Oliko sinulla lapsena oma huone?

Vierailija kirjoitti:

Oli oma huone: sänky, kirjoituspöytä, kirjahylly ja lepakkotuoli, seinillä julisteita ja omia piirroksiani. Vanhempani ovat säilyttäneet huoneeni sellaisenaan ja nukun siellä edelleenkin aina kun käyn heidän luonaan.

Ei kuulosta ihan tervepäiseltä.

Tietenkin oli. Ei pidä tehdä enempää lapsia kuin pystyy majoittamaan.

Oli, kaksivuotiaasta asti. Sisältö nyt vaihteli sitten iän mukaan mutta sänky, leluja, kirjoituspöytä, televisio, sähköpiano, koira, vaatekaappi sisältöineen, videonauhuri... t. kasarin lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli oma huone: sänky, kirjoituspöytä, kirjahylly ja lepakkotuoli, seinillä julisteita ja omia piirroksiani. Vanhempani ovat säilyttäneet huoneeni sellaisenaan ja nukun siellä edelleenkin aina kun käyn heidän luonaan.

Ei kuulosta ihan tervepäiseltä.

Jos huoneelle ei ole muuta käyttöä, niin miksi muuttaa? Minunkin huoneeni pysyi sellaisenaan, kun kotoa lähdin, kun ei sitä kukaan muu enää käyttänyt. Tosin muutin pois 19-vuotiaana eikä huoneessa silloin ollut enää mitään julisteita seinällä vaan peruskalusteet. 

Vierailija kirjoitti:

Oli oma huone: sänky, kirjoituspöytä, kirjahylly ja lepakkotuoli, seinillä julisteita ja omia piirroksiani. Vanhempani ovat säilyttäneet huoneeni sellaisenaan ja nukun siellä edelleenkin aina kun käyn heidän luonaan.

Yks päivä toises ketjus joku haukkui äitinsä että tämä museoi hänen huoneensa kun hän lähti kotoa, oletti hänen nukkuvan siellä ja tämä oli raivostuttavaa. Näin eri tavoin ihmiset kokevat asiat.

Ei ollut. Vasta lukiolaisena oli yhden vuoden. Sitten jouduin taas siskojen kanssa samaan.

Oli oma huone. En myöhemminkään ole kestänyt sitä että joku nukkuu samassa huoneessa, oli parisuhde tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli oma huone: sänky, kirjoituspöytä, kirjahylly ja lepakkotuoli, seinillä julisteita ja omia piirroksiani. Vanhempani ovat säilyttäneet huoneeni sellaisenaan ja nukun siellä edelleenkin aina kun käyn heidän luonaan.

Ei kuulosta ihan tervepäiseltä.

Täh?

Oli. Sänky, kirjoituspöytä ja sille tuoli, kirjahylly täynnä kirjoja, vitriinihylly täynnä koriste-esineitä joita aina ostin tiimarista, yöpöytä jonka päällä radio/kasettisoitin, vaatekaappeja muutama seinään upetettuna, yhdessä oli mun lelut, palapelit, laitapelit, yhdessä takit yms ja yhdessä paidat, housut sukat jne. Pöytä jonka päällä iso rottahäkki. Puinen arkku jossa kaikki rottajutut(ruoka, purut, herkut, tarvikkeita, kuljetuskoppa yms). Seinät täynnä eläinjulisteita, kissaa, koiraa, jyrsijöitä, hevosia, luonnoneläimiä jne jne. Sängynpäädyn lähellä seinässä Leijonakuningas seinävalo. Iso ihanan pehmeä matto. Kattolamppu jossa kissankuvia.

Ei. Nukuin olohuoneessa, saunassa tai parvekkeella. Missä oli silloin tilaa.

Ei ollut.

Oli, koska olin ainoa lapsi.

Lapsena jaoin huoneen siskoni kanssa. Huone oli tilava, ainakin lapsena se tuntui isolta. Meillä ei ollut valtavasti leluja, vaan jokaista sorttia yhdet kappaleet, esim. kummallekin yhdet vauvanuket, yhdet barbiet, yhdet My Little Ponyt. Huone pysyi siis suht siistinä. Sängyillä oli samanlaiset persikanväriset päiväpeitot. Petasimme sängyt aina ensimmäiseksi aamulla.

Nyt kun muistelen huonettamme, jota kutsuttiin lastenhuoneeksi, mieleeni tulee vahvasti "majat". Eli rakensimme kirjoituspöytien alle majoja ripustamalla vilttejä niiden ympärille.

Teininä saimme omat huoneet, kun muutimme omakotitaloon, jossa oli enemmän tilaa.

Ei ollut koskaan lapsuudenkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Oli kun olin 6-19 vuotias. Siellä oli ainakin sänky, työpöytä, tuoli, nojatuoli, kirjahylly, alkuaikoina leluja, myöhemmin paljon kirjoja ja jossain vaiheessa myös akvaario jossa oli muutamia pieniä kaloja kuten miljoonakaloja ja platyja.

Olihan sen huoneen yhteydessä kolme komeroakin, joihin oli laitetty säilöön ainakin vaatteita.

Joo, ensin oli kaksi, leikkihuone ja makuuhuone. Jouduin luopumaan toisesta kun pikkusisko syntyi. Kun syntyi toinenkin pikkusisko rakennettiin uusi talo ja siellä oli ehkä maailman hienoin huone, koska sain toivoa sinne kaikenlaisia erikoisuuksia jotka käsistään kätevä isäni sitten toteutti. Minulla oli mm. ovessa sellainen "tarkastusluukku" jonka välttämättä halusin, että voin ensin katsoa kuka on ovella. Teini-iässä huone alkoi olla nolo ja purettiin jonka jälkeen sain itse maalata mieleiseksi. Se oli kyllä kivaa, että vanhemat jaksoivat panostaa lasten huoneisiin.