Olen 23v mies ja olen hyvin nuoresta iästä lähtien halunnut löytää elämänkumppanin ja avioitua nuorella iällä.
Siinä missä ikätoverini haaveilivat railakkaasta irtoseksin täytteisestä elämästä, minä haaveilin omasta perheestä.
Ei koskaan ole kiinnostanut yhdenyönjutut, irtosuhteet tai lyhytaikaiset suhteet, koska en näe niissä mitään merkityksellistä. Jos tietää että suhde ei johda avioliittoon asti, niin miksi edes yrittää? Sehän olisi vain ajan tuhlausta.
Tinderiä ja Valoa olen käyttänyt ja olen käynyt useiden eri naisten kanssa treffeillä. Tuntuu kuitenkin aina siltä, ettei kukaan ajattele parisuhde-elämästä yhtä määrätietoisesti kuin minä. Profiilissani teen kuitenkin aina selväksi, että olen vakavan suhteen perään, niin turhauttaa kun joku aluksi esittää myötäilevänsä ajatuksiani, mutta paljastuukin päämäärätiedottomaksi ajan tuhlaajaksi.
Onko minun kohtaloni sitten odotella yksinäisenä sinkkumiehenä 30-35 vuotiaaksi, että ikäiseni naiset viimein tajuavat parisuhteen merkityksen? Ei tunnu siltä että nuoret naiset olisivat halukkaita asettumaan aloilleen.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Ota vanhempi nainen. Ei minusta ainakaan huono vaihtoehto.
Vanhemmilla naisilla tapaa olla paljon aikaisempia kumppaneita, joten koen tämän kyllä ongelmalliseksi omasta, itsensä avioliittoon säästävän näkökumasta.

Ota sellainen joka ei anna miehen tehdä tarpeitaan itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota vanhempi nainen. Ei minusta ainakaan huono vaihtoehto.
Vanhemmilla naisilla tapaa olla paljon aikaisempia kumppaneita, joten koen tämän kyllä ongelmalliseksi omasta, itsensä avioliittoon säästävän näkökumasta.
Kaikkea ei voi saada, se on ikävä fakta. Ehkäpä sinun kannattaisi vähän joustaa kriteereistäsi. Niin on moni nuori nainenkin joutunut tekemään. Toivonut nuoresta iästä asti läpi elämän kestävää hyvää parisuhdetta, mutta joutunut pettymään. Kaikille ei riitä sitä unelmien puolisoa. Ja jos se unelmien puoliso sitten löytyykin vähän vanhemmalla iällä niin eikö se ole lopulta kuitenkin hyvä asia. Täytyy vain miettiä oletko valmis olemaan yksin siihen asti, vai uskallatko kokeilla jos joku josta et heti arvaisi olisikin se sinun rakkain ihmisesi.
Naiset ei enää halua parisuhdetta. On hyvin vaikeaa löytää nainen joka oikeesti halua parisuhteen, lapsia ja perhe elämää. Olen tavannut paljon naisia ja ne haluaa vain hauskapitoa ja seksiä. Ei naiset halua miestä roikkumaan eikä naiset halua asua miehen kanssa. Nykymeininki on ihan eri kuin 15 vuotta sitten. Myös työn saaminen on epävarmaa tänä päivänä. Sähkö ja ruoka on kallista ja tulevaisuus epävarmaa joten ei naise voi sitoutua mieheen.
Ei kannata kuitenkaan sitoutua lopullisesti ihan liian aikaisin. 23-vuotiaana oma persoona ei ole vielä edes kehittynyt kunnolla. Toki voi seurustella sillä mielellä, että tämän ihmisen kanssa menen tulevaisuudessa naimisiin. Parisuhteen ohella kannattaa tutustua itseensä ja kokeilla mikä kaikki tässä maailmassa kiinnostaa ja miksikä se oma maailmankuva lopulta muotoutuu. Sitten on helpompi tehdä se lopullinen sitoutuminen eli avioliitto. Toki jokainen tekee niin kuin itse haluaa ja olemme erilaisia näissä asioissa.
Ja ainahan voit katsella naisia myös ulkomailta, missä naiset ovat usein myös vanhakantaisempia ja valmiita avioon nuorempina.
Ikätoverit.
Entäs ne omat kaverit, tuttavat ja ystävät? Vai onko niitä.
Olen 40v ja parikymppisestä etsinyt kumppania joka haluaisi perheen. Suhteita on riittänyt ja aivan hyviä sellaisia, mutta naista joka olisi halunnut perheen ei. Aina haaveillut suurperheestä 5+ lasta ja tavallinen perhe elämä. Vähän myöhästä enää, mut se risti kyl kannetaan eikä hätää vaikkei mennytkään niinku suunnittelin.

Oletko hankala ihminen vai nirso?
Itsekin halusin naimisiin ja lapsia nuorena. Pidin 25v ikää deadlinena esikoisen saamiselle. No toisin kävi, sain odotella "sitä Oikeaa" liki kolmekymppiseksi.
Onneksi odotin, parempaa aviomiestä ja lasteni isää tuskin olisin saanut. Vaikka olinkin esikoisen syntyessä jo 31-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40v ja parikymppisestä etsinyt kumppania joka haluaisi perheen. Suhteita on riittänyt ja aivan hyviä sellaisia, mutta naista joka olisi halunnut perheen ei. Aina haaveillut suurperheestä 5+ lasta ja tavallinen perhe elämä. Vähän myöhästä enää, mut se risti kyl kannetaan eikä hätää vaikkei mennytkään niinku suunnittelin.
Oletko hankala ihminen vai nirso?
Suhteita on riittänyt. Äidinkielestä M?
Ota ja ota. Ei naisia voi mistään niin vain ottaa. Ei voi mieluisiin töihinkään niin vain mennä. Ensin haetaan ja yleensä petytään. m37

Edelleenkin, oletko hankala ihminen vai nirso? Vastauksen perusteella veikkaan kumpaakin. Suhteidesi määrä ei sulje pois näitä vaihtoehtoja.
Arvotatko myös naisesi yo-tulosten perusteella, mutta et itse edes vaivaudu kuuntelemaan mitä naisesi sinulle sanoo?
Tuntemistani nuorista naisista suurin osa haluaa elämänkumppanin ja hänen kanssaan lapsia. Aika erikoista, että olisit törmännyt vain sellaisiin naisiin jotka aidosti eivät halua perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Ota ja ota. Ei naisia voi mistään niin vain ottaa. Ei voi mieluisiin töihinkään niin vain mennä. Ensin haetaan ja yleensä petytään. m37
Ei sitä tarvitse noin kirjaimellisesti ottaa. Pessimisti ei pety, mutta sekään ei ole varmaa.
Kyllä unelmista, kuten perheen perustamisesta ja elinikäisestä suhteesta voi monien muiden asioiden lisäksi puhua ensimmäisillä treffeillä tai ihan vain tutustuessa uuteen ihmiseen, vaikkei oltaisi treffeilläkään. Sekin on arvoista puhumista.