Koronavuosina 303000 euroa tienannut Olavi Uusivirta kanavoi 25000 euron korona-apurahan sairaeläkkeellä olevalle äidilleen
SUURIA korona-apurahoja hyvin ansainneista ovat saaneet myös muun muassa Matti Fagerholm eli Mike Monroe, Ville Galle , Reino Nordin ja Eino Eicca Toppinen. 12600 euron korona-apurahan saaneen tutkija Tuomas Hannikaisen kahden vuoden tulot hipovat yhteensä kahta miljoonaa euroa.
HS tavoitti useita listassa mainittuja artisteja, mutta useimmat kieltäytyivät kommentoimasta asiaa. Poikkeuksen tekee Apocalyptican Eicca Toppinen, joka puolustaa päätöstään.
Tietysti hain apurahaa ja käytin sen omaan taiteelliseen työskentelyyn, Toppinen sanoo. Maksoin sillä normaaleja elinkustannuksia, jotta pystyin säveltämään.
Pandemian aikana Toppinen valmisteli muun muassa Bright & Black -nimistä kansainvälistä teosta, jossa raskaan musiikin tekijöiden sävellyksiä sovitetaan orkesterille.
Myös Olavi Uusivirta sai apurahaa. Hän sanoo käyttäneensä rahan elinkustannuksiin ja sairaseläkkeellä olevan äitinsä taloudelliseen tukemiseen.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Miksi Mike sai apurahaa? Eihän se enää tee muuta kuin juoksee turhanpäiväisissä ohjelma formaateissa.
Nimenomaan. Eihän tämä radio mogulin poika ole osannut koskaan edes laulaa. Rääkyy ja huutaa. Musiikkinsa samanlaista veuhtomista kuin persoonanakin.
Ei voi olla totta, ahne voi antaa noin isoista tuloistaan äidilleen ja pitääkin antaa!! Pitää olla moraalia jättää anomatta korona tuet noilla tuloilla, härskiä on. Kuka / mikä on se porukka joka näitä jakaa väärille artisteille..
Nimet esille 🤬
Kuvottavaa ahneutta ja oksettavaa röyhkeyttä. Kun mikään ei riitä. Boikottiin kaikki. Kiitos päättäjät.
Vierailija kirjoitti:
Lahjavero?
Lahjaveroa ei tarvitse maksaa jos on sanna marinin demariystävä
Näinhän sitä verorahaa on jaettu Suomessa aina hyvävelipiirin kesken. Sääntö on se, että ne joilla ei ole maksavat ja ne joilla on saavat. Näin Suomi toimii ja on toiminut. Ihmiset eivät vaan halua nähdä sitä.
"käsi kaikillä pyhillä kirjoilla" on muuten selvä rappari viittaus.
Uusivirta kaivaa vain syvempää kuoppaa itselleen noilla lapsellisilla, ilman järjen häivää olevilla selityksillään. Luulee varmaan olevansa syvällinen ja älykäs, oikea intellektuelli.
Vierailija kirjoitti:
Valtionvelka kasvoi koronan varjolla ennätyslukuihin. Teho-osastopaikkoja suljettiin, koska hoitajien palkkatoiveisiin ei ole rahaa vastata. Tätäkö me äänestäjät oikeesti halutaan? Mitä pitää tehdä seuraavissa vaaleissa? Jos saat Kelasta opintotukea tai asumistukea ja jälkikäteen selviää, että tulorajat on ylittyneet, peritään maksettu etuus takaisin. Miksi näissä tuissa ei ole mitään hakukriteereitä?
Äänestämisen pölvästein puoli on se, että puoleet ja kansanedustajat voivat luvata IHAN MITÄ TAHANSA maan ja taivaan väliltä, mutta lupauksia ei tarvitse pitää. Ei tarvitse edes stressata, että äänestyskäyttäytyminen muuttuisi. Opintoleikkausta ei pitänyt tulla Kokoomuksen ollessa remmissä -> Tuli heti opintoleikkaus, kun Kokoomus pääsi johtoon -> Ihmiset suuttuivat hirvittävästi -> Seuraavissa vaaleissa äänestettiin taas ahkeraan Kokoomusta.
Pidän Olavin musiikista. Voisi kyllä palauttaa rahat, näin jälkikäteen ajateltuna varmaan itsekin ymmärtää tämän. Ehkä se on tottakin, että "paniikissa haki", mutta nyt olisi varmaan aiheellista katsoa kokonaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Niinkö kertoi hakemuksessaan? Että rahat menee äidille.
Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan..... Naurattais jos ei itkettäis tämä rahojen holtiton jakelu . Saisi sitten vähän kihnuttaa tanssilattialla.
Olavi heti selittelemässä ja lupasi palauttaa rahat. Liekö saanut ylemmältä taholta ohjeet. Sannakin sai kaikki anteeksi kun palautti aamupalarahat.
Onko valtio aina jakanut rahaa näin holtittomasti ja älyttömiin kohteisiin, vai onko tässä nyt ihan yhtäkkiä lähtenyt mopo lapasesta?
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta, ahne voi antaa noin isoista tuloistaan äidilleen ja pitääkin antaa!! Pitää olla moraalia jättää anomatta korona tuet noilla tuloilla, härskiä on. Kuka / mikä on se porukka joka näitä jakaa väärille artisteille..
Nimet esille 🤬
Olavilla yli 300 tonnia tuloja omasta takaa, joten siitä voi antaa äidilleen osan. Aivan älytöntä, että koronan avustukset 25 tonnia siirsi äidilleen, ikään kuin se olisi sallittua ja normaalia ja kaikkien hyväksymää. Ei mitään moraalia ja omatuntoa.
Kuka palauttaa ensimmäiseksi rahansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta, ahne voi antaa noin isoista tuloistaan äidilleen ja pitääkin antaa!! Pitää olla moraalia jättää anomatta korona tuet noilla tuloilla, härskiä on. Kuka / mikä on se porukka joka näitä jakaa väärille artisteille..
Nimet esille 🤬Olavilla yli 300 tonnia tuloja omasta takaa, joten siitä voi antaa äidilleen osan. Aivan älytöntä, että koronan avustukset 25 tonnia siirsi äidilleen, ikään kuin se olisi sallittua ja normaalia ja kaikkien hyväksymää. Ei mitään moraalia ja omatuntoa.
Onko ihan idiootti kun vielä tuollaista kertoo julkisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Uusivirta kaivaa vain syvempää kuoppaa itselleen noilla lapsellisilla, ilman järjen häivää olevilla selityksillään. Luulee varmaan olevansa syvällinen ja älykäs, oikea intellektuelli.
No jep Selvästi on suosio noussut päähän, ei mitään filtteriä, luulee et kaikki mitä suustaan päästää tai someen kirjoittaa on jotain suurta ja ihmeellistä. Nolo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinasin mennä Fannya ja Alexanderia kaupunginteatteriin katsomaan, mutta Uusivirta on produktiossa.En mene. Ottaa niin päähän,toivottavasti ei pahemmin esiinny ensi kesän festareilla, meinaan jättää niihinkin menemättä jos on esiintyjänä.
Sama täällä. En vaan nyt pysty katsomaan häntä ilman kiukkua. Ja tuo, että vaihtaa lennosta selityksiä, on suorastaan muiden ihmisten älyn aliarviointia.
Narsisti? Varmaan buuataan jatkossa keikoilla, jos edes kukaan tulee katsomaan.

Luuletko?