Onko sopivaa käytöstä ulkopuoliselta kertoa, jos joku pettää toista?
Haluaisitko kuulla kumppanisi pettämisestä ulkopuoliselta?
Kommentit (44)
Ehkä heillä on avoin suhde, ovat lasten takia yhdessä tms. Et voi tietää toisten parisuhteista mitään.
En kyllä haluaisi kuulla enkä varsinkaan tuntemattomalta. Enkä siltä henkilöltä, jonka kanssa puolisolla mahdollisesti on suhde. En oikeastaan kyllä keneltäkään, koska tiedän itse missä suhteessani mennään, ja tuntisin itseni lähinnä nolatuksi, jos joku muu tulisi kertomaan suurena uutisena, että hänkin tietää.
Itse olen kertonut ystävälle aikoinaan että hänen puolisonsa petti häntä, mutta tästä tuli lähinnä ryppy ystävyyssuhteeseen, kun puolisonsa väitti minun valehtelevan.
Kaverin naikkoneen petti kurssikaverinsa kanssa. Kaverini ei tiennyt mitään pelistä, koka oli jo jatkunut jonkin aikaa. Minä kuulin vasta myöhässä tästä. Tarkastin faktat. Ja kerroin kaverilleni, että näin on valitettavasti käynyt. Ja muija oli sitten tullut paksuksikin tälle kurssilaiselle. Suurinpiirtein kaikki kaverit olivat tienneet asiasta, itse olin reissuhommissa ulkomailla. Kukaan ei edes aikonut kertoa tälle. V...ttu mitä kavereita. No kerroin, ja ottihan hän tämän raskaasti. Tilasin matkat pallon toiselle puolelle, ja vein kaveria vähän tuulettumaan. Muuten toipui hyvin tästä, mutta keneenkään ei ole sitten luottanut sen jälkeen. 22 vuotta jo tapahtuneesta.
Juuri näin. Ei asia muille kuulu ja pysykööt siitä erossa.