Lue keskustelun säännöt.
Poikaystävän tapaamisen ajattelu ahdistaa
09.11.2022 |
En saa oikein mitään tehdyksi kun tiedän, että illalla on treffit. Olemme seurustelleet jo jonkun aikaa ja meillä on oikein mukavaa yhdessä. Heti kun näen miehen niin tulee hyvä olo ja yhdessäolo on kivaa. Silti aina tapaamisten väleissä ajattelen että en haluaisi nähdä häntä ja hänen tapaamisensa on kauhea riesa. Joskus käy myös niin että yhteisen viikonlopun tai pitkien treffien jälkeen on vaikea palata omaan elämäänsä ja ikävä vaivaa ja oma elämän tuntuu tyhjältä ja ikävältä. Tuntuu että poikaystävä jotenkin katkaisee olemiseni. Nytkin ärsyttää kun tiedän että pitäisi siivota ja vaihtaa lakanat ja laittaa koko elämä poikaystävälle sopivaksi ja laittaa itsensä nätiksi. Miksi tämä on niin vaikeaa? Olen joskus jopa ajatellut että eroaisin ihan vain siksi että saisin olla rauhassa.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuo ihan kaikkien tapaamisten kohdalla, aina ahdistaa etukäteen, vaikka tiedän, että viihdyn kyllä sitten kun tavataan. Olisin täysi erakko, jos dumppaisin kaikki elämästäni sen takia.
Tunnistan tuon, en halua mennä kouluun, en halua vieraita tänne, en sovi vapaa-ajan tapaamisia. Mutta sitten kun menee, on kivaa kumminkin. Pitää vaan pakottaa itsensä siirtymään ja ajatella, että yksin ehtii olla aina myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama tilanne! Erosin kesällä ja sen myötä meni koko sosiaalinen elämä uusiksi. Nyt olen tapaillut erästä miestä vähän aikaa ja vaikka viihdynkin hänen seurassaan niin joku tässä silti mättää. Kun hän on tulossa käymään tuntuu juuri tuollaiselta. Olen miettinyt miten saisin sanotuksi että haluan kyllä välillä nähdä ja viettää aikaa mutta en näin paljon. Jos se ei sitten hänelle kävisikään olisin aika yksin eikä se varsinaisesti ole ongelma mutta en oikein tutustu keneenkään tässä elämäntilanteessa enkä ole niin erakko kuitenkaan että haluaisin olla kokoajan yksin
Seeking.com perustuu kevyeen tapailuun. Kumpikin näkee silloin kun kummallekin käy. Ole rehellinen tälle nykyselle.
Vierailija kirjoitti:
Hei
Se mies löytää uuden naisen ja saa hänen kanssaan monta ihanaa lasta
jotka kutsuu sitä isäksi
Unohtaa sut eikä edes tunnista jos joskus näättee
Se lasten kanssa ja sinä yksin suklaalevyn kanssa
Hei, hei! Kaikkia ei kiinnosta perhe-elämä.
Vierailija kirjoitti:
Hei
Se mies löytää uuden naisen ja saa hänen kanssaan monta ihanaa lasta
jotka kutsuu sitä isäksi
Unohtaa sut eikä edes tunnista jos joskus näättee
Se lasten kanssa ja sinä yksin suklaalevyn kanssa
Siis näin se menee!
Ja uusi nainen ei anna sun sille puhua!
herätys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei
Se mies löytää uuden naisen ja saa hänen kanssaan monta ihanaa lasta
jotka kutsuu sitä isäksi
Unohtaa sut eikä edes tunnista jos joskus näättee
Se lasten kanssa ja sinä yksin suklaalevyn kanssa
Hei, hei! Kaikkia ei kiinnosta perhe-elämä.
Normaaleita kiinnostaa ja miestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuo ihan kaikkien tapaamisten kohdalla, aina ahdistaa etukäteen, vaikka tiedän, että viihdyn kyllä sitten kun tavataan. Olisin täysi erakko, jos dumppaisin kaikki elämästäni sen takia.
Tunnistan tuon, en halua mennä kouluun, en halua vieraita tänne, en sovi vapaa-ajan tapaamisia. Mutta sitten kun menee, on kivaa kumminkin. Pitää vaan pakottaa itsensä siirtymään ja ajatella, että yksin ehtii olla aina myöhemminkin.
Koulu ja työpaikka on pakollisia. Seurustelu ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei
Se mies löytää uuden naisen ja saa hänen kanssaan monta ihanaa lasta
jotka kutsuu sitä isäksi
Unohtaa sut eikä edes tunnista jos joskus näättee
Se lasten kanssa ja sinä yksin suklaalevyn kanssa
Hei, hei! Kaikkia ei kiinnosta perhe-elämä.
Normaaleita kiinnostaa ja miestä
Mua ei kiinnosta sun normaalius.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa mikä ahdistaa, enkä joudu millään tavalla tekemään mitään suuria valmisteluja. Joudun tulemaan vain pois omasta maailmastani, ja se tuntuu todella vaikealta. Ennen seurustelin miehen kanssa, jonka kanssa asuimmekin yhdessä, ja se ei aiheuttanut tätä tunnetta, elämä oli silloin "yhtä ja samaa" ja tuntui kokonaan omalta elämältäni. Se muutos siinä elämässä haittaa ja varsinkin se etten voi itse hallita sitä, vaan poikaystävä voi tehdä ehdotuksen että moneltako ja missä tavataan. Olen ajatellut että minulle ei varmaan tosiaan sovi seurustelu, olen ehkä jotenkin neuroepätyypillinen, mutta kyllähän haluaisin rakkautta elämääni.
Mikset puhuisi hänelle tästä? En minä ainakaan loukkaantuisi,jos kumppani puhuisi tällaisesta ongelmasta ja haluaisin tietää, jos on jotain ahdistusta tai muuta ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei
Se mies löytää uuden naisen ja saa hänen kanssaan monta ihanaa lasta
jotka kutsuu sitä isäksi
Unohtaa sut eikä edes tunnista jos joskus näättee
Se lasten kanssa ja sinä yksin suklaalevyn kanssa
Siis näin se menee!
Ja uusi nainen ei anna sun sille puhua!
herätys
Miehet on kummallisia kontroloivien onnenonkijoidensa kanssa. Whatever
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa miettiä pystytkö olemaan oikeasti oma itsesi poikaystävän seurassa?
Minulla tulee tuota samaa kun näen kavereita ja sukulaisia tai menen vaikka töihin.
Mutta ei, kun näen äitiä, parasta ystävää tai puolisoa. Esim. siivoan, koska itse viihdyn kylässä jos on siistiä ja se vähän ärsyttää, jos ei juuri silloin jaksaisi siivota. Mutta ei tule samanlaista ahdistusta, kuin jos kylään olisi tulossa muita sukulaisia, vaikka heidänkin kanssa on kivaa. Samoin vaatteiden kanssa, jos ollaan menossa johonkin mietin vaatteita, mutta jos vaan parhaan ystävän kanssa istutaan juttelemassa, niin ei ulkonäkö ahdista yhtään, toisin kuin muiden kavereiden kanssa ahdistaa, että onko nyt oikeanlaiset vaatteet vaikka sillä ei ole mitään väliä.
Samoin puolisosta tuntui heti muutamien treffien, olivat kyllä todella pitkiä treffejä oltiin kokonaisia päiviä yhdessä, jälkeen, että voin olla itseni. Toisin kuin aiempien suhteiden kanssa, vaikka heidänkin kanssa oli todella kivaa, mutta aina tuo näkeminen ahdisti. Tajusin jossain vaiheessa, että johtuu siitä, etten luota heihin tai koe voivani olla itseni heidän kanssaan. Ei heidän vikansa, vaan minun.
Minua auttaa ymmärtämään asiaa se, että mietin noloimpia / oudoimpia juttuja joita teen yksin ja mietin voisinko tehdä kun henkilö on paikalla.
Mua ahdistaa nuo tapailuvaiheet myös.. Onneksi kestin nykyisen miehen kanssa sen, vähän päälle vuoden tapailu jälkeen muutettiin yhteen ja ollaan oltu yhdessä 11v :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ku mä haluun mut en mä sit haluu kumminkaan ku joskus on ja sit taas ei joskus oo, tietteks ku mitä mä teen ku en mä osaa ite päättää kertokaa mitä teen!
Joku tuossa suhteessa nyt mättää, mutta en tiedä onko ongelma siinä poikkiksessa vai sinussa ja onko se sellainen minkä vuoksi kannattaa erota. Noiden viestien perusteella kuullostaa siltä, että jotenkin stressaat valmistautumista ja tapaamista, mutta pidät seurasta, ikävöit ja tunnut välittävän poikakaveristasi. Jälkimmäinen on ihan normaalia, ensimmäinen vähän erikoista jos se vaan jatkuu eikä hellitä ajan kanssa. Kauanko olette tapailleet?
Voisi miettiä, että onko sulla suhteessa suorituspaineita? Pitääkö olla koti tip top, tukka hyvin ja meikattuna kun näet miestä vai kelpaako vähän luonnollisemmatkin puitteet? Onko mies jotenkin intensiivinen olemukseltaan, haluaisi tavata enemmän kuin sinä esimerkiksi tai huomautteleeko epäjärjestyksestä? Vähän myös mietin tuota kommenttia, missä sanoit että elämästäsi puuttuu hallinta jos toinen tekee ehdotuksen missä nähdään ja monelta. Tuo vähän vaikuttaa siltä, että et ole valmis sitoutumaan tai olemaan kovin tiivissä suhteessa koska parisuhde kyllä vaatii tuollaisen sietoa. Kaikki langat ei voi olla omissa käsissä, kun mukana on toinenkin ihminen jolla on mielipiteitä ja tarpeita.
Laitat vaan kiertoon
Kuitenkin ajatuksissaan sua joskus pettänyt