Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
" Tykkäätkö kovista otteista", kysyi eronnut mies netissä.
Vaimo häippässy syystäkin. Ei mitään kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.

Niin, Suomessa on noita eronneita miehiä, joilla on lapsia. Kyllä siihen eroon joku syy on ja miksi se ero on tullut. Eli en alkaisi seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä on tämä aggressiivinen miesviharaivooja? Ei vaikuta että ihan kaikki muumit olisi pulkassa. Ihan sekopää,
Spessu. Keski-ikäinen naistenvihaaja, joka löytää tiensä joka ketjuun, jossa mainitaan sana "mies". Sinne hän karauttaa valkoisella ratsullaan puolustelemaan miesraukkoja, joita sorretaan niin kovasti, että he eivät itse kykene puolustautumaan kamalilta naisten hyökkäyksiltä. Miesasiamies on kutsumuksensa ja elämäntehtävänsä löytänyt. Tältä palstalta.
Spessu on kyllä jo keski-ikäinen, mutta ei vihaa naisia. Spessua taas vihaavat aivan häpeilemättä naiset ja erityisesti keski-ikäiset ja luultavasti hieman "runsaammat" naiset. Toki vihaajien joukossa on myös nuorempia tuhdimman kropan omaavia naisia. Heidän vihansa syynä on se, että tämä Spessu erehtyi etsimään joskus itseään nuorempaa, NORMAALIVARTALOISTA, koulutettua, lapsetonta, mukavaa, hyväkäytöksistä ja töissä käyvää naista.
Taisit spessu nyt jättää listaltasi sen vaatimuksen, joka ehkä eniten hilepyttä herätti, mikäli olen viesteistäsi oikein ymmärtänyt. :)
No joo, se pieruttomuus oli sellainen pikku lisäys jälkikäteen, kun eräällä foorumilla oli pitkä ketju, missä naiset kertoivat auliisti piereskelystään. Ajattelin, että ei hyvänen aika, en ainakaan sellaista pierupersettä huolisi.
Ja sitten löysit muumin kumppaniksesi. :)
No, hän nyt vain joko ei oikeasti piereskele tai tekee sen kuten sivistyneet ihmiset muutenkin, eli päästelee kaasut vessassa, eikä muiden läsnäollessa. Tyylisuuntaahan yritetään nykyisin muuttaa voimakkaasti. Eikös nykyinen jenkkien pressa yrittänyt tappaa jotain brittinaista suolikaasuillaan? Eikös siltä kuulokin lähtenyt, kun Joe päräytti oikein kunnolla aivan naaman edessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.
Niin, Suomessa on noita eronneita miehiä, joilla on lapsia. Kyllä siihen eroon joku syy on ja miksi se ero on tullut. Eli en alkaisi seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia.
Ikinä en muuttaisi samaan asuntoon miehen kanssa, jolla on lapsia. Joudut olemaan ilmaissiivooja ja kuuntelemaan lapsen kiukutteluja. Lisäksi mies maksaa elareita mikä on poissa uuden puolison kanssa käytettävistä rahoista, ei voi esim. matkustaa ulkomaille.

Hienoa kuulla että sullakin on joku tasovaatimus. Onko tuo ainoa kriteeri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten asia tulisi sitten ilmaista oikein?
Olen itse nainen, minua ei muiden paino kiinnosta, saati että haukkuisi ylipainoisia läskeiksi. Mutta en koe minkäänlaista fyysistä vetovoimaa ylipainoisia miehiä kohtaan, joten heidän on myös turha lähestyä.
Kuinka tämä asia siis tulisi ilmaista tinderissä niin että se ymmärretään?Mikset voi vaan tykätä itse sinua kiinnostavista profiileista? Ei sitä matchia tule sellasten kanssa, josta sä ET ole tykännyt.
Niinpä. Älä tykkää niistä ylipainoisista miehistä. Ongelma ratkaistu.
Mut ku pitää saada niitä tykkäyksiä jostain
Se on sitten oma vikansa, ihan sama mikä sukupuoli. Älkää tykätkö profiileista, jotka ei teitä kiinnosta!
No kaikkien kuvista ei kyllä vartalon malli käy ilmi, valitettavasti.
Tän huomaa naisten instakuvista hyvin, kuvataan joko vain naamaa, valitaan kuva kulma niin että totuus vääristyy jne.
Instan perusteella oot että vau! Livenä sitten totuus on ihan toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.
Niin, Suomessa on noita eronneita miehiä, joilla on lapsia. Kyllä siihen eroon joku syy on ja miksi se ero on tullut. Eli en alkaisi seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia.
Ikinä en muuttaisi samaan asuntoon miehen kanssa, jolla on lapsia. Joudut olemaan ilmaissiivooja ja kuuntelemaan lapsen kiukutteluja. Lisäksi mies maksaa elareita mikä on poissa uuden puolison kanssa käytettävistä rahoista, ei voi esim. matkustaa ulkomaille.
Ihanaa että joku on samoilla linjoilla kuin minä olen (lapsellisten) naisten suhteen.

Täytyisi olla eri asunnot ja nähdä miestä silloin, kun lapset ei ole hänellä, mutta jos mies tekee vuorotyötä ja on viikonloppuisin töissä niin tuo ei onnistu eli tietyn ammatin omaavien miesten kanssa tuo ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisestikömpelöitä kirjoitti:
Netin treffipalstoilla on miehistä 80% täysin kaheleita.
Ei naiset eroa hyvästä miehestä ja nelikymppinen mies on syystäkin sinkku.Ikävä kyllä oma tasosi riittää vain kaheleihin miehiin. Sinun pitää nyt vain opetella elämään asian kanssa.
Et sinä miehenä voi tietää mitä toiset miehet kirjottelee.
Jos näistä kertoo normaali miehille, ei ne usko kuitenkaan. Kannattaa tehdä profiili naisena, näet mitä shittiä naiset saa kuulla. Monella näistä miehistä on harhainen käsitys elämästä yleensä. Naisen näytettävä pornoelokuvien mallilta ilman meikkiä. Mitään perus sairautta ei saa naisella olla esim ; diapetes,keliakia, kuukautisvuotoa tms, nainen ei kelpaa silloin seksiin. Elokuvissa kun nainen on aina valmis takaapäin revittäväksi ja tykkää ottaa vaikka turpaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.
Niin, Suomessa on noita eronneita miehiä, joilla on lapsia. Kyllä siihen eroon joku syy on ja miksi se ero on tullut. Eli en alkaisi seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia.
Hienoa kuulla että sullakin on joku tasovaatimus. Onko tuo ainoa kriteeri?
No, ei ihan ainoa. Miehen täytyy olla 170 cm pitkä tai pidempi. Hiuksilla ei ole väliä, voi olla kalju, pitkähiuksinen tai lyhythiuksinen.
Mutta käytös ja naisen huomioon ottaminen on avainasemassa.

Vain todella pieni osa naisista tunnistaa toistensa vittumaisuuden. Sitten ollaan ihmeissään että miksi ihmeessä mies lähti vaikka nainen antoi kaikkensa suhteelle.

Eronneista miehistä päättelisin, että eivät ole osallistuneet kotitöihin eikä lasten hoitoon ja etsivät todennäköisesti uutta piikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä on tämä aggressiivinen miesviharaivooja? Ei vaikuta että ihan kaikki muumit olisi pulkassa. Ihan sekopää,
Spessu. Keski-ikäinen naistenvihaaja, joka löytää tiensä joka ketjuun, jossa mainitaan sana "mies". Sinne hän karauttaa valkoisella ratsullaan puolustelemaan miesraukkoja, joita sorretaan niin kovasti, että he eivät itse kykene puolustautumaan kamalilta naisten hyökkäyksiltä. Miesasiamies on kutsumuksensa ja elämäntehtävänsä löytänyt. Tältä palstalta.
Spessu on kyllä jo keski-ikäinen, mutta ei vihaa naisia. Spessua taas vihaavat aivan häpeilemättä naiset ja erityisesti keski-ikäiset ja luultavasti hieman "runsaammat" naiset. Toki vihaajien joukossa on myös nuorempia tuhdimman kropan omaavia naisia. Heidän vihansa syynä on se, että tämä Spessu erehtyi etsimään joskus itseään nuorempaa, NORMAALIVARTALOISTA, koulutettua, lapsetonta, mukavaa, hyväkäytöksistä ja töissä käyvää naista.
Taisit spessu nyt jättää listaltasi sen vaatimuksen, joka ehkä eniten hilepyttä herätti, mikäli olen viesteistäsi oikein ymmärtänyt. :)
No joo, se pieruttomuus oli sellainen pikku lisäys jälkikäteen, kun eräällä foorumilla oli pitkä ketju, missä naiset kertoivat auliisti piereskelystään. Ajattelin, että ei hyvänen aika, en ainakaan sellaista pierupersettä huolisi.
Ja sitten löysit muumin kumppaniksesi. :)
No, hän nyt vain joko ei oikeasti piereskele tai tekee sen kuten sivistyneet ihmiset muutenkin, eli päästelee kaasut vessassa, eikä muiden läsnäollessa.
Toki on fiksua pyrkiä päästämään liiat suolikaasut niin, ettei siitä aiheudu haittaa ympäristölle, mutta aika kohtuutonta on odottaa, että perheenjäsen ryntää vessaan 15-25 kertaa päivässä ihan vain tämän asian takia (tuo on se määrä, minkä normaali ihminen päästää vuorokaudessa). Kyllä läheinen ihmissuhde kestää tällaisenkin asian, ellei sitten jompikumpi kuvittele elävänsä jonkin todellisuudelle vieraan ihannekuvan kanssa.
Ellei kumppanisi tosiaan oikeasti koskaan piereskele, toimita hänet lääkäriin. Silloin on jotain pahasti pielessä ruuansulatuskanavassa.
(Tämän verran nyt tällä kertaa tästä lempiaiheestasi. Minä en tähän enää palaa, ethän sinäkään. Ainakaan tänään. Aikakaan tässä ketjussa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.
Vain todella pieni osa naisista tunnistaa toistensa vittumaisuuden. Sitten ollaan ihmeissään että miksi ihmeessä mies lähti vaikka nainen antoi kaikkensa suhteelle.
Eronneista miehistä päättelisin, että eivät ole osallistuneet kotitöihin eikä lasten hoitoon ja etsivät todennäköisesti uutta piikaa.
Sinä päättelet, mutta minä tunnen muutamia eronneita miehiä. Jokainen heistä ovat todella siistejä, mutta samaa ei voi sanoa heidän entisistä vaimoistaan. En silti usko, että tuo siivousjuttu olisi ollut syy eroamiseen vaan ongelmat ovat olleet suurempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välihuomautuksena on sanottava, että näillä räkyttävillä ja todella yksinkertaisilta vaikuttavilla naisilla ei ole miestä/kumppania tai sitten se kumppani on sellainen nyhjäke, joka ei uskalla sanoa mistään mitään vastaan. Jos meidän rouva olisi tuollainen räkyttäjä, niin avioero olisi tullut jo kauan sitten.
Jostain syystä kuvittelet kaikki keskustelijat naisiksi, elleivät he yhdy naisvihaasi. Et halua tai uskalla nähdä, että täällä käy silloin tällöin myös muita miehiä, kuten itse olet nähdäkseni tähdentänyt, ja miehillä voi olla sinun mielipiteestäsi eriäviä mielipiteitä. Valtaosa meistä miehistä ei vihaa naisia eikä myöskään näe miesvihaa kaikkialla. Meillä on terveellä itsetunnolla varustetut vaimot, eikä meille muunlaiset kelpaisikaan.
Terveisiä saunailtaporukalta, 6 x mies
Nyt lensi aamukahvit rinnuksille. Kuuden miehen saunaporukka ja roikutte Vauva palstalla. Puhuisitte vaikka mielummin pillusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.
Niin, Suomessa on noita eronneita miehiä, joilla on lapsia. Kyllä siihen eroon joku syy on ja miksi se ero on tullut. Eli en alkaisi seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia.
Hienoa kuulla että sullakin on joku tasovaatimus. Onko tuo ainoa kriteeri?
No, ei ihan ainoa. Miehen täytyy olla 170 cm pitkä tai pidempi. Hiuksilla ei ole väliä, voi olla kalju, pitkähiuksinen tai lyhythiuksinen.
Mutta käytös ja naisen huomioon ottaminen on avainasemassa.
No ei ole kummoiset vaatimukset. Jännä muuten että painon laittaminen on niin kova tabu että se pitää ap:n väitteen mukaan piilottaa termiksi "liikunnallinen" , mutta samaan aikaan naisilla on oikeus vaatia jotain pituutta miehiltä.
Oletko speksannut vaatimuslistassasi käytöksen ja naisen huomioon ottamisen millä sanoituksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit missä tahansa määräävässä ammatissa niin vapaa-ajalla et ole.
Naiset ei tykkää, että heitä neuvotaan ja naiset haluaa itse päättää asioista.
Ei mitään johtajaa tai muussa ammatissa olevaa kotiin määräämään ja huomauttelemaan asioista.
Tarkoitatko että naiset päättävät kotona? Ja huomauttelevat?
Kuvittelette että miehet kaipaavat tuollaista johtajaa kotiin määräämään?
Ei ihme ettei miehet tee kuten "käskette" ja ero tulee.
Se on hyvä, että tuollainen besserwisser lähtee ja naiset kyllä tiedottaa muille naisille ettei besserwisseriä kannata ottaa kumppaniksi.
Sama viestiketju toimii miehilläkin, siihen on aina syynsä että nainen on sinkku.
Vaikka olisi kuinka täydellisen oloinen nainen, jossain on mies joka on saanut tarpeekseen sen jutuista.
Vain todella pieni osa naisista tunnistaa toistensa vittumaisuuden. Sitten ollaan ihmeissään että miksi ihmeessä mies lähti vaikka nainen antoi kaikkensa suhteelle.
Eronneista miehistä päättelisin, että eivät ole osallistuneet kotitöihin eikä lasten hoitoon ja etsivät todennäköisesti uutta piikaa.
Sulla lienee sitten kolme vaihtoehtoa:
1. löydät miehen joka ei ole koskaan seurustellut
2. tunnustat kiihottuvasi naisista
3. elät yksin (onnellisuutta ei vaadita)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välihuomautuksena on sanottava, että näillä räkyttävillä ja todella yksinkertaisilta vaikuttavilla naisilla ei ole miestä/kumppania tai sitten se kumppani on sellainen nyhjäke, joka ei uskalla sanoa mistään mitään vastaan. Jos meidän rouva olisi tuollainen räkyttäjä, niin avioero olisi tullut jo kauan sitten.
Jostain syystä kuvittelet kaikki keskustelijat naisiksi, elleivät he yhdy naisvihaasi. Et halua tai uskalla nähdä, että täällä käy silloin tällöin myös muita miehiä, kuten itse olet nähdäkseni tähdentänyt, ja miehillä voi olla sinun mielipiteestäsi eriäviä mielipiteitä. Valtaosa meistä miehistä ei vihaa naisia eikä myöskään näe miesvihaa kaikkialla. Meillä on terveellä itsetunnolla varustetut vaimot, eikä meille muunlaiset kelpaisikaan.
Terveisiä saunailtaporukalta, 6 x mies
Nyt lensi aamukahvit rinnuksille. Kuuden miehen saunaporukka ja roikutte Vauva palstalla. Puhuisitte vaikka mielummin pillusta.
Tulee tämä insinöörikuva mieleen tuosta porukasta
https://knowyourmeme.com/memes/nerd-party
Tietysti olet eri henkilö :) Täysin sattumaa että minuuteissa löysit toisen miesvihaajan vähän vastailemaan johdatteleviin kysymyksiin.
Ja siten sä niputat useita keskustelijoita spessuksi ja syyttelet vainoharhaisuudesta.
Kokeilitko puhua aloituksen aiheesta kertaakaan vai tulitko vain haukkumaan miehiä?