Lue keskustelun säännöt.
Lohduttaako puolisonne teitä?
19.11.2022 |
Mieheni ei pidä lohduttamisesta, se on oikeastaan ylitsepääsemättömän mahdotonta hänelle. Mistä tämä voisi johtua?
En itke usein tai romahtele säännöllisesti jos ollenkaan. En kuitenkaan voi turvautua mieheeni silloin kun tuntuu pahalta. Hän lähtee pois saatesanoin "työnnät minua vaan kauemmas". En muussakaan tapauksessa kyllä vedä miestä puoleeni, mies on työnarkomaani.
Aina pitäisi olla kivaa ja positiivinen. Yleensä meillä meneekin ihan ok. Miehen torjuva käytös kuitenkin tuntuu pahalta enkä pysty ihan aina suuntaamaan ajatuksia muualle. Torjuvalla käytöksellä tarkoitan esim. Sitä että illalla tullessaan viereeni sänkyyn alkaa hän katsoa puhelimestaan videoita eikä edes harkitse puhelimen pistämistä pois jos pyydän. Suuttuu. Tai tullessani hänen viereensä koittaen virittää tunnelmaa (puhuttu on kuitenkin, että kaipaan lämpöä/läheisyyttä ja mies sanoo ymmärtävänsä täysin) mies vetäytyy ja alkaa vaikka puhua monisairaasta äidistään ja äidin raha-asioista.
Eipä kai siinä mitään jos joskus muut asiat ovat mielessä? Mutta tämä kuvio on tosiaan jatkunut vuosia.
Ja jos sitten joskus itkenkin, olen miehelle ilmaa. En usko, että kokee epäonnistumista tai syyllisyyttä. Omien sanojensa mukaan mies ei tahdo käyttää aikaa sellaiseen. Itkiessäni mies käyttää aikaa arvosteluuni ja poistuu sitten tilanteesta yleensä töideb pariin. Hänen mielestään pitäisi olla kivaa, siihen voi käyttää aikaansa. Tuntuu, että en voi turvata mieheeni henkisesti ollenkaan. Hänelle lohduttaminen ja vastaantuleminen ovat luonnottomia asioita, joita vastustaa.
Kun olen keräillyt itseni esim. seuraavan yön ja päivän aikana alkaa mies puhua muina miehinä omasta, sori vaan, mutta aika vieraantuneesta näkökulmastaan. Oikeasti eilen sanoi "sitten kun(!) saan 100 000 euroa kuussa (yrityksen liikevaihtoa tarkoitti Ilmeisesti) voitaisiin palkata siivooja, jotta voit olla oma itsesi kuten olit äsken sohvalla lukiessasi lapsille aku ankkaa. Minusta et ole sellainen kuin olet kun voit pahoin."
Mies sanoo usein rakastavansa ja kaipaavansa mutta en oikein tiedä mitä tuolla tarkoittaa? Tai millaisena hän minusta välittäisi.
Toista ei voi muuttaa eikä hän varmaan tahdo muuttua itsekään. Mietin onko itseäni kohtaan väärin, etten tunne itseäni rakastetuksi ja tärkeäksi vaan kelpaan tietynlaisena "skarppina" itsenäni? Onko tämä normaalia miehille vai ei?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Mitä muka jää jäljelle suhteesta, jossa ei ole myötätuntoa?
Sama olisi hakea baarista kerran viikossa uusi seuranpitäjä.
Se, että ei osaa lohduttaa tai ahdistuu toisen itkusta ei välttämättä tarkoita sitä, ettei tuntisi myötätuntoa tai rakkautta. Ei ehkä vaan ole oppinut näyttämään tunteita.
Toisesta huolehtiminen voi näkyä vaikka sitoutumisena perheeseen ja työssäkäymisenä.
Pariterapia voisi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipä hetki miten käy jos sairastut vakavasti tai jos lapsenne sairastuisi.
Vierailija kirjoitti:
Mietipä hetki miten käy jos sairastut vakavasti tai jos lapsenne sairastuisi.
Vakava sairastuminen on konkreettista, itkuisuus voi olla väsymystä tai hormonaalista ja siihen voi olla vaikea suhtautua jos on luonteeltaan suoraviivainen.
Ainakin oma toiminnanmies-puolisoni ottaa tosissaan kaikki läheistensä sairastelut, vaikka ei aina osaakaan lohduttaa kaikissa mielenliikkeissäni.
Kiitos paljon kommenteista!
En oikeastaan edes kehtaa puhua suhteestamme ystäville tai omalle perheelleni. He suhtautuivat mieheeni aluksi epäilevästi, mutta ovat sitten olleet ok jo pitkään. En ole uskaltanut puhua kellekään koska olen epävarma ja pelännyt, että joudun tekemään hätiköidyn eropäätöksen jos muut rakkaat ihmiset muodostavat kärkkäitä mielipiteitä ja alkavat vaikuttaa asiaan ja jään lopulta yksin ilman, että osasin itse valita.
Mielessäni olen elätellyt toiveita ja punninnut ruusuista tulevaisuutta suhteessa siihen, miten paljon ihan vain kestämistäkin parisuhteessa ja elämäntilanteessa (miehen työn määrittämä) on. Ja kipua.
Tahdon tehdä päätöksen itse ilman tukea koska koen, että minun pitää pystyä seisomaan sen takana 100%. Kiitos ajstuksistanne, ne ovat selkeyttäneet omiani.
Edes vaikka ruusunpunaiset unelmat sitten toteutuisivatkin, tahdonko vielä olla miehen kanssa, jolle kaikki keinot olivat sallittuja ja joka ei jaksanut välittää mikä satutti minua. En todellakaan haaveile niistä asioista sillä tavalla koska en oikeasti halua uhrautua. Tässä suhteessahan minä lopulta katkeroidun kävi unelmille kuinka tahansa.
Elämä voi varmasti olla myös toisenlaista.
Ap
Miehesi on mielestäni luonnehäiriöinen, jolla ei ole annettavaa, mutta joka käyttää toisia. Itse olen pilannut elämäni miehen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä. Ole viisaampi. Löydät hyvän miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kulutat itsesi loppuun. Ei kukaan jaksa suhdetta jossa aina pitää olla aurinkoinen, kun kumppani ei muuta olotilaa siedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Minun pitää kuitenkin lohduttaa ja kannustaa koko ajan. Tulee kaatamaan minulle huolensa. Ennen kuin olin saanut silmät auki aamulla, kuulin ystävän syöpäleikkauksesta, työstressistä ja miten kaipaa kuollutta läheistään ja miten työkaverilta oli kuollut puoliso. Huhhuh, pökerryttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en oikein osaa lohduttaa, mutta pyrin kyllä olemaan läsnä ja kuuntelemaan. Pitämään sylissä. Mielestäni se on vähintä mitä voi tehdä. Puhelimeen tai töihin tai omiin asioihin huomion kääntäminen on väärin. Siinähän etääntyy ihan täysin.
Minunkaan mieheni ei ole mikään hoitaja tyyppi mutta on vähän muuttunut vanhetessa, mutta muuten tosi hyvä ihminen ja myöskin työhullu. Ei yhdeltä ihmiseltä tarvitse ihan kaikkea vaatia. Kun sairastuin niin hän toi kyllä ihan kaikki listaamani tarvikkeet kaupasta, kiroten kyllä kun oli vaikeeta löytää sen harmittaessa kun ei kaikkea löytänyt 🤣 mutta ei terveyssiteitä.
Äitini sanoi että kyllä hän tuo ne mitkä puuttuvat ja kävi siivoomassa akuuttin ajan. Aloin kyllä hyvin nopeasti itse kokkaamaan rollaattorin kanssa kun kyllästyin lämmitettyyn eines ruokaan ja kukaan muu ei osaa niin hyvää ruokaa tehdä kuin minä itse ja olen tosi ronkeli.
En ymmärrä miksi puolison pitäisi olla ihan kaikkea, terapeuttikin ja hoitaja jos ei ihan kaikki luonnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla myöskin mies, joka ei oikein osaa lohduttaa ja usein olen miettinyt jopa eroa sen takia. Mutta hänessä on paljon hyvää, niin en ole sitten kuitenkaan halunnut. Nykyisin puhunkin joistain asioista, mihin kaipaan myötätuntoa, enemmän ystävien kanssa.
En tiedä, onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, mutta näin nyt mennään.
Näitä vetäytyviä ja itsekeskeisiä miehiä näköjään riittää. Ei edes lasten isoistakaan ongelmista voi keskustella, kun heti toteaa vähättelevään sävyyn, että kaikki on kunnossa. Mutta kun ei ole, ja tilanne voi pahentuakin. On sitten alettava keskustelemaan näistä yksityisistä perheasioista jonkin luotettavan ulkopuolisen kanssa tai lähdettävä pois. Raja alkaa tulla jo vastaan.
Meillä on myös niin että mies ei osaa lohduttaa minua, minä olen se vahva ja jos joskus kun tarvisin tukea ja kannustusta (kuten nyt kun työpaikka on menossa alta) hän muuttuu ärtyisäksi ja tiuskii. Itsekin myöntää että empatiataidot on olemattomat. Lapset aspergereita, hän itse sanonut että itsekin on. Muuten hyvä mies kun arki sujuu eikä mitään vastoinkäymisiä. Todella vaikea sopeutua jos jotain vastoinkäymistä varsinkin minuun liittyen, en tiedä miten suhtautuisi jos vaikka sairastuisin pahasti. Tämän oli minulle valtava pettymyksen aihe kun tajusin tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on mielestäni luonnehäiriöinen, jolla ei ole annettavaa, mutta joka käyttää toisia. Itse olen pilannut elämäni miehen kanssa, jolla ei ole empatiakykyä. Ole viisaampi. Löydät hyvän miehen.
Sama tilanne täälläkin. Hyväksikäyttöä vaan vuosikausia ja uhkailua, jos uskaltaa olla eri mieltä jostain.
Vierailija kirjoitti:
Minunkaan mieheni ei ole mikään hoitaja tyyppi mutta on vähän muuttunut vanhetessa, mutta muuten tosi hyvä ihminen ja myöskin työhullu. Ei yhdeltä ihmiseltä tarvitse ihan kaikkea vaatia. Kun sairastuin niin hän toi kyllä ihan kaikki listaamani tarvikkeet kaupasta, kiroten kyllä kun oli vaikeeta löytää sen harmittaessa kun ei kaikkea löytänyt 🤣 mutta ei terveyssiteitä.
Äitini sanoi että kyllä hän tuo ne mitkä puuttuvat ja kävi siivoomassa akuuttin ajan. Aloin kyllä hyvin nopeasti itse kokkaamaan rollaattorin kanssa kun kyllästyin lämmitettyyn eines ruokaan ja kukaan muu ei osaa niin hyvää ruokaa tehdä kuin minä itse ja olen tosi ronkeli.
En ymmärrä miksi puolison pitäisi olla ihan kaikkea, terapeuttikin ja hoitaja jos ei ihan kaikki luonnistu.
Siis joudut pyytämään äitisi siivoamaan ja ostamaan terveyssiteet ollessasi sairaana? Mies ei viitsi? Kyllä on rima sulla alhaalla miesten suhteen 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myöskin mies, joka ei oikein osaa lohduttaa ja usein olen miettinyt jopa eroa sen takia. Mutta hänessä on paljon hyvää, niin en ole sitten kuitenkaan halunnut. Nykyisin puhunkin joistain asioista, mihin kaipaan myötätuntoa, enemmän ystävien kanssa.
En tiedä, onko tämä hyvä vai huono ratkaisu, mutta näin nyt mennään.
Näitä vetäytyviä ja itsekeskeisiä miehiä näköjään riittää. Ei edes lasten isoistakaan ongelmista voi keskustella, kun heti toteaa vähättelevään sävyyn, että kaikki on kunnossa. Mutta kun ei ole, ja tilanne voi pahentuakin. On sitten alettava keskustelemaan näistä yksityisistä perheasioista jonkin luotettavan ulkopuolisen kanssa tai lähdettävä pois. Raja alkaa tulla jo vastaan.
Johtuu siitä kun sulla ei ole taitoja keskustella ollenkaan vaikeiden ihmisten kanssa avaten niitä lukkoja pikku hiljaa. Ensin pitää luoda luottamus että saa toisen vähän miettimään ja avautumaan. Kun toinen edes kuuntelee niin ollaan jo hyvin pitkällä. Pois lähteminen ei mitään ratkaise vaan siinä on itse epäonnistunut kokonaan. Jos lähtee avautumaan vain syyttelemällä ja haukkumalla toista niin se ei ole rakentavaa kommunikointia toisen saamalla puolustusasemiin ja entistäkin enemmän vaikeammaksi sen tilanteen tekee.
Lohduttaminen vaatii suurta empatia ja rohkeutta. Empatia vaatii sitä ,että osaa asettua toisen asemaan ja kuvitella miltä hänestä tuntuu. Jos on elänyt lapsuutta jossa ei ole lohdutettu voi olla vaikea aikuisena olla empaattinen. Myös ankarat ja armottomat kasvuolosuhteet tekevät ihmisestä itsekin hieman armottoman, joka saattaa pintapuolisesti "halveksia toisen heikkoutta" koska hän ei kestä niitä tunteita itsessään.
Mitä voit tehdä? Voit kertoa hänelle miltä Sinusta tuntuu niinä hetkinä kun tarvitsisit lohduttavan sanan tai myötätuntoa. Jokainen tarvitsee niitä elämässään ja parisuhteessaan, myös miehesi. Voisitte yhdessä opetella puhumaan asiasta. "minusta tuntuu hylätyltä kun et huomaa suruani ja sitä että kaipaan lohdutusta. teet minulle silloin surullisen ja vetäytyvän olon, ja minä en koe välillämme rakkautta. Mitä sinä ajattelet tästä?" sitten mies sanoittaa sitä mitä hänellä on mielessään. Luulen, että se olisi tervehenkistä teidän välillänne.
Opetelkaa yhdessä. Onnea matkaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkaan mieheni ei ole mikään hoitaja tyyppi mutta on vähän muuttunut vanhetessa, mutta muuten tosi hyvä ihminen ja myöskin työhullu. Ei yhdeltä ihmiseltä tarvitse ihan kaikkea vaatia. Kun sairastuin niin hän toi kyllä ihan kaikki listaamani tarvikkeet kaupasta, kiroten kyllä kun oli vaikeeta löytää sen harmittaessa kun ei kaikkea löytänyt 🤣 mutta ei terveyssiteitä.
Äitini sanoi että kyllä hän tuo ne mitkä puuttuvat ja kävi siivoomassa akuuttin ajan. Aloin kyllä hyvin nopeasti itse kokkaamaan rollaattorin kanssa kun kyllästyin lämmitettyyn eines ruokaan ja kukaan muu ei osaa niin hyvää ruokaa tehdä kuin minä itse ja olen tosi ronkeli.
En ymmärrä miksi puolison pitäisi olla ihan kaikkea, terapeuttikin ja hoitaja jos ei ihan kaikki luonnistu.
Siis joudut pyytämään äitisi siivoamaan ja ostamaan terveyssiteet ollessasi sairaana? Mies ei viitsi? Kyllä on rima sulla alhaalla miesten suhteen 🙄
Ei tarvinnut pyytää vaan äitini tuli ihan vapaaehtoisesti itse sitä ehdottaen. Mieheni tekee todellakin raskasta työtä ja pitkiä päiviä tuodakseen meille sellaisen elintason ettei tarvitse centtejä laskea. Kaikki oltaisi maksettu mutta ei kelvannut rahat äidilleni. Jos tulevaisuudessa ei ole omaisia auttamaan niin on meillä varaa maksaa ulkopuolisillekkin hoitajille jos sellainen tilanne tulee.
Ei tosiaankaan ole rima alhaalla miehen suhteen sillä ei tämmöistä miestä ole ihan joka naisella ja hyvin harvalla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkaan mieheni ei ole mikään hoitaja tyyppi mutta on vähän muuttunut vanhetessa, mutta muuten tosi hyvä ihminen ja myöskin työhullu. Ei yhdeltä ihmiseltä tarvitse ihan kaikkea vaatia. Kun sairastuin niin hän toi kyllä ihan kaikki listaamani tarvikkeet kaupasta, kiroten kyllä kun oli vaikeeta löytää sen harmittaessa kun ei kaikkea löytänyt 🤣 mutta ei terveyssiteitä.
Äitini sanoi että kyllä hän tuo ne mitkä puuttuvat ja kävi siivoomassa akuuttin ajan. Aloin kyllä hyvin nopeasti itse kokkaamaan rollaattorin kanssa kun kyllästyin lämmitettyyn eines ruokaan ja kukaan muu ei osaa niin hyvää ruokaa tehdä kuin minä itse ja olen tosi ronkeli.
En ymmärrä miksi puolison pitäisi olla ihan kaikkea, terapeuttikin ja hoitaja jos ei ihan kaikki luonnistu.
Siis joudut pyytämään äitisi siivoamaan ja ostamaan terveyssiteet ollessasi sairaana? Mies ei viitsi? Kyllä on rima sulla alhaalla miesten suhteen 🙄
Ei tarvinnut pyytää vaan äitini tuli ihan vapaaehtoisesti itse sitä ehdottaen. Mieheni tekee todellakin raskasta työtä ja pitkiä päiviä tuodakseen meille sellaisen elintason ettei tarvitse centtejä laskea. Kaikki oltaisi maksettu mutta ei kelvannut rahat äidilleni. Jos tulevaisuudessa ei ole omaisia auttamaan niin on meillä varaa maksaa ulkopuolisillekkin hoitajille jos sellainen tilanne tulee.
Ei tosiaankaan ole rima alhaalla miehen suhteen sillä ei tämmöistä miestä ole ihan joka naisella ja hyvin harvalla on.
Miten tuo raskas työ selittää sen että mies ei suostu tuomaan sulle terveyssiteitä? Mun korviini kuulostaa todella keskenkasvuiselta tyypiltä. Itse en tuollaista lapsellisuutta sietäisi.
Mielenkiintoinen kysymys. En ole varmaan koskaan ollut sillä lailla surullinen, että olisin tarvinnut lohdutusta. En itkeskele. Olen pikemminkin suorittaja, joka stressaa hirveästi ja on koko ajan ahdistunut, kun koen, että kaikki on yksin minun vastuullani, niin kuin onkin. Mies ei oikeastaan puutu siihen mitenkään. Ehkä se vastaa ap:n tilannetta, tukea tarvitseva tunnetila vaan on eri.