Lue keskustelun säännöt.
Miksi kutsutaan ihmistä, joka ei halua ihmisten seuraa? Huom, se EI ole epäsosiaalinen persoona!
20.11.2022 |
Luulin itse, että kuvaava termi olisi epäsosiaalinen persoona, mutta googlettelemalla selvisi, että tämä termi tarkoittaakin auktoriteetteja vastaan kapinoivaa, esim. rikoksia tekevää ihmistä.
Turvaudun siis termin etsinnässä teihin.
Mikä on oikea termi ihmiselle, joka
-viihtyy yksin, ei kaipaa juurikaan ihmisten seuraa
-kokee yleensä jutustelun rasittavana, voimiavievänä ja yhdentekevänä (vaikka selviytyykin hyvin ja yleisten normien mukaisesti sosiaalisista tilanteista)
-häntä ei oikeasti jaksa liiemmälti kiinnostaa ihmisten kuulumiset (elleivät ole jotain todella poikkeavaa), koska pääpiirteittäin kaikki ihmiset ovat niin samanlaisia, ja kaikki asiat on jo nähty ja kuultu, ja samojen asioiden jahkaaminen on epäkiinnostavaa
Kuitenkin, huom. EI vihaa eikä inhoa ihmisiä. Toivoo kaikille hyvää ja haluaa olla kohtelias ja ystävällinen kaikille, muttei halua varsinaisesti ystävystyä ihmisten kanssa.
Nopeat kohteliaat tervehdykset pinnallisten kuulumistenvaihtojen kanssa passaavat ja riittävät hyvin.
Eli kyllä, puhun itsestäni, mutta minulla on termi hukassa, millä kuvailisin itseäni?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matala sosiaalisuus. Ei siis antisosiaalinen, mutta jos normaalit ihmiset laitetaan janalle, niin tämä on janan toisessa päässä.siellä äärisosiaalisessa päässä on ihminen, jolla on kova tarve miellyttää toisia ihmisiä.
Temperamenttipiirre. Synnynnäistä siis.
Tätä siis tarkoitan https://kiintymysvanhemmuus.fi/temperamentti-ihmisen-yksilollisyys/
Sosiaalisuus
Kirjassa kerrotaan, että sosiaalisuus temperamenttipiirteenä tarkoittaa muiden ihmisten seurasta nauttimista, heidän seuraansa hakeutumista ja muiden seuran asettamista yksinolon edelle. Taipumus vakiintuu yhdessäolosta seuraavasta sisäisestä palkinnosta, jotka ovat Bussin ja Plomin mukaan seuraavat.
Ensinnäkin sosiaaliselle ihmiselle muiden läsnäolo toimii mielihyvän tuottajana. Toinen sosiaalinen palkinto on yhteisiin aktiviteetteihin osallistuminen tai yhteiset harrastukset muiden kanssa. Kolmanneksi huomion, arvostuksen ja kiitoksen saaminen muilta on tärkeä sosiaalinen palkinto, samoin kuin vastavuoroisuus sellaisissa asioissa kuin olla samaa tai eri mieltä jostain, hämmästyä tai olla kiinnostunut jostain. Ihmiset voidaan siis asettaa johonkin kohtaan sellaisella jatkumolla, jonka ääripäät ovat: muiden ihmisten palkintoarvo puuttuu kokonaan sosiaalinen kanssakäyminen on erittäin palkitsevaa sen mukaan, kuinka tärkeitä edellä kuvatut sosiaaliset palkinnot ihmiselle ovat, ja kuinka paljon mielihyvää ne hänelle tuottavat. Sosiaalisen ihmisen vastakohta on vähemmän sosiaalinen, ei epäsosiaalinen.
Sosiaalinen ihminen siis hakeutuu toisten seuraan ja nauttii siitä. Jos temperamenttipiirre sopii ihmiseen keskinkertaisesti, hän on kiinnostunut ihmisistä, mutta ihmisistä ja tilanteista riippuu miten tärkeää sosiaalinen kanssakäyminen hänelle on. Jos määritelmä sopii huonosti, ihminen viihtyy myös yksin eikä aktiivisesti hakeudu muiden seuraan tai etsi uusia tuttavuuksia. Sosiaaliselle ihmiselle yhdessäolo ja mielipiteiden vaihto muiden kanssa on palkitsevaa, vähemmän sosiaaliselle taas ei. Sosiaaliselle muiden kiitos on tärkeä, vähemmän sosiaaliselle ei. Sosiaalinen ihminen tavoittelee muiden arvostusta ja on herkkä ympäristön paineelle olla samanlainen kuin muut. Hän ei uskalla asettua yleistä mielipidettä vastaan. Vähemmän sosiaalinen on puolestaan riippumattomampi yleisestä mielipiteestä.
Sosiaalisuus kuuluu niihin temperamenttipiirteisiin, joihin kohdistuu huomattava yhteiskunnallinen arvostus. Länsimaisen arvomaailman mukaan ihmisen pitää olla sosiaalinen ilman pohdintaa siitä, miksi näin pitää olla, tai mitä sillä edes tarkoitetaan. Oletetaan, että koska sosiaalinen on kiinnostunut muista, hän tulee toimeen muiden kanssa. Keltikangas-Järvinen painottaa, että sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asioita. Sosiaaliset taidot kehittyvät oppimisen ja vuorovaikutuksen tuloksena lapsen kehittyessä. Ns. ujo henkilö saattaa omata erinomaiset sosiaaliset taidot, kyvyn kunnioittaa muita ja tulla heidän kanssaan toimeen.
Sosiaalisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus liitetään arkikielessä yhteen, ja joidenkin tutkijoiden mukaan nämä liittyvätkin toisiinsa. Myös ulospäinsuuntautuneisuus on temperamenttipiirre, joka nauttii yhteiskunnassa yleistä arvostusta ilman sen kummempaa pohdintaa. Ulospäinsuuntautuneisuus, kuten muutkin piirteet, ovat joskus hyvä ja joskus huono asia. Ulospäinsuuntautunut tekee nopeasti tuttavuutta, mutta se saattaa tarkoittaa myös kyvyttömyyttä kuunnella toista ihmistä.
Kiitos tästä! Linkin takaa löytyi lisääkin mielenkiintoista asiaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykäs ihminen turhautuu muiden seurassa, joten ei sitä aktiivisesti hae. Ei keskivertoihminenkän halua kuunnella apinoiden huutoa 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikalailla tuollainen eli en pahemmin kaipaa ihmisten seuraa, nautin siitä kun saa olla yksin kotona enkä ole kovinkaan sosiaalinen esimerkiksi töissä. Pidän itseäni introverttina.
Esimerkiksi tänä viikonloppuna olen nähnyt muita ihmisiä vain kaupassa sekä siloin kun kävin lenkillä, ainoa sanat mitä olen viikonloppuna puhunu on kaupankassalla kun sanoin että kuittia en tarvitse kiitos.
Olen koko ikäni ollu sinkku myös koska introverttina viihdyn paljon yksin joten miten minä voisin olla parisuhteessa kun siinä pitää olla sosiaalinen toisen ihmisen kanssa?
M32
Liittymistarve, ryhmään kuulumisen tarve, hyväksymisen hakeminen. Ei koe palkitsevana toisilta saatua huomiota. Se ei ole suurin motivaattori.
Ihmisten ryhmissähän on myös niitä tarkkailijoiksi jääviä, vähemmän aktiivisesti osallistuvia.
Ei tarvitse nähdä ongelmaa siellä missä sitä ei ole.
Itse olisin ihan tyytyväinen, jos olisi työ, jossa päivä menee töitä tehden, ja kotona saa olla omissa oloissaan. Työ jota tehden päivä kuluu, eikä tarvitse seurustella tyhjänpäiväisyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Matala sosiaalisuus. Ei siis antisosiaalinen, mutta jos normaalit ihmiset laitetaan janalle, niin tämä on janan toisessa päässä.siellä äärisosiaalisessa päässä on ihminen, jolla on kova tarve miellyttää toisia ihmisiä.
Temperamenttipiirre. Synnynnäistä siis.
Ei sosiaalisuus tarkoita mitään miellyttämisentarvetta. Se tarkoittaa pikemminkin sitä, että toisetkin ihmiset ja heidän mielipiteensä kiinnostavat aidosti eikä ihminen normaalisti herkästi väsy toisiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä älykkäämpi on, sitä vähemmän tarvitsee muiden seuraa, koska yli 99% väestöstä ei ole mitään annettavaa.
Samaa mieltä. Vuosia sitten olin päivisin lapsenhoitajana leikkipuistossa.
Siellä pärjäsin perhepäivähoitajien kanssa 'aivot narikkaan' -tyylillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselle olisi ihan käsittämätön ajatus se, että laittaisin nettiin kuvia itsestäni tai päivityksiä siitä, mitä olen tehnyt. Miksi ihmeessä niin tekisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matala sosiaalisuus. Ei siis antisosiaalinen, mutta jos normaalit ihmiset laitetaan janalle, niin tämä on janan toisessa päässä.siellä äärisosiaalisessa päässä on ihminen, jolla on kova tarve miellyttää toisia ihmisiä.
Temperamenttipiirre. Synnynnäistä siis.
Ei sosiaalisuus tarkoita mitään miellyttämisentarvetta. Se tarkoittaa pikemminkin sitä, että toisetkin ihmiset ja heidän mielipiteensä kiinnostavat aidosti eikä ihminen normaalisti herkästi väsy toisiin ihmisiin.
Juu, arkikielessä ei tarkoita. Sinäkin yhdistät sosiaalisuuden ekstroversioon. Ja oikeasti ne vain sivuavat toisiaan.
Kylläpä tarkoittaa tutkimusten mukaan, siis sillä, mitä sosiaalisuudella tarkoitetaan temperamenttipiirteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikalailla tuollainen eli en pahemmin kaipaa ihmisten seuraa, nautin siitä kun saa olla yksin kotona enkä ole kovinkaan sosiaalinen esimerkiksi töissä. Pidän itseäni introverttina.
Esimerkiksi tänä viikonloppuna olen nähnyt muita ihmisiä vain kaupassa sekä siloin kun kävin lenkillä, ainoa sanat mitä olen viikonloppuna puhunu on kaupankassalla kun sanoin että kuittia en tarvitse kiitos.
Olen koko ikäni ollu sinkku myös koska introverttina viihdyn paljon yksin joten miten minä voisin olla parisuhteessa kun siinä pitää olla sosiaalinen toisen ihmisen kanssa?
M32Liittymistarve, ryhmään kuulumisen tarve, hyväksymisen hakeminen. Ei koe palkitsevana toisilta saatua huomiota. Se ei ole suurin motivaattori.
Ihmisten ryhmissähän on myös niitä tarkkailijoiksi jääviä, vähemmän aktiivisesti osallistuvia.
Ei tarvitse nähdä ongelmaa siellä missä sitä ei ole.
Itse olisin ihan tyytyväinen, jos olisi työ, jossa päivä menee töitä tehden, ja kotona saa olla omissa oloissaan. Työ jota tehden päivä kuluu, eikä tarvitse seurustella tyhjänpäiväisyyksiä.
Olisit tyytyväinen? Miksi et sitten elä sellaista elämää?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikalailla tuollainen eli en pahemmin kaipaa ihmisten seuraa, nautin siitä kun saa olla yksin kotona enkä ole kovinkaan sosiaalinen esimerkiksi töissä. Pidän itseäni introverttina.
Esimerkiksi tänä viikonloppuna olen nähnyt muita ihmisiä vain kaupassa sekä siloin kun kävin lenkillä, ainoa sanat mitä olen viikonloppuna puhunu on kaupankassalla kun sanoin että kuittia en tarvitse kiitos.
Olen koko ikäni ollu sinkku myös koska introverttina viihdyn paljon yksin joten miten minä voisin olla parisuhteessa kun siinä pitää olla sosiaalinen toisen ihmisen kanssa?
M32
Itse olen kyllä parisuhteessa, joka on kestänyt jo 15 vuotta.
Tykkään kyllä mieheni (ja lasteni) läsnäolosta ja seurasta, mutta ei meillä kyllä hirveää puheensorinaa ole... Aluksi aiheutti ihmetystä miehessäni, saattoi kysyä esim. automatkalla, että mökötänkö tms kun olin vain hiljaa ja katselin ulos autonikkunasta. Ja minä hämmästelin kysymystä, olin oikein hyvässä fiiliksessä, oli mukavaa nauttia toisen seurasta, kuunnella musiikkia autoradiosta, katsella maisemia, ja olo toisen seurassa oli niin luottavainen ja mukava, ettei tarvinut ylläpitää teennäistä jutustelua tyhjänpäiväisyyksistä.
Samoin mies ihmetteli miksen ikinä soitellut hänelle, tai nykyäänkään en soittele peräänsä jos on töissä tai illanvietoissa. (mies on kertonut/vertaa siihen kuinka esim. erään kaverinsa vaimo soittelee miehelleen ihan jatkuvasti jos mies on pois kotoa)
No, en soita, kun ei mulla ole ollut mitään asiaa :D ja kun mies on pois, mulla on omaa tekemistä johon keskityn, enkä viitsi häiritä miestä kun tiedän hänelläkin olevan muuta tekemistä, jos kerran töissä tai jonkun kaverin kanssa on.
Nykyään mies jo tottunut, ja viihtyy itsekin omissa oloissaan mm. puhelinta selaten tai pelaillen.
Toki myös meillä puhutaan eikä koko aikaa tuppisuuna olla. Tänään aamukahvilla keskusteltiin siitä pitäisikö käydä äänestämässä seurakuntavaaleissa, mitä kirkkovaltuusto ylipäätään tekee, ja sitten mietittiin mitä ruokaa laitetaan. Naurettiin yhdessä jollekin tiktok-videolle. Ja sitten minä aloin selaamaan nettiä ja mies lähti soittamaan kitaraa toiseen huoneeseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On yleinen harhaluulo etteikö introvertti voisi nauttia sosiaalisesta seurasta: introvertit nimittäin nauttivat toistensa eli kaltaistensa seurasta, jossa yhteisiä mielenkiinnonkohteita voidaan jakaa. Introvertit kaipaavat keskustelulta syvyyttä, muuten he nuupahtavat pintapuoliseen jorinointiin. Näin ainakin minulla.
Vierailija kirjoitti:
vielä äskettäin se sana oli suomalainen. Nyt hiton amerikkalaistuminen on kussut senkin. Teeskennellään yltiösosiaalista hampaat irvessä.
Nimenomaan, kohta kaikilla on jenkki-irvistys, jota hymyksi kutsuttanee.
Pikkulapsille jo opetetaan teennäinen hammaskaluston esittely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikalailla tuollainen eli en pahemmin kaipaa ihmisten seuraa, nautin siitä kun saa olla yksin kotona enkä ole kovinkaan sosiaalinen esimerkiksi töissä. Pidän itseäni introverttina.
Esimerkiksi tänä viikonloppuna olen nähnyt muita ihmisiä vain kaupassa sekä siloin kun kävin lenkillä, ainoa sanat mitä olen viikonloppuna puhunu on kaupankassalla kun sanoin että kuittia en tarvitse kiitos.
Olen koko ikäni ollu sinkku myös koska introverttina viihdyn paljon yksin joten miten minä voisin olla parisuhteessa kun siinä pitää olla sosiaalinen toisen ihmisen kanssa?
M32Itse olen kyllä parisuhteessa, joka on kestänyt jo 15 vuotta.
Tykkään kyllä mieheni (ja lasteni) läsnäolosta ja seurasta, mutta ei meillä kyllä hirveää puheensorinaa ole... Aluksi aiheutti ihmetystä miehessäni, saattoi kysyä esim. automatkalla, että mökötänkö tms kun olin vain hiljaa ja katselin ulos autonikkunasta. Ja minä hämmästelin kysymystä, olin oikein hyvässä fiiliksessä, oli mukavaa nauttia toisen seurasta, kuunnella musiikkia autoradiosta, katsella maisemia, ja olo toisen seurassa oli niin luottavainen ja mukava, ettei tarvinut ylläpitää teennäistä jutustelua tyhjänpäiväisyyksistä.
Samoin mies ihmetteli miksen ikinä soitellut hänelle, tai nykyäänkään en soittele peräänsä jos on töissä tai illanvietoissa. (mies on kertonut/vertaa siihen kuinka esim. erään kaverinsa vaimo soittelee miehelleen ihan jatkuvasti jos mies on pois kotoa)
No, en soita, kun ei mulla ole ollut mitään asiaa :D ja kun mies on pois, mulla on omaa tekemistä johon keskityn, enkä viitsi häiritä miestä kun tiedän hänelläkin olevan muuta tekemistä, jos kerran töissä tai jonkun kaverin kanssa on.Nykyään mies jo tottunut, ja viihtyy itsekin omissa oloissaan mm. puhelinta selaten tai pelaillen.
Toki myös meillä puhutaan eikä koko aikaa tuppisuuna olla. Tänään aamukahvilla keskusteltiin siitä pitäisikö käydä äänestämässä seurakuntavaaleissa, mitä kirkkovaltuusto ylipäätään tekee, ja sitten mietittiin mitä ruokaa laitetaan. Naurettiin yhdessä jollekin tiktok-videolle. Ja sitten minä aloin selaamaan nettiä ja mies lähti soittamaan kitaraa toiseen huoneeseen.
Ap
Totta, olen ollut vastaavanlaisessa suhteessa yli 50 v.
Naureskeltiin työelämässä ihmisille, jotka soitteli 10 kertaa puolisolle töihin.
Läheisriippuvuudeksi sitä kutsutaan, jos ei yhtään pärjää ilman seuranpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Itselle olisi ihan käsittämätön ajatus se, että laittaisin nettiin kuvia itsestäni tai päivityksiä siitä, mitä olen tehnyt. Miksi ihmeessä niin tekisin?
Samaa mieltä. Mitähän ne ihmiset ajattelee, kun laittavat päivityksiä ihan kaikesta? Kaverit sitten laittaa sydänemojeita.
Itse poistin ison osan face-tuttavistani, koska en ole ollut niiden kanssa missään tekemisissä aikoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On yleinen harhaluulo etteikö introvertti voisi nauttia sosiaalisesta seurasta: introvertit nimittäin nauttivat toistensa eli kaltaistensa seurasta, jossa yhteisiä mielenkiinnonkohteita voidaan jakaa. Introvertit kaipaavat keskustelulta syvyyttä, muuten he nuupahtavat pintapuoliseen jorinointiin. Näin ainakin minulla.
Olen itsekin kuullut tuon, että introvertti kaipaisi keskusteluun syvyyttä, eikä pintapuolisuus kiinnosta.
En allekirjoita omalta kohdalta. Pohdin kyllä syvällisiä mielelläni itsekin, mutta yleensä "syvälliset keskustelut" (jos "syvyys keskusteluissa" tarkoittaa samaa?) toisen ihmisen kanssa ajautuvat helposti myös ikävystyttäviksi. Toinen puhuu pitkään omia henk. koht. asioitaan, joista sanoo ettei puhu yleensä muille, mutta kuitenkin nämäkin ovat yleensä ihan sitä samaa mitä jokaisesta ihmisestä löytyy. Vaikeudet, kipuilut. Kaikilla niitäkin on, myös itselläni, enkä koe kiinnostavaksi niiden läpikäymistä toisten kanssa. En saa lisäarvoa siitä että puhun ne muille tai muut puhuvat omansa minulle. Usein menevät vielä kiusallisiksikin nämä aiheet...
Siksi esim. säästä puhuminen on oikein riittävää, sopivan mitäänsanomatonta ja helppoa, ja keskustelun voi jättää lyhyeksi ja poistua paikalta ilman että toinen pitää kylmänä. :P
Vai toisaalta, tarkoitetaanko syvyydellä keskustelussa esim. vaikka että analysoidaan, pohditaan ja verrataan jotain maailmantapahtumaa tai käyttäytymismalleja yleisellä tasolla, kuten tässä keskustelussa? Tämä kyllä on kiintoisaa.
Henkilökohtaiselka tasolla syvälliset keskustelut siis ei.
Ap
Tämä on kuin omaa elämäänsä lukisi. Hyvä tietää etten ole ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikalailla tuollainen eli en pahemmin kaipaa ihmisten seuraa, nautin siitä kun saa olla yksin kotona enkä ole kovinkaan sosiaalinen esimerkiksi töissä. Pidän itseäni introverttina.
Esimerkiksi tänä viikonloppuna olen nähnyt muita ihmisiä vain kaupassa sekä siloin kun kävin lenkillä, ainoa sanat mitä olen viikonloppuna puhunu on kaupankassalla kun sanoin että kuittia en tarvitse kiitos.
Olen koko ikäni ollu sinkku myös koska introverttina viihdyn paljon yksin joten miten minä voisin olla parisuhteessa kun siinä pitää olla sosiaalinen toisen ihmisen kanssa?
M32Itse olen kyllä parisuhteessa, joka on kestänyt jo 15 vuotta.
Tykkään kyllä mieheni (ja lasteni) läsnäolosta ja seurasta, mutta ei meillä kyllä hirveää puheensorinaa ole... Aluksi aiheutti ihmetystä miehessäni, saattoi kysyä esim. automatkalla, että mökötänkö tms kun olin vain hiljaa ja katselin ulos autonikkunasta. Ja minä hämmästelin kysymystä, olin oikein hyvässä fiiliksessä, oli mukavaa nauttia toisen seurasta, kuunnella musiikkia autoradiosta, katsella maisemia, ja olo toisen seurassa oli niin luottavainen ja mukava, ettei tarvinut ylläpitää teennäistä jutustelua tyhjänpäiväisyyksistä.
Samoin mies ihmetteli miksen ikinä soitellut hänelle, tai nykyäänkään en soittele peräänsä jos on töissä tai illanvietoissa. (mies on kertonut/vertaa siihen kuinka esim. erään kaverinsa vaimo soittelee miehelleen ihan jatkuvasti jos mies on pois kotoa)
No, en soita, kun ei mulla ole ollut mitään asiaa :D ja kun mies on pois, mulla on omaa tekemistä johon keskityn, enkä viitsi häiritä miestä kun tiedän hänelläkin olevan muuta tekemistä, jos kerran töissä tai jonkun kaverin kanssa on.Nykyään mies jo tottunut, ja viihtyy itsekin omissa oloissaan mm. puhelinta selaten tai pelaillen.
Toki myös meillä puhutaan eikä koko aikaa tuppisuuna olla. Tänään aamukahvilla keskusteltiin siitä pitäisikö käydä äänestämässä seurakuntavaaleissa, mitä kirkkovaltuusto ylipäätään tekee, ja sitten mietittiin mitä ruokaa laitetaan. Naurettiin yhdessä jollekin tiktok-videolle. Ja sitten minä aloin selaamaan nettiä ja mies lähti soittamaan kitaraa toiseen huoneeseen.
Ap
Totta, olen ollut vastaavanlaisessa suhteessa yli 50 v.
Naureskeltiin työelämässä ihmisille, jotka soitteli 10 kertaa puolisolle töihin.
Läheisriippuvuudeksi sitä kutsutaan, jos ei yhtään pärjää ilman seuranpitoa.
Ei se välttämättä läheisriippuvuutta ole. Tai voi toki olla, mutta ei välttämättä.
Meillä minun mieheni aina soittelee päivän aikana. Hän ei ole tippaakaan läheisriippuvainen.
Tunnistin itseni.
Olettekos te muut introvertit oppineet tai joutunueet vetämään itsellennne sosiaalisen kulissin?
Minä olen pakosta.
Paras ystäväni sanoi, että osaan kuulemma vetää sen roolin täydellisesti, kukaan ei huomaa mitään teennäistä. Tämäkin on yksi asia jonka introvertti ihminen joutuu pohtimaan ja jonka joutuu ratkaisemaan.
Ihana löytää samankaltaisia ihmisiä. Vaikken haluaisikaan tutustua lähemmin, kuten tuskin sinäkään. 😂
asosiaalisuus on patologista. epäsosiaalinen tarkoittaa henkilö joka ei ole sosiaalinen, ottamatta kantaa syyhyn. näissä kahdessa ilmauksessa sanalla sosiaalisuus on eri merkitys.
Mitä älykkäämpi on, sitä vähemmän tarvitsee muiden seuraa, koska yli 99% väestöstä ei ole mitään annettavaa.