40v ja 50v kriisissä tulee mietittyä, että tässäkö elämä oli.mitä muutoksia tai uutta teit?

Kolmekymppisenä minulla oli kriisi, että jäänkö ilman lapsia. Olin valmis eroamaankin, jotta saan lapsia. Onneksi se sitten onnistui.

Neljävitosena minulla oli kriisi avioliitosta, ja päädyin eroamaan miehen pahenevan alkoholinkäytön takia.

Se oli yksi parhaista ratkaisuista mitä olen tehnyt, sen jälkeen jaksaminen ja elämän hallinta on parantunut tosi paljon. Löysin netistä uuden ihanan kumppanin lähes viisikymppisenä. Odotamme kivoja eläkepäiviä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli kriisi 54 v, kun ainokainen lapsi muutti omilleen. Olimme asuneet kahden. Sen jälkeen kaikki on tuntunut turhalta ja tarkoituksettomalta.

Olen kiinnostavassa työssä, on ihana miesystävä, on taideharrastuksia. Mikään niistä vain ei riitä elämän sisällöksi. Jos johonkin voisi hurahtaa, niin olisi tervetullutta. Nyt en näe mitään päämäärää tai tarkoitusta, tosiaan tuntuu, että tämä oli nyt tässä.

Kristinuskoon kannattaa hurahtaa, suosittelen. Jumalan armo on sellainen pohja, jolle voi rakentaa elämässä ja kuolemassa.

Lopetin alkoholin, aloin syödä terveellisesti ja liikkumaan. Vuodessa olotila oli jo aivan toinen ja asiat näki paljon positiivisemmassa valossa. Siis toki jo aiemmin, mutta tuossa kohtaa oli jo alkanut ymmärtämään sen. Itsetunto kohenee ja tulee samalla "näkyväksi". Sitten vielä kirsikkana kakun päälle minuun iski silmänsä eräs erittäin kaunis nainen ja sain elää niin voimakkaita tunteita, joita en ollut aiemmin kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli kriisi 54 v, kun ainokainen lapsi muutti omilleen. Olimme asuneet kahden. Sen jälkeen kaikki on tuntunut turhalta ja tarkoituksettomalta.

Olen kiinnostavassa työssä, on ihana miesystävä, on taideharrastuksia. Mikään niistä vain ei riitä elämän sisällöksi. Jos johonkin voisi hurahtaa, niin olisi tervetullutta. Nyt en näe mitään päämäärää tai tarkoitusta, tosiaan tuntuu, että tämä oli nyt tässä.

Kristinuskoon kannattaa hurahtaa, suosittelen. Jumalan armo on sellainen pohja, jolle voi rakentaa elämässä ja kuolemassa.

Ja etenkin tuossa kuolemassa, koska sitähän tässä iässä jo lähennytään. Elämä on sivuseikka.

Kyllä se siinä alkaa olemaan, ei ihmisen kuuluisi luonnollisesti edes elää yli 45v. Modernilla lääketieteellä pidetään kävyiksi asti rypistynyttä porukkaa jonka olisi pitänyt kupsahtaa jo ajat sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se siinä alkaa olemaan, ei ihmisen kuuluisi luonnollisesti edes elää yli 45v. Modernilla lääketieteellä pidetään kävyiksi asti rypistynyttä porukkaa jonka olisi pitänyt kupsahtaa jo ajat sitten.

Katsotaan sitten uudestaan, kun olet itse ylittänyt 25.

Minulla on ollut paha neljänkympin kriisi. Aloin opiskelemaan uutta ammattia kun täytin 40.v. Silloisella työpaikalla oli toistuvia YT-neuvotteluita ja oli myös

epävarmuutta työn jatkumisesta, hain opiskelemaan ja irtisanoin itseni. Olin haaveillut

eri alasta jo nuorempana, mutta ajauduin silloin opiskelemaan toista alaa. Pääsin sitten opiskelun ohella töihin yhteen vanhaan työpaikkaani. Siellä huomasin pian ihastuneeni työkaveriini. Olen alkanut miettimään olenko enää onnellinen nykyisessä parisuhteessani. Tuntuu, että ihastuksen myötä naiseuteni on taas puhjennut, tähän asti olen ollut vain äiti. olen myös alkanut urheilemaan enemmän ja kiinnittämään huomiota ruokavalioon, tuntuu että kilot nousevat herkästi tässä iässä.

Tulin äidiksi yli 41 v. Sitten alkoi tosi elämä  ja paljon olisin menettänyt ellen saanut lasta. Kiitos.