän luonaan. En koe menettäneeni mitään vaikka vanhemmat eivät pussailleet ja halailleet keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen katkera siitä, miten negatiivisen kuvan omat vanhemmat antoivat parisuhteesta. Koskaan eivät tehneet mitään hellyyttävää toisille, eivät sanoneet että rakastaisivat toisia, ei mitään positiivista.

Minä nuorena luulin todella pitkään, että tuollaisia ne parisuhteet sitten ovat ja ajauduin todella huonoihin parisuhteisiin kiitos vanhempieni. Kuvittelin, että se huono käytös mitä näki enemmän vain kuului parisuhteeseen. 

Ei kukaan aikuinen jää lasten takia suhteeseen, vaan itsensä ja vain tahtoo käyttää lapsia syynä siihen, ettei tahdo tehdä sitä muutosta minkä eroaminen vaatii. Lapset ovat ne, jotka joutuvat kärsimään sitten aikuisina tuosta. 

Sinä olet voinut kärsiä vanhepiesi huonosta suhteesta. Mutta kuulut ilmeisesti siihen koulukuntaan, että vanhemmuuden keskeinen tavoite on antaa oikea malli parisuheesta. Mikä saa kysymään, etkö saanut vanhemmiltasi itse lapsena mitään? Läsnäoloa, huolenpitoa jne. 

Oikeasti olet sitä mieltä, että esim. on ihan sama viedä teini-ikäinen lapsi pois tutusta koulusta ja kaveripiiristä, lopettaa harrastukset - ja jos otetaan ap:n intohimoa hakea vanhempi, niin vielä antaa ymmärtää, että pärjäähän lapsi nyt itse, kun vanhemmat on päivät töissä ja illat intohimojensa perässä?

Kiitos, mutta ei kiitos. Et todellakaan saa laittaa mielipiteitä tai sanoja suuhuni. 

Omassa suvussani on eronnut perhe. Eronnut perhe asuu suhteellisen lähekkäin niin, ettei kenenkään lapsen tarvinnut lähteä pois kaveripiiristään, koulustaan tai lopettaa mitään harrastuksia. Nykyään myös kumpikin eronneista seurustelevat ja ovat kuulemani mukaan hyvissä rakastavissa parisuhteissa. 

Olisin paljon mielummin nähnyt vanhempieni eroavan sovussa ja sitten nähnyt heidän olevan uusissa suhteissa onnellisina ja rakastavina, kuin kylmässä tunteettomassa suhteessa onnettomina. 

Halusivat tai eivät, vanhemmat kuitenkin antavat sen ensimmäisen parisuhteen mallin lapsilleensa ja vain itsekkäät antavat lapsilleen kylmästä parisuhteesta kuvan. 

Toki, jos ero on se se silver bullet, joka ratkaisee ongelmat. Lapset eivät luovu mistään ja vanhemmat saavat rakastavat parisuhteet, joihin se lapsi on tervellut, niin mikäs siinä. 

Mutta sinä syytät edellen eroamattomia vanhempia itsekkäiksi ja louskutat parisuhdemallista. Ei kaikilla tai edes useimmilla ole varaa hankkia kahta asuantoa just samalta alueelta kuin missä asuvat nyt. Tai jos hankkikin, niin voi olla, että lapset joutuu luopumaan esim. omista huoneista. 

Vuoro- ja matkatyöt tai ihan perus arkikiirekin tarkoittaa, että yhden vanhemman kohdissa se aikuinen on länsä harvemmin. Eli tarvitseeko lapsi aikuisen läsänäoloa vai pelkästään parisuhdemallia? 

Kiitos vastauksista. Ja niille jotka ovat hankalissa tilanteissa, toivon kaikkea hyvää ja jaksamista . Ilmeisen moni kuitenkin on myös tyytyväisiä yhdessä, mutta miksi sitten ajattelee eroa, se on jäänyt itselleni epäselväksi tässä ketjussa.