Jos saisit vaikka kymmenen miljoonaa euroa, miten sosiaalinen elämäsi muuttuisi?
Sosiaalisella elämällä tarkoitan nyt ihan kaikkia läsnäolevia ihmisiä, oli se sitten vaikka kadulla kävelemistä tai työpaikalla olemista, joissa vähintään toinen ihminen sinun lisäksesi paikalla.
Kommentit (22)
Ei mitenkään. Yksi kaverini peri isänsä firman, jonka arvo on noin 10M€. Ihan sama kaveri se on edelleenkin. Enkä ymmärrä, miten omakaan sosiaalinen elämäni muuttuisi, jos äkkirikastuisin. Muuten elämä toki muuttuisi.
Radikaalisti. Joutuisimme kommunikoimaan aluksi käsimerkein ja tankeroenglannilla. Nykyään pärjään ihan suomella.
Maksullisia naisia olisi joka yö vieressäni 🤪
Lahjoittaisin 9 miljoonaa Mynämäen seurakunnalle
Ei mitenkään. Varmaan jatkaisin osa-aikaisena etätöissä ihan muuten maan aluksi eli samat työkaverit edelleen ja samat kaverit pysyisivät kavereina.
Sosiaaliset kontaktit rajoittuis jonkin aikaa tarjoilijoihin ja vastaanottovirkailijoihin.
En kävisi enää töissä, joten työkaverit jäisi pois. Osan kanssa olen kuitenkin ystävystynyt, joten heidan kanssaan varmaan olisin edelleen tekemisissä, mutta en tietenkään yhtä usein kuin nyt. Muuten ei varmaan mitenkään.
Jos kukaan ei saisi tietää saamistani rahoista (enkä itse takuulla kenellekään kertoisi), niin ei varmaankaan millään tavalla. Jos tieto vuotaisi, niin todennäköisesti alkaisi melkoinen temppurata lokkien välttelyksi.
Luultavasti muuttaisin takaisin kotipaikkakunnalleni eli vanhempani, sisarukseni, serkkuni yms. olisivat taas lähelläni.
Toki tarkottaisi sitä, että välimatkat takia en voisi jatkaa töissä eli taakse jäisi työkaverit.
Ei mitenkään, en yhäkään tapaisi ketään.
Kymmenellä miljoonalla jäisin pois töistä ja alkaisin matkustella. Hankkisin toisen kodin jostain lämpimästä. Kyllähän silloin väistämättä myös sosiaaliset verkostot muuttuisivat.
Alkaisin harrastaa ja tehdä asioita, joihin köyhänä ei ole ollut varaa. Samoin lapseni saisivat harrastaa kalliita harrastuksia.
Palikat laitettaisiin koko perheeltä kuntoon ja hommattaisiin uusi auto. Velat hoidettaisiin pois.
Varmaan tulisi ainakin harrastusten kautta lisää uusia ihmisiä elämään. Lapsetkin saisivat uusia kavereita.
Eipä se mitenkään nykyisestä muuttuisi. Samanlaisena hiljaista elämää elelevänä introverttina pysyisin jatkossakin. Olen pitkään tehnyt etätyötä ja tekisin edelleenkin.
Ei muuttuisi mitenkään ainakaan omasta aloitteestani. En kertoisi kenellekään fyrkasta, antaisin osan hyväntekeväisyyteen. Töissä en ole, joten siihenkään ei vaikuttaisi.
Kauniit naiset kiinnostuisivat minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjoittaisin kaikki venäjän urhealle armeijalle.
VOITOKAS Z!Sillä he saisivatkin paljon aikaiseksi. Muutamat tampoonit pojille?
Kannattaisi ostaa suoraan jotain varusteita mitä te tarvitsette ja toimittaa ihan itse perille asti.
Kyllä se raha menee perille asti kun vain siirtää summan Venäjän armeijan tilille.
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjoittaisin kaikki venäjän urhealle armeijalle.
VOITOKAS Z!Sillä he saisivatkin paljon aikaiseksi. Muutamat tampoonit pojille?
Kannattaisi ostaa suoraan jotain varusteita mitä te tarvitsette ja toimittaa ihan itse perille asti.
Kyllä se raha menee perille asti kun vain siirtää summan Venäjän armeijan tilille.
Ai, luulin että haluat sen johonkin järkevään käyttöönkin.
btw, tilisiirrot venäjälle ei toimi.
Pakotteet, tiedäthän.
Ainakin nykyiset työkaverit jäisivät pois sosiaalisista kontakteista. Yksiselitteisesti.