Jos tyttäresi hukkaisi toisen korvakorunsa pihalla leikkiessään

Vahinko mikä vahinko, ei siitä voi rangaista! Varmasti tyttö on rangaistuksensa kärsinyt pahan mielen velloessa, kun on huomannut korun hukkuneen!!!

Kuinka monta kertaa aikuiselta hukkuu korvis niin, ettei lainkaan tiedä milloin/mihin se on hukkunut?!?



Älä ole noin kohtuuton lastasi kohtaan!

Ei tuosta voisi olla vihainen minkään ikäiselle. Vika on sinun, jos olet liian pienelle reiät laittanut ja sitten vielä annat häne käyttää sellaisia korviksia, jotka lähtevät helposti irti.

Ei tolaasessa asiassa kyllä mitään rangaistusta tarvita. Tollasta sattuu.

ja sillä ei iho kestä kuin hopeisia tai kultaisia!

Ei tulisi mieleenkään rankaista lasta korvakorun kadottamisesta. Vahinkoja sattuu. Korviksia saa uusia suht halvallakin. Ensi kerralla laita lapselle renkaat niin ei tipu niin helpolla kuin nappikorvikset.

T: eräs, jonka 2½-vuotiaalle laitettiin juuri korvakorut

Ja kullattua hopeaa: 4-7¿/pari. Kallis? Ei ole.

t:korviksia jatkuvasti hukkaavien tyttösten äiti

Itseäsikin varmaan ruoskit, jos on vahingossa päässyt euron kolikko tipahtamaan taskusta?

RELAA.

Esimerkiksi siitä jos ruokapöydässä läikytti maitoa kaataessaan sitä tölkistä tai jos hukkasi just jonkun korvakorun. Tuntui jo silloin hirvittävän epäoikeudenmukaiselta, koska vahinkoja sattuu eikä niille voi mitään. Varsinkin korvikset tipahtelevat myös itsekseen nii nettei sitä edes huomaa.



T:eräs joka kerran joutui etsimään pudonnutta korvakorua kolme tuntia itkien pulkkamäestä eikä löytänyt joten sai viikon kotiarestin ja menetti karkkipäivän ja viikkorahat kuukaudeksi

Ja mieti nyt, että aikuisenakin muistat nuo jutut.

Harmituksen harmitus!



:O(

Oli ennen retkeä laitettu reiät ja leikittiin " viimeinen pari uunista ulos" -leikkiä ja koivun ohi juostessani oksa riipaisi korviksen korvasta. Sen jälkeen koko lauma luokkakavereita konttasi puun alla etsimässä korvista ja ei ole vaikea arvata että mitään ei löytynyt. Mielipahaan ja kipeään korvaan olisi varmasti auttanut jos äiti olisi suuttunut kultakorviksensa hukkaamisesta. Niin ja allergian takia piti olla kultaiset ja sen retken jälkeen meni se reikä umpaan ja itse päätin toisestakin samalla luopua. Uudet reiät otin sitten joskus 5v myöhemmin.

Minä hävitin KULTAKELLON minkä sain rippilahjaksi ja medaljongin (varmaan masanut monta tuhatta markkaa) jne. Eikä minulle rähjätty, harmitti ihan tarpeeksi itseänikin!



Nuoruuden jälkeen en ole mitään kyllä hävittänytkään enää, edes avaimia tai lompakkoa tai korvista.



Kyllä viisas lapsi ymmärtää olla harmistunut ja jos ei ymmärrä niin mitä sille mahtaa sitten? Älä osta kalliita sitten!

Tässä minun neuvoni : )

Oma äitini oli kaltaisesti " vahingosta rankaisija" ja muistot ovat katkerana mielessä. Edelleen jos äitini jostain minulle suuttuu tai tekemisiäni arvostelee, menen automaattisesti puolustuskannalle. Todella usein tulee esimerkiksi huudettua itkunsekaisin äänin: " lapsena oli aina paha huolimatta siitä teinkö pahoin vai en, nyt en enää jaksa - nyt en enää yksinkertaisesti jaksa olla paha!" . Ei kivaa, vai mitä?



No mitä minun äitini sitten teki ja mistä suuttui? Tässä esimerkkejä:



- minun kotityötäni oli tyhjätä tiskikone aina koulun jälkeen jo pienestä tytöstä lähtien. Toisinaan tippui lasi ja särkyi... Ja äiti nosti huutokonsertin kun tuli kotiin ja huomasi roskiksessa sirpaleet: " Taas olet ollut kömpelö typerys! Olet niin piittaamaton, kenenkään omaisuus ei ole sinulle minkään arvoista! jne. jne." Aika kohtuutonta vai mitä? Juomalasin vuoksi pieni tyttö oli läpimätä!? Sama juttu, jos kaatui maitolasi tai unohdin jotain johonkin, tai jotain hukkui...ihan vaikka se olisi hukkunut omaan huoneeseen, enkä vain heti löytänyt kun sitä olisi tarvittu. Olin aina paha, huono, huolimaton ja piittaamaton ihminen.



Äidin voimakkaan reagoinnin seurauksena, aloin pelkäämään hänen reaktioitaan ja siitä seurasi valehtelun ja piilottelun kierre. Jos lasi tippui, piilotin sirpaleet vaikka läheiseen metsään, enkä tiennyt asiasta mitään, jos sitä joskus kaivattiin (tällöinkin kyllä yleensä sain haukut niskaani, koska minähän sen tiskikoneen tyhjäsin ja minun olisi pitänyt tietää...). Jos korvis olisi irronnut ulkona ja hävinnyt, olisin pikapikaa vaihtanut toiset korviin ja toivonut, ettei äiti koskaan huomaisi jne.



Tätäkö haluat tyttärellesi? VAHINKO ON VAHINKO! Suhteuta kasvattamisperiaatteesi ja rangaistuksesi siihen mitä itsellesi tekisit ja miten itseäsi " ruoskisit" , jos itsellesi sattuisi sama vahinko!

Äiti oli ostanut korvikset synttärilahjaksi ja tietenkin heti seuraavana päivänä koulussa toinen hävisi. Etsin sitä kauan koulun pihalta vaikka toivotontahan se oli. Meidänkin äiti reagoi tällaisiin juttuihin aina tosi voimakkaasti ja pelkäsin mennä kotiin ilman korvista. Kamalat huudot sain ja olo oli sen mukainen.

Sen verran pahalta tuntui että en aio koskaan rankaista lasta tai huutaa hänelle vahingon takia.

Sanoisin että voi surku ja taputtaisin tyttöä olalle koska häntä harmittaisi se vähintään yhtä paljon.



Ostaisin uudet ja jos ei sillä hetkellä olisi varaa niin sitten vasta joskus myöhemmin kun on varaa. Mutta en TODELLAKAAN SUUTTUISI!

Enpä käytäkään arkisin kalliita korviksia. Itseä se katoaminen harmittaa eniten, vahinko on vahinko. Arkikorvikset ei paljon maksa ja harva käyttötavara on ikuista.



Seuraavan kerran kun itse hukkaat jotain, unohdat avaimet, lompakon, hammasharjan, lyöt vasaralla sormeen tai nukut pommiin, tuleeko mieleen että kaipaat vielä jotain rangaistusta?

T: 30v. äiti joka hukkasi juuri pihalle kalliin vihkisormuksensa.

Itse olen hukannut 2 korvakorun lukkoa tässä viimeisen kuukauden aikana :)

Vahinko on vahinko. Korvis voi pudota vaik nukkues. Ja hopeiset korvikset maksaa kaikki alle 10¿ pari ihan kultasepän liikkees eli ei ees kalliita.

ja nyt yritti saada tukea täällä huonolle omatunnolleen.

Ehkäpä perheen toinen aikuinen puuttui " keskusteluun@ ja ap:ta harmittaa...

Miten sitten pitäisi rankaista minua, kun taas pari viikkoa sitten tippui kotimatkalla toinen korvakoru. Lapsella on edullisia korvakoruja, joiden hukkumiset eivät kaada taloutta. Nappeja olen ostanut joskus kaksi paria samanlaisia, niin ei haittaa, jos kaksikin hukkuu.