Lue keskustelun säännöt.
On kuulemma yleistä, että 25-35-vuotiaana ihmiselle tulee voimakas masennus ja "kriisi". Mistä tämä johtuu?
20.11.2022 |
Haluan todella kysyä jos tiedätte vastauksen ja olette itse kokeneet sen.
Olen ollut niin syvällä nyt viime vuodet. Ahdistaa, masentaa. Mitään en haluaisi tehdä, mikään ei kiinnosta, millään ei väliä. Kaikkea katson uudesta näkökulmasta ja kyseenalaistan koko elämän.
Mietin miksi täällä ollaan ja mitä järkeä tässä kaikessa on. Olen jopa vakavissani pohtinut kuolemaa ja toivonut sitä kohdalleni.
Toki on tapahtunut todella ikäviä asioita mutta tuntuu että enneminkin olen aivan jonkin "uuden" kynnyksellä enkä osaa lähteä nyt lentoon niin sanotusti. Aivan kuin luopuisin jostain. En tiedä mistä. Aivan kuin minä vain muuttuisin voimatta tehdä tälle sisäiselle olotilalleni juuri muuta kuin käydä se läpi.
Haluaisin jäädä vain paikoilleni enkä kestä ajatusta työelämästä tai tulevasta kun katson ympärilleni.
Minä olen todella ollut maassa ja inhonnut itseäni, elämää ja ihmisiä. Toisaalta myös antanut arvoa kaikelle tuolle ja arvostan pieniä hyviä asioita enemmän. Toisaalta en yhtään mitään.
Aaltoilen kahden maailman välillä. Todella tuskaistaa.
En tiedä mitä tapahtuu ja miksi ja olenko kunnossa vai en. Miten jaksan ja kauan tätä omaa epävarmaa olotilaa täytyy kestää.
Olen ihan eksyksissä ja joskus se vie todella epätoivoiseen olotilaan viikoiksi, ehkä kuukausiksi välillä hieman helpottaen.
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en usko, että kriisit olisivat sidottuja ikään vaan elämäntilanteisiin.
Elämässä tulee monenlaisia vaiheita. Osaat hyvin kuvailla . Tuon läpi käytyään ymmärtää taas jotain vähän enemmän.
Todellisuus haastaa nuoruuden unelmat ja haaveet.
Et ole merkittävä, jos et koe olevasi kriisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mikään ihme tämmöisen kriisien keskellä oli minkä ikäinen hyvänsä. Moni kokee nyt noin ja ihmekös tuo.?
Naisille tulee kriisi lapsettomuuden takia tuossa iässä. Miehistä en tiedä, olisiko tämän nykyelämän kanssa kipuilua kun on tehty tarpeettomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut mitään isompaa kyllä itsellä tuossa. Mutta sainkin elää sen ennen korona-aikaa ja sotatilannetta. Nyt, jos olisi tuon ikäinen, varmasti olisi paljon enemmän epävarmuuksia.
Nuoruus ja kokemattomuus jää taa. Todellinen elämän raakuus ehkä iskee päin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tuttua! Jotenkin ajattelen että se kuuluu tähän ihmiskokemukseen. Ihmisenä kasvuun. T: nainen 34
Kyllä, tämä varmaan kuuluu mutta silti se tuntuu niin henkilökohtaiselta ja vaikealta, tuskaisalta, että tekisi mieli vain jäädä lattialle usein makaamaan.
Siis en vain ymmärrä tätä ja tavallaan tiedostan, että ilmeisesti nyt on aika kasvaa taas ihmisenä johonkin suuntaan.
Tämä on käynyt minulle ennenkin, muistan käyttäneeni silloinkin sanaa tuska. Sen jälkeen muutuinkin ihmisenä ja moni asia elämässä muuttui. En muistanut sen olevan kuitenkaan tällaista ja on kyllä repivää.
Huomaan myös, että alkoholi ei oikein maistu enää. En saa siitä samanlailla irti tai jaksa juoda. Minulla kun oli jonkinlainen alkoholiongelma tai on mutta nykyään ei vain tee mieli, voin lopettaa kesken noin vaan yhden juotuani tai ehkä en jaksa edes sitäkään. Se on tavallaan erikoinen muutos koska ennen piti juoda nousuhumalaan.
En tiedä tosiaan mitä tässä taas käy läpi. Ainoa pelko itsellä on se, etten jaksa. Olen myös hyvin yksinäinen nykyään joten ei ole juuri tukea tai muuta. Silti tuntuu, että sekin on tarpeellista, olla yksin ja käydä tämä polku läpi vaikka olen ihan saamarin sekaisin ja loppu tämän sisäisen ääneni kanssa tai itseni. Miten sen sanoisi.
AP
Ruusunpunaiset lasit riisutaan noilla main
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tuo oli vauhdikasta aikaa: valmistuminen, työelämään siirtyminen ja perheen perustaminen. En ehtinyt masentumaan.
Voi olla, että olet henkisen heräämisen porteilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3-kympin kriisi: kaikki muut on naimisissa ja raskaana ja töissä ja mulla on vielä gradu kesken ja notkun yliopistolla enkä tiedä, mikä minusta tulee isona. (Naiset 28-35 v.)
4-kympin kriisi: olen kyllästynyt lapsiin, puolisoon ja työhön, jokainen päivä on samanlainen. Haluan voimaantua ja teen jotain räväkkää: eroan, rupean harrastamaan joogaa ja burleskia, värjään hiukseni violetiksi ja otan gambialaisen rakastajan (Naiset 39-42v.)
5-kympin villitys: olen kyllästynyt vaimoon ja lapsiin, eroan ja ryhdyn jahtaamaan parikymppisiä tyttöjä, ostan moottoripyörän ja kasvatan takatukan (mies 50-55v.)
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus haastaa nuoruuden unelmat ja haaveet.
No juu. Onhan kaikki kyllä memnyt päin peetä tai no, ei nyt kaikki mutta en ehkä kuvitellut olevani tässä tilanteessa esimerkiksi vajaa viisi vuotta sitten. En todellakaan.
On paljon mennyt. Ystäviä, parisuhde, työt ja kaupungit vaihtuneet.
Samalla olen opiskellut uuden ammatin, on töitä ja sellaista. En ole pysähtynyt mutta tuntuu silti, että elämäni olisi pysähtynyt. Tuntuu aika usein turhamaiselta kaikki ja toisaalta siltä että olen itse epäonnistunut ja vastuuton kun masennun.
Samalla pohdin, että mitä edes haluan ja mitä hittoa minä kaikella materialla teen. Kunhan saa ruokaa pöytään. En jaksa edes laittautua nätiksi nykyään, käytän vanhoja vaatteita ja aivan sama mitä päällä oikeastaan on.
Ennen tykkäsin laittaa itseäni ja olin aika tarkka miltä näytän kun menen ihmisten ilmoille. Toki siistin itseäni vieläkin mutta en hae mitään elämältä kun astun ovesta ulos.
Voisin lähinnä vain nukkua ja olla jossain omassa pienessä maailmassani. Samalla tiedostan, että elämä lipuu ohi ja kriiseilen.
En siis tiedä mihin suuntaan mennä ja oma olotilani sanoo vain, että anna olla, pysähdy, älä tee mitään ja hengitä.
AP
Kriisistä kriisiin kirjoitti:
Minä en usko, että kriisit olisivat sidottuja ikään vaan elämäntilanteisiin.
Monilla tuossa 25–35-vuotiaana on edessä työpaikan etsiminen, ensimmäisen asunnon osto & asuntolaina, naimisiin meno tai muuten puolisoon sitoutuminen, lasten teko. Kaikin puolin siis joutuu itse ottamaan vastuun elämästään. Vanhempien tuki usein hiipuu tuossa iässä kuten myös yhteiskunnan opintorahat sun muut. Toisin sanoen elämäntilanne on monilla sama tuossa iässä, sitä sanotaan kolmenkympin kriisiksi.
Seuraava kriisi eli työhön tympääntyminen tai loppuunpalaminen, puolisoon tai perhe-elämään tympääntyminen, vanhempien sairastuminen tai kuolema jne. tulee sitten jo leveämmällä haitarilla 35–55-vuotiaana. Se kulkee nimellä keski-iän kriisi tai viidenkympin villitykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kriisistä kriisiin kirjoitti:
Minä en usko, että kriisit olisivat sidottuja ikään vaan elämäntilanteisiin.
Monilla tuossa 25–35-vuotiaana on edessä työpaikan etsiminen, ensimmäisen asunnon osto & asuntolaina, naimisiin meno tai muuten puolisoon sitoutuminen, lasten teko. Kaikin puolin siis joutuu itse ottamaan vastuun elämästään. Vanhempien tuki usein hiipuu tuossa iässä kuten myös yhteiskunnan opintorahat sun muut. Toisin sanoen elämäntilanne on monilla sama tuossa iässä, sitä sanotaan kolmenkympin kriisiksi.
Seuraava kriisi eli työhön tympääntyminen tai loppuunpalaminen, puolisoon tai perhe-elämään tympääntyminen, vanhempien sairastuminen tai kuolema jne. tulee sitten jo leveämmällä haitarilla 35–55-vuotiaana. Se kulkee nimellä keski-iän kriisi tai viidenkympin villitykseksi.
En pidä tällaisesta luokittelusta ja tuntuu kuin eläisimme ihan suorituksen perässä. Itse en sellaista haluaisi koko elämäni ajan tehdä, että aina jossain rumbassa ja kriisissä olisi. Tosin en tiedä onko se omasta halustakaan kiinni, mitä vaan kun voi tapahtua.
Sitä vain haluaisi jonkun selityksen aina kaikelle, että mitä helvettiä tämä nyt taas on ja mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä ja mihin mennä. Vai saako vain olla ja hengittää, olla vertaamatta omaa elämää toiseen ja olla vain oma itsensä, kehittyä sitä kautta ihmisenä.
Sitä vain pohtii. Olen koko ajan ollut nyt näissä mielen maisemissa, en yhtään tiedä mitä tämä elämä on.
Valetta vai todellista. Siis sitä kyseenalaistaa niin monenlaista.
AP
Maailma on niin sairas paikka. Mitä nopeammin kun pääsee hautaan niin ei tarvitse olla siellä.
Yleensä apua ja halpoja tarjouksia saa black ed.com
Voi kun tuttua! Jotenkin ajattelen että se kuuluu tähän ihmiskokemukseen. Ihmisenä kasvuun. T: nainen 34